Sivu 19/21

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: Ke Tammi 08, 2014 6:29 pm
Kirjoittaja Tara
annijatta kirjoitti:´Lue uudelleen ajatuksen kanssa. XJ ja X ovat sama henkilö. Annelin entinen avomies joka aisankannattajana toimi sen aikaa, että Annu sai työstettyä Jukkaa nii pal ett se sitte lopult anto periks, ku se entine muija ei sulattant tätä lasta.
Enstes kerrotaan laveasti, kuinka xj tunnusti isyyden ja Jukkakin kehoitti adoptoimaan ja Jukalla raskauden aikana ainaki kaksi naisystävää, joista ei ollut vaineskaa mustasukkanen.
Asui xj:n kanssa helmikuuhun -98 (oli tällanen mielikuva)
Lapsi syntyi -97 ja toisaalta muistaakseen todennäköisest xj muutti Espooseen jo -97
Kun taas Annu muutti Jukan kanssa yhteen lapsen ollessa kahdeksan kuukautta vanha. Tälloin isyyden tunnistus purettiin.
Oli tää ent. mies mukana synnytyksessäkin.

Tuosta annijatan postauksesta tuli mieleen pari kohtaa aikaisen vaiheen kuulustelujen yksityiskohdista, 6.12.2006. ..jatkoa siihen oikeastaan.



Aluksi Auer oli kertonut surmaillan ja surmayön tapahtumia, kuvannut huppua (kulmakarvat eivät olleet voimakkaan väriset, ne olivat suorat, kaartuivat kauempana alaspäin), kertonut kuinka Jukan ja hänen suhde alkoi, kertoi, että Jukka ei pitänyt sormusta (tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun tästä mainitsi eikä myöskään viimeinen).


JPEG147
Onko Jukka saanut uhkauksia?

Tämä on sellainen juttu, että on voinut sanoa, mutta minulla ei ole muistikuvaa. Jos on ollut, niin minä en ole ottanut niitä tosissani. Mitään uhkaussoittoja tai kirjeitä ei ole tullut. Jukka ei ole mitään täsmällistä sanonut. Työmaalta on ainoa konkreettinen asia, että puolisot olivat töissä Luvatassa ja toinen oli sanottu irti. Tämä mies oli jollain tavalla ilmaissut, että on Jukkaa kohtaan katkera. Meidän autoon on tullut naarmu Jukan työpaikalla muistaakseni 2004 kieppeillä tai 2005 aikoihin (JJ:lle sanoi, että Jukka ehkä vain huomasi naarmun Luvatan parkkipaikalla).

Auerilta kyseltiin mm Jukan kavereista, tarkemmin opiskelukavereista, myös nimiä mainiten kuten Puputin kohdalla myös.

:!: Sitten: etp JPEG148

Keitä muita Jukan opiskelukavereita tunnet tai tiedät?
X0 (miehen nimi) on ainakin yksi. Häntä olemme tavanneet vuonna 1996 Kuopiossa...(opiskelijatapahtumassa).
Sitten on joku X1(naisen nimi), jota kävimme katsomassa Kuopiossa. Tämän jälkeen X1 on käynyt kerran katsomassa meitä Raisiossa 1999-2000 aikoihin. Jukka on käynyt katsomaasa X1:tä Helsingissä muutama vuosi sitten. X1:llä on aika iso lapsi, jonka hän on saanut opiskeluaikanaan Kuopiossa. Minä en tiedä, kuka tämän lapsen isä on.

:wink: Eli Anneli ei tiennyt kuka oli Jukan ystävän lapsen isä. Mutta Jukka ehkä tiesi, muttei ollut kertonut? Heh.. Mitä se Auerille kuuluu, kuka on Jukan jonkun tuttavan aika ison lapsen isä? Vai epäilikö Jukkaa?? Kas kun ei ollut saanut asiaan varmuutta. Vai oliko? Muttei uskonut. Mustis?

Jukalla oli laaja tuttavapiiri.

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: To Touko 15, 2014 7:03 pm
Kirjoittaja mikaelk
Pientä pohdiskelua:

1. Ei ole olemassa kertakaikkiaan ainuttakaan todistetta mystisestä huppari-tunkeutujasta.
Se on erittäin mielenkiintoista, että häke-nauhalla ei kuulu kerrassaan mitään, minkä voisi varmasti yhdistää ulkopuoliseen huppumurhaajaan. Oliko Annulla ruskea huppari surmayönä.. Hmm? 8)

2. Häke-tallenne on aika raskauttava syytetyn kannalta. Edellä mainitun lisäksi aikaväli 1.50 - 2.07 on erityinen. Kohdassa 1.50 uhri pyytää Annua apuun, syytetty huutaa raivokkaana "pitääkö?" Tästä reilu kymmenisen sekuntia eteenpäin syytetty päästää suustaan sanan
"(k)uole", samalla uhri huutaa&valittaa, 2.06 kuullaan iskuääni. Tästä ei kauan mene ja uhri hiljenee lopullisesti.

3. Tunnustuskin oli, mikä mielenkiintoisinta kertoili, että välillä heil oli tuonakin iltana veitsi esillä riitelyn aikana. Hyvänen aika ei hän tuommoist ois sanonu jollei olis ollu!

4. Rikottu ovi-ikkuna on kans jännä juttu. On todettu, että mahdollisesti se olisi rikottu sisältä päin. Sit nämä teippaukset lasissa..

5. Sit uhrin vammat, 70 pisto- ja muuta haavaa. Uhri on vuotanut verta sänkyyn huomattavan ajan. Puhelun aikana hän on lattialla kun tytär käy katsomassa. Tässä tulee vastaan aika, jos asiat menny kuin Annu kertoo ei huppari ole ehtinyt tuota saada aikaseksi.

Muutama pointti siinä. Kyl mä olen melkein 100varma, että oikea ihminen on syytettynä murhasta.

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: To Touko 15, 2014 7:37 pm
Kirjoittaja kaljaloota
5.Niinpä, huppari ei ole kerennyt tuossa ajassa, hajoittaa lasia, tulla aukosta sisään, ottamaan matsia, puukottamaan, astaloimaan, siirtämään uhria, laittamaan verta ulkooven kahvaan, häipymään rikotun akkunan kautta.
Ainakaan niin mitä Annu on kertonut ja siitä mitä häke-nauhassa on haluttu kertoa.

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: To Touko 15, 2014 8:03 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Nyt mikaelk ja kaljaloota kiireen vilkkaa kuuntelemaan todistajien lausuntoja eri oikeudenkäynneistä. Oletteko edes vaivautuneet lukemaan tuomioita läpi? Keskustelun taso paranee, kun näette hieman vaivaa perehtyä Ulvilan surma-asiassa todennettuihin faktoihin.

Osaako joku selittää, kuka teki poliisille ensimmäisenä ilmoituksen Ulvilassa 1.12.2006 meneillään olevasta puukotuksesta? Anneli Auer soitti häkeen kaksi minuuttia sen jälkeen, kun poliisi oli saanut hälytyksen. Älkää vaan sanoko, että poliisi väittää tehneensä tässäkin asiassa kirjaamisvirheen.

Rehelliset poliisit auttakaa!

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: To Touko 15, 2014 10:18 pm
Kirjoittaja mikaelk
Pieni liekki kirjoitti:Nyt mikaelk ja kaljaloota kiireen vilkkaa kuuntelemaan todistajien lausuntoja eri oikeudenkäynneistä. Oletteko edes vaivautuneet lukemaan tuomioita läpi? Keskustelun taso paranee, kun näette hieman vaivaa perehtyä Ulvilan surma-asiassa todennettuihin faktoihin.
Vai todennettuihin faktoihin.. Se on ainakin fakta, ettei hupputappajaa tue yhtikäs mikään.
Tottakai olen tutustunut tuomioihin. Ehkä sinäkin voisit lukea ne ajatuksen kanssa vielä uudemman kerran? Tiivistän sulle Pieniliekki & muillekin muistinvirkistyksenä;

Satakunnan käräjäoikeus antoi tuomion asiassa 12.12.2013. Kuten viimeksi, Auer tuomittiin elinkautiseen vankeuteen miehensä murhasta, tuomariäänin 2–1. Enemmistö tuomareista katsoi, että paikalla ei voinut olla ulkopuolista tekijää, joten Auerin täytyi olla syyllistynyt murhaan. Tämä käy sangen selväksi kun silmäilee esitutkintamateriaalia ja koko prosessin kulkua. Syyllisyyden puolesta puhuvia seikkoja on enemmän kuin syytömyyttä tukevia.

Molemmat käräjäoikeudet ja Korkein oikeus on pitänyt juttua melko raskauttavana syytetyn kannalta. Esim edellä mainittu äänestys ei tarkoita, ettei yksi tuomari todennäköisesti pidä häntä tekijänä, jos näytössä on aukkoja niin tuomarit ovat kovan paikan edessä kun joutuvat miettimään mikä on järkevä epäilys syyttömyydestä. On kyse siitä millä näytöllä voidaan tuomita. Jännä nähdä kuin lopulta käy, vai onko Annu tehnyt täydellisen murhan 8)

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: Pe Touko 16, 2014 12:03 am
Kirjoittaja sisotalo
Nimimerkin numeroiduissa kohdissa paistaa todella hämmästyttävä tietämättömyys, jota esitutkimuksen selailu ei ole auttanut. Ulvilan murhasta on kaikkiaan yhdeksän tuomaria ilmaissut kantansa, eivätkö he ole siis lainkaan paneutuneet asiaan. Onko ratkaisu kuitenkin lapsellisen helppo?

Tuomarit ovat kirjoittaneet pitkään, erityisesti eriävät ovat perusteellisesti kertoneet kantansa. Viimeisimmän istunnossa kolmen tuomarin käsitykset Ulvilan surman tapahtumista menivät täysin ristiin Junttila tuomitsi Auerin yhdestä teosta ja Santamaa aivan toisesta. Molemmat venyvät elinkautiseen saakka, vaikka olivatkin täysin eri mieltä. Yksimielisyys Vaasan hovioikeudessa 2011 oli hataralla pohjalla.

Siis Ulvilan surman tapahtumat ovat yhden tänne kirjottavan nimimerkin hallussa. Hän on päätynyt tulokseensa kuuntelematta lainkaan niitä todistajalausuntoja, joihin tuomarit tukeutuvat. Esitutkimuksella ei ole mitään osuutta oikeuden päätöksessä. Se perustuu kokonaan siihen mitä oikeussalissa kuullaan.

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: Pe Touko 16, 2014 12:36 am
Kirjoittaja mikaelk
sisotalo kirjoitti:Nimimerkin numeroiduissa kohdissa paistaa todella hämmästyttävä tietämättömyys, jota esitutkimuksen selailu ei ole auttanut. Ulvilan murhasta on kaikkiaan yhdeksän tuomaria ilmaissut kantansa, eivätkö he ole siis lainkaan paneutuneet asiaan.
Voi kuule, kyl muakin tietyt nimimerkit täällä foorumilla välillä hämmästyttää. Suotakoon jokaiselle kuitenkin omat mielipiteensä, mutta pidetään nyt ainakin faktoista kiinni kaikki? Oikeuskin on ollut sitä mieltä, että mitään varmaa hupparista EI OLE.
sisotalo kirjoitti:Siis Ulvilan surman tapahtumat ovat yhden tänne kirjottavan nimimerkin hallussa. Hän on päätynyt tulokseensa kuuntelematta lainkaan niitä todistajalausuntoja, joihin tuomarit tukeutuvat. Esitutkimuksella ei ole mitään osuutta oikeuden päätöksessä. Se perustuu kokonaan siihen mitä oikeussalissa kuullaan.
No voi hyvänen aika, pidän kyllä mielipiteestäni kiinni, on täällä muitakin ketkä ovat pyöritelleet samoja seikkoja, ei ne tapahtumat vain&ainoastaan mun hallussa ole :lol:

Muuten kuinka voit todeta, etten ole kuunnellut lainkaan niitä todistajalausuntoja, joihin tuomarit tukeutuvat? Oikeussalissa on kuultu tosiaan paljon, mutta kyllä nuo kohdat mitä meikäkin nyt aiemmin listasin on saanut osakseen pohdintaa. Osa jopa tuomion perustana ollut. Hmm.. 8)

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: Pe Touko 16, 2014 2:48 pm
Kirjoittaja Sirpa
mikaelk kirjoitti: Voi kuule, kyl muakin tietyt nimimerkit täällä foorumilla välillä hämmästyttää. Suotakoon jokaiselle kuitenkin omat mielipiteensä, mutta pidetään nyt ainakin faktoista kiinni kaikki?


No voi hyvänen aika, pidän kyllä mielipiteestäni kiinni, ....
Kuulepas, tyttö, koita nyt päättää, että pidätkö kiinni faktoista vai pidätkö kiinni mielipiteestäsi - ne nimittäin eivät mahdu tällä kertaa samaan totuuteen.

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: Pe Touko 16, 2014 2:58 pm
Kirjoittaja mikaelk
Sirpa kirjoitti:
mikaelk kirjoitti: Voi kuule, kyl muakin tietyt nimimerkit täällä foorumilla välillä hämmästyttää. Suotakoon jokaiselle kuitenkin omat mielipiteensä, mutta pidetään nyt ainakin faktoista kiinni kaikki?


No voi hyvänen aika, pidän kyllä mielipiteestäni kiinni, ....
Kuulepas, tyttö, koita nyt päättää, että pidätkö kiinni faktoista vai pidätkö kiinni mielipiteestäsi - ne nimittäin eivät mahdu tällä kertaa samaan totuuteen.
Otahan Sirpa lääkkeesi ja rauhoitu, en väitä kaikkia mielipiteitäni faktaksi. Olen sanonut, että fakta on, ettei oikeudessakaan ole löydetty yhtään mitään varmaa ulkopuolisesta tekijästä.

Lainaan vielä itseäni edellisviestistä ja kysyn onko Sirpalla vaikeutta ymmärtää lukemansa?
mikaelk kirjoitti:Voi kuule, kyl muakin tietyt nimimerkit täällä foorumilla välillä hämmästyttää. Suotakoon jokaiselle kuitenkin omat mielipiteensä, mutta pidetään nyt ainakin faktoista kiinni kaikki? Oikeuskin on ollut sitä mieltä, että mitään varmaa hupparista EI OLE.

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: Pe Touko 16, 2014 3:04 pm
Kirjoittaja Sirpa
Edellä oleva lainaus olikin siis otettu vain sinun omasta tekstistäsi. Havainnollistan se uudelleen, jos jäi epäselväksi. Otan siis koko tekstisi.
mikaelk kirjoitti:
sisotalo kirjoitti:Nimimerkin numeroiduissa kohdissa paistaa todella hämmästyttävä tietämättömyys, jota esitutkimuksen selailu ei ole auttanut. Ulvilan murhasta on kaikkiaan yhdeksän tuomaria ilmaissut kantansa, eivätkö he ole siis lainkaan paneutuneet asiaan.
Voi kuule, kyl muakin tietyt nimimerkit täällä foorumilla välillä hämmästyttää. Suotakoon jokaiselle kuitenkin omat mielipiteensä, kohta 1. mutta pidetään nyt ainakin faktoista kiinni kaikki? Oikeuskin on ollut sitä mieltä, että mitään varmaa hupparista EI OLE.
sisotalo kirjoitti:Siis Ulvilan surman tapahtumat ovat yhden tänne kirjottavan nimimerkin hallussa. Hän on päätynyt tulokseensa kuuntelematta lainkaan niitä todistajalausuntoja, joihin tuomarit tukeutuvat. Esitutkimuksella ei ole mitään osuutta oikeuden päätöksessä. Se perustuu kokonaan siihen mitä oikeussalissa kuullaan.
No voi hyvänen aika,kohta 2. pidän kyllä mielipiteestäni kiinni, on täällä muitakin ketkä ovat pyöritelleet samoja seikkoja, ei ne tapahtumat vain&ainoastaan mun hallussa ole :lol:

Muuten kuinka voit todeta, etten ole kuunnellut lainkaan niitä todistajalausuntoja, joihin tuomarit tukeutuvat? Oikeussalissa on kuultu tosiaan paljon, mutta kyllä nuo kohdat mitä meikäkin nyt aiemmin listasin on saanut osakseen pohdintaa. Osa jopa tuomion perustana ollut. Hmm.. 8)
Siellä toisessa ketjussa sinulle yritetään sitten selittääkin, että mikä ero on mielipiteelläsi suhteessa faktaan - ne eivät ole balanssissa, ja siksi joudut valitsemaan vain faktat tai mielipiteesi. Ymmärrätkö? Molemmat eivät siis mahdu samaan totuuteen.
Otahan Sirpa lääkkeesi ja rauhoitu, en väitä kaikkia mielipiteitäni faktaksi. Olen sanonut, että fakta on, ettei oikeudessakaan ole löydetty yhtään mitään varmaa ulkopuolisesta tekijästä.
Tässä tuot hyvin esille auktoriteettiuskosi, joka on faktojakin voimakkaampi ja muodostaa koko mielipiteesi, vaikka se olisi reaalimaailman faktojen kanssa täydessä ristiriidassa, nimittäin todellisuudessa nuo toisaalla luettelemani seikat ovat vahvaakin vahvempi osoitus juuri ulkopuolisesta.

Siis: todellisuudessa kaikki on meillekin esitettyjen faktojen valossa aivan jotakin muuta kuin mitä antaa oikeuslaitosfarssi ymmärtää, jolloin meidän mielipiteenmuodostus tulee monimutkaiseksi, koska joudumme perustamaan sen joko vain faktoihin tai vain auktoriteettiuskoon, vaikka faktat olisivat sen kanssa minkälaisessa ristiriidassa tahansa.

Tällä tavalla on tälläkin palstalla kirjoittavat erittäin helppoa luokitella, että mihin kastiin itse kukin kuuluu; perustaako siis mielipiteensä auktoriteettiuskoon vai osoitettuihin faktoihin.

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: Ti Kesä 10, 2014 11:57 pm
Kirjoittaja Severin A
Entäpä, jos;
JL on astaloitu ja pistelty reikiä täyteen käyttäen suuriman osan aikaa irtonaista lakanaa suojana ja samalla lakana on "naulinnut" JL:n liikuntakyvyttömäksi sänkyyn. Ruskeat kuidut ovat peräisin lapsen rukkasesta, jota on pidetty käden suojana. Viimeisten päähän kohdistuneiden iskujen jälkeen tekijälle on selvää, että uhri ei tule eloon jäämään puoli päätä hajalla. Häke-nauhalla kuullaan uhrin viimeiset hetket hänen yrittäessään sängyltä pois, mutta päätyykin kolinalla lattialle, johon kuolee hetken äännetyltyään.

Yksi skenaario hyvin tiukasti tiivistettynä.

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: Ke Kesä 11, 2014 6:03 am
Kirjoittaja rantakoski
mikaelk on esittänyt aivan oikeita pointteja, kun taas annelistit eivät tuo esiin mitään pointteja, koska niitä ei ole.

Vakituiset kirjoittajat eivät jaksa heidän kanssaan väitellä, ja he nyt pääsevät täällä hyppimään pöydillä, kun hovia odotellaan, ja osa on vissiin Hejacissa.

Kellonaikojen 2min ero johtuu siitä ettei hätäkeskusten ja poliisien kelloja ole synkattu.

Ainoat kellot jotka valtakunnallisesti on synkattu on rautieasemien ja rautatieliikenteen kellot, ne ovat Helsingin (tornin) ajassa. Ennen rautateitä Suomessahan oli vielä 20min kellonaikaeroja paikkakuntien välillä, mutta rautatiet sitten yhtenäisti koko Suomen Helsingin aikaan.

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: Ke Kesä 11, 2014 8:02 am
Kirjoittaja Caldera
Severin A kirjoitti:Entäpä, jos;
JL on astaloitu ja pistelty reikiä täyteen käyttäen suuriman osan aikaa irtonaista lakanaa suojana ja samalla lakana on "naulinnut" JL:n liikuntakyvyttömäksi sänkyyn. Ruskeat kuidut ovat peräisin lapsen rukkasesta, jota on pidetty käden suojana. Viimeisten päähän kohdistuneiden iskujen jälkeen tekijälle on selvää, että uhri ei tule eloon jäämään puoli päätä hajalla. Häke-nauhalla kuullaan uhrin viimeiset hetket hänen yrittäessään sängyltä pois, mutta päätyykin kolinalla lattialle, johon kuolee hetken äännetyltyään.

Yksi skenaario hyvin tiukasti tiivistettynä.
Mitenkähän lakana naulitsisi Jukan sänkyyn? Ihan teknisesti :D? Miten lakana pitelisi aikuista miestä? Eikä lakana kyllä pystyisi estämään veren valumista sänkyyn pikkuhaavoista, sänky olisi käytännössä verituhruissa ympäriinsä. Ja viimeisen päähän osuuneen iskun jälkeen Jukka ei pysty sanomaan mitään, joten tämänkin voi unohtaa saman tien, kun mies kerran huutelee häkenauhalla kunnes sitten tosiaan saa ne päähän kohdistuneet iskut.

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: Ke Kesä 11, 2014 4:56 pm
Kirjoittaja Severin A
^Suosittelen peuhaamaan lakanoissa mukavan partnerin kanssa. Vapautuneesti ja vailla estoja peuhatessa tulee tilanteita, jossa jompi kumpi on yllättäen niin sotkeutunut lakanaan, että vapaa liikkuminen on estetty. Levottomasti nukkuessa saattaa jopa itse ja ihan yksin olla solmussa lakanan kanssa. Ei tuossa ole mitään kummallista. Ja jos kuvioon liittää toisen osapuolen vaikkapa istumaan uhrin päälle, on uhrin liikuntakyky olematon.

Kuolinsyynä pidetään aivoihin asti osunutta lyöntiä, mikä varmasti pitääkin varmasti paikkansa. Kuitenkaan ei ole mitään varmuutta siitä, että tuollainen vamma on välittömään kuolemaan johtanut. Esim. sodankäynyt sukupolvi tietää kertoa tapauksista, joissa suunnilleen puoli päätä menettäneet ovat olleet elossa vielä tovin osuman saatuaan ja saattaneet jopa pitää ääntä. Häke-nauhalla kuultavat JL:n tuottamat ääneet voivat voineet olla kuolevan miehen viimeisiä ponnisteluja (esim. putoaminen sängystä). Tekijä voisi pelottomin mielin soittaa Häkeen, kun tietäisi JL:n pään olleen siinä kunnossa, että kuolema on vain ajan kysymys.

Re: Tiivistetyt näkemykset

Lähetetty: Ke Kesä 11, 2014 5:23 pm
Kirjoittaja maybellene
mikaelk kirjoitti:Pientä pohdiskelua:

Ei ole olemassa kertakaikkiaan ainuttakaan todistetta mystisestä huppari-tunkeutujasta.
Se on erittäin mielenkiintoista, että häke-nauhalla ei kuulu kerrassaan mitään, minkä voisi varmasti yhdistää ulkopuoliseen huppumurhaajaan...
...Rikottu ovi-ikkuna on kans jännä juttu. On todettu, että mahdollisesti se olisi rikottu sisältä päin. Sit nämä teippaukset lasissa..
Suomalainen ääniasiantuntija (joka ei ole poliisin palkkalistoilla ja ei siis pelaa syyttäjän pussiin) on todennut, ettei häke-puhelun perusteella voi sulkea pois ulkopuolista. En nyt löytänyt mistään sitä artikkelia, jossa tätä tarkemmin perusteltiin - liittyy näiden lankapuhelimien ominaisuuksiin, toisin kuin oikeusistuimessa on kuviteltu, ne eivät välitä tallenteelle ollenkaan tietyn tyyppisiä ääniä.

Joissain kuvissa tästä ulko-ovesta näkyy selvästi oven ulkopuolella kohta johon on isketty. Lasi on sillä kohtaa sisäpuolella ehjä. Miten se on mahdollista jos lasi kerran rikottiin sisäpuolelta? Poliisihan on ymmärtääkseni myös myöntänyt rikkoneensa ovea lisää - joku näistä paikalla ensimmäisenä olleista kertoi, että kilinä vaan kuului...