Sivu 19/56
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: Pe Loka 11, 2024 7:42 am
Kirjoittaja veikkonen
Miksi Kolit havaintoineen eivät ilmoittautuneet poliisille heti vuonna 1960 vaan vasta 2000-luvulla? Vai ilmoittautuivatko he jo 1960-luvulla, mutta poliisi päätti olla heitä silloin kuulustelematta? Kyllähän aikalaislehdissä ja radiossa kehotettiin murhayönä ja sitä edeltävänä iltana järvellä olleita ilmoittautumaan poliisille...
Kolit olivat kaiketi ensimmäiset, jotka uhrit huomasivat. Eikös tämä tapahtunut jo useita tunteja aiemmin kuin apu hälyytettiin? Tuosta Martti Kolin kuulustelusta saa yhtäkkiä käsityksen, että vaikka hän oli poikansa kanssa järvellä klo 7 niin he näkivät vainajat about samaan aikaan, kun apua lähdettiin soittamaan. Eli ilmeisesti Esko Johanssonin saavuttua. Mutta Johanssonhan lähti vasta joskus klo 11 jälkeen hälyyttämään apua, ja Koli vaimoineen oli ilmeisesti klo 9 aikaan koossa? Tuskin Kolienkaan muistikuvat kellonaikoineen täysin tarkkoja on 40 vuoden jälkeen.
Erikoista silti, että vasta 40 vuotta myöhemmin heidätkin kuulusteltiin. Onneksi olivat tuolloin elossa vielä, muuten olisivat vieneet tietonsa hautaan mukanaan, kuten moni on varmaan Bodomin osalta vienytkin. Eikö Kolien lapsia koskaan kuulusteltu? Heidän pikkutyttönsä saattoi olla se ensimmäinen, joka näki uhrit, eikä hän kovin pieni ilmeisesti ollut, kun ymmärsi asian. Mutta tuskinpa hänellä olisi ollut antaa mitään lisäarvoa asiaan 2000-luvulla.
Ruth Kolin maininta vihaisesta Gyllströmistä rannalla on sinänsä yhteensopiva Dan Holmströmin todistukseen, minkä mukaan Gyllströmin naapuri Fäldt oli aikoinaan Holmströmille kertonut Gyllströmin sulkeneen kioskin 1-2 tuntia aiemmin mennääkseen katsomaan, minne moottoripyöräilijät olivat leiriytyneet. (Tosin rouva Gyllströmin mukaan hän, eli rouva itse, sulki kioskin 4.6.1960 klo 21 ja mennäkseen kotii katsomaan televisiota yhdessä miehensä ja lastensa kanssa).
Missähän kohtaa Gyllström on tämän Ruth Kolin todistaman vihaisuutensa osoittanut? Kuinka lähellä telttapaikkaa, etäisyys? Miksei Nisse kuullut tai nähnyt tätä mesoamista?
Mielestäni Kolit olisi pitänyt kuulustella heti 1960-luvulla. Ruthin todistus Gyllströmin raivoamisesta versus Gyllströmin omat salassapidettävät kuulustelut. Onkohan Gyllström itse kieltänyt edes käyneensä järvenrannalla 4.6.1960 iltana?
Miksei Martti Koli havainnut Gyllströmiä lainkaan 4.6.1960, vaikka vaimonsa Ruth Koli oli vihaisen Gyllströmin havainnut? Onko Ruthin muistikuva sittenkin valemuisto?
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: Pe Loka 11, 2024 11:10 am
Kirjoittaja Pituus3merkkiä
Muistaakseni joku joskus arveli Gyllström-havaintoristiriidan johtuvan siitä, että RK ja MK kertovat eri ajankohdan tilanteesta. Seuruehan poistui ja palasi pyörillä murhaniemeen "pohjoisrannan" reissulta klo 19 aikoihin. Pyörät pantiin MK:n mukaan mäntyä vasten.
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: Pe Loka 11, 2024 12:56 pm
Kirjoittaja Quorthon
Hyvin on KG kyllä häärännyt menemään, kun on kuljetellut arvotonta kamaa koko aamun sinne tänne, eikä perhekään huomaa mitään. Ja tontilta tai kotoa ei löytynyt mitään. Kikkapihtien kätkeminen oli varmaan olennainen osa kostoa nuorisolle. Vai onkohan sellaisia pihtejä ollutkaan? Tieto anastetusta omaisuudesta taitaa olla peräisin yksinomaan ykkösepäillyltä...
Asiahan on yksinkertaisesti niin, että orastavan ryöstömurhan yritelmä on lavastus, kukaan ei ole ala moiseen makkaravarkauden takia.
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: Pe Loka 11, 2024 2:07 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Quorthon kirjoitti: Pe Loka 11, 2024 12:56 pm
Hyvin on KG kyllä häärännyt menemään, kun on kuljetellut arvotonta kamaa koko aamun sinne tänne, eikä perhekään huomaa mitään. Ja tontilta tai kotoa ei löytynyt mitään. Kikkapihtien kätkeminen oli varmaan olennainen osa kostoa nuorisolle. Vai onkohan sellaisia pihtejä ollutkaan? Tieto anastetusta omaisuudesta taitaa olla peräisin yksinomaan ykkösepäillyltä...
Asiahan on yksinkertaisesti niin, että orastavan ryöstömurhan yritelmä on lavastus, kukaan ei ole ala moiseen makkaravarkauden takia.
Pitää kuitenkin muistaa, että:
"Sitt oli tässä silmäkulmassa ja sitt on tässä, ja sitt oli päässä ja niskassa oli näitä puukon pistoja..oliks se 10 reikää, puukoniskua päässä plus se yhdestoista, se iso ventti, mikä oli 5 senttiä näin ja 5 senttiä näin”."
Yhtään puukoniskua ei ollut, vaan ainoastaan lievä aivovamma (aivotärähdys).
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: Pe Loka 11, 2024 3:27 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Pituus3merkkiä kirjoitti: Pe Loka 11, 2024 11:10 am
Muistaakseni joku joskus arveli Gyllström-havaintoristiriidan johtuvan siitä, että RK ja MK kertovat eri ajankohdan tilanteesta. Seuruehan poistui ja palasi pyörillä murhaniemeen "pohjoisrannan" reissulta klo 19 aikoihin. Pyörät pantiin MK:n mukaan mäntyä vasten.
Taisi olla nikki teemu. Tosiaan silloin Ruth Koli olisi saattanut todistaa aikaisempaa niemeen saapumista ja Martti Koli luonnollisesti myöhempää, koska kertoi telttakeppien katkaisustakin. Toisaalta asia voi olla yksinkertaisesti niin, että vaikka Gyllström oli rannalla, M. Koli ei muista sitä, kuten kertoo.
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: La Loka 12, 2024 6:14 pm
Kirjoittaja JasseHames
veikkonen kirjoitti: Pe Loka 11, 2024 7:42 am
Ruth Kolin maininta vihaisesta Gyllströmistä rannalla on sinänsä yhteensopiva Dan Holmströmin todistukseen, minkä mukaan Gyllströmin naapuri Fäldt oli aikoinaan Holmströmille kertonut Gyllströmin sulkeneen kioskin 1-2 tuntia aiemmin mennääkseen katsomaan, minne moottoripyöräilijät olivat leiriytyneet. (Tosin rouva Gyllströmin mukaan hän, eli rouva itse, sulki kioskin 4.6.1960 klo 21 ja mennäkseen kotii katsomaan televisiota yhdessä miehensä ja lastensa kanssa).
Eli Gyllström on muiden kertoman mukaan (yleisesti ottaen) ollut vihainen alueen telttailijoista, katkonut näiden telttanaruja, ammuskellut ihmisiä haulikolla, sulkenut kioskin 1-2 tuntia aikaisemmin mennäkseen katsomaan, minne uhreiksi joutunut seurue on mennyt telttailemaan ja hänelle alibin antanut vaimonsa ilmeisesti valehtelee ainakin yhdessä kohtaa kertomustaan.
Jos KRP tätä lukee, niin yrittäkää nyt viimein saada verrattua Gyllströmin ja apulaisnimismies Knut Aasin (joka ilmeisesti antoi Gyllströmin riehua alueella täysin vapaasti) DNA:ta rikospaikalta löytyneen
runkkuliinan DNA:han. Kyllähän te vertasitte Assmanin sormenjälkiäkin vielä 1970-luvulla rikospaikalta löytyneen pullon sormenjälkiin, vaikka hänellä oli muutaman eri henkilön antama alibi.
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: La Loka 12, 2024 6:30 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: La Loka 12, 2024 6:14 pm

"Jos KRP tätä lukee"

HUUTONAURUA!
Ihan varmasti lukevat! Ei niillä ole muuta tekemistä! Jos nyt totta puhutaan, niin eiköhän KRP:ssä edelleen tiedetä syyllinen.
Gyllströmiä vastaan ei ole mitään muuta kuin epämääräisiä juoppojen juttuja ja huhupuheita. Nisse on sen sijaan itsekin myöntänyt olleensa väkivaltainen, eli ei ole pelkästään muiden kertomaa.
Jos Gyllström tai Aas ovat Bodomin sarjarunkkaajia tai -panijoita, niin mahdollinen rikos on vanhentunut.
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: La Loka 12, 2024 7:14 pm
Kirjoittaja Joosua
Kyllä minä, kuten moni muukin, uskoo että Gyllström ja salainen agentti Assman yhdessä tekivät murhat. Ei tässä mitään näyttöä tarvita, selvässä jutussa. Ja olisihan se ihan helvetin tylsää jos koko juttu olisikin porukan keskinäinen juttu, joita siis tapahtuu vaikka kuinka paljon. Mutta sotaveteraani ja agentti yhdessä tekemässä murhia, se on sentään jotain.
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: La Loka 12, 2024 9:09 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Tosiaan piirtyy hyvinkin mahdollinen profiili Gyllströmistä kolmoismurhaan epäiltynä. Sanoisin, että verrattuna esimerkiksi Kytäjän telttakolmoismurhaan ja Kai Kustaa Vähäkallioon, niin Gyllström olisi Bodomilla ilmeisempi tekijä.
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: La Loka 12, 2024 10:12 pm
Kirjoittaja Childofhale
Uskoisin, että jos Gustafsson olisi kuollut Bodomilla, olisivat monet niistä jotka pitävät häntä varmana tekijänä yhtä hanakasti Gyllströmin syyllisyyden kannalla. Osasyynä tähän on se, että monet tuntuvat pitävän tosimaailman murhamysteerejä jonkinlaisena Cluedo-pelinä, jossa tekijän täytyy olla "joku näistä". Todellisuudessa tekijä voi olla joku jonka nimi ei ole ollut suuren yleisön tai edes poliisin tiedossa.
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: Su Loka 13, 2024 1:52 pm
Kirjoittaja Cohle
Childofhale kirjoitti: La Loka 12, 2024 10:12 pm
Uskoisin, että jos Gustafsson olisi kuollut Bodomilla, olisivat monet niistä jotka pitävät häntä varmana tekijänä yhtä hanakasti Gyllströmin syyllisyyden kannalla. Osasyynä tähän on se, että monet tuntuvat pitävän tosimaailman murhamysteerejä jonkinlaisena Cluedo-pelinä, jossa tekijän täytyy olla "joku näistä". Todellisuudessa tekijä voi olla joku jonka nimi ei ole ollut suuren yleisön tai edes poliisin tiedossa.
Mutta kun Gustafsson ei kuollut Bodomilla.
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: Su Loka 13, 2024 3:17 pm
Kirjoittaja LexVeritas
veikkonen kirjoitti: Pe Loka 11, 2024 7:42 am
Miksi Kolit havaintoineen eivät ilmoittautuneet poliisille heti vuonna 1960 vaan vasta 2000-luvulla? Vai ilmoittautuivatko he jo 1960-luvulla, mutta poliisi päätti olla heitä silloin kuulustelematta? Kyllähän aikalaislehdissä ja radiossa kehotettiin murhayönä ja sitä edeltävänä iltana järvellä olleita ilmoittautumaan poliisille...
Kolit olivat kaiketi ensimmäiset, jotka uhrit huomasivat. Eikös tämä tapahtunut jo useita tunteja aiemmin kuin apu hälyytettiin? Tuosta Martti Kolin kuulustelusta saa yhtäkkiä käsityksen, että vaikka hän oli poikansa kanssa järvellä klo 7 niin he näkivät vainajat about samaan aikaan, kun apua lähdettiin soittamaan. Eli ilmeisesti Esko Johanssonin saavuttua. Mutta Johanssonhan lähti vasta joskus klo 11 jälkeen hälyyttämään apua, ja Koli vaimoineen oli ilmeisesti klo 9 aikaan koossa? Tuskin Kolienkaan muistikuvat kellonaikoineen täysin tarkkoja on 40 vuoden jälkeen.
Erikoista silti, että vasta 40 vuotta myöhemmin heidätkin kuulusteltiin. Onneksi olivat tuolloin elossa vielä, muuten olisivat vieneet tietonsa hautaan mukanaan, kuten moni on varmaan Bodomin osalta vienytkin. Eikö Kolien lapsia koskaan kuulusteltu? Heidän pikkutyttönsä saattoi olla se ensimmäinen, joka näki uhrit, eikä hän kovin pieni ilmeisesti ollut, kun ymmärsi asian. Mutta tuskinpa hänellä olisi ollut antaa mitään lisäarvoa asiaan 2000-luvulla.
Ruth Kolin maininta vihaisesta Gyllströmistä rannalla on sinänsä yhteensopiva Dan Holmströmin todistukseen, minkä mukaan Gyllströmin naapuri Fäldt oli aikoinaan Holmströmille kertonut Gyllströmin sulkeneen kioskin 1-2 tuntia aiemmin mennääkseen katsomaan, minne moottoripyöräilijät olivat leiriytyneet. (Tosin rouva Gyllströmin mukaan hän, eli rouva itse, sulki kioskin 4.6.1960 klo 21 ja mennäkseen kotii katsomaan televisiota yhdessä miehensä ja lastensa kanssa).
Missähän kohtaa Gyllström on tämän Ruth Kolin todistaman vihaisuutensa osoittanut? Kuinka lähellä telttapaikkaa, etäisyys? Miksei Nisse kuullut tai nähnyt tätä mesoamista?
Mielestäni Kolit olisi pitänyt kuulustella heti 1960-luvulla. Ruthin todistus Gyllströmin raivoamisesta versus Gyllströmin omat salassapidettävät kuulustelut. Onkohan Gyllström itse kieltänyt edes käyneensä järvenrannalla 4.6.1960 iltana?
Miksei Martti Koli havainnut Gyllströmiä lainkaan 4.6.1960, vaikka vaimonsa Ruth Koli oli vihaisen Gyllströmin havainnut? Onko Ruthin muistikuva sittenkin valemuisto?
Ruth Kolin kertomasta päätellen Gyllström olisi ärhennellyt kai murhapaikan viereisessä lahdenpoukamassa, siis kyläläisten uimapaikalla/venerannassa.
Muihinkaan nikki veikkosen esittämiin kysymyksiin en tiedä vastauksia.
Toive olisi, että arkistoja KRP:n toimesta hieman avattaisiin.
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: Su Loka 13, 2024 3:53 pm
Kirjoittaja JasseHames
LexVeritas kirjoitti: La Loka 12, 2024 9:09 pm
Tosiaan piirtyy hyvinkin mahdollinen profiili Gyllströmistä kolmoismurhaan epäiltynä. Sanoisin, että verrattuna esimerkiksi Kytäjän telttakolmoismurhaan ja Kai Kustaa Vähäkallioon, niin Gyllström olisi Bodomilla ilmeisempi tekijä.
Gyllströmin henkilöhistoria kieltämättä sopisi paljon paremmin raivopäiselle kolmoismurhaajalle kuin Gustafssonin henkilöhistoria.
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: Su Loka 13, 2024 7:40 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Nissen henkilöhistoria kieltämättä sopisi paljon paremmin raivopäiselle kolmoismurhaajalle kuin Gyllströmin henkilöhistoria.
Gyllströmiä vastaan ei ole mitään muuta kuin epämääräisiä juoppojen juttuja ja huhupuheita. Nisse on sen sijaan itsekin myöntänyt olleensa väkivaltainen, eli ei ole pelkästään muiden kertomaa.
Re: Karl Valdemar Gyllström oli murhaaja
Lähetetty: Su Loka 13, 2024 9:07 pm
Kirjoittaja LexVeritas
JasseHames kirjoitti: Su Loka 13, 2024 3:53 pm
LexVeritas kirjoitti: La Loka 12, 2024 9:09 pm
Tosiaan piirtyy hyvinkin mahdollinen profiili Gyllströmistä kolmoismurhaan epäiltynä. Sanoisin, että verrattuna esimerkiksi Kytäjän telttakolmoismurhaan ja Kai Kustaa Vähäkallioon, niin Gyllström olisi Bodomilla ilmeisempi tekijä.
Gyllströmin henkilöhistoria kieltämättä sopisi paljon paremmin raivopäiselle kolmoismurhaajalle kuin Gustafssonin henkilöhistoria.
Kyllä. Gyllström vaikuttaa olleen "äkkipikainen": On ammuskelu ja puukotus, jota ei ehditty käsitellä käräjillä ennen Gyllströmin kuolemaa.