Saara Arvan jäänteet löytyivät viimein – Tätä tutkinnanjohtaja pitää merkittävänä
Sarjasaalistaja Mika Moringia epäillään kadonneiden Saara Arvan ja Katja Miinalaisen surmaamisesta.
35-vuotias Saara Arva katosi syksyllä 2019. Hänen seurassaan ollut Mika Moring kertoi, että nainen lähti omille teilleen Horonkylässä, Pohjois-Savossa Vesannolla sijaitsevassa pikkukylässä.
Vuosien jälkeen Arvan jäänteet löytyivät noin kuuden kilometrin päässä Horonkylästä, vaikeakulkuisesta metsästä. Paikasta, jonne ei pääteiltä helposti eksy.
Paikka on noin kuuden kilometrin päässä sieltä, missä sarjasaalistajana tunnettu Moring kertoo edellisen kerran nähneensä Arvan syksyllä 2019.
Aiemmin samana kesänä paikalliset olivat nähneet Arvan ja Moringin metsikön läheisillä teillä. Tuolloin he olivat liikkeellä autolla. Jäänteiden löytöpaikalle saakka autolla ei pääse.
Ei ole tietoa, miten Arva päätyi sankkaan metsikköön. Poliisin näkemys on, että Moringin takia. Itä-Suomen poliisi epäilee häntä taposta.
”Kaksi tietää”
Viimeinen varma havainto Arvasta on elokuun viimeiseltä päivältä vuonna 2019 Keski-Suomen puolelta. Sivullinen kertoi poliisille nähneensä Arvan ja Moringin näköisen kaksikon Neiturin kanavan liepeillä Konnevedellä.
Moringin mukaan Arva lähti omille teilleen Vesannon Horonkylässä päivää myöhemmin. Hän kertoo etsineensä naista tovin, mutta päätti sitten palata takaisin Helsinkiin. Omaiset ilmoittivat Arvan kadonneeksi myöhemmin.
Moring kiistää Arvan kuoleman aiheuttamisen.
– Kaksi ihmistä tietää, mitä silloin on tapahtunut ja toista heistä ei enää ole, sanoo rikoskomisario Esko Salo Itä-Suomen poliisista.
Moring on ollut henkirikostutkinnan ainoa epäilty koko pitkän tutkinnan ajan.
– Emme näe mitään syytä sille, miksi Arva olisi oma-aloitteisesti halunnut kadota.
Epätietoisuus ohi
Arvan löytämiseksi järjestettiin vuosien aikana useita etsintöjä. Lopulta naisen jäänteet löysi kuitenkin sivullinen pilkkiseurue. Löytöpaikka on veden äärellä vaikeakulkuisessa maastossa. Alueelle ei eksy helposti edes marjastajia, niin vaikeakulkuista maasto on.
Löytö on merkittävä askel eteenpäin naisen kohtalon selvittämisessä.
– Pidän löytöä merkittävänä jo ihan omaisten kannalta. Se epätietoisuus on nyt ohi. Lisäksi meillä vapautuu voimia ja energiaa henkirikoksen tutkintaan, kun ei tarvitse enää panostaa etsintöihin.
Salo uskoo, että tapaus ratkeaa vielä.
– Teosta on kulunut pitkä aika. En voi kiistää, etteikö tutkinta olisi vaikea.
Miinalainen yhä kateissa
Rikostutkintaa helpottaisi, jos toinenkin Moringin uhriksi epäillysti joutunut nainen olisi löytynyt.
28-vuotias Katja Miinalainen matkasi Moringin kyydissä ympäri Suomea vuonna 2022. Moring palasi Lappiin asti suunnanneelta reissultaan Helsinkiin 26. elokuuta. Jälleen yksin.
Kun Miinalainen ilmoitettiin kadonneeksi ja selvisi, että hän on liikkunut Moringin kyydissä, alkoi henkirikostutkinta. Moringia epäillään niin Arvan kuin Miinalaisenkin tapauksessa taposta.
:
:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/479d ... bb2543044d
Cut.
-NILS-