Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)
Lähetetty: Pe Heinä 07, 2023 1:23 am
Porukat aina ihmettellee, miksi Auer pystyi puhumaan lopulta suhteellisen rauhallisesti häkeen niin lähellä surmaajaa, ja miksi Auer ei ollut peloissaan lastensa kohtalosta (vaikka paniikissa häkeen huudettu: "tääl on 4 lasta" viittaakiin siihen, että oli huolissaan lapsista).
Luulen, että Auer tiesi alitajuntaisesti, että kyseinen henkilö halusi tappaa vain Lahden. Murhaaja ei yrittänyt missään vaiheessa tappaa Aueria, vaan löi tätä ainoastaan, kun Auer tuli puolustamaan miestään. Sama toisella kertaa kun Auer meni katsomaan, mitä takkahuoneessa tapahtuu, niin murhaaja tyytyi vain pelottamaan Auerin pois tilanteessa. Murhaaja ei myöskään yrittänyt tappaa Amandaa, vaikka Amanda oli näköyhteydessä takkahuoneeseen siinä vaiheessa, kun Jukan peli oli jo pelattu. Pienen lapsen vahingoittaminen olisi käynyt nopeasti ja helposti tässä vaiheessa, jos tahtoa olisi ollut. Todennäköisesti myös Jukan aiemmin saaneet uhkaukset ja päällekäymiset ovat voineet vaikuttaa siihen, että Auer lopulta alitajuisesti tiesi, että ainoastaan Jukka oli vaarassa.
Tämän valossa oli helvetin järkevää, että hän soitti häkeen. Loppuperheen ollessa turvassa hän teki täydellisimmän mahdollisen liikkeen, joka lopulta pelasti hänet elinkautiselta ja antoi samalla suuren määrän johtolankoja poliisille (ja muille "yksityisetsiville").