Sivu 180/195
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 7:58 pm
Kirjoittaja turumurre
Lainaan tekstiäni viiden vuoden takaa:
Tästä se lähtee, surmaajan poistumisaskel (V1) matalan tason vierestä. Sitten seuraa vähän erikoinen oikealle siirtymä (O2) ja sitten taas 'linjalleen' (V3). Tuo O4 on vain jalan siirtäminen toisen viereen, eli ei siinä ole liukastumista vaan siirrosta johtuvaa kengän lattiaan osumista.
Veikkaan vahvasti että arkulle on tarkoitus nousta, ja ehkä tuossa sinisessä soikiossa on vielä vasemman kengän jälki ennen arkulle oikealla jalalla nousua.
Vaikuttaisi siltä kun surmaaja ei oikein osannut päättää, vaan 'lennosta' muutti ajatustaan, siksi nuo askeleet tuollaiset.
Tarkistin tarkkaan nuo vasemman jalan (V1 ja V3) jäljet. Vasemmassa päkiän sisäreunassa oli verijäämä joka vastaa kaikissa näissä vasemman kengän jäljissä toisiaan. Esim. terassijälki ja sitten nämä V3 ja V1.
Tuossa V3.ssa on nähtävissä kärjen nappuloiden kääntymistä oikealle, voi olla ettei se ole arkulle nousun tukeva jälki, vaan vielä olisi tuossa sinisen soikion alueella yksi vasen. Kyseinen alue on vähän vaikea, koska oletettavasti siinä on jälkiä siitä kun surmaaja haki astalon (tjmv).
Onhan teoriassa vielä mahdollisuus että O4.n jälkeen siirtää oikean jalan maassa olevan vaatekasan päälle ja lähtö olisi lattiatasolta (kaksi oikeaa perätysten...). Mutta luulenpa kuitenkin, kaikkia edellä olevia seikkoja miettien, että arkun kautta on poistuttu...
Laitan tähän myös terassilla olevat kaksi osajälkeä, joista ulompi on vasen.
Sisällä olevan V3 ja ulkona olevan kauemman verijäämät ovat "identtiset", ovat siis hyvin perättäisiä, voi olla että välissä on vain edellisessä kirjoituksessani mainitsema askellus karmille. Tai/ja sitten edellä kertomani sinisessä soikiossa oleva mahdollinen jälki lisäksi.
Todennan nyt kahdella animaatiolla V3:n - ja ulkojäljen verijäämien samanlaisuuden. Uskon niin , että tätä on vaikea kumota.
Avaa animaatio kuvasta:
Avaa animaatio kuvasta:

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 8:08 pm
Kirjoittaja mikkihirmu
turumurre kirjoitti: Ke Tammi 29, 2025 4:07 pm
MissHolmes: ... oven alareunan laseissa ei ole verta, ei kuraa, ei mitään.
Onko tavoite tärkeämpää kuin totuus Miss
Tarkastellaanpa näitä vanhoja kuvia ikkunan alareunasta, niistä voi havaita tiettyjä seikkoja vaikka huonoja kuvat onkin.
Lasin välit täynnä lasin paloja/hilettä. Vasemmalla (musta nuoli) näkyvissä oletettavasti lehti/roska joka sekin voi viitata sisään menoon/ astumista vasurilla ko kohtaan. Sininen nuoli olisi ulostulosta johtuva 'ruttaantuminen', vasuri siis jälleen.
Punainen nuoli osoittaa ikkunan listaan tulleen verijäljen. Tämä sopii erittäin hyvin siihen, että juuri vasemman kengän päkiän sisäreunassa oli verta. Kengän kärkiosa ulosmentäessä taittuu alaspäin karmilta lähtiessä. Lisäksi kun siinä vähän ponnistetaan oikealle, jää jälki kengän sisäreunasta.
Sitten tutkinnan ottama, edellisen osasuurennos. Siinä on lasinpala taittuneena, ja olen näkevinäni vähän myös punetta eli kengästä tullutta verijäämää lasissa.
Sisältä katsoen: tuossa nuolen osoittamassa ikkunalistassa näkyy verta, olisiko kengästä lähtöisin...
Ja näkyy siinä verta laajemmaltikin, kuten myös labran lausunnoista ja mm Mäkisen lausumasta on pääteltävissä.
Lopuksi kuva oven sisäpuolelta (vuosia myöhemmin), siinä näkyy selvät askellusten paikat.
-----------------------------------------------------
Hyviä kuvia Turumurrelta .Kiva kun löysit!
Poistuminen on tapahtunut juuri niin ,kuten siitä kirjoitin aamulla ,siis edllisellä sivulla.
Elikkä molemmat jalat alapuitteella ,josta ponnistanut terassille,olikohan peräti tuolin taa tai sivulle.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 8:42 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
Vakuuttavaa settiä ja huolellista paneutumista jälleen turremaiseen tyyliin.
Nuo lähikuvat rikotun ikkuna-aukon alakarmista, vaikkakin ovat heikkolaatuisia niin havainnollistavat kaatunein lasihampain ja veri jälkineen siitä kuljetun karmille astuen mennen tullen.

Yllä olevasta kuvasta käy myös slväksi, ettei kenkää kädessä pitäen voisi askelvälejä lavastaa nuin luonnollisesti ja jalkaterän "aurauskulmat" hyvin ihmismaiset, jalassa olleen kengän jäljet.
Kuvaa katsellessa huomasin kylpyhuoneen ovi on näköjään 70cm, kapea ovi. Kirjoitin virheellisesti toisaalle "vaatekaapin ja muuratun tason väli on kapea, vaan noin 1,5m".
Muistin väärin, siis väli on vieläkin kapeampi, noin metrin levyinen.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 4:19 pm
Kirjoittaja canis lupus
Vasen jalka ollut V3, O4 koipi nostettu arkun päälle, ja vasen jalka sitten karmille. Tukea otettu vasemmssa kädessä olleella sorkkaraudalla josta tullut se iskujälki, ja samalla ponnistuksella oikea jalka edellä tuolin sisältäkatsoen oikealle puolelle. Minulta ainakin tuo liikesarja meni vaivattomasti ja luonteikkaasti, ilman osumia pahvista leikattuihin lasinpalasten reunoihin.
En todellakaan ymmärrä spekuja tämän suhteen, kaikkien jälkien perusteella aukosta on menty molempiin suuntiin, eihän tuosta ole kahta sanaa. Jos joku ei moiseen kykene, no kaikki eivät vaan ole sillai liikunnallisesti notkeita. Tekijä oli.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2025 2:38 pm
Kirjoittaja Miss Holmes #1
mikkihirmu kirjoitti: Ke Tammi 29, 2025 8:08 pm
turumurre kirjoitti: Ke Tammi 29, 2025 4:07 pm
MissHolmes: ... oven alareunan laseissa ei ole verta, ei kuraa, ei mitään.
Onko tavoite tärkeämpää kuin totuus Miss
Tarkastellaanpa näitä vanhoja kuvia ikkunan alareunasta, niistä voi havaita tiettyjä seikkoja vaikka huonoja kuvat onkin.
Lasin välit täynnä lasin paloja/hilettä. Vasemmalla (musta nuoli) näkyvissä oletettavasti lehti/roska joka sekin voi viitata sisään menoon/ astumista vasurilla ko kohtaan. Sininen nuoli olisi ulostulosta johtuva 'ruttaantuminen', vasuri siis jälleen.
Punainen nuoli osoittaa ikkunan listaan tulleen verijäljen. Tämä sopii erittäin hyvin siihen, että juuri vasemman kengän päkiän sisäreunassa oli verta. Kengän kärkiosa ulosmentäessä taittuu alaspäin karmilta lähtiessä. Lisäksi kun siinä vähän ponnistetaan oikealle, jää jälki kengän sisäreunasta.
Sitten tutkinnan ottama, edellisen osasuurennos. Siinä on lasinpala taittuneena, ja olen näkevinäni vähän myös punetta eli kengästä tullutta verijäämää lasissa.
Sisältä katsoen: tuossa nuolen osoittamassa ikkunalistassa näkyy verta, olisiko kengästä lähtöisin...
Ja näkyy siinä verta laajemmaltikin, kuten myös labran lausunnoista ja mm Mäkisen lausumasta on pääteltävissä.
Lopuksi kuva oven sisäpuolelta (vuosia myöhemmin), siinä näkyy selvät askellusten paikat.
-----------------------------------------------------
Hyviä kuvia Turumurrelta .Kiva kun löysit!
Poistuminen on tapahtunut juuri niin ,kuten siitä kirjoitin aamulla ,siis edllisellä sivulla.
Elikkä molemmat jalat alapuitteella ,josta ponnistanut terassille,olikohan peräti tuolin taa tai sivulle.
Tuo fakta on teknisentutkinnan lausumasta.
Jos te näette epäselvissä kuvissa verta, se ei pidä paikansa.
Etsin sen MMn lausuman, jossa kertoo ettei ikkunan reunassa olevissa laseissa ole verta, eikä kuraa.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2025 2:49 pm
Kirjoittaja Miss Holmes #1
erämaaetsivä kirjoitti: Ke Tammi 29, 2025 8:42 pm
Vakuuttavaa settiä ja huolellista paneutumista jälleen turremaiseen tyyliin.
Nuo lähikuvat rikotun ikkuna-aukon alakarmista, vaikkakin ovat heikkolaatuisia niin havainnollistavat kaatunein lasihampain ja veri jälkineen siitä kuljetun karmille astuen mennen tullen.

Yllä olevasta kuvasta käy myös slväksi, ettei kenkää kädessä pitäen voisi askelvälejä lavastaa nuin luonnollisesti ja jalkaterän "aurauskulmat" hyvin ihmismaiset, jalassa olleen kengän jäljet.
Kuvaa katsellessa huomasin kylpyhuoneen ovi on näköjään 70cm, kapea ovi. Kirjoitin virheellisesti toisaalle "vaatekaapin ja muuratun tason väli on kapea, vaan noin 1,5m".
Muistin väärin, siis väli on vieläkin kapeampi, noin metrin levyinen.
Entä jos Jukka onkin ollut virottuaan näin. Pudonneena alas sängyn reunalta? (Sori, Jukka pikkasen liian iso, mutta asento A & O.)
Vasta lopullusten iskujen aikana/ jälkeen retkahtanut oven eteen.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2025 2:50 pm
Kirjoittaja Miss Holmes #1
Mä olen yrittänyt kovasti korostaa, ettei noita jälkiä ole lavastettu.
Ne on syntynyt riidan ja ikkunan rikkomisen aikana ja jääneet siihen.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2025 3:01 pm
Kirjoittaja Alkinto
Miss Holmes #1 kirjoitti: Ma Helmi 03, 2025 2:50 pm
Mä olen yrittänyt kovasti korostaa, ettei noita jälkiä ole lavastettu.
Ne on syntynyt riidan ja ikkunan rikkomisen aikana ja jääneet siihen.
Samaa mieltä ekasta lauseesta. Entä naamalle tallominen ja verta tiputtelevan astalon kanssa ikkunasta ulos kulkeminen ja tämän jälkeen veriset kengänjäljet terassille?
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2025 3:59 pm
Kirjoittaja Miss Holmes #1
Mä luulen, että alussa Anneli on ollut täysin ”sokean raivon vallassa” puukottessaan Jukkaa.
Hyvin voinut myös potkaista päähän, kun Jukka pudonnut sängynreunalle.
Jukan mentyä elottomaksi, on alkanut se paniikki.
Annelin on täytynyt vereentyä ainakin hanskoistaan (jotka laittoi alunperin käteen siivotakseen siruja ja jotka olivat kädessä koko puukotuksen ajan)
Jos tuo ikkuna ei ole ollut pahasti alun alkaen rikki, on Anneli voinut kulkea oven kautta ulos.
Sorkkarauta on saattanut olla jo terassilla, jos ulos päätynyt on ollut Jukka. (Looginen ja miehinen välinen pyrkiä sisään.)
Joten Annelin ei olisi tarvinnut kuin jatkaa Jukan aloittamaa rikkomista.
Kun verisillä hanskoilla ottaa kiinni sorkkaraudasta ja kääntelee sitä käsissään miettien miten päin sillä iskeä ikkunaan, jää siihen tietenkin verta, joka irtoaa hakatessa ikkunaa.
Kuin myös niistä hanskoista.
Nuo selkeimmät verijäljet lattiaan sisällä on voinut tulla vasta ikkunan rikkomisen jälkeen.
…. Ja hyvin on voinut Anneli olla niin pöljä, että on kiivennyt naapureiden pelossa ikkunasta sisään.
Ihan rauhassa, tuolia asetellen ja itseään varoen aukosta sisään.
Kokeillut vielä Jukan pulssia, aikonut poistua olohuoneen kautta jälkiä jättäen ulko-ovelle, mutta lapsen takia kääntynyt takaisin ja mennyt pesuhuoneeseen.
Jukka tässä vaiheessa vielä paljon lähempänä sänkyä, pää kohti ovea, ehkä osittain vasemmalla kyljellään.
Piilottanut vaatteet ja kengät niihin roskapusseihin ja siistiytynyt.
Taas: Lapsen takia, ettei näytä murhaajalta.
Ja vasta nyt puhelimeen.
Mä olen aika varma, että Annelilla oli alun perin päällään muuta ja tuo reikä paitaan on tehty puhelun aikana ja siksi luuri vereentynyt.
Tajunnut kertoessaan ’muaki on hakattu’ että reikä paidasta puuttuu.
Ja häken tuon 59 sekunnin aikana poimii sorkkaraudan veitsen vierestä, iskee sillä oven suojasta Jukkaa päähän Jukan ollessa huomattavasti kauempana ovesta. (Kauempana = 50-70cm eihän tuolla tilaa ole.)
(Kädethän kertoi pesseensä pulssin kokeilun jälkeen, joten ne todellakin on pesty. Samassa myös huuhdellut sorkkaraudan verisen pää.)
Ja työntää sen jälkeen sorkkiksen pakkaseen. Jolloin näköyhteydessä taas lapseen.
Annelihan olisi saanut vaikka myöhästyä enemmänkin puhelimesta.
Hänhän aloittaa puhelimeen pyydettäessä palattuaan:
2:42 Epäilty ääni vapisten / hätääntyneellä itkuisella äänellä: Mä yritä(n) auttaa.
Eli tavallaan myöntää olleensa takkahuoneessa, koska luulee kaiken kuuluvan selkeämmin häkeen
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2025 4:27 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Ja työntää sen jälkeen sorkkiksen pakkaseen
Osaa mieskin pakastaa.
Huppiksen sorkkis on pakastetun metsäkanalinnun nokkis eli pyyjääpää.
Harrastiko Anneli tai Jukka S Lahti linnustusta?
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2025 5:55 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
Miss Holmes:
Entä jos Jukka onkin ollut virottuaan näin. Pudonneena alas sängyn reunalta? (Sori, Jukka pikkasen liian iso, mutta asento A & O.)
Vasta lopullusten iskujen aikana/ jälkeen retkahtanut oven eteen.
Anneli ovenraossa vai. Mietippä missä niitä roiskeita olis tuolloin.
Oottelen koska ymmärrät tuon kaiken mahdottomaksi ja alat taustanauhan venytyksen rinnakkaispuhelimin.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2025 7:38 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Kyllä se on, kun ei Jyrki Tuomenkaan ammattitaitoa arvosteta. Hänhän ihan poliisikuulustelussa kertoi, että oli tutkinut pakastimen eikä siellä ollut mitään tapaukseen liittyvää. "Jos pakastimessa olisi ollut jotain mikä ei sinne kuulu, olisin havainnut sen."
Mutta niin vain jäi sorkkis huomaamatta.
Ja miksi sen sorkkiksen pitää olla pakastimessa? Siksi että teorian keksijä on täysin muiden vietävissä, eikä tajua, että se sorkkis voi olla ihan missä vaan mistä poliisi ei sitä vaan löydä. Pakastin ei tuo asiaan mitään lisäarvoa. Astaloa ei ole mitään syytä laittaa pakastimeen. Sen voi laittaa vaikka roskikseen ja väittää, ettei poliisi vaan löytänyt sitä. Tällöin teoria on aivan yhtä vahva ja aivan yhtä vähän todistettavissa.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2025 11:31 pm
Kirjoittaja Miss Holmes #1
Miten olisi keittiön hellan taus?
Vedettiinkö hella paikaltaan?
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ti Helmi 04, 2025 6:58 pm
Kirjoittaja canis lupus
Miss Holmes #1 kirjoitti: Ma Helmi 03, 2025 11:31 pm
Miten olisi keittiön hellan taus?
Vedettiinkö hella paikaltaan?
Mua vähän ihmetyttää nämä. Kyllä kun talossa on juuri joku murhattu ja talosta etsitään tekovälineitä useampana päivänä useamman poliisin toimesta, siellä on tarkastettu niin vessan pöntön säiliöt, huoltoluukkujen takuset, lieden takuset kuin Amandan korvantakusetkin.
Legenda pakastimesta lähti elämään, kun Kuusirannan oli pakko lytätä alkututkimukset huonosti tehdyiksi kun ei löytänyt tarpeeksi todisteita omien luulojensa tueksi. Joku poliisi sitten todistelussaan vähän ylimalkaisesti ilmaisi pakastinkaapin tutkimisestaan... Jos kysymys olisi kuulunut "olisiko mahdollista että pakastimessa olisi ollut piilotettuna sorkkarauta, talvikengät tai ruskeita pyyhkeitä" olisi voinut vastata ilman muuta "ei missään tapauksessa".
Sen sijaan paikallispoliisi ei kyllä murhatutkimuksissakaan luetteloi kaikkia löytyneitä tavaroita kirjalliseen muotoon, hyvänen aika sentään. "Mansikoita itsepoimittuja noin 300 grammaa, Findus pakasteateria 390g paahdettu rintafile, pakkaus todettu avaamattomaksi, tuote ravisteltu jolloin sisältö tuntui aidolta, rasia 4dl Tupperware vihreä, avattaessa sisällöksi paljastui ilmeisesti jauhelihakastike..." Noh, tällä kertaa tietty olis ollu hyvä tuokin tehdä...
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Lähetetty: Ti Helmi 04, 2025 8:53 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Miss Holmes #1 kirjoitti: Ma Helmi 03, 2025 11:31 pm
Miten olisi keittiön hellan taus?
Vedettiinkö hella paikaltaan?
Se olis paljon kivempi, tuo pakastin on niin tyhmä ja lapsellinen, että masentaa. Sovitaan siis keittiön hellan taus.
Oma suosikkini on kuitenkin ränni: toisella ulosjuoksukerralla Anneli vippaa astalon katolle, nui vaan. Tulee vielä hyvä kolahduskin siitä astalointia kuvaamaan.
Ette voi todistaa, että poliisi tutki katon.