Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: Ke Heinä 08, 2015 7:39 pm
Tähän juttuun liittyen uutisoitiin tulevana perjantaina hovioikeuden ottavan kantaa Aarnion kanteluun vangittunapitämisestään.
Käräjäoikeushan määräsi vangitsemisen jatkuvan, joten vaikea kuvitella hovin olevan eri mieltä. Kumpikaan instanssi ei kaiketi tässä vaiheessa voi vielä aavistaakaan minkälaisia tähtitodistajia "Saara" ja muut täti-ihmiset ovat ja mitä kaikkia tolppatietoja neropoliisit ovat esillekaivaneet.
Siitä -889 puhelimesta, jolla on voitu olla johonkuhun jossakinpäin joskus jonkun toimesta yhteydessä, jäi julkisuuteen vain syyttäjien esittämät väitteet paikantumiskohteista. Täällä joku ei ilmeisesti ole tietoinen Aarnion kotia koskeneesta uutisoinnista. Sijaitsee aivan Pasilan poliisiaseman lähistöllä, niinkuin se huumeosaston piilokonttorikin kuulemma.
Täällä olleitten kirjoitusten mukaan nuo puhelinten paikantumiset vaihtelevat luurin pysyessä paikallaan. Siis lähimpään mastoon tai tilanteen mukaan muihin lähistön mastoihin. Että kuvittelisin mahdottomaksi väittää varsinaista sijaintipaikkaa varmaksi noin pienellä alueella. Harmi se puolustuksen osuuden puuttuminen niistä maikkarin nauhoituksista.