Sivu 175/220
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: Pe Tammi 12, 2018 5:26 pm
Kirjoittaja J.Maybrick
1950-luku. Silloin oli värikkäämmät esimuoviset korvakorut kuin 30-luvulla. Hesan katukuvassa nähtiin mustia miehiä olympialaisten aikana. Vaatteet olivat värikkäämpiä kuin 30-luvulla. Värikylläiset veriteot tulivat 50-l.tutuiksi Kyllikki Saaren ja Soson surmatöiden myötä.
Kiinnostavampi kymmen: 1960- vai 1970-luku? Perustele pikkuisen.
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: Pe Tammi 12, 2018 5:43 pm
Kirjoittaja Sniffaaja
Molemmilla vuosikymmenillä miestenlehdissä oli lapsia jalat auki sukuelimet esillä. Huumeita sai apteekista ja murhista ei välttämättä jäänyt kiinni. Sanotaan, että -60 luku, koska sen vuosikymmenen lopussa ilmestyi Fredi - Kolmatta linjaa takaisin, jota kuuntelin -90 luvun lopussa. Molemmat vuosikymmenet ovat olleet kyllä mielenkiintoisia ja varmasti kivoja elää, ihan sen puolesta, että naisilla ei ollut virallista asemaa ja homous luokiteltiin sairaudeksi, vaikkakin makkaratalon nurkilla juopot imivät viinapullosta munaa. Ehkä en itse kuitenkaan haluaisi elää Kekkosen aikaista elämää. Olen tyytyväinen UFO-teknologiaan.
Jos sinun tulisi olla julkisesti naitavana ns. anaalipanon kohteena, esiintyisitkö mieluummin nais- vai miesyleisölle?
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: Pe Tammi 12, 2018 7:05 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
J.Maybrick kirjoitti:Kiinnostavampi kymmen: 1960- vai 1970-luku? Perustele pikkuisen.
Musiikilliselta kannalta taitaa kääntyä tonne 60-luvulle. Ja kyllähän tuolla vuosikymmenellä kaatoivat paljon asenteellisia raja-aitojakin.
Jalka kipsissä, vai molemmat kädet kipsissä?
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: Pe Tammi 12, 2018 7:32 pm
Kirjoittaja Sniffaaja
Gladys kirjoitti:
loppiainen vaiko helluntai?
Kyllä se loppiainen on
Sama kysymys seuraavalle.
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: Pe Tammi 12, 2018 8:09 pm
Kirjoittaja Dortmunder
Juhannus, tuo juhlista jaloin
Seuraavalle: Trump vai Putin?
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: Pe Tammi 12, 2018 8:11 pm
Kirjoittaja Sniffaaja
Molemmat ja aseistettuina.
Salmiakkia vai suklaata?
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: La Tammi 13, 2018 1:12 am
Kirjoittaja Unhola
Suklaata. Ja koska aikaisempaan kysymykseesi ei vastattu (miksei??) niin vastaan siihenkin:
Naisyleisölle.
Vaikeneminen vai asian vierestä puhuminen?
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: La Tammi 13, 2018 5:50 pm
Kirjoittaja Gladys
Mieluummin kipsissä jalka kuin molemmat kädet. Ja mieluummin vaikeneminen kuin asian vierestä puhuminen.
deodorantilla vaiko ilman?
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: Su Tammi 14, 2018 3:15 pm
Kirjoittaja aivoriihi
Ilman deodoranttia olen parjannyt tahan asti, enka mitaan kristallikivia tai sitruunaakaan ole kroppaani hinkannut. Kuitenkin, jos tulevaisuudessa huomaisin hajuraon muodostumista itseni ja kanssakulkijoitteni valille, olisin valmis kokeilemaan niita kristallituotteita.
Pefletilla vaiko paljaalla?
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: Ma Tammi 15, 2018 8:06 am
Kirjoittaja TiiaStiina
Pefletillä.
Päälleliimattu positiivisuus vai kylmäkiskoisuus?
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: Ma Tammi 15, 2018 3:40 pm
Kirjoittaja Lassie
Meinasin laittaa että helvetinmoinen kylmyys parempaa, kuin epäaito positiivisuus. Aitouden kannalla.
MUTTA. Olen saanut niin tarpeekseni negatiivisuudesta ja etenkin negatiivisista itseriittoisista/itsekeskeisistä ihmisistä, että sanon: päälleliimattu positiivisuus. Tietenkin aito positiivisuus on aina asiaa, mutta arvonantoa lähtee täältä niille, jotka työstävät posiitivisuutta ja ajattelevat muitakin ja muutakin, kuin rypemistä nyreilyn ja yrmeilyn maailmassa levittäen negatiivisuutta.
Totuus on, että positiivisuutta aliarvostetaan ja väheksytään. Se on vahvuutta, eikä se tule välttämättä helpolla eikä se ole liirumlaamaailmaa. Kyse ei ole myöskään tyhmyydestä eikä naiiviudesta. Kyse on helvetti soikoon vahvuudesta.
Selvää on, että välillä ollaan kielteisiä ja saa näyttää tietenkin tunteita, mutta mikä on se asenne ja yrittäminen, vahvuus : mikä on se, millä mennään. Tuli joka palaa sisuksissa ei ole myrkkyä. Negatiiviset uikuttajat alkavat ottaa narsismissaan päähän, mies/naisaiheessa tästä olisi paljonkin sanottavaa, kun koetetaan hakea vahvuutta negatiivisen alistamisen kautta vailla mitään syvällisempää käistystä siitä, mikä olisi todellista myönteistä vahvuutta. Keillä kaikilla on rankkaa, niilläkin voi olla rankkaa jotka jakavat empatiaa ja myönteistä energiaa. Ja sitten saatana soikoon vielä positiivisuutta aliarvostetaan (en viittaa edelliseen kirjoittajaan, tämä on yleistä sanomaa). Paskat.
Positiivisuutta tulille.
En saa muotoiltua asiaa nyt niin laajasti, kuin haluaisin. Voi mennä väärinkin tulkintaa ja huomaan ironian rantissa.
VR vai bussiliikenne?
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: Ma Tammi 15, 2018 8:26 pm
Kirjoittaja garcia
Perinteinen ja monimuotoinen bussiliikenne esim Espoossa jossa tosi hyviä poikittausliikenteen ha muitakin bussiyhteyksiä lakkautettu kun kaikki halutaan pakottaa länsimetron maksumiehiksi ja sitä ennen yritettiin pakottaa vr:n aina yks juna välistä poissa-paikallisjunien käyttäjiksi.
Suurin osa espoolaisista asuu täysin eri alueilla kuin paikallisjuna ja metro, neljä viidesosaa.
Pitkillä matkoilla Suomessa mieluummin juna kuin bussi.
Sunnuntaiaamuna:
Varhain ylös ja Avara luonto-dokumentti
vai
nukkuminen puoleen päivään?
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: Ti Tammi 16, 2018 11:31 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Varhain ylös, jos on edes nukkumaan ehtinyt, jätetään se tavara-luonto seuraaville herääjille.
Syyttäjä vai syytetty?
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: Pe Tammi 19, 2018 5:25 pm
Kirjoittaja Gladys
syyttäjä
Kuuhun vai Marsiin?
Re: Kumman kaa?
Lähetetty: Pe Tammi 19, 2018 9:35 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Lähimatkailua, ja kuuhun.
Oliks nää jotakin urheiluseuroja, jos oli niin kumpi iskee paremmin: Kalajoen runkkarit, vai Vetelin kuivat?