Satakunnankansa.fi 15.12.17 kirjoitti:Saarilammin ystävät tekevät kaikkensa, jotta hänen kohtalonsa selviäisi – "Ari oli yksi meistä"
Realiteetit puhuvat sen puolesta, että Tallinnassa kadonnut Ari Saarilammi ei kävele enää tuttuun tapaansa Porin kaduilla.

- saarilam.jpg (38.39 KiB) Katsottu 3307 kertaa
Sakari Aalto (vas.) on tullut tervehtimään Ari Saarilammin ystäväpiiriin kuuluvia Tero Niskasta. Joe Meikleä, Raimo Filanderia ja. Pasi Ventelää. Sakari Aallolle lähiviikko on poikkeuksellisen pimeä, sillä Ari vietti aina joulunsa Aallon perheen vieraana.
SATAKUNTA15.12. 21.20 KARI MANKONEN Ville Hammarberg Pori
Kahvila-ravintola Rattaanpyörä on paikka, jossa The Jazz Society of Pori järjestää kuuluisia jamitilaisuuksiaan. Yksi vakiovieraista jazzilloista oli myös Tallinnassa kadonnut Ari Saarilammi.
Kun katoamisesta on kulunut kolme viikkoa, ovat Arin ystävät koolla. Mukana on tuttuja niin politiikasta kuin muusikkopiireistä. Käymään on piipahtanut yllättäen myös Sakari Aalto, jonka perheen suhde Ariin oli erityinen. Lastenkotilapsuuden elänyt ja vaikeasta ihosairaudesta kärsinyt Ari sai Aalloilta tukea aina nuoruusvuosista saakka. Kadonneen Arin päällä ollut huppari oli joululahja Sakari Aallon pojilta.
Tervehditään ja muistellaan. Etenkin sitä hetkeä, kun tieto katoamisesta saavutti ystävät.
–Oli epätietoisuutta ja huolestuneisuutta. Joku alkoi jo silloin itkeä, muistellaan pöydässä traagista maanantaita.
Kun aikaa on kulunut, ystäväpiirissä on Arista kuin huomaamatta ryhdytty puhumaan menneessä aikamuodossa. On selvää, ettei kanslistintyössäänkin tunnontarkka mies enää ole palaamassa takaisin.
Vaikka ensi ajatuksena oli, että pienikokoinen kokousmatkalainen olisi ryöstetty ja kenties joutunut sairaalaan, alkoivat tosiasiat pian puhua puolestaan. Ystävät uskovat, että Ari on todennäköisesti horjahtanut satama-altaaseen ja hukkunut. Ari oli uimataidoton.
–Katoamisiltana oli pimeää ja satama-altaan reunalla oli vain matala kaide.
Ystävät haluavat katkaista ne puheet, joissa jotkut ovat halunneet syyllistää kokousmatkalla olleita ammattiyhdistystovereita siitä, että Ari jäi Tallinnan iltaan yksin.
–Kenenkään on turha tuntea syyllisyyttä. Ari oli 54-vuotias tottunut kokousmatkailija, joka huolehti itse itsestään.
Ystävät, joita Arin 50-vuotisjuhliin osallistui toista sataa, ovat lahjoittamassa varat etsintäkoiran pestaamiseen. Apua on tullut tarjolle myös Arin omalta puolueyhdistykseltä.
–Ari oli yksi meistä. Haluamme hänet takaisin kotiin.
Aivan hetkessä ei koiraetsintöjä päästä aloittamaan. Etsintäyhdistykseen on oltu yhteydessä, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että liikkeelle päästään vasta joulun jälkeen.
–Uskomme vakaasti, että hän löytyy ennemmin tai myöhemmin.
Ari Saarilammin katoaminen on koskettanut koko länsirannikon kaupunkia, sillä hän on kuulunut vuosikymmenet "Porin kalustoon". Joissakin Arin ulkonäkö herätti uteliaisuutta, jotkut säälivät häntä.
–Sitä Ari vihasi eniten maailmassa. Ystäville Ari oli aina vain Ari. Samanlainen kuin me kaikki muut.
Kun Ari on pois, on paikalta pois myös tuttu seuramies.
–Hänen kanssaan sai aikaan miellyttävän vänkäyksen, vaikka olisi ollut hänen kanssaan samaa mieltä.
Kokoomusaktiivina toimineen Saarilammin ystävien joukossa on myös ihmisiä kokonaan politiikan toiselta laidalta. Yhdistävänä tekijänä ovat keskusteluissa olleet näkökulmat sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Saarilammi kyseenalaisti usein puolueiden, myös oman kokoomuksensa politiikan.
Saarilammi oli tuttu hahmo taidenäyttelyissä ja konserteissa. Tosin muistelevia ystäviä naurattaa muisto hänen rytmitajustaan, jota ei ollut olemassakaan.
Levyautomaatti on hiljaa. Jos Ari olisi paikalla, olisi hän laittanut sinne sen saman kappaleen, jota hän aina soitti. Se on se Yön kappale, jossa lauletaan "vie mut minne vaan, taivaanrannan taa".
ARI SAARILAMMI:
Katosi ay-matkalla
- Porilainen Ari Saarilammi, 54, katosi Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto JYTY:n Porin yhdistyksen kokousmatkalla Tallinnassa 24. marraskuuta.
- Viimeinen havainto Saarilammista oli Lootsin kadulla sijaitsevasta Kochi Aidad -panimoravintolasta. Saarilammi poistui ravintolasta seurueen viimeisenä. Hän ei koskaan palannut hotellihuoneeseensa, jonne häneltä jäivät myös matkatavarat.
- Tallinnan viranomaiset uskovat Saarilammin pudonneen satama-altaaseen matkalla kohti hotelliaan Hotel Euroopaa. Satama-altaan valvontakamerassa ei näkynyt Saarilammia, mutta viranomaisten arvelujen mukaan kamerassa näkynyt tyynen veden yhtäkkinen väreily saattoi johtua jonkin putoamisesta veteen.
- Katoamisiltana Ari Saarilammilla oli asunaan jogging-housut ja harmaa ässät-huppari. Hänellä oli myös olkalaukku.