TheBride kirjoitti:Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla noiden hörhöjen, jotka olivat tulevasta tuhosta vakuuttuneita, lausuntoja nyt, kun sitä loppua ei (taaskaan) tullut. Miten tämä selitetään? What went wrong?
Jos jollain on heittää jotain linkkiä juttuihin/videoihin, niin tää huuhaa-fantasti kyllä lukee/katsoo mielellään!
Jotkuhan myivät kaiken maallisen omaisuutensa jne. Mahtaa nyt hieman potuttaa.
Pieleen menneet ennustukset eivät kaada lopunajan liikkeitä
Paljosta ei ihmiskunta ole yksimielinen. Mutta se on selvä, että maailmanloppu on tulossa.
20.12.2012
Ville Similä
Helsingin Sanomat
Kuten tunnettua, huomenna 21.12.2012 mayaintiaanien niin sanottu pitkä ajanlasku päättyy.
Lähes yhtä tunnettua on se, että ajanlaskun loppuminen ei suinkaan tarkoittanut mayoille "maailmanloppua".
Mikään ei mayojen teksteissä viittaa suoraan siihen, että mayat olisivat uskoneet maailman loppuvan. Alkamassa on vain uusi aikakausi.
Taas taitaa käydä niin, että maailmanloppu perutaan.
Profeetat ovat ennustaneet maailmanloppuja tuhansia ja tuhansia kertoja. Täsmälleen yhtä usein maailmanloppu on toistaiseksi peruttu.
Kristinuskokin oli aluksi maailmanloppua vimmaisesti saarnaava lopunajan liike. Alkukristityt uskoivat Jeesuksen toisen tulemisen koittavan lähiaikoina: Sanotaanhan Raamatussakin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä.
Islamin perustaja profeettaMuhammed hyväksyi Raamatun lopunajan kertomukset lähes sellaisenaan. Jopa niinkin tarkasti, että islamilaisessa maailmanlopussa Jeesus palaa tuomiopäivänä hallitsemaan maailmaa, tosin yhdessä toisen messiashahmon Mahdin kanssa.
Maailmanlopun liikkeet eivät nykyäänkään kaadu siihen, että ennustus menee vikaan.
Jehovan todistajien perustaja Charles Russell julisti harmageddonin taistelun koittavan vuonna 1914.
Ensimmäinen maailmansota sattuikin alkamaan, mutta maailma ei vielä loppunut.
Jehovan todistajat julistivat uuden maailmanlopun ensin vuodelle 1925 ja sitten 1975. Enää harmageddonin hetkeä ei ole määritelty, ja nyt Jehovan todistajia on maailmassa noin 7,5 miljoonaa.
Ennustukset maailmanlopusta ovat toinen toistaan uskomattomampia – ja ehkä juuri siinä on niiden salaisuus.
Mitä hurjemman ennustuksen ihminen uskoo, sitä vaikeampi siitä on myöhemmin irrottautua, huomasi sosiaalipsykologi Leon Festinger klassisessa tutkimuksessaan When Prophecy Fails (1956). Olennaista on, että tarpeeksi moni muukin uskoo.
Festingerin tutkijat soluttautuivat liikkeeseen, jonka jäsenet olivat jättäneet työnsä ja luopuneet omaisuudestaan odottaessaan vedenpaisumusta. Se oli koittava – kuinka ollakaan – joulukuun 21. päivänä 1954; näin olivat "Clarion-planeetan" asukkaat liikkeen profeettana toimineelle kotirouvalle ilmoittaneet.
Päivämäärä tuli. Hetki löi. Vedenpaisumusta ei tullut.
Nyt kuvittelisi pennittömien seuraajien raivostuneen, kun profeetta ilmoittikin maailmanlopun perutuksi. Sanoma kuitenkin uskottiin mukisematta.
Tutkijat päättelivät, että mitä suuremman uhrauksen seuraajat tekevät, sitä vaikeampi heidän on hyväksyä olleensa väärässä.
Näin sokea maailmanlopun saarnaajan seuraaminen voi johtaa tragedioihin.
Tuhoisin murhenäytelmä oli Jim Jonesin Kansan liike.
Vuonna 1978 Jones määräsi Yhdysvalloista Etelä-Amerikan Guayanaan johdattamansa seuraajat joukkoitsemurhaan. 918 ihmistä kuoli, lähes kaikki juotuaan Jonesin ohjeiden mukaan syanidia.
Ennustukset voivat olla harhaisia, mutta liikkeet silti hyvin järjestäytyneitä.
Esimerkiksi japanilaisen Korkein totuus -liikkeen jäsenet olivat koulutettuja ihmisiä, jotka raatoivat ilmaiseksi liikkeen järjestäytynyttä rikollisuutta muistuttaneessa organisaatiossa. Lopulta liike teki Tokion metroon maaliskuussa 1995 sariinikaasuiskun, jossa kuoli 13 ihmistä.
Osaa liikkeistä tuleva maailmanloppu velvoittaa terrorismiin. Keväällä 2010 Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI pidätti yhdeksän Hutaree-nimellä itseään kutsunutta "Kristuksen soturia".
Hampaisiin asti aseistautunut ryhmä harjoitteli Michiganin metsissä viimeistä taistelua varten. Hutareet uskoivat, että antikristus oli EU:n entinen ulkopoliittinen edustaja Javier Solana.
Suunnitelma oli tappaa poliisi, vetäytyä metsiin taisteluun Yhdysvaltain liittovaltiota vastaan ja antaa apokalypsin vyöryä maailman yli.
Useimmille Maan kansalaisille mayojen maailmanlopun odotus on ollut syksyä piristänyt hilpeä vitsi.
Kiinassa Kaikkivaltiaan Jumalan kirkko -nimisen lahkon pelätään varautuneen todelliseen lopunajan taisteluun, sanomalehti Financial Times kertoi maanantaina.
Tämäkin lahko odottaa Jeesuksen toista tulemista – tällä kertaa naispuolisena. Lahko uskoo, että lopunajat käynnistyvät mayojen kalenterin päättymispäivänä aloitettavalla taistelulla "suurta punaista lohikäärmettä" vastaan. Lohikäärme on Kiinaa itsevaltaisesti hallitseva kommunistinen puolue.
Lopunajan liikkeisiin kuuluu usein vainoharha ulkopuolisia kohtaan. Harvinaista kyllä Kaikkivaltiaan Jumalan kirkko on siinä oikeassa: Kiina todella vainoaa sen kannattajia, kuten kaikkia uhkanaan pitämiä järjestäytyneitä uskonnollisia liikkeitä.
Niinpä liike on pakosta kouliutunut toimimaan maanalaisena organisaationa. Ehkä jopa satoja lahkon jäseniä on jo pidätetty, mutta seuraajien kokonaismäärää ei tiedetä.
Loppu voi olla lähellä.