Sivu 19/40

Re: Huppumies

Lähetetty: Ke Maalis 28, 2012 2:44 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
jokuvaan kirjoitti: Irrationaalinen Diabolik olisi kenties suorittanut teon mykkänä ja ilmeettömänä, mutta tuskin olisi poistunut AKROBAATTISESTI, NOPEASTI ja ÄÄNETTÖMÄSTI, jos kerran oli ihan pihalla.

Mielisairaus ei välttämättä käy ilmi (ensimmäisissä) psykologisissa testeissä. Luonnevikoja ei lueta sairauksiksi. Eikös se AA puhunut jostain "pään sisäisestä möykystä"...

Mitkään jäljet eivät toistaiseksi ole poissulkeneet sitä mahdollisuutta, ETTEIKÖ AA olisi voinut tehdä surmaa.

Ja oikein hymiön kera viestität uskoasi AA:n syyttömyyteen. <Nauseaa>.
Meidän mielipiteet suuntaan tai toiseen eivät vaikuta yhtään mitään siihen, mitä on tapahtunut tai ei ole tapahtunut.
Kyllä, olen luottavainen ja toivon, etteivät AA:n lapset ole joutuneet seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi, koska kyseessä on kamala rikos, ja näyttää, ettei tapaus ole kovinkaan selvä ja vaikuttaa epäuskottavalta. Ihmetellä täytyy sellaisia, jotka pissaavat hunajaa, jos lapsia olisi hyväksikäytetty.

Niin, "mitkään jäljet eivät ole poissulkeneet" sitä, etteikö AA olisi voinut tehdä surmaa. Ei kai sulje pois, kun jokainen jälki on kuulemma lavastettu (toteutusta ei tosin kerrota), ja koko äänimaailmakin, joka osoittaa murhan mahdottomaksi, on lavastettu, ja ainoa silminnäkijä valehtelee, niin tottahan AA on voinut näissä puitteissa murhan tehdä. Kun ottaa vaan kaikki ulkopuoliseen viittaavat asiat lavastuksina, joiden tekotapaa ei tarvitse kertoa, tai "ne vaan tehtiin", ja antaa murhaajalle rajattomasti aikaa ja kuuliaisen pikku apurin, niin onnistuuhan se murha jo vähän huonommaltakin ensikertalaiselta.

Uskon asioita, siis.

Re: Huppumies

Lähetetty: Ke Maalis 28, 2012 3:05 pm
Kirjoittaja jokuvaan
Kuolemannaakka kirjoitti:Kun ottaa vaan kaikki ulkopuoliseen viittaavat asiat lavastuksina, joiden tekotapaa ei tarvitse kertoa, tai "ne vaan tehtiin", ja antaa murhaajalle rajattomasti aikaa ja kuuliaisen pikku apurin, niin onnistuuhan se murha jo vähän huonommaltakin ensikertalaiselta.
Kaikki ulkopuoliseen viittaavat asiat:

- vastaajan tarinat ja lapsen mahdollisesti muuttunut kertomus, jonka alkuperäinen versio on voinut syntyä painostuksen tuloksena
- vieras dna, joka voi olla peräisin ajalta eKr.
- kuidut, jotka voivat olla kadonneista kodintekstiileistä tai AA:n hävittämistä vaatteista (ja hävittäminenhän olisi onnistunut vaikkapa sosiaalivirkailijan kanssa rikospaikalla käydessä)
- verijäljet, jotka olisi ollut helppo lavastaa
- rikottu lasi, joka on voinut hajota alustavasti perheriidan aikana
- kengänjäljet, jotka voivat olla AA:n JSL:n hävitetyillä kengillä tekemiä

Ulkopuolista ei ole löytynyt, ulkoa ei ole (muiden kuin AA:n) havaintoja "huppumiehestä" ja AA on saamassa jatkosyytteitä. Ei taida olla AA:n syyllisyys viranomaistaholla enää uskon asia. Vahvan teknisen näytön saaminen vain tuottaa päänvaivaa.

Re: Huppumies

Lähetetty: Ke Maalis 28, 2012 3:30 pm
Kirjoittaja Valhalla
Kuolemannaakka kirjoitti: Meidän mielipiteet suuntaan tai toiseen eivät vaikuta yhtään mitään siihen, mitä on tapahtunut tai ei ole tapahtunut.
Kyllä, olen luottavainen ja toivon, etteivät AA:n lapset ole joutuneet seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi, koska kyseessä on kamala rikos, ja näyttää, ettei tapaus ole kovinkaan selvä ja vaikuttaa epäuskottavalta. Ihmetellä täytyy sellaisia, jotka pissaavat hunajaa, jos lapsia olisi hyväksikäytetty.
....
Ja kukahan täällä on tälläistä väittänyt eli pissinyt? Vai oliko tuo vain halpamainen heitto jolla oli tavoitteena syyllistää pahaan uskovia. Uskotaanko siis kaikki vain hyvää?

Anneli Auer:

• Törkeä raiskaus
• Törkeä raiskaus
• Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
• Pakottaminen seksuaaliseen tekoon
• Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
• Pakottaminen seksuaaliseen tekoon
• Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
• Pakottaminen seksuaaliseen tekoon
• Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
• Törkeä pahoinpitely
• Törkeä pahoinpitely
• Törkeä pahoinpitely
• Laiton uhkaus
• Eläinsuojelurikos

Auerin entinen miesystävä:

• Törkeä raiskaus
• Törkeä raiskaus
• Törkeä raiskaus
• Raiskaus
• Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
• Pakottaminen seksuaaliseen tekoon
• Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
• Pakottaminen seksuaaliseen tekoon
• Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
• Pakottaminen seksuaaliseen tekoon
• Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
• Pahoinpitely
• Pahoinpitely
• Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
• Pakottaminen seksuaaliseen tekoon
• Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
• Pakottaminen seksuaaliseen tekoon
• Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö


Nämä ja 3000 sivua esitutkintaa sekä murhaoikeudenkäynnin valituksen 1000 lisäsivua sen sijaan osoittavat, ettei ehkä kannata vain toivoa asioita parhain päin vaan tutkia ja tarvittaessa auttaa asianosaisia ja rankaista syyllisiä ja suojata yhteiskuntaa heiltä. Jos viranomaisetkin vain uskoisivat hyvää ei näin kamalia, niin miten mahtaisi olla lasten asiat tällä hetkellä.

Re: Huppumies

Lähetetty: Ma Huhti 02, 2012 3:01 am
Kirjoittaja Severin A
Jos valita saisi, valitsisin 3000 sivua satuja ja Harry Potteria mielummin kuin lapsiin kohdistunutta seksuaalista hyväksikäyttöä. Tuo hunajan pissimisheitto... En ymmärrä mikä moisen heiton motiivi on...

Re: Huppumies

Lähetetty: Pe Kesä 01, 2012 11:00 am
Kirjoittaja Poiroska
Mietin vaan, miten Super-Hoodie osasi suunnata juuri oikean huoneen ovea pirstaloimaan? Takkahuonetta ei itse ihan välttämättä osaisi arvata makuukammioksi. Huppisko siis tiesi missä pariskunta nukkuu? Miten tämän tiesi? Vaklasiko aiemmin, tunsiko jonkun joka tiesi vai notkoiliko puskissa odottelemassa, että valot sammuivat? Jos riitaa oli, miten oli varma, että samaan punkkaan päädyttäisiin? Hirvee munkki oli huppiksella tai tietoa.

Re: Huppumies

Lähetetty: Pe Kesä 01, 2012 11:18 am
Kirjoittaja nuusku-nella
Poiroska kirjoitti:Mietin vaan, miten Super-Hoodie osasi suunnata juuri oikean huoneen ovea pirstaloimaan? Takkahuonetta ei itse ihan välttämättä osaisi arvata makuukammioksi. Huppisko siis tiesi missä pariskunta nukkuu? Miten tämän tiesi? Vaklasiko aiemmin, tunsiko jonkun joka tiesi vai notkoiliko puskissa odottelemassa, että valot sammuivat? Jos riitaa oli, miten oli varma, että samaan punkkaan päädyttäisiin? Hirvee munkki oli huppiksella tai tietoa.
Ihan samaa oon joskus mielessäni pyöritellyt.. Missään vaiheessa en ole uskonut vieraaseen, sattumanvaraiseen huppikseen juuri tuosta syystä että löysi oikean ikkunan, osasi tulla oikeaan aikaan ja osasi myös poistua varsin huomaamattomasti. Ensimmäiset ajatukset silloin joulukuussa 2006 mulla oli a) tuttu tappaja jopa ihan lähipiiristä, mustasukkaisuusdraama tms tai b) tappaja toimi yhdessä vaimon kanssa.

(Ai niin huppis oli vissiin sen takankin käyny mittaamassa kun tiesi että vatsakkaana kuitenkin mahtuu sen katveeseen seisomaan kun oikein asettautuu)

Re: Huppumies

Lähetetty: Pe Kesä 01, 2012 11:37 am
Kirjoittaja Ailar
Kuolemannaakka kirjoitti:Meidän mielipiteet suuntaan tai toiseen eivät vaikuta yhtään mitään siihen, mitä on tapahtunut tai ei ole tapahtunut.
Kyllä, olen luottavainen ja toivon, etteivät AA:n lapset ole joutuneet seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi, koska kyseessä on kamala rikos, ja näyttää, ettei tapaus ole kovinkaan selvä ja vaikuttaa epäuskottavalta. Ihmetellä täytyy sellaisia, jotka pissaavat hunajaa, jos lapsia olisi hyväksikäytetty.
On totta, etteivät meidän mielipiteemme asiasta vaikuta suuntaan jos toiseenkaan.
Miksi niillä sitten on niin suuri merkitys, että sinäkin olet kirjoitustesi perusteella monen monituista kertaa kiihtynyt toisen ihmisen mielipiteestä?
Aina syntyy ristikkäisiä mielipiteitä, kun jotakin tapahtuu. Jos on selvittämätön henkirikos, silloin niitä vasta syntyykin.
Minä en usko, että kukaan normaali ihminen saisi kiksejä siitä, että esim. Auerin lapsia olisi hyväksikäytetty. Mutta se, että asiaa hymistellään ja Auerista tehdään syytön ennenkuin hän sitä todistettavasti on, ei paranna asiaa. Kuten sanottu mielipiteemme ei tässäkään kohtaa vaikuta hönkäsenpöläystä, mutta on ymmärrettävää, että tällaiset mahdolliset lastenhyväksikäyttötapaukset nostavat ihmisissä vihan tunteita pintaan. Pelkillä toiveilla emme kuitenkaan saa tehtyä tekemättömäksi.

OT: nuusku-nellalta on tipahdellut tosi hyviä kirjoituksia lähiaikoina.

Re: Huppumies

Lähetetty: Pe Kesä 01, 2012 7:16 pm
Kirjoittaja Edwin
Raija Juutilan tapauksessa kajahti tänään näköjään elinkautinen. En ole seuraillut asiaa tarkemmin, mutta näyttö kai koostui erilaisista aihetodisteista, kuten Ulvilan jutussakin. Yhteistä näille jutuille oli myös se, että syy vieritettiin ulkopuolisen niskään; ensiksi mainitussa jutussa venäläisille ja Ulvilan jutussa huppumiehelle.

Lähihistoriasta on varmaan syytä bongata myös entisen formulakuskin vankeustuomio kuolemantuottamuksesta. Siinäkin syyllisyys kiistettiin jyrkästi, mutta linnatuomio vaan tuli, ja sekin aihetodisteiden perusteella.

En tiedä, onko mitenkään arvioitavissa, oliko Juutilaisen tai formulakuskin tapauksessa todisteita enemmän vai vähemmän kuin Ulvilan tapauksessa. Tuskinpa; jutut ovat kaikki kovin erilaisia. Mutta väkisinkin jää kysymään: onko Ulvilan tapauksen näyttö sitten jotenkin olennaisesti heikompaa koska syyte hylättiin hovioikeudessa.

Minun mielestäni ei ole. Joku on joskus täällä todennut, että jos makuuhuoneen makuuhuoneen laittialla olisikin maannut hengetönnä perheen äiti, kukaan ei olisi uskonut tarinaa huppumiehestä.

Mutta tutkinnanjohtaja uskoi, ja kun hän uskoi, ilmeisesti myös muu poliisikunta oli pakotettu seuraamaan tätä tutkintalinjaa. Asiat alkoivat mennä pieleen alkumetreiltä lähtien. Käräjäoikeus osasi vielä erottaa, mikä on totta ja mikä ei, mutta hovioikeudessa ajatus ei kulkenut ollenkaan. Tyttären huppumieshavaintoa ei uskallettu kyseenalaistaa, ja niin kaikki ilmiselvä oli selitettävä pois päiväjärjestyksestä: äänien kuulumattomuus nauhalla viittaa siihen että ulkopuolista ei ollut, muttei tarkoita sitä etteikö sitä kaikesta huolimatta olisi voinut olla jne jne. Luulisi, että hovioikeuden tuomareita olisi hävettänyt kirjoitella noin lapsellisia juttuja.

Ulvilan jutussa kai joku on arvioinut, että KO ei käsittele juttua vaan määrää sen ensin hovin käsiteltäväksi. Taitaa siis kestää aika pitkään ennen kuin nähdään mitä mieltä korkein oikeus on siitä, riittääkö näyttö vai ei.

Re: Huppumies

Lähetetty: Pe Kesä 01, 2012 10:26 pm
Kirjoittaja Severin A
Edwin kirjoitti:Raija Juutilan tapauksessa kajahti tänään näköjään elinkautinen. En ole seuraillut asiaa tarkemmin, mutta näyttö kai koostui erilaisista aihetodisteista, kuten Ulvilan jutussakin. Yhteistä näille jutuille oli myös se, että syy vieritettiin ulkopuolisen niskään; ensiksi mainitussa jutussa venäläisille ja Ulvilan jutussa huppumiehelle.

Lähihistoriasta on varmaan syytä bongata myös entisen formulakuskin vankeustuomio kuolemantuottamuksesta. Siinäkin syyllisyys kiistettiin jyrkästi, mutta linnatuomio vaan tuli, ja sekin aihetodisteiden perusteella.

En tiedä, onko mitenkään arvioitavissa, oliko Juutilaisen tai formulakuskin tapauksessa todisteita enemmän vai vähemmän kuin Ulvilan tapauksessa. Tuskinpa; jutut ovat kaikki kovin erilaisia. Mutta väkisinkin jää kysymään: onko Ulvilan tapauksen näyttö sitten jotenkin olennaisesti heikompaa koska syyte hylättiin hovioikeudessa.

Minun mielestäni ei ole. Joku on joskus täällä todennut, että jos makuuhuoneen makuuhuoneen laittialla olisikin maannut hengetönnä perheen äiti, kukaan ei olisi uskonut tarinaa huppumiehestä.

Mutta tutkinnanjohtaja uskoi, ja kun hän uskoi, ilmeisesti myös muu poliisikunta oli pakotettu seuraamaan tätä tutkintalinjaa. Asiat alkoivat mennä pieleen alkumetreiltä lähtien. Käräjäoikeus osasi vielä erottaa, mikä on totta ja mikä ei, mutta hovioikeudessa ajatus ei kulkenut ollenkaan. Tyttären huppumieshavaintoa ei uskallettu kyseenalaistaa, ja niin kaikki ilmiselvä oli selitettävä pois päiväjärjestyksestä: äänien kuulumattomuus nauhalla viittaa siihen että ulkopuolista ei ollut, muttei tarkoita sitä etteikö sitä kaikesta huolimatta olisi voinut olla jne jne. Luulisi, että hovioikeuden tuomareita olisi hävettänyt kirjoitella noin lapsellisia juttuja.

Ulvilan jutussa kai joku on arvioinut, että KO ei käsittele juttua vaan määrää sen ensin hovin käsiteltäväksi. Taitaa siis kestää aika pitkään ennen kuin nähdään mitä mieltä korkein oikeus on siitä, riittääkö näyttö vai ei.
Tätä olen yrittänyt tämän tästä jankuttaa ja tuoda esiin; olisiko huppumiehen olemassaoloa otettu ollenkaan niin tosissaan ja muut vaihtoehdot poissulkevana, jos tilanne olisi ollut toisinpäin. Tänäkin päivänä väkivaltarikoksissa nainen ja mies eivät ole samoilla kalkkiviivoilla. Naisten suorittama väkivalta koetaan edelleen jonkinlaisena tabuna, vaikka naisten suorittamia väkivaltaisia tekoja putkahtelee päivänvaloon tämän tästä.

Re: Huppumies

Lähetetty: Ke Kesä 06, 2012 9:01 am
Kirjoittaja jmit
Jos Anneli olisi löytynyt kuolleena ja Jukka olisi kertonut, että huppupäinen nainen tuli ikkunasta, niin...

Poliisi olisi hyväntahtoisesti naurahtanut ja sanonut, että "eiköhän nyt Jukka mennä asemalle vähän miettimään mitä on tullut tehtyä ja sedät kaivaa sillä aikaa astalot ja kengät esiin"

Re: Huppumies

Lähetetty: Ke Kesä 06, 2012 10:03 am
Kirjoittaja Tara
jmit kirjoitti:Jos Anneli olisi löytynyt kuolleena ja Jukka olisi kertonut, että huppupäinen nainen tuli ikkunasta, niin...

Poliisi olisi hyväntahtoisesti naurahtanut ja sanonut, että "eiköhän nyt Jukka mennä asemalle vähän miettimään mitä on tullut tehtyä ja sedät kaivaa sillä aikaa astalot ja kengät esiin"
Ajatellaanpa perheen isää jonka vaimo on vastikään murhattu. Ulkopuolinen oli tullut ikkunasta ja tappoi vaimon kesken hätäpuhelun. Mies on lasten kanssa väliaikaismajoituksessa. Muutaman päivän päästä mies haluaa mennä käymään murhapaikalla tyhjentämässä pakastimen. Ketään kiinnosta mitä tavaroita mies pakkasi muovikasseihin. Poliisit eivät tiedä eivätkä muista milloin ja kuinka monta kertaa mies on käynyt talossa hakemassa erilaisia tavaroita. Rikospaikkatutkinta oli vasta aluillaan.

Perheen äiti on tietenkin eri asia.

Re: Huppumies

Lähetetty: Ti Kesä 19, 2012 8:46 pm
Kirjoittaja Chili
http://www.mielenterveyshelmi.fi/?netti-helmi_49

Sopisiko tuo mies profiililtaan tämän näytelmän avainrooliin?

Homo
Mieleltään järkkynyt ja saanut hoitoa ja lääkkeitä.
Toimii vartijana
Väitellyt tohtoriksi
Tohtorin väitöskirja yritetty kumota oikeusteitse
Tuttavuussuhteet oikustuvasta näytelmän uhreihin.

Re: Huppumies

Lähetetty: Ti Kesä 19, 2012 9:02 pm
Kirjoittaja Chili
Missä tämä Puputti olikaan töissä??

Oheisessa tarinassa puhutaan mielenterveysavustajasta, joka lupasi pitää kädestä kiinni hammaslääkärillä. Ihastuttava.

Mutta.

Tarinassa jää mainitsematta sukupuoli - asia, mikä yleensä tulee sanotuksi spontaanisti.

http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=298_34_1

Re: Huppumies

Lähetetty: Ti Kesä 19, 2012 9:11 pm
Kirjoittaja Chili
Ja vielä pari mielenkiintoista aihetta samalta roolihahmolta samaan liittyen:

Kiusaamisesta opiskeluyhteisösä ja työelämässä. Ajankohta vuonna 2007:

http://www.ollistalstrom.net/hamarus.html

Sekä narsismista:
http://www.ollistalstrom.net/narsismi.html

Mitä tälle miehelle kuuluu nykyisin?

Re: Huppumies

Lähetetty: Ti Kesä 19, 2012 10:24 pm
Kirjoittaja Tara
Chili, nyt en mä ainakaan pysy sun perässä.. :D Voisitko kertoa mitä tarkoitat hieman selvemmin, tai siis ihan tosiaanko vihjaat että O. S. voisi olla 'avainhenkilö'? Siis.. että..

Jos nyt 'kiusaajista' puhuttaisiin jonkin katkeran teon esim kidutusmurhan, taustatekijänä, tai narsismista, niin en kyllä usko että tämän tapauksen uhri J. S. Lahti ainakaan olisi sellainen ollut, en todellakaan.. siis esim O:T:tä kohtaan. Mutta minähän en vielä ymmärräkään mitä ajat takaa, koska olen selvästi pihalla, tai melkein ainakin.

Anneli on kyllä voinut kiusata Jukka Lahtea.. niin ja lapsiaan. Taksarihan on jo saanut tuomionkin omien lastensa kiusaamisesta.. joopa, mutta nyt menee OT:ksi.

Kerro lisää..