Sivu 185/197

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: To Heinä 31, 2025 10:08 am
Kirjoittaja Waatkuli
Viljakaisen & Rimpiläisen Suomalaiset sarjamurhaajat kijrassa

kerrotaan, että Ilkka Kiviojalla oli väkivaltaisia ajatuksia tekoja jo ennen Kuopion murhia (1964–65). Hän mm. kertoi varusmiespalveluksessa tappaneensa naisen ja lavastaneensa itsemurhaksi ja lisäksi oli jotain kertoillut, että jos pääsee naisen kanssa kahestaan, niin nainen ei ole sen jälkeen enään elossa. – näitä puheita ei tuolloin uskottu. Mutta siis joka tapauksessa suunnitelmallista ja myös ajatus koittaa saada teot näyttämään joltain muulta.

Vankilasta vapauduttuaan (1972) hän jatkoi väkivaltaista käyttäytymistä, mm. tiedossa olevat kuristi ja viilteli naista Helsingissä sekä pahoinpiteli toisen. Hän oli lyhyissä jaksoissa psykiatrisessa hoidossa mutta liikkui silti vapaana. Sitten Mainitaan tosiaan, että on myös liuta muita väkivaltatekoja joita ei ole julkisuudessa aiemmin ollut. Vaikia uskoa, että ois missään vaiheessa ns. parantunut.

Neljä päivää sen jälkeen kun hänet kotiutettiin Niuvanniemestä elokuussa 1976, Susanne Lindholm murhattiin Sofianlehdonkadulla. Kiviojan asuntola oli alle kilometrin päässä Lindholmin reitistä. Lähellä myös Onervan reittiä. Onhan noissa samoja piirteitä kuin Kiviojan aiemmissa rikoksissa (kuristaminen, seksuaalinen väkivalta, lähikontakti).

Viljakaisen ja Rimpiläisenkin sekä myökin rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisilla olisi perusteet tutkia Kiviojan yhteyttä Lindholmin murhaan – hänellä oli mahdollisuus, motiivi ja historia. -Eikä siis ole Lindholmiin, Onervaan jne tutkittu. Ihan vain kun sitä aina täällä sanottu, että kai se nyt poliisi sen tutkinut, niin ei ole.

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: To Heinä 31, 2025 6:29 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Waatkuli kirjoitti: To Heinä 31, 2025 10:08 am Viljakaisen & Rimpiläisen Suomalaiset sarjamurhaajat kijrassa

Poliisi on eksplisiittisesti ja erikseen ilmoittanut, että Kiviojaa ei ole epäilty? Kuulostaa aika erikoiselta, jos on totta.

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: To Heinä 31, 2025 8:57 pm
Kirjoittaja JasseHames
Tämäkin kuva on voinut olla ketjussa aiemmin, mutta laitan siitä huolimatta.

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: To Heinä 31, 2025 10:23 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Onko ihan pakko spämmiä ketjuun materiaaleja, joissa ei ole mitään uutta ketjun aiheeseen liittyvää?

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: To Heinä 31, 2025 10:24 pm
Kirjoittaja Kalpea_Jokeri
Uskomaton kuva JasseHames! Onko sinulla tuohon liittyvää artikkelia myös? Olen aikaisemmin postannut tänne tällaisen, jossa on sama kuva, mutta lähempää niin että noita liitujälkiä ei siitä näe. Onko sinulla hallussasi toista artikkelia JasseHames? Tuosta sinun laittamastasi kuvasta näkee, että Touhupuntin arvaus tämän langan sivulla 153 Susannen ruumiin asennosta osui oikein.
Susanne murhaartikkeli000 (1).jpg
Susanne murhaartikkeli000 (1).jpg (269.85 KiB) Katsottu 870 kertaa

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: To Heinä 31, 2025 10:26 pm
Kirjoittaja Kalpea_Jokeri
Ross Sullivan kirjoitti: To Heinä 31, 2025 10:23 pm Onko ihan pakko spämmiä ketjuun materiaaleja, joissa ei ole mitään uutta ketjun aiheeseen liittyvää?
Miten niin ei ole? Tuota kuvaa ei todellakaan ole täällä aikasemmin ollut. JasseHames ei todellakaan spämmää mitään vaan ansiokkaasti postaa langalle uutta Susannen tapaukseen liittyvää materiaalia. Anna tulla vain lisää JasseHames! Mielestäni Ross Sullivanin kommentti oli typerä.

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: To Heinä 31, 2025 11:04 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Kalpea_Jokeri kirjoitti: To Heinä 31, 2025 10:26 pm

Sinulla on oikeus mielipiteeseen ja minulla myös.

Itse olen ainakin kyseisen kuvan jo aiemmin nähnyt, eikä jutuissa ole mitään sellaista, mitä ei olisi jo tiedossa.

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: To Heinä 31, 2025 11:08 pm
Kirjoittaja Kalpea_Jokeri
Ross Sullivan kirjoitti: To Heinä 31, 2025 11:04 pm

Tällä langalla et varmasti ole sitä nähnyt koska täällä tuota ei ole. Siitä menen takuuseen. Tuosta JasseHameksen laittamasta kuvasta saamme varmuuden Susannen ruumiin asennosta, mikä voi kirvoittaa uutta keskustelua täällä. Nenäileviä kommentteja ei täällä tarvita.

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: To Heinä 31, 2025 11:22 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Kalpea_Jokeri kirjoitti: To Heinä 31, 2025 11:08 pm

On se kummallista, että joidenkin on vaikea hyväksyä erilaisia mielipiteitä. En minä ole väittänyt, että olisin nähnyt kuvan tällä "langalla".
Voisit leikkiä modea nenäilevine kommentteinesi jossain toisessa ketjussa.

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: Pe Elo 01, 2025 12:17 am
Kirjoittaja JasseHames
Kalpea_Jokeri kirjoitti: To Heinä 31, 2025 10:24 pm Uskomaton kuva JasseHames! Onko sinulla tuohon liittyvää artikkelia myös? Olen aikaisemmin postannut tänne tällaisen, jossa on sama kuva, mutta lähempää niin että noita liitujälkiä ei siitä näe. Onko sinulla hallussasi toista artikkelia JasseHames? Tuosta sinun laittamastasi kuvasta näkee, että Touhupuntin arvaus tämän langan sivulla 153 Susannen ruumiin asennosta osui oikein.
Susanne murhaartikkeli000 (1).jpg
Otin paljon kuvia eri artikkeleista ja niissä olevista kuvista, mutta tuon kuvan sisältänyt artikkeli ei näköjään ole puhelimeni muistissa. Eiköhän artikkeli kuitenkin nopeasti löydy, sillä muistaakseni fontin perusteella kyseessä voisi olla Uuden Suomen paperilehti. Alkaa olemaan vähän kiireisemmät ajat, joten asian kanssa voi kestää.

Kyseisellä nimimerkillä on jokin äärimmäisen vakava pakkomielle nimimerkkiini. Se on jopa keksinyt houreissaan, että olisin myöntänyt syyllistyneeni mukamas johonkin seksuaalirikokseen. Minä olisin ylläpitona heittänyt jo aikoja sitten tuon ulos tältä foorumilta.

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: Pe Elo 01, 2025 12:26 am
Kirjoittaja Kalpea_Jokeri
Ross Sullivan kirjoitti: To Heinä 31, 2025 11:22 pm
Kalpea_Jokeri kirjoitti: To Heinä 31, 2025 11:08 pm
Ross Sullivan kirjoitti: To Heinä 31, 2025 11:04 pm

Sinulla on oikeus mielipiteeseen ja minulla myös.

Itse olen ainakin kyseisen kuvan jo aiemmin nähnyt, eikä jutuissa ole mitään sellaista, mitä ei olisi jo tiedossa.
Tällä langalla et varmasti ole sitä nähnyt koska täällä tuota ei ole. Siitä menen takuuseen. Tuosta JasseHameksen laittamasta kuvasta saamme varmuuden Susannen ruumiin asennosta, mikä voi kirvoittaa uutta keskustelua täällä. Nenäileviä kommentteja ei täällä tarvita.
On se kummallista, että joidenkin on vaikea hyväksyä erilaisia mielipiteitä. En minä ole väittänyt, että olisin nähnyt kuvan tällä "langalla".
Voisit leikkiä modea nenäilevine kommentteinesi jossain toisessa ketjussa.
Kommentoit, että "Onko ihan pakko spämmiä ketjuun materiaaleja, joissa ei ole mitään uutta ketjun aiheeseen liittyvää?". Sinähän annat ymmärtää, että tuon JesseHameksen postaaman kuvan olisivat suunnilleen kaikki jo nähneet. Jos mielipiteesi on, että tuo kuva ja hänen aikaisemmin postaamansa lehtiartikkelit eivät tuo mitään uutta tämän langan aiheeseen niin mielipiteesi on selvästi väärä. Hänen laittamansa Apu-lehden artikkeli muutama viikko Susannen murhan jälkeen on ehkäpä paras Susannen jutusta tehty lehtijuttu ja sitä ei todellakaan ole täällä ennen nähty. Ihan turhaa laittaa negatiivissävytteisiä viestejä.

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: Pe Elo 01, 2025 12:29 am
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: Pe Elo 01, 2025 12:17 am

En minä ole taulukoinut tai kytännyt sinua millään tavoin. En edes halua tietää sinusta mitään. Jos kiinnostaa JasseHameksen täysin epätavanomaiset ja poikkeukselliset kymmenien tuntien kyttäämiset, niin:

https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... hp?t=42909

Toivottavasti pikkuhiljaa keskustelu siirtyisi takaisin ketjun aiheeseen.

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: Pe Elo 01, 2025 12:31 am
Kirjoittaja Ross Sullivan
Kalpea_Jokeri kirjoitti: Pe Elo 01, 2025 12:26 am
Ross Sullivan kirjoitti: To Heinä 31, 2025 11:22 pm
Kalpea_Jokeri kirjoitti: To Heinä 31, 2025 11:08 pm

Tällä langalla et varmasti ole sitä nähnyt koska täällä tuota ei ole. Siitä menen takuuseen. Tuosta JasseHameksen laittamasta kuvasta saamme varmuuden Susannen ruumiin asennosta, mikä voi kirvoittaa uutta keskustelua täällä. Nenäileviä kommentteja ei täällä tarvita.
On se kummallista, että joidenkin on vaikea hyväksyä erilaisia mielipiteitä. En minä ole väittänyt, että olisin nähnyt kuvan tällä "langalla".
Voisit leikkiä modea nenäilevine kommentteinesi jossain toisessa ketjussa.
Kommentoit, että "Onko ihan pakko spämmiä ketjuun materiaaleja, joissa ei ole mitään uutta ketjun aiheeseen liittyvää?". Sinähän annat ymmärtää, että tuon JesseHameksen postaaman kuvan olisivat suunnilleen kaikki jo nähneet. Jos mielipiteesi on, että tuo kuva ja hänen aikaisemmin postaamansa lehtiartikkelit eivät tuo mitään uutta tämän langan aiheeseen niin mielipiteesi on selvästi väärä. Hänen laittamansa Apu-lehden artikkeli muutama viikko Susannen murhan jälkeen on ehkäpä paras Susannen jutusta tehty lehtijuttu ja sitä ei todellakaan ole täällä ennen nähty. Ihan turhaa laittaa negatiivissävytteisiä viestejä.
No mitä niissä lehtijutuissa on muka jotain uutta? Voitko antaa edes yhden esimerkin? Kuvaavaa on, että minun mielestäsi saat olla mitä mieltä haluat, mutta sinun mukaasi mielipiteeni on selvästi väärä.

Et sinä käsittääkseni ole mode, vaikka selllaista jostain syystä haluat leikkiä.

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: Pe Elo 01, 2025 12:31 am
Kirjoittaja Kalpea_Jokeri
JasseHames kirjoitti: Pe Elo 01, 2025 12:17 am
Kalpea_Jokeri kirjoitti: To Heinä 31, 2025 10:24 pm Uskomaton kuva JasseHames! Onko sinulla tuohon liittyvää artikkelia myös? Olen aikaisemmin postannut tänne tällaisen, jossa on sama kuva, mutta lähempää niin että noita liitujälkiä ei siitä näe. Onko sinulla hallussasi toista artikkelia JasseHames? Tuosta sinun laittamastasi kuvasta näkee, että Touhupuntin arvaus tämän langan sivulla 153 Susannen ruumiin asennosta osui oikein.
Susanne murhaartikkeli000 (1).jpg
Otin paljon kuvia eri artikkeleista ja niissä olevista kuvista, mutta tuon kuvan sisältänyt artikkeli ei näköjään ole puhelimeni muistissa. Eiköhän artikkeli kuitenkin nopeasti löydy, sillä muistaakseni fontin perusteella kyseessä voisi olla Uuden Suomen paperilehti. Alkaa olemaan vähän kiireisemmät ajat, joten asian kanssa voi kestää.
Jos jaksat laittaa jossain vaiheessa lisää noita kuvia ja artikkeleita niin olisin hyvin kiitollinen! Voit myös laittaa yv:nä jos siltä tuntuu. Olet laittanut tänne ihan mahtavaa settiä viime aikoina.

Re: Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Lähetetty: Pe Elo 01, 2025 12:36 am
Kirjoittaja Ross Sullivan
Laita, jos on jotain sellaista, mitä ketjussa ei olisi jo tuotu esiin.