Sivu 19/77

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 11:38 am
Kirjoittaja nuusku-nella
Tässä tapauksessa on kyllä aikanaan poliisi tehnyt törkeän huonoa työtä :evil: Eikä ilmeisesti kovin aktiivisesti ainakaan tutkitä tänäkään päivänä. Selvähän se on että R.J ei mihinkään Viroon ollut menossakaan. Silti vaihtoehtoja on edelleen teoriassa useampi, itsemurha, henkirikos, omaehtoinen katoaminen ja onnettomuus. Mitään näistä ei varmaan varmuudella olla voitu sulkea pois laskuista? Onnettomuuden mahdollisuus on pieni, olisihan Raija voinut lähteä metsään kävelylle ja saada sairaskohtauksen - On kuitenkin vaikea uskoa ettei ruumista olisi vuosien aikana löydetty. Sama koskee itsemurhaa, suurella todennäköisyydellä ruumis olisi löytynyt. Mahdollista on myös että Raija suunnitteli ja junaili oman katoamisensa, tähän teoriaan voisi sopia se että kertoi valheellisista matkasuunnitelmista miehelle. Lapsille ei ehkä pystynyt sanomaan mitään, ei halunnut valehdella ja loukata lisää.

Niin, kaikki nuo voisi kait teoriassa olla mahdollisia vaihtoehtoja.. Käytännössä kuitenkin asiasta julkisuuteen tuodut tiedot kertovat karulla tavalla R.J:n miehen oudosta, tilanteeseen sopimattomasta käytöksestä ja epäjohdonmukaisuuksista. Omat tietoni tapauksesta perustuvat lähinnä Kadonneet-ohjelman jaksoon ja sitä katsoessa pitää tietysti muistaa että ohjelmantekijät jo valmiiksi tulkitsevat asioita mutta kyllähän siitä vahvasti se tunne jää että mies tappoi Raijan, hävitti ruumiin ja jatkoi elämäänsä. :evil:

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 12:31 pm
Kirjoittaja matlockb
Mielestäni RJ:llä ei ole ollut mielestäni mitään kunnollista motiivia kadota omaehtoisesti näin pitkäksi aikaa, varsinkaan lapsiltaan. Pidän tuon vaihtoehdon mahdollisuutta erittäin pienenä. Kyllä kaikki merkit viittaavaat avomiehen syyllisyyteen.
Kuten jo todettu, sairaskohtauksen/onnettomuuden tai itsemurhan ollessa kyseessä ruumis olisi kyllä 99 prosentin todennäköisyydellä löydetty ja jos Raija olisi tehnyt itsemurhan, niin miksi ja miten hän olisi hakeutunut sellaiseen paikkaan josta häntä ei löydetä..

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 2:29 pm
Kirjoittaja Jäätynyt enkeli
Mitenkähän tätä Viron yhteyshenkilöä on jututettu. Tulee vaan mieleen että jos itse odottasin jotain henkilöä ulkomailta ja häntä ei näy eikä kuulu, niin soittaisin tiedustellakseni että miksi ei ole saapunut paikalle. Jospa hän onkin soittanut tähän suodatinfirmaan ja avomies on selitellyt että suunnitelmiin on tullut muutos, eikä R.J tulekkaan. Silloinhan olis ilmiselvää että avomiehellä on salattavaa...

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 2:35 pm
Kirjoittaja LAWoman
Mutta kun ei siellä tainnut kukaan odottaa.. Ainakaan sillä aikataululla kuten poliiseille oli väitetty, mitään ei ollut sovittuna. Eiköhän mies ole asian myöhemmin hoitanut "Raija ei ole töissä täällä enää tms.".

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 2:46 pm
Kirjoittaja matlockb
LAWoman kirjoitti:Mutta kun ei siellä tainnut kukaan odottaa.. Ainakaan sillä aikataululla kuten poliiseille oli väitetty, mitään ei ollut sovittuna. Eiköhän mies ole asian myöhemmin hoitanut "Raija ei ole töissä täällä enää tms.".
Niimpä, Kadonneet sarajassa mainittiin "paikassa, jonne Raijan piti mennä, ei häntä odoteta". Sananmuoto ei aivan noin mennyt mutta mustaamani kohta meni muistaakseni juuri kuten sen kirjoitin. Viron matka oli pelkkää hämäystä, tai suunnitelmat olivat vasta aivan alkuvaiheessa, puheasteella.

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 4:48 pm
Kirjoittaja smith
nuusku-nella kirjoitti:Silti vaihtoehtoja on edelleen teoriassa useampi, itsemurha, henkirikos, omaehtoinen katoaminen ja onnettomuus. Mitään näistä ei varmaan varmuudella olla voitu sulkea pois laskuista? Onnettomuuden mahdollisuus on pieni, olisihan Raija voinut lähteä metsään kävelylle ja saada sairaskohtauksen - On kuitenkin vaikea uskoa ettei ruumista olisi vuosien aikana löydetty. Sama koskee itsemurhaa, suurella todennäköisyydellä ruumis olisi löytynyt. Mahdollista on myös että Raija suunnitteli ja junaili oman katoamisensa, tähän teoriaan voisi sopia se että kertoi valheellisista matkasuunnitelmista miehelle. Lapsille ei ehkä pystynyt sanomaan mitään, ei halunnut valehdella ja loukata lisää.
noissa kaikissa itsemurha yms omaehtoisissa katoamisjutuissa on se että miksi mies olisi kertonut hienon tarinan viron reissuta jos raija olisi kiikussa lähimetsässä. Jos raija olisi omaehtoisesti kadonnut olisi mies ehkä tehnyt katoamisilmoituksen tai ainakin todennut poliiseille ettei oo emäntää näkynyt kertokaa terveisiä jos näätte.

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 5:49 pm
Kirjoittaja smith
matlockb kirjoitti: Entä mistä johtuu avokin täysin välinpitämätön käytös Juutilan katoamista kohtaan, tämänkin tytär kertoi Kadonneet-sarjassa.
Käytöstä voi verrata siihen että joku alkaisi tentata minulta edesmenneen isoisäni puhelinnumeroa ja kuulumisia eikä uskoisi tämän kuolleen jo aikaa sitten, tässä tapauksessa käytökseni olisi varmaan aika välinpitämätöntä jos jankkaus hautausmaalla olevan edesmenneen henkilön kuulumisista ja olinpaikasta ei loppuisi.
Vertaan tätä siihen että ukon käytöksen perusteella hän on tiennyt että Raijahan on kuollut, mitä sitä ihmettelemään (ääneen vaan ei voi tuota sanoa).
hyvä pointti

ja lisäksi ylimielisen ja välinpitämättömän käytöksen takana voi olla pelko että homma paljastuu eli yrittänyt olla kokoajan linjaa "että antaa tän raija aiheen olla jo ei puhuta siitä enempää"

yksi asia tarinassa ihmetyttää mistä jo aikaisemmin sanoin jossainkohden että tuohon aikaan rahasumma mikä raijalla oli höpöhöpö viron matkalla mukana oli huomattava. ukkoa ei kiinnostanut kadonnut vaimoke tai edes kadonneet rahat jokka oli mukamas mukana mukamas vironmatkalla. :oops: :roll: :evil:

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 5:51 pm
Kirjoittaja nuusku-nella
smith kirjoitti:
nuusku-nella kirjoitti:Silti vaihtoehtoja on edelleen teoriassa useampi, itsemurha, henkirikos, omaehtoinen katoaminen ja onnettomuus. Mitään näistä ei varmaan varmuudella olla voitu sulkea pois laskuista? Onnettomuuden mahdollisuus on pieni, olisihan Raija voinut lähteä metsään kävelylle ja saada sairaskohtauksen - On kuitenkin vaikea uskoa ettei ruumista olisi vuosien aikana löydetty. Sama koskee itsemurhaa, suurella todennäköisyydellä ruumis olisi löytynyt. Mahdollista on myös että Raija suunnitteli ja junaili oman katoamisensa, tähän teoriaan voisi sopia se että kertoi valheellisista matkasuunnitelmista miehelle. Lapsille ei ehkä pystynyt sanomaan mitään, ei halunnut valehdella ja loukata lisää.
noissa kaikissa itsemurha yms omaehtoisissa katoamisjutuissa on se että miksi mies olisi kertonut hienon tarinan viron reissuta jos raija olisi kiikussa lähimetsässä. Jos raija olisi omaehtoisesti kadonnut olisi mies ehkä tehnyt katoamisilmoituksen tai ainakin todennut poliiseille ettei oo emäntää näkynyt kertokaa terveisiä jos näätte.

Niin, ilmeisesti kirjoitin kummallisesti.. Tarkoitin siis että mahdollisesti Raija olisi kehittänyt suunnitelman katoamisen varalle, sepitti miehelleen tarinan Viron matkasta (siis valehteli miehelleen, jätti tämän siihen uskoon että oli todella menossa sinne Viroon) saadakseen etumatkaa. Ja että lapsilleen ei olisi kertonut matkasta mitään koska ei halunnut heille valehdella ja aiheuttaa siten lisää surua asian todellisen laidan selvittyä. Eihän se tietenkään selitä miehen käytöstä enkä kyseiseen teoriaan usko, mutta mahdollinen sekin kai on.

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 6:25 pm
Kirjoittaja smith
nuusku-nella kirjoitti: Niin, ilmeisesti kirjoitin kummallisesti.. Tarkoitin siis että mahdollisesti Raija olisi kehittänyt suunnitelman katoamisen varalle, sepitti miehelleen tarinan Viron matkasta (siis valehteli miehelleen, jätti tämän siihen uskoon että oli todella menossa sinne Viroon) saadakseen etumatkaa. Ja että lapsilleen ei olisi kertonut matkasta mitään koska ei halunnut heille valehdella ja aiheuttaa siten lisää surua asian todellisen laidan selvittyä. Eihän se tietenkään selitä miehen käytöstä enkä kyseiseen teoriaan usko, mutta mahdollinen sekin kai on.
rj omaehtoinen katoaminen on teoriassa mahdollista, mutta seuraavia seikkoja ainakin kannattaa pohtia.

1)RAHA
rj:llä oli huomattava summa yrityksen rahaa mukana, jos rj olisi kadonnut omaehtoisesti rahojen kanssa olisi syyllistynyt kavallukseen. Oliko kukaan kiinnostunut kavalluksessa, no ei, onko rikosilmoitusta tehty yrityksestä kavalletuista rahoista no ei.

2)PUHELU
ukon sanonnan mukaa oli rj soittanut tyttärelleen, kuitenkin on käynyt ilmi että puhelua ei ole tehty. Jos rj olisi kadonnut omaehtoisesti miksi mies keksisi moisi valheita.

3)HAVAINNOT
rj:stä viimeistä varmaa havaintoa ei tiedetä. Ainakin itse jos katoaisin omaehtoisesti ja tietäisi ettei kuule tai näe ketää tuttavaa enään ikinä soittelisi vähän enennen katoamista ystäville ja tutulle "mitä kuuluu" puheluita.

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 6:34 pm
Kirjoittaja matlockb
Miksi tuota puheluakaan ei vaivauduttu selvittämään, se kyllä ihmetyttää edelleen! Vuonna 1993 oli ihan yhtä hyvät mahdollisuudet selvittää ja varmistaa mitä puheluita mistäkin puhelimista on soitettu, ja ei todellakaan ole ollut tuolloin tai nykyäänkään merkitystä selvitetäänkö lanka- vai matkapuhelimesta soitettuja/vastaanotettuja puheluita. Tietenkään enää nuo teletunnistetiedot eivät ole saatavilla.
komisario Kaario kyllä sanoi että puhelua ei ole teknisesti varmistettu mutta sitäkään ei kysytty, miksi?

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 7:26 pm
Kirjoittaja smith
matlockb kirjoitti:Miksi tuota puheluakaan ei vaivauduttu selvittämään, se kyllä ihmetyttää edelleen! Vuonna 1993 oli ihan yhtä hyvät mahdollisuudet selvittää ja varmistaa mitä puheluita mistäkin puhelimista on soitettu, ja ei todellakaan ole ollut tuolloin tai nykyäänkään merkitystä selvitetäänkö lanka- vai matkapuhelimesta soitettuja/vastaanotettuja puheluita. Tietenkään enää nuo teletunnistetiedot eivät ole saatavilla.
komisario Kaario kyllä sanoi että puhelua ei ole teknisesti varmistettu mutta sitäkään ei kysytty, miksi?
sekin tosiaan jännä että tota puhelua ei ole tsekattu. on kokonaisuutena niin kumma tapaus että välillä tulee mieleen että paljonkohan on rahaa liikkunut että asia unohdettu pöytälaatikkoon. Tää pitäisi saada krp:lle koko juttu.

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 8:58 pm
Kirjoittaja nuusku-nella
Itsekin toivoisin että joku tähän juttuun tarttuisi ja alkaisi uudella tarmolla selvittämään, niin paljon löytyy kummallisuuksia. Missähän ukko lienee asustaa? Jäikö asumaan kangasalle vai muuttiko muualle..

Aiemmissa kirjoituksissani spekuloin tahallisen katoamisen ja itsemurhan mahdollisuutta mutta sanottakoon se nyt vielä että ne olivat teoreettisia mahdollisuuksia, en minä niihin itsekään usko. Tapanani vaan on edes yrittää miettiä asiat muultakin kantilta kuin siltä itsestään selvältä.

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: La Tammi 29, 2011 1:38 am
Kirjoittaja matlockb
nuusku-nella kirjoitti:Itsekin toivoisin että joku tähän juttuun tarttuisi ja alkaisi uudella tarmolla selvittämään, niin paljon löytyy kummallisuuksia. Missähän ukko lienee asustaa? Jäikö asumaan kangasalle vai muuttiko muualle..
Et ole ilmeisesti lukenut ketjua kunnolla (asia mainitaan tässä ketjussa) tai sitten sinulta on vain mennyt ohi (no, ei siinä mitään, kertaus on opintojen äiti).
Ukko, tämä T**** L. siis jäi asumaan ja asuu Kangasalalla tänä päivänäkin ja meni naimisiin ja on edelleenkin naimisissa sen naisen, M:n, kanssa, sama nainen joka oli kuvioissa heti Raijan katoamisen jälkeen. Nykyisin ukko on joku reilu 60-vuotias. Tuo yrityskin on muistaakseni edelleen pystyssä ja ukko sen johdossa.
Lisäksi tämä pariskunta asuu samassa talossa, Hevossillantiellä, josta Raija katosi.

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: La Tammi 29, 2011 2:20 am
Kirjoittaja smith
matlockb kirjoitti:Kadonneet sarajassa mainittiin "paikassa, jonne Raijan piti mennä, ei häntä odoteta". Sananmuoto ei aivan noin mennyt mutta mustaamani kohta meni muistaakseni juuri kuten sen kirjoitin. Viron matka oli pelkkää hämäystä, tai suunnitelmat olivat vasta aivan alkuvaiheessa, puheasteella.
niin todennäköistä, että vironmatka ollut valmisteilla. Tuliko heille riita jonain iltana, vaikka esim tästä uudesta naisesta. Homma lähti lapasesta ja rj:ltä henki. Jälkiä peitelläkseen tuli tämän vironmatka tarina.

Re: Raija Juutila, Kangasala

Lähetetty: La Tammi 29, 2011 9:44 am
Kirjoittaja matlockb
Niin, tämä nainen on ollut kuvioissa varmaankin jo ennen Raijan katoamista. Jospa asia on jotenkin selvinnyt Raijalle, tästä seurannut riita (tai onhan kohtalokas riita voinut syntyä mistä asiasta tahansa) ja ukko ottanut Raijalta hengen vahingossa tai tahallaan, eli tapaus olisi näinkin "yksinkertainen" mutta kiinnijäämisen pelossa on sitten piilottanut ruumiin.