Kuolemannaakka kirjoitti:
Ja ovessa olevien pisaroiden suuntauksesta voi mielestäni laskea, että iskukohta on suoraan valuman edessä. Iskukohta lasketaan vetämällä pisaroiden pitkittäisakselia myöten viiva ja katsomalla missä kohtaa ne yhtyvät. Eli valuman oikealla puolella pisarat lentävät oikealle, vasemmalla puolella vasemmalle. ...
Tässä esimerkki:

Näin..., mielestäni siinä missä uhrin pää on ollut, ei ole epäselvyyttä.
Meni muutamia päiviä etten kerennyt vastailemaan mm Erämaaetsivän kommentteihin:
-Siinä animaatiossani heilahdusliike on kovin yksisuuntainen, eli vain kaari. Oikeastihan se on
aavistuksen kaareva myös sivusuunnassa kun se lähtee lyöjän pääntasolta, loppuosa iskusta vain lyönninsuuntaista kaarta. Tämä ulospäin suuntautuva kaari muuten näkyy siinä ylemmässä jäljessä jonka yläpää taittuu hieman vasemmalle.
Ei sitä viitsinyt siihen animaatioon astalon kaikkinaista liikerataa lähteä määrittelemään, muutenkin oli työläs.
Mielestäni tämä on selkeästi varrensuuntaisella terällä lyöty edestä päin. Kolme iskuahan siinä on ollut: Ensin suuisku josta astalo verentynyt ja 2. isku tehnyt sen alemman n. pystysuoran roiskeen.
Kolmas isku tehnyt sen ylemmän roiskeen (animaatio).
-Kyllä minä olen näkevinäni siinä matalan tason päädyssä koko alalla roiskeita, siellä nurkemmassa vain pienempinä. Ei se välttämättä tarvitse ollakkaan tasaista roiskemattoa koska suuiskukin on eri kohdassa päätä kuin silmäkulma.
Ja miten olisi selitettävissä nurkassa oleva tyhjä alue kun matalan tason ohikin nähdään lentäneen pisaroita.
Käsihän on lyönnin aikana 'kiinni' vartalossa. Vai tarkoitatko että käsi olisi jotenkin kehosta kauempana... Ei tämä ainakaan tunnu kovin luontaiselta iskemiseltä.
---
Olen nyt mielestäni ratkkaissut puheena olevan asian. Jäljet kertovat, nimittäin poistumisjäljet ja ne eivät sovi sen paremmin poikittain varrensuuntaisella astalolla varustautuneelle surmaajalle, kuten ei myöskään vasenkätiselle surmaajallekaan.
Surmaaja oli varustautunut (haki sen terssin ovelta) lyhytvartisella astalolla jossa terä varren suuntainen. Iskujäljet sopivat tosiaankin lihanuija-tyyliseen astaloon jossa terän pituus ei ole niin suuri kuin retkikirveissä.
Loppuvaiheessa uhri on itse rojahtanut tai sitten surmaaja on rojahdattanut hänet sinne kaapin/ph kulmaan. Uhrin pää on ensin osunut siihen lähelle oven saranaa (veriset hiukset), siitä pää on valahtanut lattiaan. Oikea käsivarsi on heilahtanut kaapin kylkeen (alaosassa veritahraa).
Siellä kulmassa (pää lähellä nurkkaa) on lyöty vain ne kolme iskua tällä astalolla, muut esim pääiskut lyöty jossain muussa paikassa/asennossa, ehkä siinä vieressä laajasti verentyneellä alueella. Luultavasti näissä muissa vammoissa on käytetty eri tekovälinettä, esim klapia.
Todennäköisesti vielä ennen ratkaisevia iskuja, uhrissa on ollut sen verran virtaa, että surmaaja on siirtynyt uhrin päälle; vasen jalka uhrin oikeassa kyljessä ja polvi painanut uhrin yläkehoa/kättä.
Surmaajan oikea jalka/polvi lattialla uhrin vasemmalla puolella lähempänä sänkyä.
Ja kun todennäköisesti uhrin jalat on olleet jotenkin koukussa, on surmaajan alavartalo painanut ne lattiaan ja sängyn alle. Aikast tehokas sitominen viimeisillään pyristelevästä uhrista.
Ensin lyöty suuisku, uhrin pää ollut lievästi vasemmalle kääntynyt. Pesuh ovessa oleva pisarointi on hieman 'hajaantunut', eli jotkin pisaroista vedetyt viivat suuntautuvat hieman eri keskiöön uhrin vasemmalle puolelle (kts myös Kuolemannaakan postaama määritelmä edellä). Nämä poikkeamat viittaavat juurikin suuiskuun.
Suuisku on kääntänyt uhrin päätä vielä enemmän vasemmalle. Ja tässä päänasennossa on lyöty kaksi iskua silmäkulmaan, lähes samaan kohtaan.
Oli aika poistua. Surmaaja nousee iskuasennostaan ylös, vasen jalka siis ylempänä ja oikea alempana (kuvassa). Vasen jalka siirretään uhrin takaa etupuolelle (1. liukujälki). Oikea jalka kengänpohjineen kääntyy samalla ja oletettavasti jättää sen kannan jäljen mitä oikeudenpäätöksessäkin oli puhetta. Tässä samalla surmaaja avittaa liikkeelle lähtöä vasemalla käsivarrellaan kaapin kyljestä. Kaapin kyljessä ylempänä (ei ovipuolella) verijäämää joka viittaa juurikin tähän avittamiseen eikä nojaamiseen.
Allaoleva kuva kertoo surmaajan askeleet siinä sängyn vieressä.
Ensin siis vasen (1.) siirretään yli, tästä tulee liukujälki koska lattia verinen. Seuraava askel on oikea (2.) lattialla olevien veriroiskeiden vieressä. Tähän asentoon surmaaja pysähtyy jostain syystä ja astalosta valuaa verta lattiaan.
Kun kääntyminen alkaa, otetaan pieni takaskel oikealla jalalla (3.) ja taas 'luistellaan'. Tämä taka-askel luistaa taaksepäin tehden lakanaan u-muotoisen pussin, mutta kääntyy samalla.
Yhtenäinen liikesarja jatkuu kun vasen jalka (4.) samalla hetkellä siirretään ylemmäs (kuvassa), mutta sekin luistaa kannan alla olevan verimäärän takia.
Tämän 3. ja 4. -vaiheen aikana astalosta edelleen valuu verta ja nyt ne veret valuvat lakanan päälle eri kohtiin (nämä veret nähtävissä aik kuvassa).
Näiden vaiheiden jälkeen eteneminen suuntautuu terassin ovea kohti. Mutta ei seuraavakaan oikean kengänjälki (5.) ole täydellinen: kannan kuva tulee lattiaan hyvin mutta päkiän alla oleva lasi aiheutta että vain kärjestä jää lattiaan vähän jälkeä ja lisäksi lasi luistaa hivenen taakse jolloin nähtävissä oleva jälki vaikuttaa lyhyeltä.
Tässä vaiheessa oikeassa kädessä oleva astalo myös heilahtaa hieman oikealle ja vritipat lentävät kohti sängyn päätyä.
Allaolevasta kuvakokonaisuudesta:
-Mulla on ollut erittäinkin selkeä kuva käytössäni tuosta lattiasta uhrin vasemmalla puolella.
Tämän kuvan olen huolella tarkkaan kääntänyt vaakatasoon, pienehkö alue kerrallaan vaakatasoon.
-Tästä olen etsinyt kenkien jättämät jäljet, ja sijoittanut kenkälayerit kuvaan.
Teen vielä yksityiskohtaisemman tarkastelun kustakin jäljestä perusteluineen ja laitan tänne (tää ei kuitenkaan tapahdu hetkessä...).
-Kuvassa oleva uhrin vartalon asento on luonnos, eikä perustu muuhun kuin päättelyyn. Vain pään paikan täytyy olla kuten kuvassa.
-Kuten havaitsette, kaapin pääty on vähän siirtynyt kauemmas ovesta, se oli jostain syystä aikaisemmin liian lähellä. Ehkä syy oli tiedon puutteesta.
Suurennos edelliseen selityksineen:
Ainakin mulle tämä on nyt ratkaistu, näin ainakin uskon... Oli ihan mahtava fiilis kun nuo jäljet lopulta alkoivat purkautumaan.
Helppoa se ei ollut, tuo alue kun oli 'luistelurata' ja lähes kaikki jälkijäämät ovat liukujälkiä.
ps.
Lisään vielä että vihreä jälki on liu'un lähtöjälki ja musta liu'un loppu.
Ja sitten vielä tiedoksi että lakana tuossa kuvassa ei ole aidosta kuvasta vaan on otettu toisaalta ja liitetty suurinpiirtein oikeaan kohtaan. Varsinaisessa kuvassa lakana, sänky ja klapi oli poistettu ennen kuvaamista.