Sivu 19/51
Lähetetty: La Joulu 20, 2008 12:29 am
Kirjoittaja Hessu52
Ihmettelen, millaisilla taikalaseilla Wagner tätä maailmaa tarkastelee, kun on saanut tuosta kuvasta Arskan näköisen, sikäli mikäli tarkoitataan samaa Arskaa, jonka isä oli kauppaneuvos?
Ettei vaan sillä konjakilla, tai lähinnä sen pullon pohjalla, olisi vaikutusta Wagnerin tunnistamisessa, koska ei tuosta kuvasta mitenkään saa kyseisen kauppaneuvoksen pojan potrettia.
Kyllä minä olen pojan nähnyt ihan selvin päin, siis itse olen ollut selvin päin, mutta voin taata, ettei tuo kuva pienimmältäkään määrin muistuta häntä.
Onhan tuolla kuvan äijällä silmät nenä ja suu, mutta niin taitaa olla melko monella muullakin kanssaeläjillämme, joten näiltä osin voi nuo "Arska spekulaatiot" mielestäni haudata, kuten ilmeisesti poliisikin on tehnyt, eikä enää ota herra Wagnerin houreita tosissaan.
Lähetetty: La Joulu 20, 2008 12:39 am
Kirjoittaja papillon
Sariola kirjoitti:Usein on vakuutettu, että leiristä ei löytynyt ulkopuolisen verta tai DNA:ta.
Sehän on puppua. Aivan teltan vierestä on löydetty tyynyliina, josta on löytynyt vierasta verta ja vierasta spermaa. Ne eivät kuulu telttailijoille, vaan jollekin ulkopuoliselle. Kyllä tämä osoittaa, että siinän teltan liepeillä on erittäin suurella todennäköisyydellä pyöriskellyt yksi tai useampia telttailuseurueeseen kuulumattomia henkilöitä. Mielestäni tämä on täysin selvää.
On toki pyörinyt, mutta kysymys kuuluu että koska.
Jos tämä tyynyliina olisi jäänyt esim. edelliseltä päivältä, tuntuisi oudolta että porukka olisi siihen kiinni pystyttänyt teltan, kuten Lönnbergin piirroksesta käy selville.
Mutta, on sekin mahdollista, että se liina on ollut jossain kauempana, pusikossa, josta sen sitten joku - ehkä ensimmäiset pikalletulleet - on sen potkaissut lähemmäksi.
Tai sitten se on tullut retkeläisten matkassa, mutta murhaajan mukanaan tuomana revisiittana taas se ei kuulosta todennäköiseltä.
Mikä sitten kuulostaa, siinä on hajontaa varamastikin. Varmaa ei ole tässäkään juuri mikään.
Lähetetty: La Joulu 20, 2008 1:01 am
Kirjoittaja Baretta
Tuo tyynyliina on hivenen huono todiste ulkopuolisesta surmaajasta... Todistaa kyllä sen että ulkopuolisen DNA on lähistössä, samoin kuin tupakantumpit, sormenjäljet yms. Mutta vaikea tuota tyynyliinaa tai edellämainittuja on suoraan surmiin liittää.
Lähetetty: La Joulu 20, 2008 7:37 am
Kirjoittaja yövuoro
Oliko niin, että oikeuden mukaan tyynyliinan merkitys oli vähäinen?
Lampelan mukaan siinä oli lehtivihreääkin, ja kahvitahroja, huulipunaaa ja spermaa, kutuliina siis.
Liina on voinut joutua paikalle miten vain, vaikka pudota jonkun uteliaan tuonaikaisista löysien ukkohousujen taskusta.
Liinasta saatu DNA oli harvinainen, testataankohan sen tuloksia rekisteriin ajoittain?
Arskan renki
Lähetetty: La Joulu 20, 2008 7:58 am
Kirjoittaja Wagner
Hessu52 kirjoitti:Ihmettelen, millaisilla taikalaseilla Wagner tätä maailmaa tarkastelee, kun on saanut tuosta kuvasta Arskan näköisen, sikäli mikäli tarkoitataan samaa Arskaa, jonka isä oli kauppaneuvos?
Nyt ymmärrän palstalla olon tarkoituksesi ja senkin, miksi tunnet tarvetta hypätä viidennestä kerroksesta.
Mutta miksi ne pahvilaatikot ?

Re: Karra aktivoituu, vaikka ei ole täysikuu
Lähetetty: La Joulu 20, 2008 12:38 pm
Kirjoittaja karra
Wagner kirjoitti:karra kirjoitti:HAHAHA...Vai ei Espoon poliisi vastaa keskeneräisissä asioissa(siis koskaa)
se nyt vain sattuu olemaan niin MISTER WaGNER,että niiden on VASTATTAVA

Tai sinä panet ne VASTUUSEEN(jos sulla olis oikeesti munaa siihen

)
Asian keskeneräisyys ei voi kestää tosiaankaan kohtuuttomia aikoja....Vai mitä,MISTER W
Eiköhän se ole paree,että sinä Wagner selvittelet tuon Arska juttus ensin poliisin kanssa,ja sitten vasta suollat edes jotain(mielestäsi) faktaa tänne

Kaikki asiassa kertomani on faktaa.
KRP ja Espoon poliisi ovat eri asioita.
Jospa ensin kasvaisit aikuiseksi.
Tule sitten vasta selittämään käsityksiäsi tai käsittämättömyyksiäsi.
Mutta hyvää Joulua sinullekin!

Kunhan saisit ilmoituksesi edes esitutkinta asteelle,niin sekin olis jo jotain
Hyvää Joulua Lipeäkalaa sullekin.
Lähetetty: La Joulu 20, 2008 6:08 pm
Kirjoittaja Loka
Baretta kirjoitti:Tuo tyynyliina on hivenen huono todiste ulkopuolisesta surmaajasta... Todistaa kyllä sen että ulkopuolisen DNA on lähistössä, samoin kuin tupakantumpit, sormenjäljet yms. Mutta vaikea tuota tyynyliinaa tai edellämainittuja on suoraan surmiin liittää.
99% varmuudella liina ei ole ollut siinä mistä löydettiin sinä koko aikana mitä naisväki on niemellä reduaan viettänyt. Se, että se siitä löydettin, vahvistaa ainoastaan joko Herra Kuuden olemassaoloa tai Oton autotallista hönästyä työkalupussukkaa. Oikeastaan muita vaihtoehtoja ei ole, ellei joku silminnäkijälapsosista ole saanut ns. blow jobia ennen metsikköön lähtöään. Kai heidän dna on nyt tiedossa? Eli poistetaanpa nekin. Oton dna se tuskin oli ja sekin nähdään kai Gussen näytteistä?
Lähetetty: Ma Joulu 22, 2008 10:51 pm
Kirjoittaja papillon
Loka kirjoitti:MEG kirjoitti:
Tarinasi on hörön löröä!
Kartanon omistaja vietti helluntain muualla. Tilanhoitajapariskunta Karjalaiset oli kutsunut sukulaispariskunnan yövieraikseen. Alli Karjalainen pyykkäsi varhain aamulla kartanon laiturilla ,josta antoi kuuluisan näköhavainnon keskiniemen miehistä. Kartanossa yöpyi siis neljä henkilöä!
Ok ok, älä heemostu.
En tiennyt että itse kartanonväki oli muualla. No, joka tapauksessa siellä
juhlittiin ainakin omien lukemisieni mukaan
ja aamulla nukuttiin pitkään. (koitan etsiä lähdettä ellei kukaan vahvista tietoa) Eikös tämä toinen rouvasvieras ollut ainakin pyörätuolilainen? Näistähän voisi lukea, jos jollakin olisi enemmän tietoa? Sille en voi mittää, jos Megin mielestä on normaalia että Aili pyykkäsi yöllä.
edit, juhlat ne on neljänkin bileet.

Näistä juhlista, oliko niitä vai ei, mutta otti Mysteriosta silmään kohta missä iltaa keskiniemessä viettänyt pariskunta Kinnunen & Rautiainen siityivät klo 24.00 kartanoon. Käsittääkseni tämä Kinnunen asui navetan päädyssä Kesselin seinänaapurina, vai olenko nyt hakoteillä, lisäksi oli navetalla ainakin yks ukko, joka lähti maalle pyhiksi.
Sitä ennen olivat piipahtaneet kartanon rannassa Kesseli & Happonen, eikä tietoa ole siitä mihin he suunnistivat saatuaan veneensä parkkiin tavattuaan ennen puolta yötä Kinnusen & Rautiaisen, keskiniemessä olettaa sopii että myös kartanolle yöksi? Täh?
Lähetetty: Ma Joulu 22, 2008 11:27 pm
Kirjoittaja matkaaja
papillon kirjoitti:Loka kirjoitti:MEG kirjoitti:
Tarinasi on hörön löröä!
Kartanon omistaja vietti helluntain muualla. Tilanhoitajapariskunta Karjalaiset oli kutsunut sukulaispariskunnan yövieraikseen. Alli Karjalainen pyykkäsi varhain aamulla kartanon laiturilla ,josta antoi kuuluisan näköhavainnon keskiniemen miehistä. Kartanossa yöpyi siis neljä henkilöä!
Ok ok, älä heemostu.
En tiennyt että itse kartanonväki oli muualla. No, joka tapauksessa siellä
juhlittiin ainakin omien lukemisieni mukaan
ja aamulla nukuttiin pitkään. (koitan etsiä lähdettä ellei kukaan vahvista tietoa) Eikös tämä toinen rouvasvieras ollut ainakin pyörätuolilainen? Näistähän voisi lukea, jos jollakin olisi enemmän tietoa? Sille en voi mittää, jos Megin mielestä on normaalia että Aili pyykkäsi yöllä.
edit, juhlat ne on neljänkin bileet.

Näistä juhlista, oliko niitä vai ei, mutta otti Mysteriosta silmään kohta missä iltaa keskiniemessä viettänyt pariskunta Kinnunen & Rautiainen siityivät klo 24.00 kartanoon. Käsittääkseni tämä Kinnunen asui navetan päädyssä Kesselin seinänaapurina, vai olenko nyt hakoteillä, lisäksi oli navetalla ainakin yks ukko, joka lähti maalle pyhiksi.
Sitä ennen olivat piipahtaneet kartanon rannassa Kesseli & Happonen, eikä tietoa ole siitä mihin he suunnistivat saatuaan veneensä parkkiin tavattuaan ennen puolta yötä Kinnusen & Rautiaisen, keskiniemessä olettaa sopii että myös kartanolle yöksi? Täh?
Olikohan se vene, joka lähti ryminälllä rannasta, heidän? Olivatko he myös tuolla teltta-rannalla käymässä?
Lähetetty: Ma Joulu 22, 2008 11:30 pm
Kirjoittaja papillon
Tuskin, tai mistä sen kolinan tietää, joka tapauksessa he lähtivät 2100 aikoihin, ilmeisesti ( oletan ) Veston veneellä, siis keskiniemen länsirannalta, ensin kartonon laituriin, sitten pohjoispäähän Bodomia.
Sieltä he palasivat keskiniemelle ennen puolta yötä.
Lähetetty: Ma Joulu 22, 2008 11:43 pm
Kirjoittaja papillon
Sitten Lönnbergin kuulustelussa, Lönnberg sanoo Karjalaisen ja Tammisen olleen " liikkeellä ", mutta Lönnbergin muistikirjassa on taas
seuraavasti.
Onko siinä "...oli Karjalaisen kanssa niemessä, uimassa, vai na...." niin no, mitä siinä on?

Lähetetty: Ti Joulu 23, 2008 9:13 am
Kirjoittaja Loka
^Vanha pervo! Siinä lukee ihan selkeesti saaneen naisen aivoilla luettuna että: Karjalaisen kanssa uimassa klo. 22-23 aikaan. Ei erikoista.

Lähetetty: Ti Joulu 23, 2008 11:51 am
Kirjoittaja papillon
Loka kirjoitti:^Vanha pervo! Siinä lukee ihan selkeesti saaneen naisen aivoilla luettuna että: Karjalaisen kanssa uimassa klo. 22-23 aikaan. Ei erikoista.

Miten niin vanha ! Ite olet.

Minä taas olen kokenut,notkea nuori puuma samassa pärsoonassa.
Joo, siellä sitä pulikoitiin, ilmeisesti kartanon rantsussa. Sitä minä vaan, että liikettä ja elämää on ollut ympäri järven, enkä sitten millään usko että se kaikki tyssäsi 2400 paikkeille, mihin tähänastiset löydetyt havainnot loppuvat.
Se on nähdäkseni saletti että ennen 2400 ei ainakaan suuremmin teltalla tapeltu eikä möykätty. Se olisi havaittu.
Kesseli ja Happonen, näkivät kaksi hoikkaa ja pitkää heppua " toisen niemen kärjessä " ja näkivät myös teltan.
Nilssi oli aika pitkä, mutta sepi ei.
Saattoi olla se Iäs , Auresaari, jotka törrötti murhaniemen nokassa,. ihme kun heidän pimujaan näkynyt.
edit<. kirjoitusvirhe veks.
Lähetetty: Ti Joulu 23, 2008 6:38 pm
Kirjoittaja Hessu52
Kuis olis Irmeli ja Gusse?
Irmelihän oli kuitenkin melko pitkä sen aikaiseksi neitokaiseksi ja melko hentoinen rakenteeltaan, sano hoikka, joten voisi se olla tuokin pari.
Eikö se Gusse kuulusteluissa jotain kertonut, että Tuulikki ja Sepi olivat kahden teltassa jossain vaiheessa?
Voi olla ettei sanonutkaan, mutta tuollainen muistikuva jostain kuulustelusta on jäänyt.
No noita Gussen sanomisia on vähän kaiken sorttisia, eikä se aina väärässä olo ole välttämättä kirjoittajan vika, vaan sen uskomattoman tarinankertojan, joka jokaisen kuuulustelun pani uusiksi erilaisella tarinallaan.
Eipä ole tullut Tuomisella aika pitkäksi.
Saaneet naiset ja joulurauhaa itse kullekin
Lähetetty: Ti Joulu 23, 2008 7:24 pm
Kirjoittaja Wagner
Loka kirjoitti:^Vanha pervo! Siinä lukee ihan selkeesti saaneen naisen aivoilla luettuna että: Karjalaisen kanssa uimassa klo. 22-23 aikaan. Ei erikoista.

Saanut nainen ei ole saamaton nainen.
Hyvää joulua kaikille, mulle on tulvinut konjakkipulloja jo niin paljon, että voisi pistää oman Alkon pystyyn.
Mutta edelleen, Hyvää Joulua kaikille, myös etelämaalaisen- ja maalaisen oloisille.
Edit: korjattu lauma kirjoitusvirheitä Joulun kunniaksi.
