Lempo kirjoitti: Ti Maalis 18, 2025 5:28 pm
Taalasmaan Ulla kirjoitti: Ti Maalis 18, 2025 4:54 pm
Pisama70 kirjoitti: Ti Maalis 18, 2025 4:42 pm
Aika paksua puhetta, meillä on tässä tappaja, ja häntäkö tässä nyt pitäisi alkaa sääliä
Moni mies toimii aivan samalla tavalla parisuhteessa, saa lähdettyä vasta sitten kun on uusi kumppani valmiina. Se ei ole eikä ikinä saa olla mikään puolustus.
Tappajaa puolustelevat ja ymmärtävät tuntuvan kokonaan unohtavan, että toinen menetti tässä kaiken, oman elämänsä. Ihmisarvo ja elämä on korvaamaton. Aivan riippumatta siitä, pukeutuiko uhri minihameeseen tai vei uuden kumppanin aviovuoteeseen.
Tässä kommentissa vedetään mutkat suoriksi ja ohitetaan täysin tapauksen monimutkaisuus. Tappajan ja uhrin roolit esitetään yksiselitteisinä, vaikka todellisuus on harvoin näin mustavalkoinen. Kyse ei ole siitä, että tappajaa pitäisi “sääliä”, vaan siitä, että tapahtumia tulisi tarkastella kokonaisuutena.
Ihmisarvo ei tarkoita sitä, että ihminen olisi automaattisesti täysin syytön tai ettei hänen toimintaansa saisi arvioida kriittisesti. Jokaisella on oikeus elämään, mutta se ei tarkoita, että jokainen teko olisi vailla seurauksia tai ettei yksilön valinnoilla olisi merkitystä tapahtumien kulkuun. Ihminen ei muutu täydelliseksi vain siksi, että hän kuolee, eikä hänen tekojaan voida arvioida eri standardilla vain sen perusteella, että lopputulos oli traaginen. Tämä tapaus ei ole yksiselitteinen, eikä moraalinen pohdinta voi perustua siihen, että todellisuuden monimutkaisuus jätetään huomiotta tunteisiin vetoavan yksinkertaistuksen vuoksi.
Kyllä tämä tapaus on täysin yksiselitteinen, vaikka kuinka yrittäisit väännellä ja käännellä uhrin toiminnan aiheuttaneen tapahtuman. En ymmärrä tuota logiikkaa murhaajan ymmärtämisestä mitenkään. Aivan sama, vaikka uhri olisi miten perseillyt, se ei ymmärrystä tekijälle tuo. Toivottavasti nämä uhrin syyllistäjät eivät ole parisuhteessa tai ainakaan tule koskaan petetyksi tai jätetyksi, kun oikeuttavat murhan. Mahtavat olla kivoja kumppaneita.
On hämmentävää, kuinka joidenkin argumentointi perustuu olkiukkojen rakentamiseen ja tarkoitukselliseen vääristelyyn. Missä vaiheessa olen esittänyt, että tappo olisi oikeutettu? Missä vaiheessa olen sanonut, että uhrin kuolema olisi ansaittu tai että hänen elämäänsä ei pitäisi kunnioittaa? En missään. Se, että kyseenalaistan mustavalkoisen narratiivin ja pyrin ymmärtämään tapahtumien taustat, ei tarkoita, että hyväksyisin teon. Oikeudellinen ja moraalinen tarkastelu eivät ole sama asia kuin hyväksyntä, ja jos tätä perustavanlaatuista eroa ei ymmärrä, ei ehkä ole syytä osallistua vakaviin keskusteluihin.
Tämän tapauksen yksiselitteisyydestä paasataan samalla, kun todellisuudessa koko oikeudenkäynti perustuu juuri siihen, että arvioidaan, mitä todella tapahtui ja mitkä tekijät siihen johtivat. Se, että joku haluaa ummistaa silmänsä tapahtumaketjun monimutkaisuudelta ja käsitellä asioita vain lopputuloksen kautta, ei tee tilanteesta yksiselitteistä, vaan se tekee keskustelusta epärehellistä.
Ymmärtämisen ja oikeuttamisen välillä on ero, mutta näyttää siltä, että joillekin se on liian vaikea käsittää. Jos ei kykene näkemään eroa tekojen taustojen analysoimisen ja niiden puolustamisen välillä, keskustelutaso jää auttamatta pinnalliseksi. Tässä ei ole kyse murhan puolustamisesta, vaan siitä, että oikeudessa arvioidaan syytetyn mielentilaa, teon motiiveja ja sitä, oliko kyseessä harkittu teko vai psyykkisen romahduksen seuraus. Tämä on olennainen ero, ja se, että joku haluaa esittää toisten argumentit tahallaan väärässä valossa, kertoo enemmän hänen omasta kyvyttömyydestään käydä loogista keskustelua kuin mistään muusta.
Ja jos logiikka todella on se, että mitään uhrin toimintaa ei saa arvioida kriittisesti, koska lopputulos on traaginen, niin silloin voisi saman tien vaatia, että oikeudenkäynnit lakkautetaan ja syytetyt tuomitaan ilman prosessia. Tämäkö on se taso, jolla asioita halutaan käsitellä? Ajatus siitä, että uhrin toiminnan tarkastelu tarkoittaisi automaattisesti murhan hyväksymistä, on älyllisesti laiskaa ja läpinäkyvää tunteisiin vetoavaa retoriikkaa.
Ymmärtäminen ja oikeuttaminen eivät ole sama asia. Jos joku ei kykene hahmottamaan tätä perustavanlaatuista eroa, hän ei ole mukana keskustelemassa analyyttisesti, vaan hän on mukana vain pitämässä tunteisiin vetoavaa monologia, jossa tilaa eri näkökulmille ei anneta. Se ei ole keskustelua, vaan se on dogmaattista saarnaamista.
