Sivu 19/30
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 12:31 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 11:21 am
Teko tuskin oli mitenkään harkittu. Puhumattakaan siitä, että se olisi ollut jotenkin suunniteltu.
Tapahtumaketju vain päättyi tähän ikävään lopputulokseen. Tuskin tapahtuneeseen mitään yksittäistä syytä löytyy.
Tämä on tietysti pelkkää spekulointia, mutta jostain kehittyi riita osapuolten kesken, jossa sitten purkautui pitkäaikainen katkeruus.
Poika sitten hermostui niin paljon, että otti puukon esiin ja ehkä vain tarkoitus oli vähän tökkäistä jompaa kumpaa vanhempaa. No, tökkäisy osuikin sydämeen ja saman tien henki pois. Näitä yhden iskun tappojahan tunnetaan paljon.
No sen jälkeen alkoi mylläkkä toisen eloon jääneen kanssa ja tuloksena kaksi ruumista.
Kun adrenaliini on verestä kaikonnut, poika herää todellisuuteen. Mitä helvettiä on oikein tullut tehtyä!
Jää, asumaan taloon, koska ei tiedä mitä tekisi. Lamaantuu tekojensa edessä ja jää odottamaan poliisia.
No, tämähän oli vain eräs mahdollinen tapahtumankulku.
Poliisilla on varmasti jo todelliset tapahtumat pääpiirteittäin selvillä.
Yksityiskohta ei kuitenkaan tuoda julkisuuteen ennen oikeudenkäyntiä.
En usko näin tapahtuneen. Luulisi, että pojallakin olisi silloin jotain vammoja, kynnenjälkiä, taotao-silmät, tai puolibotox-huulet tms.
Mutta todennäköisesti koko perheen reipas päihteiden käyttö johti riitaan ja riita eskaloitui, kun estot olivat hävinneet. Voi olla, että siellä on myös nautittu huumeita, voi olla, että ei. Kännissä on tapettu ennemminkin.
Poika ei kuitenkaan hälyttänyt apua vaan jäi vaan asumaan piilottaen ruumiit. Ei ehkä osannut epäillä, että vanhempia kaivattaisiin niin pian ja olisi myöhemmin hävittänyt ruumiit.
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 12:56 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Poika ei kuitenkaan hälyttänyt apua vaan jäi vaan asumaan piilottaen ruumiit. Ei ehkä osannut epäillä, että vanhempia kaivattaisiin niin pian ja olisi myöhemmin hävittänyt ruumiit.
Tähän en usko! Poika yksinkertaisesti lamaantui, koska tajusi että tästä varmasti jää kiinni!
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 2:31 pm
Kirjoittaja SeitsenpistePirkko
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 12:56 pm
Poika ei kuitenkaan hälyttänyt apua vaan jäi vaan asumaan piilottaen ruumiit. Ei ehkä osannut epäillä, että vanhempia kaivattaisiin niin pian ja olisi myöhemmin hävittänyt ruumiit.
Tähän en usko! Poika yksinkertaisesti lamaantui, koska tajusi että tästä varmasti jää kiinni!
Näin itsekin ajattelen, mutta mistäpä sen tietää. Ehkä saamme joskus lisätietoa tai sitten emme saa.
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 2:50 pm
Kirjoittaja miraculous
Täällä lähtee laukalle jutut uhrien elämänhallinnasta. Alkoholia käyttivät runsaasti, mutta eläimet olivat aina hyvin hoidettuja eikä kyse ollut mistään paskaisesta pentutehtaasta vaikka pihalla olikin rojua. Naisuhrilla ei ollut enää muutamaan vuoteen colliepentueita, mutta yhteistyössä asiallisen terrierikasvattajan kanssa tehtyjä terrieripentueita oli ja niillä pennuilla oli hyvät olot.
SKL:n väliaikaisen kilpailukiellon naisuhri sai ell-todistuksen väärentämisestä melkein 20 vuotta sitten, täällä oli jollain ihan väärät faktat.
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 3:34 pm
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
miraculous kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 2:50 pm

Ei varmaan syy tappoon ollut?
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 6:25 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
miraculous kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 2:50 pm
Alkoholia käyttivät runsaasti, mutta
Tuoko ei sitten kerro elämänhallinnan puutteesta yhdessä sen kanssa, että piha on vuosikausia kuin kaatopaikka?

Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 6:26 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 12:56 pm
Poika ei kuitenkaan hälyttänyt apua vaan jäi vaan asumaan piilottaen ruumiit. Ei ehkä osannut epäillä, että vanhempia kaivattaisiin niin pian ja olisi myöhemmin hävittänyt ruumiit.
Tähän en usko! Poika yksinkertaisesti lamaantui, koska tajusi että tästä varmasti jää kiinni!
Eihän kukaan edes tiennyt tapahtuneesta ennenkuin poliisi meni paikalle ihmettelemään, kun kukaan ei saa yhteyttä. Miten tuosta siis aivan varmasti jää kiinni, jos olisi hävittänyt ruumiit ja hävinnyt paikalta?
Sitten olisi murhatutkinnan sijaan ollut pari kadonnutta henkilöä.
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 7:21 pm
Kirjoittaja VastarannanKiiski
JanitaSlim kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 6:25 pm
miraculous kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 2:50 pm
Alkoholia käyttivät runsaasti, mutta
Tuoko ei sitten kerro elämänhallinnan puutteesta yhdessä sen kanssa, että piha on vuosikausia kuin kaatopaikka?
Kertoo minun mielestäni. Selittelijöillä ja puolustelijoilla taitaa olla ns oma lehmä ojassa ja tilanne sama kuin uhreilla ja kyse on sitä kautta oman dokaamisen ja törkyisen pihapiirin ja paskan vanhemmuuden selittelystä.
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 7:55 pm
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
JanitaSlim kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 6:26 pm
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 12:56 pm
Poika ei kuitenkaan hälyttänyt apua vaan jäi vaan asumaan piilottaen ruumiit. Ei ehkä osannut epäillä, että vanhempia kaivattaisiin niin pian ja olisi myöhemmin hävittänyt ruumiit.
Tähän en usko! Poika yksinkertaisesti lamaantui, koska tajusi että tästä varmasti jää kiinni!
Eihän kukaan edes tiennyt tapahtuneesta ennenkuin poliisi meni paikalle ihmettelemään, kun kukaan ei saa yhteyttä. Miten tuosta siis aivan varmasti jää kiinni, jos olisi hävittänyt ruumiit ja hävinnyt paikalta?
Sitten olisi murhatutkinnan sijaan ollut pari kadonnutta henkilöä.
Kukaan ei tavoitellut viiteen päivään?
On muuten aika erikoista tänä aikana. Kun kaikki on kännykkä kädessä kaiken aikaa.
Vai onkohan Poika viestinyt tapettujen puhelimilla?
Vähän haisee tämäkin asia.
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 9:37 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
sivusta_seuraaja kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 7:55 pm
Kukaan ei tavoitellut viiteen päivään?
On muuten aika erikoista tänä aikana. Kun kaikki on kännykkä kädessä kaiken aikaa.
Vai onkohan Poika viestinyt tapettujen puhelimilla?
Vähän haisee tämäkin asia.
Eikös se tukisi sitä, että elämänhallinnassa on ollut ongelmia eikä 4pv ränni ja tavoittamattomissa olo vielä herättänyt tuttavapiirissä epäilyksiä vaan vasta viidentenä päivänä. Mielestäni tukee.
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 10:04 pm
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
JanitaSlim kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 9:37 pm

No siihen suuntaan ajattelin itsekin.
Joku aina kaipaa jotakin.
Lisäksi, että poliisit menneet paikalle? Eikä esim veli mennyt katsomaan, äiti tai täälläkin kyselty juhan isä?
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 10:43 pm
Kirjoittaja Bergkap129
Svart kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 7:15 am
Kuperkeikka kirjoitti: Su Touko 04, 2025 11:41 pm
Missäs tämä miesuhri oli töissä, kun ainakin yksi kirjoittaja sitä korostaa, että elämänhallinta kunnossa, kun kävi töissä ja autoili?
Tää ei nyt ole tieto, mutta olen olettanut, että lievestuoreelainen laatoituspulju Laatoitus Karppinen (T:mi Juha Karppinen) olisi yhtä kuin hänen duuninsa. Mutta en siis tiedä. Puhumattakaan että tietäisin firman aktiivisuudesta mitään.
Vuoden 2021 kuntavaaleissa ollut ehdolla ja mainitsee tällöin ammatikseen "aurinkosähköasentaja" ja "kevytyrittäjä"
https://www.facebook.com/story.php?stor ... 4809610369
https://vaalit.yle.fi/kv2021/fi/regions ... didates/48
Äänisaalis 2 kappaletta. (Oma + puoliso?)
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 10:58 pm
Kirjoittaja Babette
sivusta_seuraaja kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 10:04 pm
JanitaSlim kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 9:37 pm
sivusta_seuraaja kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 7:55 pm
Kukaan ei tavoitellut viiteen päivään?
On muuten aika erikoista tänä aikana. Kun kaikki on kännykkä kädessä kaiken aikaa.
Vai onkohan Poika viestinyt tapettujen puhelimilla?
Vähän haisee tämäkin asia.
Eikös se tukisi sitä, että elämänhallinnassa on ollut ongelmia eikä 4pv ränni ja tavoittamattomissa olo vielä herättänyt tuttavapiirissä epäilyksiä vaan vasta viidentenä päivänä. Mielestäni tukee.
No siihen suuntaan ajattelin itsekin.
Joku aina kaipaa jotakin.
Lisäksi, että poliisit menneet paikalle? Eikä esim veli mennyt katsomaan, äiti tai täälläkin kyselty juhan isä?
En kyllä nähnyt Kirsillä mitään ongelmia elämänhallinnassa. Saunaoluet varmasti joi ja joskus kävi baarissa, mutta ei hän mikään alkoholisti ollut. Kesäksi oli suunnitteilla uusi pentuekin:
https://pupsit.haukotus.net/show_litter ... terid=1153
Mielestäni nopeasti on lähdetty poliisille ilmoittelemaan. En minä useinkaan viestittele ihmisille viikkoihin. Puolisot toki useammin voivat viestitellä, mutta miksi muiden pitäisi jotain kysellä jatkuvasti.. Ja todennäköisesti paikalla on käynyt muita ennen poliisia, mutta jos talon ovi on ollut lukossa ja poika vienyt ruumiit piharakennukseen, niin tuskin ihmiset osaa lähteä ruumiita etsimään, ellei sitten osattu aavistaa, että poika voisi jotain pahaa tehdä ja siksi näin nopsaa otettu poliisiin yhteys.
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 11:02 pm
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
Babette kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 10:58 pm

Itse en tunne ihmistä joten en ota kantaa oluen juontiin, muuta kuin että täällä tunnetaan olevan vahvasti erimieltä asiasta. Se onko sillä mitään tekemistä tämän asian kanssa, on sitten eri juttu.
Itse pidän kavereihin kyllä yhteyttä usein ja esimerkiksi oma äitini kyselee kyllä viesteillä vähintään kuulumisia tai laittaa omiaan alta 5vrk.
Jostain tulee mieleen, että onkohan siellä ovet edes olleet lukossa? Epäilen. Epäilen myös sitä, että joku on asian aavistanut.
Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta - epäilty otettu kiinni
Lähetetty: Ma Touko 05, 2025 11:35 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Bergkap129 kirjoitti: Ma Touko 05, 2025 10:43 pm
Vuoden 2021 kuntavaaleissa ollut ehdolla ja mainitsee tällöin ammatikseen "aurinkosähköasentaja" ja "kevytyrittäjä"
Äänisaalis 2 kappaletta. (Oma + puoliso?)
Tuo kuntavaaleihin hakeutuminen voi tarkoittaa sitä, että kevytyrittäjän tulot on sama kuin työttömyysavustus.