siiantaika kirjoitti: Su Loka 30, 2022 6:41 pm
Euroopan sisäinen kriisi on Euroopan sisäiselle rauhalle paljon kriittisempi asia kuin rättipäiden keskinäinen kinastelu maapallon toisella puolen. Tässä mielessä voin itse ainakin ymmärtää näennäisen kaksinaismoralismin. Euroopalla ja EU:lla on myös paljon vähemmän vaikutusvaltaa rättipäiden keskuudessa, koska kauppasuhteet ovat paljon löyhemmät kuin Venäjälle päin.
Rättipäät ovat myös kinastelleet koko maailman historian ajan tauotta. Euroopassa sen sijaan on vallinnut rauha viimeisten vuosikymmenien ajan. Vasta yksin Venäjän uhittelu ensin Georgiassa ja sittemmin Ukrainassa on luonut säröjä lintukotoomme. Kaasun ostaminen rättipäiltä ei sinällään rohkaise heitä jatkamaan kaaosta omilla tahoillaan.
Kiina, USA ja Intia toimivat kuten markkinataloudessa toimitaan, ostetaan sieltä mistä halvalla saadaan. Eurooppa ei näin saa tietystikkään toimia. Säästöön jäävällä rahalla voitaisiin vaikka maksaa valtionvelkaa, tai rakentaa niitä sotakoneita Neuvostoarmeijaa vastaan. Suomihan tässä kärsii Ruotsin kanssa aivan jäätävästi. Eikä varmasti ole EU jeesaamassa, kun ei pyydetä. Aina vaan annetaan isolla kädellä sinnepäin. Unkari on jo näyttänyt, että on täysin mahdollista neuvotella itselleen paremmat sopimukset.
Yritähän nyt pitää mielessäsi se sama fakta, minkä ryssärakillekin aiemmin kerroin. Edes EU-alueella ei ole koskaan tehty päätöstä lopettaa kaasun ostaminen Venäjältä. Venäjä teki päätöksen kaasun myymisen lopettamisesta ihan itse. Venäjä myös ihan itse pommitti Nord Stream -kaasuputket rikki, eikä kaasun toimittaminen tällä hetkellä ole siksi mahdollistakaan. Eurooppa on täysin Venäjän omien toimien seurauksena pakotettu niin moraalisista kuin käytännöllisistäkin syistä ostamaan kaasunsa uusilta markkinoilta.
Ja toisaalta kun Venäjä tiettävästi joutuu nyt myymään kaasua alihintaan esimerkiksi Kiinalle, niin jos me ostamme sen saman kaasun vastavuoroisesti Kiinalta hieman korkeammalla marginaalilla, niin onko realisoituva hinta enää yhtää sen korkeampi kuin suoraan Venäjältä ostettuna? Tällä hetkellähän globaalit markkinahinnat eivät enää ole mitenkään erityisen kalliit.
Re: Yle: KRP:n tiedustelutiedot: Ukrainalle toimitettuja aseita on päätynyt rikollisten käsissä Suomeen
Lähetetty: Su Loka 30, 2022 7:22 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Tämähän nyt jo tiedettiin puoli vuotta sitten, että näin käy.
Ei siinä mitään KRP:n tiedustelutietoja tarvita.
satakunta kirjoitti: La Maalis 12, 2022 4:55 pm
Asekontaktit menevät Euroopassa täysin uusiksi.
Hetken päästä on koko euro alueella tussaria liikkeellä. Kranaattia ja pientä olalta laukaistavaa. Ei paljon ostolupa papereita kysellä.
Meinaatko että nämä vajakit niitä toisivat ?
Mainitsin tästä jo tuossa varsinaisessa sotaketjussa.
Tuo tussareiden rekisteröimätön jakaminen siviliileille, oli megaluokan virhe.
Paitsi että siviilien aseistaminen sotaan, ilman uniformuja ja komentajaa on todennäköisesti sotarikos, se toinen seuraus tulee sitten tässä.
Jr - kallut voivat tuolta jo Puolan puolella ostaa noita.
Eikä niitä tarvitse itse kuskata.
Puolasta tulee liikennettä runsaasti, kuskit ei mitään suurtuloisia ole.
Pientä korvausta vastaan tavara kulkee EU:n sisällä mukavasti ja kätevästi.
JR- kalluja voi haukkua vajakeiksi (monesti syystä), mutta kyllä niillä aseita aina kummasti riittää.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Loka 30, 2022 7:31 pm
Kirjoittaja leatherman73
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Loka 30, 2022 7:44 pm
Kirjoittaja leatherman73
Ollut vissiin ne taisteluhyttyset asialla kun 950 ryssää kuollut tämän uusimman päivityksen mukaan
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Loka 30, 2022 8:21 pm
Kirjoittaja OnyxPhoenix
Veikkaan ettei onanoija postaisi vastavuoroisesti tätä, joten pistetään nyt itse.
Tsekeissä Ukrainaa tukeva mielenosoitus tänään.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Loka 30, 2022 8:27 pm
Kirjoittaja OnyxPhoenix
Ukrainassa vietetään Halloweenin sijasta Hell-o-weenia.
Hell-o-ween.jpg (122.93 KiB) Katsottu 1001 kertaa
Re: Yle: KRP:n tiedustelutiedot: Ukrainalle toimitettuja aseita on päätynyt rikollisten käsissä Suomeen
Lähetetty: Su Loka 30, 2022 9:59 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Su Loka 30, 2022 9:22 pm
Joo, jos kerran tiesit kaiken niin mikset sitten kertonut? Paskaa on niin helppo puhua jälkikäteen...
Täällähän se on julkisella foorumilla sanottu pariinkin kertaan
Silloin puolisen vuotta sitten.
Ei jälkikäteen.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 31, 2022 12:50 am
Kirjoittaja Skloddi
Kyllä se riittää, että tässä nyt vaan laitetaan venäjälle sillai kuonoon pakotteilla, että loppuu tuo imperialistinen haaveilu ja energia-aseella Euroopan kiristämisen yrittely. Euroopalla ei ole mitään pihviä Yhdysvaltojen kanssa. Ei pitäisi olla kyllä venäjälläkään, mutta näköjään on, kun kleptrokratia ei onnistu omassa menestyksessään vaikka resursseja pitäisi olla. Ilman USA:n Marshal apua Moskovassa puhuttaisiin tänään saksaa. Ryssiltä tuppaa realiteetit unohtumaan, kun historiaa "rakennetaan" kuin kulta-kitshillä sisustettuja hirvittäviä kämppiä oligarkeille. Silkoa sisältä, vaikka pinta kiiltää.
Lainaukset poistettu turhakkeina
-NILS-
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 31, 2022 1:22 am
Kirjoittaja Brass
Rysnatzit otti kunnolla pataansa Donetskin lähellä, liekö ollut tuoretta lihaa pistää myllyyn. Yhdessä päivässä 950 oikosääristen pataljoonaan, menee varmaan taas suunnitelmien mukaan.
Lavrov vertaa Ukrainan tilannetta Kuuban ohjuskriisiin, aika hyvä mielikuvitus tällä pellellä. Hänen mukaansa tilanne on samanlainen, kun länsimaiset aseet uhkaavat Venäjää Ukrainassa. Siis uhkaavat Venäjää vieraan maan alueella? Ukrainaan ei ole toimitettu hyökkäysaseita, joilla voisi uhata Venäjää. Kuuban kriisissä venäläiset olivat viemässä ydinohjuksia Kuubaan ja siellä oli jo valmisteltu ohjuksen laukaisualustoita. Amerikkalaiset olivat myös sijoittaneet pitkän matkan ohjuksia Turkkiin. https://ca.news.yahoo.com/russias-lavro ... 98yYT0nsz9
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Hienosti hoidettu pojjaat, sinkoja ja kaikkea rikollisille kun luullaan, että avustetaan jotain vitun rikollisten pyörittämää kehitysmaata.
Tähänkin löytyy yksi ja ainut syyllinen ja se on ryssä. Jos putler olis pitänyt joukkonsa ryssälän maan rajojen sisäpuolella, ei yhtäkään asetta ois tarvinu lähettää Ukrainaan.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 31, 2022 8:34 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Venäjähän tässä on se taho joka haluaa muutta pienemmät ympärillään olevat valtiot kehitysmaiksi.
Pommittavat Kiovaa parasta aikaa maanantaina aamulla.
Kremlin kannattajat jauhavat koko ajan siitä kuinka NATO aikoo hyökätä Venäjän kimppuun Suomen maaperältä.
Ano Turtiaisen mukaan jopa Suomen maaperäLLÄ.
Vaikea kuvitella mitä sellaista tavoiteltavaa Venäjällä on mitä lännen puolustusliitto haluaisi.
Reuters raportoi useista räjähdyksistä Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa.
Ilmahälytykset ovat soineet aamulla ympäri Ukrainaa. Venäjä on tehnyt ohjusiskuja pääkaupunkiin sen jälkeen, kun Krimin Kertsinsalmen sillalle tehtiin pommi-isku.
Räjähdyksistä ja ilmahälytyksistä raportoi myös Guardianin toimittaja Luke Harding.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 31, 2022 10:06 am
Kirjoittaja Anoteus
Kiovassa kuultu tänä aamuna useita räjähdyksiä, Venäjän iskut katkoneet sähkön- ja vedenjakelua
Venäjän kerrotaan iskeneen infrastruktuuriin myös muualla Ukrainassa.
Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa on kuultu tänään aamulla useita räjähdyksiä, kertovat ukrainalaiset viranomaiset ja paikallinen media Guardianin mukaan.
Kiovan pormestarin Vitali Klitshkon mukaan Venäjän iskut ovat aiheuttaneet sähkökatkoja ja häiriöitä vedenjakelussa osassa kaupunkia.
Presidentin neuvonantaja Anton Herashtshenko sanoi, että eri puolilta kaupunkia kuului ainakin kolme räjähdystä. Hänen mukaansa Ukrainaa kohti ammuttiin 40 venäläistä risteilyohjusta.
Kyiv Independent sanoo Twitterissä, että ilmahälytyksiä on annettu eri puolilla maata. Harkovan pormestarin Ihor Terehovin mukaan Venäjä on iskenyt kaupungin kriittistä infrastruktuurilaitosta vastaan.
Myös Tsherkasyn alueella on isketty infrastruktuurikohdetta vastaan, kertoivat alueen hallinnon edustajat.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 31, 2022 10:17 am
Kirjoittaja leatherman73
Päivän luvut. Hyvin on taas turpaan otettu.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 31, 2022 10:21 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Samaan aikaan, kun Venäjä on käynyt täysimittaista hyökkäysotaa Ukrainaa vastaan ja Ukraina näyttänyt Venäjälle närhen munat höyrystäessään näiden Z-joukot atomeiksi, kaasuntoimitus Venäjältä Ukrainaan on jatkunut lähes ongelmitta. Viimeisin uutinen päivätty 26.10.22.
Kaasua, sanoi komissaari.jpg (79.01 KiB) Katsottu 1057 kertaa
Kuulostaa ihan järkevältä muun uutisoinnin valossa.