Sivu 19/122
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:31 pm
Kirjoittaja Sipi
En nyt pääse irti tästä ajatuksesta, että palo on ollut niin räjähdysmäinen, ettei ulos ole ehditty.
Talo on yksikerroksinen. Ikkunoiden särkymisestä on lähtenyt ääniä; onko joku rikkonut ikkunoita päästäkseen ulos tai sisään pelastamaan? Vai ovatko ne rikkoutuneet palon vuoksi? Ja kun lasit ovat rikkoutuneet, on palo saanut happea ja voinut siitä syystä levitä nopeasti.
Tulee sellainen vaikutelma, että tuli on syttynyt useassa paikassa. Jos siis olisi alkanut vaikka keittiöstä, muiden tilojen kautta tai ikkunoista olisi vielä saattanut päästä ulos. Oletan, että avunhuutaja on ollut uhri itse. Se sulkee sen pois, että hän olisi lastensa kanssa ns. nukkunut kaiken ohi, ollut sängyssään ja kuollut häkään tajuihinsa tulematta. Se olisikin ollut armeliasta.
Jotenkin ajattelen niin, että teko on tahallinen ja se, etteivät asukkaat ole pääässeet ulos on varmistettu etukäteen. Esimerkiksi tosiaan sillä palavalla nesteellä ympäriinsä siten, että palo leviää nopeasti kaikkiin huoneisiin. Palokuormasta sisätiloissa emme tiedä, mutta jos koti on ollut täynnä kaikenlaista helposti palavaa roinaa, on silläkin tietysti jonkin verran merkitystä.
On kyllä karmea tapa lähteä.
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:34 pm
Kirjoittaja Ramppa X Rämäpää
Al1ce kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 1:21 pm
Muistelen jonkun silminnäkijän puhuneen pamauksista tulipalon alkuvaiheessa joiden kertoja epäli kuuluneen räjähtävistä autonrenkaista.Mikä lie paukkunut mutta autonrenkaat eivät ainakaan.
Miksi ei? Siinähän oli kuvissa palanut auto pihalla. Eikö ollutkin? Kyllä ne renkaat nimenomaisesti paukkuu. Paitsi ei tietenkään alkuvaiheessa, jos palo alkoi sisältä, eikä siitä autosta.
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:39 pm
Kirjoittaja Rantasalmelainen
damfin kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 1:26 pm
AAPELINEN kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 12:10 pm
Onkohan tuo putkateoria vähän kaukaa haettu vai meinaatteko että olisi päästetty vapaalle aamulla jo 7 aikaan....
Näin poliisi kertoo putkasta vapautumisesta...
Vapaudenmenetyksen alkamista ei ole sidottu kellonaikaan, vaan tapahtumaan, joka siihen johti.
– Eli vapautua voi aamulla, päivällä, illalla – käytännössä vapautuminen tapahtuu sitten, kun kiinnioton edellytyksiä ei enää ole.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mit ... oa/9185878
Eli siinä kun asiallisesti kertoo että pitäisi päästä kotiin hevoset juottamaan ja vannoo että olen ihan kiltisti niin sieltä voi päästä vaikka kuudelta aamulla.
Olen minä nähnyt tapauksia joissa ravintolasta putkaan rauhoittumaan toimitettu on ollut kadulla toikkaroimassa vielä samana iltana.
Mistä on tämä putkatieto teoria lähtöisin?
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:40 pm
Kirjoittaja Touhupuntti
Ramppa X Rämäpää kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 1:34 pm
Al1ce kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 1:21 pm
Muistelen jonkun silminnäkijän puhuneen pamauksista tulipalon alkuvaiheessa joiden kertoja epäli kuuluneen räjähtävistä autonrenkaista.Mikä lie paukkunut mutta autonrenkaat eivät ainakaan.
Miksi ei? Siinähän oli kuvissa palanut auto pihalla. Eikö ollutkin? Kyllä ne renkaat nimenomaisesti paukkuu. Paitsi ei tietenkään alkuvaiheessa, jos palo alkoi sisältä, eikä siitä autosta.
Toisella puolella taloa olisi kuvista katsottuna aivan karrelle palanut auto, täälläkin siitä kuva alkupuolella ketjua
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:41 pm
Kirjoittaja perusporilaine
Rantasalmelainen kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 1:39 pm
Mistä on tämä putkatieto teoria lähtöisin?
Sivulta numero kaksi. Painotti myös kyseessä olevan huhu.
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:41 pm
Kirjoittaja nilpertti
napalanko kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 1:26 pm
Sehän nyt on selvää että isä ei missään nimessä ole kirjoilla asunnossa, eikä muutenkaan missään suhteessa perheeseen, Johan siinä menis hyvät kela-rahat sivu suun.
Tätä nyt koitetaan hyssytellä ja kääntää parhain päin, että mitenkä tuotaisiin julki, että tumma veri kuohahti jälleen kohtalokkain seurauksin
Miten se on selvää?
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:42 pm
Kirjoittaja nilpertti
perusporilaine kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 1:41 pm
Rantasalmelainen kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 1:39 pm
Mistä on tämä putkatieto teoria lähtöisin?
Sivulta numero kaksi. Painotti myös kyseessä olevan huhu.
100% keksitty sekin juttu. Minkäänlaista tietoa moisesta ei ole missään.
Täällä joku puupää keksi pääkallossaan,esim. että isä ollu putkassa ku ryypänny edellis illan kotona,tullut aamulla ja kostoksi tappanu perheensä. Siis täysin keksitty juttu,menee muutama sivu, niin muutamat täällä alkaa puhumaan siitä faktana, että näin on tapahtunut.
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:49 pm
Kirjoittaja Sivustahuutelija
tonnikka kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 1:14 pm
Ihan yhtä paljon spekulaatiota poliisin nouto edellisenä iltana kuin kaikki muukin tässä ketjussa.
Oudon paljon lasketaan arvoa täällä naapuri puheille (sille joka hälytti apua). Ei tuntenut talossa asuvia, ei nähnyt tapahtumapaikalle. Oma kommentti naapurilta, että vasta hätäpuhelua soittaessa huomasi, että on tulipalo. Kyllähän siellä on voitu riidellä, mutta on voitu myös paniikissa huutaa toisilleen, vaikka toinen olisi ollut sivullinen ja toinen "perheen isä".
Lehdissä on kirjoitettu, ettei hän asunut osoitteessa. Onko tullut aamulla paikalle ?
Mitä tulee talosta pelastamiseen, jos siellä on klo 8 ollut täyden palon vaihe, ei sinne enää kukaan mene sisään. Hiton vaarallista jo sitä ennenkin, niin paljon on myrkkykaasuja - ja ikävä fakta, että tuskin edes ketään elossa olevaa enää siinä vaiheessa pelastettavaksi.
En oo enää 20-vuotias, mutta bileet talossa, jossa asuu 1v ja 3 lapsia tuntuu ehkä vähän kurjalta. Mitä näillä bileillä tarkoitetaan, että on kavereita käynyt kylässä, juotu ja biletetty? mihin saakka, miten myöhään? missä lapset ?
Häkeen soittaja oli illalla kävellyt talon ohi. Pihassa oli ollut paljon autoja ja nuoria miehiä. Lasten ääniä kuulunut. Omat lapset, nuorien perheiden illanviettoa vai nuorisobileet? Manneja vai valkolaisia ne nuoret miehet?
Häkeen soittaja ei tuntenut asukkaita kun olivat vasta muuttaneet hetki sitten. Vielä jos mustalaisia pyöri pihassa, niin sitä vähemmän halusi tuntea.
Kuka tämä aamulla vihaansa talon pihassa karjuva mies oli ollut? Naisen ex = lasten isä, joka kuullut illan bileistä ja siellä tapahtuneista asioista juoruja mannepiireissä? Miksi karjui vihoissaan? Oliko tullut kostamaan jotakin kuulemaansa kunnian häpäisyä?
Mihin karjuva mies katosi kun talo syttyi palamaan, koska ei ollut kuolleiden joukossa? Oli karjunut klo 8:03, kun naapuri soitti häkeen, mutta ei ollut enää paikalla kun toinen naapuri huomasi palon klo 8:10? Ei ollut paikalla kun palokunta saapui?
Tässä kyllä haiskahtaa muukin kuin savu. Lasten puolesta käy sääliksi.
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:49 pm
Kirjoittaja Al1ce
Palava autonrengas ei räjähdä vaan ilman karatessa syntyy voimakas pufff- tai fiuu-ääni mikä ei muistuta lainkaan pamausta,eikä sitä paitsi kanna kovin etäälle.

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:50 pm
Kirjoittaja nilpertti
Al1ce kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 1:21 pm
Muistelen jonkun silminnäkijän puhuneen pamauksista tulipalon alkuvaiheessa joiden kertoja epäli kuuluneen räjähtävistä autonrenkaista.Mikä lie paukkunut mutta autonrenkaat eivät ainakaan.
Nimenomaan auton renkaat räjähtää melko kovaan ääneen kun ne kuumuu,kumi heikkenee ja ilma tulee ulos paineella kumin pettäessä ilman paineen alla. On tullu nuorena poltettua autoja ja kaikki ne on "räjähtäny" ,auto ei ole räjähtänyt mitenkään elokuvamaisesti vaan käytännössä siis renkaat räjähtäneet vuoronperään.
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:54 pm
Kirjoittaja lammas1
Jos nainen on huutanu apua ikkunasta ja menny sen jälkeen sinne missä lapset nukkui. Ja tuupertunu sinne.
Jos talossa oli ed iltana ollu väkeä, oisko siellä vielä aamullakin ollu esim miehen sukulaismies tms. Ja tämä saanut palon aikaan joko vahingossa tai tahallaan. Jos tällä miehellä ollu esim perässä jotain, on lähteny liukkaasti tapahtumapaikalta.
Onko autot ajettu molemmille oville tahallisesti vai onko tapa? Jokuhan niillä on liikkunu, oisko niin että ajateltu jopa että laittaavat auton palamaan, ja se sytyttäisi talon. Suunnitelmassa jokin menny pieleen ja palo onkin alkanu sisältä. Siksi ukko siellä karjunu...
Esim Nainen on nykiny vaikka bensakannua ukolta pois, kannu kaatunu, ollu jotain palavaa tms ja homma selvä.
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:55 pm
Kirjoittaja candyman×5
Erikoista kyllä ettei apua huutava, jos oli lasten äiti, ole viskannut tenavia ulos ikkunasta.
Kuitenkin ilmeisesti lähekkäin olleet siellä talossa.
Olisiko siinä sitten ollut isompi uhka ulkona
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:57 pm
Kirjoittaja candyman×5
Tulee jotenkin mieleen se tulipalo, joka taisi lähteä saunasta jossa kuoli useampi nuori.
Vuosia sitten. Sehän eteni myös todella nopeasti eikä ollut tuhopoltto
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 1:58 pm
Kirjoittaja Pinacolada
dart273 kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 10:17 am
Oisko joku heimoveli katsonut pahalla kun valkoisen kanssa heilastellaan ja tehnyt sit mitä tehny
Näyttivät olleen yhdessä jo vuodesta 2020.
Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25
Lähetetty: Su Joulu 07, 2025 2:03 pm
Kirjoittaja candyman×5
Pinacolada kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 1:58 pm
dart273 kirjoitti: Su Joulu 07, 2025 10:17 am
Oisko joku heimoveli katsonut pahalla kun valkoisen kanssa heilastellaan ja tehnyt sit mitä tehny
Näyttivät olleen yhdessä jo vuodesta 2020.
Ja todennäköisesti kirjoilla vain äiti ja lapset koska kela ja tuet.
Eiköhän tuolla ole isäkin asunut