Kyllikki S kirjoitti:
Miksi tekijä otti riskin ja ryhtyi tekoon sellaiseen kelloaikaan kun ihmiset noin normaalisti palailevat koteihinsa sulkeutuvista ravintoloista ja pubeista?
Samaten ihmetyttää, eikö Tähtisentien tienoilla liikkunut ainuttakaan pubeista tms palaavaa.
Meidän kulmilla on tuohon kellonaikaan lähes joka ilta paluuliikennettä. No, ehkäpä Tähtisentien tienoo on tavallista kunnollisemman kansanosan tyyssija
Ilmiö lienee tuon mainitsemasi seikan lisäksi seurausta siitä, että yö oli torstain ja perjantain välinen. Eli kunnollisempaa kansaa on oikein erityisen vähän paluuliikenteessä, vaikka kuinka elettäisiin pikkujoulukautta.
Tekijä on voinut miettiä ulkopuolisen silminnäkijän mahdollisuutta etukäteen, mutta on suunnitelmansa yksityiskohtien takia tullut siihen tulokseen, ettei silminnäkijästä olisi hänelle haittaa ellei silminnäkijä tajuaisi reagoida tekijään välittömästi, eli lähteä perään tai ottaa kiinni. Sitä taas tuskin olisi tapahtunut kuin siinä tapauksessa, jos tekijä olisi havaittu juuri silloin, kun hän poistui Lahden talolta. Noin muuten nopeasti liikkuva, tummiin pukeutunut mies tuskin herättää pimeässä talviyössä kenenkään huomiota. Eli tekijän siinä ottama riski on ollut pieni ja senkin hän on pystynyt minimoimaan katselemalla hieman ympärilleen ennen Lahden pihasta ryntäämistään.
Toki, jos tekijällä olisi käynyt sikamaisen huono tuuri, olisi vastaan voinut tulla esimerkiksi jälkeen koulutettu koira.
Mietin tänään aamukaakaota (terv. joey 8v

) ryystäessäni mielestäni suurinta tekijän ottamaa riskiä: ikkunan rikkomista. Jos minä lähtisin listimään verivihollistani ikkunasta sisään rymistellen, laskelmoisin tekemiseni niin, että olettaisin jonkun naapurustosta ilman muuta kuulevan räsähdyksen ja soittavan poliisit paikalle tai vähintään tulevan välittömästi katsomaan. Eli ottaisin ikkunan rikkoessani hallitun riskin, jonka kuittaisin sillä, että viipyisin paikalla mahdollisimman lyhyen hetken. Ja näin tekijä siis
ei tehnyt, vaan kulutti paikalla turhaa aikaa.
Kuten tutkinnanjohtaja on sanonut, räsähdys on kuulunut yössä pitkälle. Eikä ikkunan rikkoutuminen keskellä yötä ole sellainen ääni, joka tuollaisessa asuinympäristössä ohitetaan olankolautuksella. Ensinnäkin se ääni siihen aikaan merkitsee todennäköisesti jotain rikollista, tai vähintään mielenkiintoista. Toiseksi ääni on niin harvinainen, että siihen kiinnittää huomiota vaikka sen kuulisi vain vaimeana. Tekijä ei voi olla niin tyhmä, ettei ole tullut tätä ajatelleeksi. Tai tajunneeksi viimeistään siinä vaiheessa, kun ikkuna on helähtänyt rikki.
Miksi ihmeessä hän on siitä huolimatta jäänyt paikalle niin pitkäksi ajaksi, rusikoimaan elotonta ruumista? Onko itsehillintä pettänyt niin pahasti, että hän on ottanut kiinnijäämisen riskin ihan vain päästäkseen pilkkomaan Lahtea mahdollisimman hartaasti? Ajatuksia, anyone?
Ailarille ja Kyllikille naapureista: omakin skitsofreeninen käsitykseni on, että kyse on kolmesta eri naapurista. Lähinnä siis siksi, että missään yhteydessä ei ole mainittu saman naapurin syyllistyneen useampaan eri havaintoon

Ja siksi, että se volvomies on ainakin vastuussa vain yhdestä havainnosta, olisi kait muuten maininnut asiasta siinä innokkaasti antamassaan haastattelussa, jonka video on edelleen netissä.