Sivu 19/50
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 1:58 pm
Kirjoittaja Huolestunut
Eikös ollut niin, että Niko oli nähty enemmänkin kääntyvän Mustalahden kadulle päin siinä Satakunnankadun ja Mustalahdenkadun risteyksessä? Siinä tapauksessa olisi kummallista, jos kuitenkin kävelisi Pyynikille asti. Toki sitäkään mahdollisuutta ja aluetta ei kannata rajata pois.
Kun katsoo karttaa ja jos itsemurha-ajatusta miettii, on vaihtoehdot todella se, että Mustalahti-Särkänniemivesistöt tai sitten jos siellä Onkiniemen puolella on rantaa, mihin pääsee helposti, sieltäkin kannattais etsiä.
Mietin myös, että toivottavasti poliisit katsovat kaikki valvontakamerat siis Pyynikki, Amuri, Onkiniemi alueelta, jos jostain jotain näkyisi. Voisiko esim. miettiä seuraavaa, että kuvissa (lähinnä siinä viimeisessä Satakunnankatu/Mustalahdenkatu) samoilla tunneilla liikkuvia ihmisiä ja autoja yritettäisiin tunnistaa ja jututtaa heitä?
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 2:02 pm
Kirjoittaja dmm
Toivottavasti on selvitetty myös Onkiniemestä ja sen lähialueilta (Amuri nyt ainakin) taksiin nousseet henkilöt klo 3 ja aamun välillä. Tuskin on ihan mahdottomia määriä ollut liikkeellä nimen omaan pois tuolta alueelta koska siellä ei avoimia baarejakaan ole.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 2:19 pm
Kirjoittaja yannele
Pyynikiltä kannattaisi katsastaa Joselininniemen alue. Tamperetta en tunne, sillä olen käynyt kyseisessä kaupungissa vain kaksi kertaa pitkän ja uteliaan elämäni aikana. Tänään tutkailin tampereen karttoja ja jostain syystä tuo Pyynikki jäi "kummittelemaan" mieleeni kovasti ja tutkailin myös reittiä sinne ajatellen hiukan humaltunutta henkilöä. Syytä miksi Niko olisi sinne lähtenyt on vaikeaa arvailla, mutta entä jos aikomus oli palata takaisin keskustaan sitä katua, minkä kulmassa viimeinen havainto ja muuttaa mielensä, päättäen lähteä Pyynikin kautta kotiin. reitti ei kai aivan hatusta ja hukassa, ottaen huomioon, että Niko on ollut puheiden mukaan kovassa humalassa.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 2:20 pm
Kirjoittaja SherlockJohnHolmes
Itse asuin joskus Mustanlahdenkadulla ja tässä olisi loogisimmat reitit onkiniemeen tuosta viimeiseltä havaintopaikalta. Rautatie alitetaan tunnelista.
Paasikiventietä ei ole tietty pakko ylittää tuosta, vaan voi kävellä Onkiniemenkadun risteykseen kadun vasenta laitaa

Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 2:43 pm
Kirjoittaja Huolestunut
Kortelahdenkatu, Sepänkatu sekä Mustalahdenkadun välinen alue tulisi todella tutkia. Poliisi voisi omasta tietokannastaan etsiä mahdollisia henkilöitä, joilla olisi jotain taustoja ilkivaltaan tms. liittyen ja mikäli asuvat lähistöllä, tarkkailla myös heidän liikkeitään.
Loppuvatko valvontakamerat todella Satakunnankadun ja Mustalahden risteykseen?! Eikö niitä ole muita Amurin, Onkiniemen, Näsijärvenkadun ja Sepänkadun alueella? Onko Särkänniemen kaikki valvontakamerakuvat tutkittu?
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 2:46 pm
Kirjoittaja joey
dmm kirjoitti:Toivottavasti on selvitetty myös Onkiniemestä ja sen lähialueilta (Amuri nyt ainakin) taksiin nousseet henkilöt klo 3 ja aamun välillä. Tuskin on ihan mahdottomia määriä ollut liikkeellä nimen omaan pois tuolta alueelta koska siellä ei avoimia baarejakaan ole.
Miten tähän kuvioon sopisi keskusta-alueella vaiennut kännykkä?
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 2:48 pm
Kirjoittaja SherlockJohnHolmes
Tuolla alueella on myös paljon puistikkoja mihin humalainen Niko on voinut humalaspäissään kaatua ja kumauttaa esim päänsä.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 2:56 pm
Kirjoittaja yannele
joey kirjoitti:dmm kirjoitti:Toivottavasti on selvitetty myös Onkiniemestä ja sen lähialueilta (Amuri nyt ainakin) taksiin nousseet henkilöt klo 3 ja aamun välillä. Tuskin on ihan mahdottomia määriä ollut liikkeellä nimen omaan pois tuolta alueelta koska siellä ei avoimia baarejakaan ole.
Miten tähän kuvioon sopisi keskusta-alueella vaiennut kännykkä?
Simahtanut akku?
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 3:21 pm
Kirjoittaja Caddy
Itse Onkiniemessä asuvana tulee mieleen
-tehdaskiinteistöt ja näiden pihat
-Elianderin (?) ranta ja sen liukkaat kalliot
-veneiden talvisäilytysalue
paikkoina joita kannattaisi tutkia. Jos Niko on saanut humalaisen yllykkeen mennä vielä kävelemään/kiivetä veneeseen/tutkia ympäristöä, ja sammunut jonnekin piiloon. Myös reitin varrella Amurin puolella puistot ja puskat, kuten moni on jo sanonutkin.
Itse olen jo vähän koiran kanssa kiertänyt mutta ei ole ainakaan vielä hurtta ilmoittanut haistaneensa mitään epätavallista.
Itse muuten kävelen aina itse keskustasta kotiin Sepänkadun kautta. Näin naisena koen sen turvallisimmaksi, vaikka on tuolla aika kuollutta aamuyöllä viikonloppuisinkin kun joskus vuorotöistä kotiudun. Myös epämääräistä porukkaa näkee silloin tällöin.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 3:36 pm
Kirjoittaja Bladhaund
Huolestunut kirjoitti:Eikös ollut niin, että Niko oli nähty enemmänkin kääntyvän Mustalahden kadulle päin siinä Satakunnankadun ja Mustalahdenkadun risteyksessä? Siinä tapauksessa olisi kummallista, jos kuitenkin kävelisi Pyynikille asti. Toki sitäkään mahdollisuutta ja aluetta ei kannata rajata pois.
Tuo kääntyminen Mustanlahdenkadulle mainittiin ensimmäisissä uutisissa, mutta ilmeisesti se ei ollut varma tieto kun sitä ei enää mainita missään uudemmassa uutisessa. Kameran sijainnista ja kuvakulmasta riippuen Niko on siis periaatteessa voinut jatkaa matkaansa Satakunnankatua, kääntyä Mustanlahdenkatua pohjoiseen tai ehkä jopa etelään.
Huolestunut kirjoitti:
Mietin myös, että toivottavasti poliisit katsovat kaikki valvontakamerat siis Pyynikki, Amuri, Onkiniemi alueelta, jos jostain jotain näkyisi. Voisiko esim. miettiä seuraavaa, että kuvissa (lähinnä siinä viimeisessä Satakunnankatu/Mustalahdenkatu) samoilla tunneilla liikkuvia ihmisiä ja autoja yritettäisiin tunnistaa ja jututtaa heitä?
dmm kirjoitti:Toivottavasti on selvitetty myös Onkiniemestä ja sen lähialueilta (Amuri nyt ainakin) taksiin nousseet henkilöt klo 3 ja aamun välillä. Tuskin on ihan mahdottomia määriä ollut liikkeellä nimen omaan pois tuolta alueelta koska siellä ei avoimia baarejakaan ole.
Chopperin viesti edellä:
Chopper kirjoitti:Niko Niemen katoamisen tutkinta jatkuu. Poliisi jatkaa valvontakameroiden sisällön tutkimista, etsii uusia tallenteita ja haastattelee ihmisiä.
Lisäksi yleisövihjeiden tarkistamista jatketaan.
Poliisi on selvittänyt myös mahdolliset bussit ja taksit, joihin Niemi olisi voinut nousta. Niemestä ei ole kuitenkaan havaintoa.
Iltalehti uutisoi maanantaina, että Niemen kunto heikentyi tämän kävelymatkan aikana. Viimeisissä kuvissa hänen kävelynsä on horjuvampaa kuin aiemmin.
- Kameran kuvien perusteella on vaikea nähdä mitään varmoja tietoja, sanoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Pasi Nieminen kertoo.
Niemisen mukaan kuvista ei kuitenkaan voida päätellä, että Niemi olisi saanut esimerkiksi tyrmäystippoja.
- Kaikki on mahdollista. En halua lähteä arvailemaan. Voi olla, että hän on itse nauttinut alkoholia sillä tavalla, että humalatila on tullut vasta myöhemmin.
AAMULEHTI
MissHolmes kirjoitti:Minä en tuota särkänniemen ja kaupungin välistä pientä lahtea sen kummemmin tunne, mutta tutntuisi oudolta, jos pohjavirtaukset siinä käyvät niin kovasti, että olisivat Nikon jo järvelle huuhtoneet.
Onko tuossa ''altaassa'' kuinka jyrkät reunat? Olisiko Niko kuitenkin fyysisesti ymmärtääkseni hyvä kuntoisena kylmän veden piristämänä voinut uida järven suuntaan etsien ylösnousu paikkaa ja hukkua vasta lähempänä tuota järvelle viev'ää aukkoa? Näin olisi tietenkin mahdollisempaa, että ruumis olisi ajautunut jo pois tuosta pohjukasta.
Kovin pitkälle Niko ei ole voinut uida, jos on satama-altaaseen joutunut. Olen itse armeija-aikana "päässyt"

suorittamaan hieman uintia meressä vaatteet päällä kahdeksanasteisessa vedessä (kuului koulutukseen, simputuksesta ei siis ollut kyse

). Voin sanoa, että muutama sekunti menee henkeä haukkoessa, kun veden kylmyys hätkäyttää kehoa. Aallokon takia ei tarvinnut uida kuin n. 20 m, mutta jo tuon matkan uitua huomasi, että käsistä oli tunto melkein lähtenyt pois. Tuli samalla päivänselväksi, ettei laivaturman uhreilla kylmässä meressä ole kovin montaa minuuttia armonaikaa.
Vaatteet hankaloittavat uintia sen verran, että ensitilassa hankkiutuisin ainakin päällimmäisistä eroon.
Kuten tuolla edellä mainittiin, villakangastakki jollainen Nikolla oli päällään, painaa märkänä melkoisesti, joten se päällä ainakaan ei pysty uimaan satama-altaasta Näsijärvelle asti. Hyvin humaltuneessa tilassa ei välttämättä tajua tai edes ehdi tekemään paljoakaan ennen kuin hukkuminen on tosiasia.
SherlockJohnHolmes kirjoitti:Itse asuin joskus Mustanlahdenkadulla ja tässä olisi loogisimmat reitit onkiniemeen tuosta viimeiseltä havaintopaikalta. Rautatie alitetaan tunnelista.
Paasikiventietä ei ole tietty pakko ylittää tuosta, vaan voi kävellä Onkiniemenkadun risteykseen kadun vasenta laitaa

Loogisimmat kyllä, jos Niko todella on kääntynyt Mustanlahdenkadulle, mutta siitähän ei ole varmuutta. Muutenhan loogisin reitti Onkiniemeen on kävellä Satakunnankatua Sepänkadulle asti ja kääntyä oikealle.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 4:02 pm
Kirjoittaja John Doe
Siis kääntyminen Mustalahdenkadulle ON FAKTA:
Saha-ravintolasta lähteneen Niemen liikkeitä on pystytty seuraamaan
valvontakameroiden kuvinen perusteella siten, että hänestä on viimeinen
havainto Satakunnankadun ja Mustalahdenkadun kulmasta, kun hän on käänyt
Mustalahdenkadulle. Niemen reitti on kulkenut Keskustorin kautta
Puutarhakatua pitkin Hämeenpuistoon ja edelleen Satakunnan kadulle.
Tuo siis lainattu Poliisitv:n sivulta,täältä:
http://ohjelmat.yle.fi/poliisitv/haemme_vihjeita
Niin että tältä pohjalta niitä "spekuja"!

Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 4:32 pm
Kirjoittaja SherlockJohnHolmes
Muutenhan loogisin reitti Onkiniemeen on kävellä Satakunnankatua Sepänkadulle asti ja kääntyä oikealle.
Kiertää aika helvetisti. Enpä usko paikallisen tekevän tuota lenkkiä ilman hyvää syytä.
Kännissä muutenkin tulee kyllä mielummin valittua se oikoisin reitti kun alkaa jostain kaarteleen (noin ylipäätään) - mut onhan meitä moneen junaan
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 4:36 pm
Kirjoittaja dmm
joey kirjoitti:dmm kirjoitti:Toivottavasti on selvitetty myös Onkiniemestä ja sen lähialueilta (Amuri nyt ainakin) taksiin nousseet henkilöt klo 3 ja aamun välillä. Tuskin on ihan mahdottomia määriä ollut liikkeellä nimen omaan pois tuolta alueelta koska siellä ei avoimia baarejakaan ole.
Miten tähän kuvioon sopisi keskusta-alueella vaiennut kännykkä?
En ymmärrä, mitä tarkoitit. Jos kännykkä on vaiennut ennen viimeisiä valvontakameroiden kuvia (eli ennen Satakunnankadun ja Mustalahdenkadun risteystä), kännykän rooli on olematon. Olettaen, että kännykkä on Nikon taskussa, siitä on siis loppunut akku tai hän on sen itse laittanut kiinni.
Mikäli kännykkä on vaiennut viimeisten kuvien jälkeen, se on edelleen voinut sammua kahdesta aiemmin mainitusta syystä tai sitten veteen joutuessaan, särkyessään tai toisen sammuttamana.
Mikään vaihtoehto kännykän suhteen ei poissulje sitä, että jos taustalla on rikos, tekijä on voinut syystä tai toisesta nousta itse taksiin kyseiseltä alueelta aamuyön tai aamun tunteina.
Toki olisi mielenkiintoista tietää, mitä käytännössä tarkoittaa keskusta-alue tässä suhteessa. Onko Onkiniemi vielä keskustaa, vai Amuri, vai onko rajana kenties Hämeenpuisto?
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 5:01 pm
Kirjoittaja HIM
SherlockJohnHolmes kirjoitti:Muutenhan loogisin reitti Onkiniemeen on kävellä Satakunnankatua Sepänkadulle asti ja kääntyä oikealle.
Kiertää aika helvetisti. Enpä usko paikallisen tekevän tuota lenkkiä ilman hyvää syytä.
Kännissä muutenkin tulee kyllä mielummin valittua se oikoisin reitti kun alkaa jostain kaarteleen (noin ylipäätään) - mut onhan meitä moneen junaan
Itse kävelen baarista tullessa satakunnankatua sepänkadulle ja sieltä sit paasikiventielle. Se vaan on loogisin reitti kaikinpuolin..
Taksi teoriaan en uskois kun kerran kävelly jo noin pitkälle..
Mut niinkuin Sherlock sanoi: onhan meitä moneen junaan.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 20, 2009 5:20 pm
Kirjoittaja Bladhaund
John Doe kirjoitti:Siis kääntyminen Mustalahdenkadulle ON FAKTA:
Saha-ravintolasta lähteneen Niemen liikkeitä on pystytty seuraamaan
valvontakameroiden kuvinen perusteella siten, että hänestä on viimeinen
havainto Satakunnankadun ja Mustalahdenkadun kulmasta, kun hän on käänyt
Mustalahdenkadulle. Niemen reitti on kulkenut Keskustorin kautta
Puutarhakatua pitkin Hämeenpuistoon ja edelleen Satakunnan kadulle.
Tuo siis lainattu Poliisitv:n sivulta,täältä:
http://ohjelmat.yle.fi/poliisitv/haemme_vihjeita
Niin että tältä pohjalta niitä "spekuja"!

Mielenkiintoista.

Miksiköhän tuota kääntymistä ei kuitenkaan enää mainita asiaan liittyvissä uutisissa?
SherlockJohnHolmes kirjoitti:Muutenhan loogisin reitti Onkiniemeen on kävellä Satakunnankatua Sepänkadulle asti ja kääntyä oikealle.
Kiertää aika helvetisti. Enpä usko paikallisen tekevän tuota lenkkiä ilman hyvää syytä.
Kännissä muutenkin tulee kyllä mielummin valittua se oikoisin reitti kun alkaa jostain kaarteleen (noin ylipäätään) - mut onhan meitä moneen junaan
Itseasiassa tuon samaisen karttapalvelun mukaan eroa reitin pituudessa tulee alle sata metriä, jos reitit ovat kuten tässä kuvassa (tuota toista piirtämääsi reittiä eli pihan läpi oikaisua en oikein pidä läheskään yhtä todennäköisenä):
Ja HIM nyt ilmeisesti kuitenkin on näitä "paikallisia"?
HIM kirjoitti:
Itse kävelen baarista tullessa satakunnankatua sepänkadulle ja sieltä sit paasikiventielle. Se vaan on loogisin reitti kaikinpuolin..