Sivu 175/328
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Pe Joulu 02, 2016 8:59 am
Kirjoittaja dazu
miesasiamies kirjoitti:Jossain yksityisasunnossa esim. kännitappona voisi kuvio ehkä ennemmin tulla kyseeseen, mutta noissa olosuhteissa olisi erikoisempaa. Saadaan mies paukkupakkasessa yöllä johonkin hiljaiseen paikkaan, tullaan porukalla paikalle ja puukkoa sisään. Tämä kaikki niin ettei poliisi ole päässyt jäljille, nimenomaan kun kuvio on erittäin luultavasti vaatinut alustusta yhteydenpidolla. Varsinkaan mahdolliselta amatööriltä suunnitelmallisen henkirikoksen onnistuminen kiinnijäämättä ei ole ihan helppo juttu nykyaikana, kun on pelit ja pensselit käytössä. Ei todennäköisimmästä päästä, vaikka joskushan epätodennäköisempi tapahtumaketjukin sattuu.
Toisaalta, jos taustalla on huumekuvio, täytyi siihenkin liittyä yhteydenpitoa, jotta pystyivät tapaamaan. Joku on tainnut spekuloida sitä, miten tapaamista edeltävä tietoliikenne olisi voitu järjestää siten, ettei poliisi ole saanut siitä kiinni, en muista ko. spekua nyt tarkemmin. Salaus sopisi joka tapauksessa siihen, että sekä uhrilla että surmaajalla ei ole alun perinkään ollut puhtaat jauhot pussissa -> esim. huumetouhu. Kakkoskännykät ja niissä rekisteröimättömät pre paid -liittymät taitavat olla tämäntyyppisen touhun yksi alkeellinen, mutta kai edelleen toimiva muoto.
Tämä esittämäni idea siitä, että tekijä olisi ollut uhrin ex-naistuttavan poika, perustui juuri tähän eskaloitumisteoriaan, eli tarkoitin tällä teorialla sellaista skenaariota, että uhri ja tekijä eivät olisi olleet missään yhteyksissä keskenään ennen henkirikosta, vaan että he olisivat kohdanneet toisensa juuri sattumalta ja sitten tämä kohtaaminen olisi johtanut henkirikokseen.
Tuona iltana oli liikkeellä paljon nuoria Tesoman keskustan alueella. Se oli vähän ennen vuodenvaihdetta ja siellä oli porukkaa näiden uudenvuodenpommien kanssa räjäyttelemässä jo etukäteen. Näin ollen myös tämä kolmen nuoren porukka oli siellä liikenteessä.
Tekijä on saattanut olla paikallinen huumenuori, joka piti pelle-puukkoa mukanaan ihan rutiininomaisesti.
Tällä reseptillä sitten syntyi henkirikos, jota ei oltu etukäteen suunniteltu. Jokin tunteiden kuohahtaminen tässä kohtaamisessa olisi johtanut tähän henkirikokseen.
Toki on epätodennäköistä, että tällainen kaksikko olisi kohdannut pimeällä jalkakäytävällä sattumanvaraisesti ilman tapaamista edeltävää yhteydenpitoa, mutta jotain epätodennäköistä tässä on täytynyt tapahtua, koska tapaus on ollut niin pitkään selvittämättä.
Jos tekijän äiti on narkkari ja poika on narkkari ja näitä ympäröivät piirit on, mitä on, niin ei niistä porukoista tule poliisille sitä ilmiantoa tekijästä.
Sherlocked kirjoitti:Tuosta tuli mieleen, että vaikka on sanottu, että uhrilta ei varastettu mitään, voihan olla, että häneltä varastettiin jotain mistä ei ollut tietoa. Esim. kakkoskännykkä, jolla on hoidettu hämäräbisnekset.
Mä olen tässä asiassa poliisin linjalla, eli en usko, että uhrilta oltaisiin viety yhtään mitään. Tekijä panikoi teon jälkeen ja pudotti puukon aivan tekopaikan viereen, joten tekijä on ollut luultavasti sen verran shokissa itsekin, ettei olisi tuossa tilassa tajunnut viedä mitään kännykkää.
Uskon, että kaikki tekijän kiinnijäämättömyyttä edesauttaneet asiat ovat olleet pelkkää hyvää onnea ja ihmisten puhumattomuutta.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Pe Joulu 02, 2016 2:14 pm
Kirjoittaja Sherlocked
dazu kirjoitti:Tuona iltana oli liikkeellä paljon nuoria Tesoman keskustan alueella. Se oli vähän ennen vuodenvaihdetta ja siellä oli porukkaa näiden uudenvuodenpommien kanssa räjäyttelemässä jo etukäteen. Näin ollen myös tämä kolmen nuoren porukka oli siellä liikenteessä.
Sellainen tuli kans mieleen, että kun kyseessä oli joulun pyhät ja vapaatkin ainakin koululaisilla/opiskelijoilla, niin tässähän on voinut hyvin olla vanhan porukan get together niin, että kukaan ei välttämättä enää asu alueella, mut ovat porukoillaan lomaa viettämässä. Kuvittelisin, että taipumus tappoon voi olla helpompi seudulla, jossa ei asu. Toki tilanteet tulee äkkiä, eikä siinä ajattele, että tässä kannattaa / ei kannata tappaa.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Pe Joulu 02, 2016 11:23 pm
Kirjoittaja samoilija
En oikein entisenä paikallisena ja murhan aikaan alueella asuneena ymmärrä poliisin tarkoitusperiä, alueella asuu paljon porukkaa ja siellä käy muualta paljon porukkaa pyörimässä, eikä poliisilla ole mitään varmaa tietoa näistä kavereista. Melkoista hakuammuntaa edelleen. Toiveet ilmeisesti korkealla että edes joku sukulainen asuisi alueelta ja saataisiin dna:n perusteella paljastettua tekijä. Nämä kaverit ei välttämättä tosiaan ole alunperinkään Tesomalta, vaan hengailemassa siellä, voivat olla vaikka Ylöjärveltä kotoisin... Paremmin olisi voinut säkä käydä jos olisivat antaneet tutkinnan tehdä töitä kaikessa hiljaisuudessa ja antaneet tekijöiden uskotella että ovat kuivilla, kun olisivat mokanneet toisen kerran niin avot, se olisi ollut siinä.
NO, toivotaan että pojat löytyy. Näitä selvittämättömiä murhia/tappoja on Tampereelle kasautunut melkoinen jono.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: La Joulu 03, 2016 11:39 am
Kirjoittaja Ihraponnari
samoilija kirjoitti:En oikein entisenä paikallisena ja murhan aikaan alueella asuneena ymmärrä poliisin tarkoitusperiä, alueella asuu paljon porukkaa ja siellä käy muualta paljon porukkaa pyörimässä, eikä poliisilla ole mitään varmaa tietoa näistä kavereista. Melkoista hakuammuntaa edelleen.
ja olisi ollu parrempi et ei tehä mittää?
tekijät saadaa kii iha pian.tesomalainen on oikeal jäljil
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ma Joulu 05, 2016 9:52 am
Kirjoittaja Sikkis
Erittäin hyvät nuo aamulehden julkaisemat jutut aiheesta. Selkeät.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ti Joulu 06, 2016 12:54 am
Kirjoittaja kesla
mutta muistakaa se että kaikki mitä tiedetään on se että...puukolla tapettu ja puukkohan on jostain hankittu eli kaiketi joskus pystytään jäljittään alkuperä ??? ja sitten se tiedetään että tekijä pakeni tien yli ja kätki puukon tai näin luki lehdessä...ja muuta varmaa ei taida olla ..ei sitä montako tekijää oli ja mistä ne tuli tai se ....mut se on varmaa et jostain ne tai se on sinne tullu... ja pakko vielä sanoa että ei kukaan lähe myymään tai ostamaan huumeita kävellen pakkaseen puistonpenkille.. ne tapahtuu jossain iha mualla ainaki tossa iässä mitä petri oli
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ti Joulu 06, 2016 1:11 am
Kirjoittaja samoilija
Ihraponnari kirjoitti:samoilija kirjoitti:En oikein entisenä paikallisena ja murhan aikaan alueella asuneena ymmärrä poliisin tarkoitusperiä, alueella asuu paljon porukkaa ja siellä käy muualta paljon porukkaa pyörimässä, eikä poliisilla ole mitään varmaa tietoa näistä kavereista. Melkoista hakuammuntaa edelleen.
ja olisi ollu parrempi et ei tehä mittää?
tekijät saadaa kii iha pian.tesomalainen on oikeal jäljil
Eihän noi dna testit ilmaisia ole, ja toivoa sopii että poliisilla on pikkuisen muutakin tietoa noiden keräilyalueiden suunnittelussa kuin mutu ja epävarmat havainnot. Muuten olen sitä mieltä että kyllä, ihan turhaa työtä tekevät. Tekijät on varmasti poistuneet alueelta.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ti Joulu 06, 2016 1:39 am
Kirjoittaja kesla
Eihän noi dna testit ilmaisia ole, ja toivoa sopii että poliisilla on pikkuisen muutakin tietoa noiden keräilyalueiden suunnittelussa kuin mutu ja epävarmat havainnot. Muuten olen sitä mieltä että kyllä, ihan turhaa työtä tekevät. Tekijät on varmasti poistuneet alueelta.[/quote]
makso mitä makso kyllä verorahoja käytetään paljon huonomminkin.. ja sen haluan vielä sanoa että jos tekijä on nuori ja lukee tätä niin kannattaa tunnustaa nyt koska pääset kuitenkin vankilasta pois ja olet nuori edelleen ..mutta vuodet kuluu ja aina olet vanhempi mitä myöhemmin kiinni jäät ja tuomiotas istut
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ti Joulu 06, 2016 8:02 pm
Kirjoittaja japittaja
Poliisi hakkaa päätään seinään tehdessään noita DNA-testejä länsi-Tampereella. Yksi tai kaksi noista kolmikon kavereista lienee länsi-Tampereelta (??), mutta tuo puukonheiluttaja, kovis ja murhamies lienee jostain muualta Pirkanmaalta. Siksi tämä juttu ei todennäköisesti ratkea noilla DNA-testeillä. Toki tämä on vain oma teoriani jutusta.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ke Joulu 07, 2016 8:35 am
Kirjoittaja perusasiamies
Täytyy tässä itsekin taipua pohtimaan tätä vaihtoehtoa, että kolmikosta joku on tekijä. Poliisi tuntuu olevan niin äärimmäisen kiinnostunut kyseisestä kolmikosta.
Matkalla Olkkoseen uhri oli siis kello 21.04 ottanut valokuvan vesitornille johtavalta kevyen liikenteen väylältä. Kello 21.30 uhri oli saapunut Olkkosen viereiseen Siwaan. Aikaa matkaan kului siis 25 minuuttia.
Takaisinpäin tullessa uhri lähti Olkkosesta noin kello 22.50. Tämä aika ei ilmeisesti kuitenkaan ole tarkka, joten lisätään epävarmuutta kymmenen minuuttia suuntaan tai toiseen. Kuvanottopaikalla hän oli siis karkeasti arvioiden kello 23.15. Kuvanottopaikasta on ehkä parin minuutin kävelymatka Tesoman valtatien viereiselle kevyen liikenteen väylällä, eli uhri oli siellä noin kello 23.18 plus/miinus 10 minuuttia.
Toisaalta kolmikko oli tallentunut valvontakameraan kello 23.19. Tästä on muutaman minuutin kävelymatka Tesoman valtatien jalkakäytävän ja vesitornille johtavan jalkakäytävän risteykseen. Eli kolmikko olisi ollut risteyksessä noin kello 23.24.
Edellä olevan tarkastelun perusteella pidän täysin mahdollisena, että kolmikko on kohdannut uhrin täysin sattumalta Tesoman valtatien jalkakäytävällä. No, mikä sitten meni niin vikaan, että uhri pääsi hengestään?
Uhri vaikuttaa kuvien perusteella urheilulliselta kaverilta, jolle ei ehkä kannattaisi vittuilla. Mutta jos uhri oli tullut hieman ennen kolmikkoa Tesoman valtatien jalkakäytävälle, niin kolmikko oli aluksi nähnyt uhrin vain takaapäin. Paksu talvitakki peittää urheilulliset muodot, ja lisäksi uhrilla on varmaan ollut huppu vedetty pään ylitse. Silmiinpistävää kolmikon kannalta on varmaan ollut uhrin kengät eli punaiset reinot. Ehkä uhri on takaapäin näyttänyt jotenkin ressukalta.
Kolmikko on sitten päättänyt uhitella uhrille ja mahdollisesti ryöstää tämän. Penkin kohdalla kolmikko on saavuttanut uhrin, ja vasta tässä kohtaa uhrin oikea olemus on paljastunut kolmikolle, kun ollaan seisty naamatusten. Kolmikon johtohahmo on joutunut turvautumaan isoon veitseen, jotta ryöstö oltaisiin saatu vietyä lopppuun asti. Uhri on kuitenkin päättänyt, ettei häntä ryöstetä, vaan katsonut parhaakseen ottaa jalat alleen. Mahdollisesti uhri on saanut lyötyä nyrkillä veitsimiestä ennen tätä.
Tässä kohtaa veitsimiehellä on kiehahtanut lopullisesti yli. Ryöstöyritys päättyi siihen, että sai itse turpaan. Katu-uskottavuus laski roimasti kolmikon kahden muun jäsenen silmissä. Veitsimies haluaa korjata tilanteen ja lähtee juoksemaan uhrin perään. Veitsimies saavuttaa uhrin nopeasti, koska uhrin reinoilla ei kauhean kovaa pakoon pötkitä. Saavutettuaan uhrin veitsimies viiltää uhrilta kylmäverisesti kurkun auki takaapäin. Uhri ei pysty puolustautumaan enää.
Tämän jälkeen kolmikon kukin jäsen juoksee kotiinsa. Vanhemmilleen kukaan ei sano, että yöllä oltaisiin kävelty kotiin Raholan suunnalta. Sen sijaan keksitään tarinoita, että ollaan oltu jonkun kaverin tykönä kaukana Raholasta.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ke Joulu 07, 2016 8:57 pm
Kirjoittaja japittaja
Miksi Petri viivytteli penkin luona kovassa pakkasessa ikään kuin odotellen jotakuta ?
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: Ke Joulu 07, 2016 10:46 pm
Kirjoittaja dazu
japittaja kirjoitti:Miksi Petri viivytteli penkin luona kovassa pakkasessa ikään kuin odotellen jotakuta ?
Tätä on nyt tässä jauhettu aika paljon. Mulla on tähän kolme vaihtoehtoa: 1. Petri pysähtyi tupakalle penkin kohdalle. On saattanut sytyttää tupakkaa jo aikaisemmin ja sitten jäänyt vetämään loput penkin kohdalle, minkä yhteydessä on saattanut olla tuhkakuppi. Voi myös olla, että hän on pysähtynyt sytyttämään tupakkaa, koska pakkasessa tupakan sytyttäminen liikkeessä on voinut olla hankalaa. Tulentekovehkeet ei yleensä toimi sillä kelillä niin hyvin.
2. Petri on voinut muuten vain kohdata nuorisoporukan juuri penkin kohdalla. Hänet on pysäytetty ja nämä ovat jääneet rupattelemaan, tai heidän välille on syntynyt jokin konflikti. Voi myös olla, että porukka on nähnyt Petrin ja jäänyt odottamaan tätä penkin kohdalle. Tai sitten Petri on jäänyt odottamaan tätä porukkaa esim. nuorisoporukan ensin huudettua tälle jotain.
3. Petri on sopinut etukäteen tapaavansa jonkun penkin luona ja jäänyt odottamaan tätä.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: To Joulu 08, 2016 12:46 am
Kirjoittaja Eilisaamu
Pakosti kääntyy katse näihin kolmeen nuoreen, koska eivät ilmoittaudu poliisille. Joku syyhän siihen on.
Mieletön tzägä kyllä heillä käynyt, kun ajattelee että kolme! ihmistä, eikä kenenkään lähipiirikään epäile mitään tai kyseenalaista ja vaikka nimettömänä vinkkaa?
Kun ajattelee että perheenjäsenet, kaverit, naapurit ym jotka kertaa kolme olisi mahdollisesti olleet tietoisia että juuri tää nuori oli kylillä tuona iltana.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: To Joulu 08, 2016 1:03 am
Kirjoittaja jukkasahti
Noloa tämä on poliisille.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lähetetty: To Joulu 08, 2016 1:55 am
Kirjoittaja Sherlocked
perusasiamies kirjoitti:Täytyy tässä itsekin taipua pohtimaan tätä vaihtoehtoa, että kolmikosta joku on tekijä. Poliisi tuntuu olevan niin äärimmäisen kiinnostunut kyseisestä kolmikosta.
Matkalla Olkkoseen uhri oli siis kello 21.04 ottanut valokuvan vesitornille johtavalta kevyen liikenteen väylältä. Kello 21.30 uhri oli saapunut Olkkosen viereiseen Siwaan. Aikaa matkaan kului siis 25 minuuttia.
Takaisinpäin tullessa uhri lähti Olkkosesta noin kello 22.50. Tämä aika ei ilmeisesti kuitenkaan ole tarkka, joten lisätään epävarmuutta kymmenen minuuttia suuntaan tai toiseen. Kuvanottopaikalla hän oli siis karkeasti arvioiden kello 23.15. Kuvanottopaikasta on ehkä parin minuutin kävelymatka Tesoman valtatien viereiselle kevyen liikenteen väylällä, eli uhri oli siellä noin kello 23.18 plus/miinus 10 minuuttia.
Toisaalta kolmikko oli tallentunut valvontakameraan kello 23.19. Tästä on muutaman minuutin kävelymatka Tesoman valtatien jalkakäytävän ja vesitornille johtavan jalkakäytävän risteykseen. Eli kolmikko olisi ollut risteyksessä noin kello 23.24.
Edellä olevan tarkastelun perusteella pidän täysin mahdollisena, että kolmikko on kohdannut uhrin täysin sattumalta Tesoman valtatien jalkakäytävällä. No, mikä sitten meni niin vikaan, että uhri pääsi hengestään?
Uhri vaikuttaa kuvien perusteella urheilulliselta kaverilta, jolle ei ehkä kannattaisi vittuilla. Mutta jos uhri oli tullut hieman ennen kolmikkoa Tesoman valtatien jalkakäytävälle, niin kolmikko oli aluksi nähnyt uhrin vain takaapäin. Paksu talvitakki peittää urheilulliset muodot, ja lisäksi uhrilla on varmaan ollut huppu vedetty pään ylitse. Silmiinpistävää kolmikon kannalta on varmaan ollut uhrin kengät eli punaiset reinot. Ehkä uhri on takaapäin näyttänyt jotenkin ressukalta.
Kolmikko on sitten päättänyt uhitella uhrille ja mahdollisesti ryöstää tämän. Penkin kohdalla kolmikko on saavuttanut uhrin, ja vasta tässä kohtaa uhrin oikea olemus on paljastunut kolmikolle, kun ollaan seisty naamatusten. Kolmikon johtohahmo on joutunut turvautumaan isoon veitseen, jotta ryöstö oltaisiin saatu vietyä lopppuun asti. Uhri on kuitenkin päättänyt, ettei häntä ryöstetä, vaan katsonut parhaakseen ottaa jalat alleen. Mahdollisesti uhri on saanut lyötyä nyrkillä veitsimiestä ennen tätä.
Tässä kohtaa veitsimiehellä on kiehahtanut lopullisesti yli. Ryöstöyritys päättyi siihen, että sai itse turpaan. Katu-uskottavuus laski roimasti kolmikon kahden muun jäsenen silmissä. Veitsimies haluaa korjata tilanteen ja lähtee juoksemaan uhrin perään. Veitsimies saavuttaa uhrin nopeasti, koska uhrin reinoilla ei kauhean kovaa pakoon pötkitä. Saavutettuaan uhrin veitsimies viiltää uhrilta kylmäverisesti kurkun auki takaapäin. Uhri ei pysty puolustautumaan enää.
Tämän jälkeen kolmikon kukin jäsen juoksee kotiinsa. Vanhemmilleen kukaan ei sano, että yöllä oltaisiin kävelty kotiin Raholan suunnalta. Sen sijaan keksitään tarinoita, että ollaan oltu jonkun kaverin tykönä kaukana Raholasta.
Ihan hyvä mahdollinen skenaario.
Joskus täällä mietittiin, että miten uhrilla kesti niin kauan Olkkosesta penkin luo, jos nuoret olivat pääkallopaikalla joskus 23.30. Jos uhrilla kerran meni noin kauan kuvauspaikalta Siwalle, voi hyvin olla, että on mennyt sama aika takaisin tai pidempäänkin. Syynä voi olla pikku hiprakka, kännykän käyttö, huonot kengät, huono reittivalinta, tupakointi tai kaikki nämä.
Uhrin mahdollinen reppananoloinen olemus, johtuen pinkeistä Sauleista (Reino-kopiot) ja lahoista jaloista voi olla kyllä syy miksi pojat ovat rohjenneet uhmata uhria, jos hän on vaikka laahustanut hitaasti kännykkää navigoiden. Uhrin urheilullisesta olemuksesta en osaa sanoa. Jossain kuvassa hän näyttää urheilulliselta, jossain narkilta tai sitten ihan tavalliselta 40-vuotiaalta mieheltä. Viimeisen päivän näkyvät vaatteet oli aika nuorekkaat, parkatakki ja kapealahkeiset kulutetut vaaleat farkut. Takaapäin on nähty ehkä pinkit kengät, laihat jalat ja parkatakki sekä kalju, jos ei ole ollut huppu päässä (miksei olisi ollut?). Olemuksesta voi tulla ehkä paljon nuorempi fiilis kuin 40-vuotias, ehkä 20-30-vuotias, jos ei näe kasvoja. Tämä on voinut olla madaltava seikka kontaktin ottamiseksi.
Voihan tapposyitä olla paljon muitakin kun vain ryöstö, kaupankäynti tai mustasukkaisuus. Esimerkiksi uhri on voitu sekoittaa johonkin muuhun. Muistatteko varhaisen vinkin penkillä nukkuvasta miehestä? Jos pojat luulivat uhria samaksi laitapuolenkulkijaksi. Ehkä pojat on ajattellu, että uhri on joku Tesoman pahoinpitelijöistä, niitä kai kuitenkin ainakin pari tapahtui Tesomalla ennen tätä murhaa (tosin toisessa tapauksessa tekijä taisi olla tummaihoinen).
Ehkä uhri halusi jättää vanhat kuviot, kun uusi työ odotti aamulla. Jätti sitten henkensä niiden lisäksi.