Leiffi kirjoitti: To Kesä 03, 2021 12:52 am
Ajattelin, etten edes tule tähän keskusteluosioon, mutta.
On mielestäni täysin selvää, ettei Auer ole murhaaja. Auer on kyllä persoonana pidättyvä ja "kylmä", mutta toisaalta hänestä ei ole minulla kuin julkisuuden luoma illuusio. Jos ajattelen omakohtaisesti, miten esiintyisin kameroille tilanteessa jossa minua syytetään osalliseksi elämäni ehkä traumaattisimpaan tapahtumaan, niin olisi se aika vaitonaiseksi vetävä hetki.
Ihmiset käyvät aika uskomattomalla tavalla syyttämään puolisoa - on totta, että tilastollisesti syyllinen voi usein löytyä lähipiiristäkin, mutta tässä tapauksessa meillä on kaikilla häken puhelutallenne jolle on tallentunut murha. On uskomaton väite, että Auer olisi tehnyt murhan yhtä aikaa tai luonut tallenteen jota soittaa häkeen. Kiinnostaisi kovasti tietää, miten puhelimen mikrofonin ja puheluiden alhaisen bittivirran yhteisvaikutuksella kuorrutetusta äänitteestä voitaisiin kaivaa askelten ääniä tai muutakaan tarkkaa informaatiota? Tällaisiakin spekulatiivisia argumentteja teon tueksi on esitelty - tallenteelta ei kuulu asioita, joita tekniikka ei ole voinut ehkä edes tallentaa. Ja tämä on peruste, että Auer on syyllinen? Kuuluuko tallenteelta hänenkään askeleitaan?
Minua jäi häiritsemään nauhoitteen lause "lähtikse jo" - ikäänkuin olisi oletettavaa, että lapset ja äiti voivat jäädä kotiin tuossa tilanteessa?
Lisäksi kiinnostaisi tietää, oliko asunnossa valot päällä? Mitä Auer tai lapset ovat voineet nähdä?
Olen päätynyt siihen,
ettei Auer ole voinut tehdä kaikkea sitä niin lyhyessä ajassa.
Tämä on ilmeisen selvää palstalaisille tänä päivänä.
Kuka sitten oli tekijä?
Uskon että tekijä on palkkatappaja, täysi ammattilainen. Luultavasti hän on kertonut Auerille että perhe säästyy kun pitää suun supussa ja lähtee kun homma on hoidettu. Auer on mennyt pois tieltä, soittanut häkeen (ja tästä tiennyt ihmetellä "lähtikse jo?") ja elää tuon "pelkuruuden" ja häpeän tunteen kanssa. Mikäpä ihmistä enää enempää "kylmäisi" kun kaikkea tapahtutta käännetään hänen harteilleen?
Kuka tuollainen tekijä olisi ja olisiko Auer voinut pitää suunsa kiinni kaikki nämä vuodet? En tiedä, ei mitään käsitystä. Enkä usko että sellaista tekijää kukaan löytääkään. Vaikka löytäisi, niin teko tuskin on ensimmäinen.
Siitä olen samaa mieltä monen kanssa, että murha on jo lähes sivujuonne sen asian rinnalla, mitä lapset ovat kokeneet. En osaa sanoa enkä voi kuvitella, miltä lapsista tuntuu se, jos tutkimuksia jatketaan ja niitä joutuu seuraamaan ja jännittämään koko ikänsä. Asia voi silti jäädä mysteeriksi.
Suomi on paska maa ja poliisivoimatkin osaavat olla aivan perseestä. Valtion tulisi korvata perheelle jotain aivan muunlaisia summia. En tiedä onko rahan upottaminen jatkotutkimuksiin yhtä merkityksellistä. Aikaa on kulunut, eikä mitään järkevää linjaa taida olla jäljellä.
Tämä on murheellisimpia näytelmiä Suomessa. Rauha Jukan sielulle, mutta erityisesti jaksamista täysin syyttömien lasten, nyt jo enemmän nuorten, elämään.
Minua jäi häiritsemään nauhoitteen lause "lähtikse jo" - ikäänkuin olisi oletettavaa, että lapset ja äiti voivat jäädä kotiin tuossa tilanteessa?
Lisäksi kiinnostaisi tietää, oliko asunnossa valot päällä? Mitä Auer tai lapset ovat voineet nähdä?
Minun tulkintani tuosta "lähtikse jo"-kysymyksestä on Annelin hämmennys siitä, että Jukka kutsuu häntä apuun. Hänkin ihmettelee (kuten nauhan kuuntelijat myöhemmin), että miten Jukalla on aikaa ja mahdollisuus pyytää häntä takkahuoneeseen ja mitä hän edes voisi tehdä, jos Jukka on huppumiehen puukotettavana.
Tulkintani on se, että tuossa kohdassa ei puukosta tullutkaan, vaan surmaaja haki oven pielestä/ikkunan vieressä olleen vaatekasan päältä/jopa ulkoa sen sorkkaraudan, koska veitsi oli mennyt kieroksi. Jukka pystyy huutamaan ja uskaltaa huutaa, koska surmaaja ei ole hänen kimpussaan. Hänkin saattaa luulla, että surmaaja poistui. Hän muistaakseni jopa huutaa jonkun "ääh"-tyyppisen äännähdyksen juuri ennen Auerin kysymystä. En nyt tarkistanut tätä tosin.
Surmaajan pitää joka tapauksessa hakea astalo jossain vaiheessa, koska sitä ei ollut sisään tullessa, eikä taistelu onnistu jos toisessa kädessä on veitsi ja toisessa sorkkarauta. Tämä tauko tulee juuri luontevasti ja sopivasti siihen hetkeen, kun takkahuoneesta kuullaan askeleiksikin oletettuja ääniä ja Jukka "rauhoittuu", eli kolinat ja tuskanhuudot lakkaavat. Sitten hän alkaa huutaa Annua apuun ja tänne. Sitä ennen ei huuda kertaakaan, koska ei pysty.
Olen kirjassani (sen saa ladattua tuosta allekirjoituksestani ilmaiseksi) selostanut tätä tarkasti, lue sieltä, jos et ole vielä lukenut. Asiaan ja tapahtumiin pitää perehtyä todella tarkasti, koska useammalla lukemallakaan on todella vaikea kuvitella tilannetta ja "nähdä" sitä häkenauhaa. Pitää pysähtyä ja miettiä jokaista sekuntia ja pitää suhteuttaa ne sekunnit ja mitä erilaiset teot vaativat ajallisesti. Ja tietää tarkasti talon pohjapiirustus ja missä kukakin milloinkin on.
Valoista:
Tämä oli arvoitus vielä ihan viime vuosiin asti. Kaikilla oli käsitys, että takkahuoneessa oli valot ja Aueriltakin kysyttiin, että kuka sytytti valot ja oikeudessa asti ihmeteltiin näitä valoja ja mitä saattoi nähdä. Koska Auer kertoi sytyttäneensä valot vain olohuoneeseen ja tyttö sanoi, ettei uskaltanut sytyttää valoja olohuoneeseen silloin kun ekan kerran heräsi ikkunan hakkaamisen kumahteluun, voitiin päätellä että ne valot sytytettiin puhelun aikana. Auer kertoi, että sytytti ne "toisella katsomaanmenokerralla", että näkisi tunkeutujan paremmin. Puhelimessa hän sanoo puhelun alussa, että on pimeää.
Tyttö kertoi, että kirkaistessaan oli pakko olla valot päällä, koska hän näki isänsä ruumiin. Tämä kaikki sopii järjestyksessä ja ajallisesti.
Mutta oliko takkahuoneessa valoja, ja kuka ne sitten sytytti? Eihän jäänyt kuin huppumies jäljelle ja sehän olisi ihan hassua, että surmaaja sytyttelisi taistelun tuoksinassa valoja. Hänellä tosin on tähän mahdollisuus juuri samassa paikassa kun hän hakee sen astalon: hänen täytyy käydä valokoskettimen vieressä. Se oli siis rikotun ikkunan pielessä. Eikä huppumies näe pimeässä sen paremmin kuin muutkaan, eli sikäli valojen sytyttäminen olisi ihan mahdollista.
Mutta: pari vuotta sitten saatiin alkuperäisiä ja kokonaisia rikospaikkakuvia ja niissä ensimmäisenä otetuissa ei näyttäisi olevan valoa takkahuoneessa lainkaan. Ainoa valo on olohuoneessa ja se tietysti valaisee hämärästi myös takkahuoneen. Ensihoitajat sytyttivät valot takkahuoneeseen mennessään tutkimaan Jukkaa. Hehän myös "potkaisivat" lattialla ollutta surmaveitseä, joka kuvissa kääntyy lappeelleen. Ensipartiohan ei käynyt huoneessa lainkaan.
Surmaajan kasvot näkyvät juuri silloin hyvin, kun hän tulee hämärästä takkahuoneesta kohti olohuonetta, koska olohuoneen valot valaisevat silloin hänen kasvonsa. Syyttäjän teemahan oli, ettei Auer ole voinut nähdä surmaajan kasvoja niin tarkasti sillä käynnillään, koska oli pimeää. Tehtiin jopa rekonstruktioita, ja näissä takkahuoneeseen oli laitettu valo, ja lamppu oli käännetty väärään suuntaan kohti nurkkaa (tämän voi kuvista todistaa) ja olohuoneessa ei ollut valoa lainkaan. Siis Santaojan väärennys, jolla saatiin tulokseksi, ettei kasvot näy.
Eli: olohuoneessa oli valot, jotka Auer laittoi hiukan ennen sitä "Hei lopeta!"-käyntiä olohuoneessa (takkahuoneessa hän ei tietenkään käy missään vaiheessa) ja toista poisjuoksua. Takkahuoneessa ei ollut valoa lainkaan. Ennen valojen laittoa oli siis aika pimeää, ja sekin haittasi surmaajan touhuja ja aiheutti osaltaan suuren määrän pistoja. Niitä lyötiin sylipainissa sinne mihin pystyi osumaan, samaan kasaan kylkeen/alavatsaan vasemmalle puolelle ja vasempaan olkavarteen/olkapään taakse. Vain 3 iskuista upposi, ja lisäksi yksi myöhemmin selkään lyöty.