Sivu 19/65
Re: Kadonneet teinit (karkulaiset)
Lähetetty: Ke Tammi 27, 2016 3:57 pm
Kirjoittaja Alice
^ iltalehden sisältö:
Rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen Oulun poliisilaitokselta kertoo, että Julia Söderlundia on yritetty tavoittaa kuukauden ajan.
Hänen huolestunut äitinsä otti yhteyttä Iltalehteen, koska hän on erityisen huolissaan tyttärestään. Julialla on äidin mukaan vaikea tausta. Hän on henkilökohtaisten ongelmiensa vuoksi ollut sijoitettuna koulukotiin noin vuoden.
- On kyse vakavasta katoamisesta. Vanhempana on hyvin kädetön olo. Toivoisin, että hänestä annettaisiin oikeita vinkkejä. Mitä ilmeisemmin tyttäreni on ollut ainakin pääkaupunkiseudulla. Huoleni on sydäntä repivä, äiti kertoo.
Julia lähti kotoaan 26. joulukuuta ollessaan lomalla koulukodista.
Äidin mukaan Julia on mahdollisesti ollut Vaasan, Seinäjoen, Porin tai Helsingin seudulla. Hänestä ei tähän mennessä ole ollut varmoja havaintoja.
Äiti kuvailee Juliaa seuraavasti:
Julia on noin 160 senttimetriä pitkä ja painaa noin 45 kiloa. Hän on hyvin hoikkavartaloinen. Julialla on tummat, hartioille ylettyvät hiukset.
Katoamishetkellä tytöllä oli yllään musta, puoleen reiteen yltävä tikkitakki, jossa on kiristysnauha vyötäröllä. Lisäksi takissa on kultainen vetoketju. Jalassaan Julialla oli mustat farkut. Hänen kenkänsä ovat musta-valkokuvioiset matalat tennarit.
Tiedot Julian liikkeistä tai hänen olinpaikastaan pyydetään ilmoittamaan numeroon 112.
TIINA SAARI
[email protected]
Re: Kadonneet teinit (karkulaiset)
Lähetetty: Pe Tammi 29, 2016 3:45 pm
Kirjoittaja hipsulainen
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012 ... 4_uu.shtml
16-vuotias Beija katosi - oletko nähnyt kuvan tyttöä?
Perjantai 29.1.2016 klo 14.51
Poliisi kaipaa havaintoja kadonneesta 16 -vuotiaasta Beija Kurosesta.
16-vuotias Beija Kuronen katosi lauantaina (23.1.) kello 16.00 jälkeen Pohjois-Savon Lapinlahdelta.
Beija on noin 165 senttimetriä pitkä ja normaalivartaloinen. Hänellä on tummat pitkä hiukset sekä tummanruskeat silmät. Hän saattaa oleskella pääkaupunkiseudulla tai Tampereen seudulla.
Havainnot kateissa olevasta tytöstä voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai sähköpostilla
[email protected]
Reaaliaikaiset havainnot tulee ilmoittaa hätäkeskukseen numeroon 112.
16-vuotias Beija Kuronen katosi lauantaina 23. tammikuuta. (POLIISI)
HANNA GRÅSTEN
[email protected]
Re: Kadonneet teinit (karkulaiset)
Lähetetty: Ke Helmi 03, 2016 4:45 pm
Kirjoittaja humma
Krista Rytkönen karannut kotoa pe 29.1, huoli ja hätä on läheisillä kova! Liikkuu kuopiossa. Kaikki havainnot joko äidille p.045-8711 744/Katja (tai yv:nä) tai ajankohtaiset paikkatiedot suoraan poliisille 112.
Laittakaa jakoon!
https://www.facebook.com/katja.rytkonen ... 71?fref=nf
Aiemmin karannut Mette Lindholm on Facebookin mukaan löytynyt. Saana Ylitalo karkuteillä edelleen.
Re: Kadonneet teinit (karkulaiset)
Lähetetty: Ke Helmi 03, 2016 7:18 pm
Kirjoittaja Tuhatkauno
hipsulainen kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012 ... 4_uu.shtml
16-vuotias Beija katosi - oletko nähnyt kuvan tyttöä?
Perjantai 29.1.2016 klo 14.51
Poliisi kaipaa havaintoja kadonneesta 16 -vuotiaasta Beija Kurosesta.
16-vuotias Beija Kuronen katosi lauantaina (23.1.) kello 16.00 jälkeen Pohjois-Savon Lapinlahdelta.
Beija on noin 165 senttimetriä pitkä ja normaalivartaloinen. Hänellä on tummat pitkä hiukset sekä tummanruskeat silmät. Hän saattaa oleskella pääkaupunkiseudulla tai Tampereen seudulla.
Havainnot kateissa olevasta tytöstä voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai sähköpostilla
[email protected]
Reaaliaikaiset havainnot tulee ilmoittaa hätäkeskukseen numeroon 112.
16-vuotias Beija Kuronen katosi lauantaina 23. tammikuuta. (POLIISI)
HANNA GRÅSTEN
[email protected]
Beijan naamakirjassa on kannabiksen ihannointia. Olisiko tyttö sekaantunut pahemminkin huumeisiin?
Re: Kadonneet teinit (karkulaiset)
Lähetetty: To Helmi 04, 2016 5:57 am
Kirjoittaja Alice
humma kirjoitti:Krista Rytkönen karannut kotoa pe 29.1, huoli ja hätä on läheisillä kova! Liikkuu kuopiossa. Kaikki havainnot joko äidille p.045-8711 744/Katja (tai yv:nä) tai ajankohtaiset paikkatiedot suoraan poliisille 112.
Laittakaa jakoon!
https://www.facebook.com/katja.rytkonen ... 71?fref=nf
Aiemmin karannut Mette Lindholm on Facebookin mukaan löytynyt. Saana Ylitalo karkuteillä edelleen.
Krista palannut kotiin.
Re: Kadonneet teinit (karkulaiset)
Lähetetty: La Helmi 06, 2016 6:31 pm
Kirjoittaja Valoviikate
Poliisi pyytää yleisön apua vuonna 1999 syntyneen Kalevi Leppäsen tavoittamiseksi.
Leppänen on kotoisin Hyvinkäältä. Havainnot hänestä voi soittaa Itä-Uudenmaan poliisille numeroon 029 543 6822.
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/ ... poliisille
Kadonnut hyvinkääläinen Kalevi Leppänen
Lähetetty: Ma Helmi 08, 2016 12:25 pm
Kirjoittaja HerloCCi Solmunen
Oletko nähnyt Kalevi Leppästä? Nuori hyvinkääläinen mies kateissa
Itä-Uudenmaan poliisi
AAMUPOSTI | Itä-Uudenmaan poliisi etsii hyvinkääläistä vuonna 1999 syntynyttä Kalevi Leppästä. Poliisin mukaan hän on ollut kadoksissa jo "jonkin aikaa".
Leppänen on 187 cm pitkä ja painaa 85 kiloa. Hänellä on vaaleat, hyvin lyhyet hiukset.
Poliisi pyytää ilmoittamaan nuoren miehen liikkeistä tai olinpaikasta numeroon 029 543 6822.
Tällaiseen törmäsin Facebookissa. Ei kovin informatiivinen juttu. Kuva ei näköjään raaskinut siirtyä jutun mukana.
Juttu julkaistu Aamipostissa 5.2.2016
Re: Kadonnut hyvinkääläinen Kalevi Leppänen
Lähetetty: Ma Helmi 08, 2016 12:46 pm
Kirjoittaja Alice
Tän voinee siirtää kadonneisiin karkulaisiin, jossa kuvakin kaverista löytyy.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... &start=165
Re: Kadonneet teinit (karkulaiset)
Lähetetty: Su Helmi 14, 2016 12:34 am
Kirjoittaja humma

- 12717216_986655098080272_116473376085611276_n.jpg (50.71 KiB) Katsottu 2471 kertaa
Poikani Joonas on karannut viikko sitten, etsintä kuulutus poliisille tehdään huomenna, tätä kuvaa saa ja pitää jakaa, mä haluun mun pojan kotiin, huoli on suuri. Liikkuu todennäköisesti, Hki, Vantaa, Kirkkonummi, Tampere. Ikä 13v, n 150cm pitkä, päällä tumman sininen takki karvahupulla. Poliisille siis tehty ilmoitus heti tuntomerkkeineen, mutta nyt tehtiin uudestaan valokuvan kera.
https://www.facebook.com/photo.php?fbid ... =3&theater
Re: Kadonneet teinit (karkulaiset)
Lähetetty: Pe Helmi 26, 2016 4:44 pm
Kirjoittaja hipsulainen
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016022 ... 4_uu.shtml
15-vuotias Sami katosi Ylöjärvellä - oletko nähnyt kuvan poikaa?
Perjantai 26.2.2016 klo 15.10
Poliisi kaipaa vihjeitä 15-vuotiaasta Sami Ahosesta.
Ahonen poistui kotoaan Ylöjärveltä 13. helmikuuta, eikä häneen ole saatu tämän jälkeen saatu yhteyttä. Poliisi on yrittänyt tavoittaa häntä tuloksetta.
Ahonen on noin 170 senttimetriä pitkä ja normaalivartaloinen. Hänellä on puolipitkät ruskeat hiukset.
Poliisi pyytää havaintoja Ahosesta numeroon 0295 415 009.

- sami ahonen.jpg (11.23 KiB) Katsottu 2468 kertaa
Kuva oli pudonnut. Palautettu
-NILS-
Re: Kadonneet teinit (karkulaiset)
Lähetetty: Pe Helmi 26, 2016 6:39 pm
Kirjoittaja Jenner
https://www.facebook.com/elina.kivela.7 ... 7791025416
Oletko nähnyt tätä henkilöä?
Kadonnut Seinäjoella, viimeiset näköhavainnot ja yhteydenotot on keskiviikolta. Puhelin on pois päältä, joten yhteyttä ei saa sitä kautta.
Joten kaikki näköhavainnot ja tiedot Tuomaksesta ilmoitettava joko poliisille tai numeroon 040-5393068/040-5668735
Liikkuu tod.näk Seinäjoen alueella tai lähistöllä hopealla ford focuksella TYY-639.
T.Isosisko
JAKAKAA! Kiitos!

- kadonnu.jpg (99 KiB) Katsottu 2470 kertaa
Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
Re: Kadonneet teinit (karkulaiset)
Lähetetty: La Helmi 27, 2016 9:03 am
Kirjoittaja Alice
^ Tuomas jo löytynyt.
Re: Kadonneet teinit (karkulaiset)
Lähetetty: Ti Maalis 01, 2016 11:21 pm
Kirjoittaja Alice
Uusi hatkalla:
Hei!
Sinä, kenen luona minun lapseni Katja Kaipinen on!
Sinä tarjoat hänelle piilopaikan, rahaa, tupakkaa, alkoholia, mahdollisuuden olla hatkoissa.
Olen ollut huolissani lapsestani jo kaksi vuotta. Sinullakin on äiti tai olet jonkun äiti, asetu hetkeksi minun asemani. Katja on alaikäinen ja tarvitsee paljon tukea.
Ja Katja!
Rakastan sinua ja haluan vain sinun parastasi.
Niin kauan kuin sinä olet hatkoissa, sinulla ei ole tulevaisuutta ja minun tulevaisuuteni on hämärän peitossa.
Katja, sinä tiedät mitä sinun tarvitsisi tehdä. Toivon, että teet oikean ratkaisun pian.
Saa jakaa
Alla Kaipinen
Re: Kadonneet teinit (karkulaiset)
Lähetetty: To Maalis 17, 2016 3:05 pm
Kirjoittaja hipsulainen
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031 ... 0_uu.shtml
Missä on 15-vuotias Miro? Poliisi pyytää vihjeitä kuvan pojasta
Torstai 17.3.2016 klo 14.53
15-vuotias Miro Hämäläinen on kadonnut Rovaniemellä.
Poliisin mukaan Hämäläinen ei ole palannut kotiinsa Rovaniemelle 11. maaliskuuta. Poika on noin 160 senttimetriä pitkä, normaalivartaloinen ja hänellä on vaaleat lyhyet hiukset. Hämäläisellä on musta lippalakki, jota hän pitää yleensä väärinpäin sekä musta toppatakki, jossa on kaksi punaista pystyraitaa rinnassa. Hänellä on myös vaaleanruskeat farkut sekä mustat varrelliset tennarit, joissa on valkoinen pohja.
Poliisi pyytää havaintoja Hämäläisestä numeroon 0295466250 (virka-aikana) tai hätänumeroon 112.
HANNA GRÅSTEN
[email protected]
Re: Kadonneet teinit (karkulaiset)
Lähetetty: La Huhti 16, 2016 7:34 pm
Kirjoittaja Kymppileveli
" Taas on tyttö Oona Soronen lähteny karkuteille ( ei oo neitin tapaista karkailla) jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä!!! Siis täytyny olla joku paikka valmiina tiedossa kenen luo on lähtenyt! Jos näätte ottakaa kiinni ja/tai ilmoittakaa heti! Lähtenyt torstaina klo.11.30 Heinätorin koulusta sen jälkeen ei kukaan oo nähnyt tai kuullut mitään!"
Tämä bongattu fb.stä.
Tyttö karkasi viimeksi noin pari-kolme viikkoa sitten, ja nyt taas omilla teillä.
Voi suunnata minne tahansa, joten silmät auki!
Jostain syystä ei onnistu lisää Oonan kuvaa tänne! mutta löytyy kyllä fb.stä.
Edit: Tyttö on vissiin lastenkodista hatkoilla.