MTV Uutiset oikeudessa: Janne "Nacci" Tranberg kertoo satojen tuhansien laillisista tuloista – "Saanut ihmeellisen erikoismiehen statuksen"

- Kuva mtvuutiset.fi
- Hampunen_saapuu_oikeuteen.jpg (43.08 KiB) Katsottu 7608 kertaa
Katiska-vyyhtiä on käsitelty oikeudessa lukuisia päiviä.
Tänään käräjäoikeudessa käsitellään valtavaa Katsika-vyyhtiä. Nyt puolustus kertoo, miten he tapauksen näkevät. Paikalla käytiin läpi puolustuksen kertomuksia syytetyistä rikoksista ja siitä, miten heidän päämiehensä liittyivät tai eivät liittyneet tapahtumiin. Käsittelyä jatkettiin siitä,
mihin jäätiin maanantaina.
9.10 Aluksi näkemyksiä tapauksesta kertoo entisen Cannonball MC-pomo
Janne "Nacci" Tranbergin asianajaja
Jaakko Tuutti.
9.15 Puolustus käy läpi Tranbergin syitä pakoilla virkavaltaa ulkomailla. Hänen kerrotaan pyrkineen kuitenkin olleen julkisuudessa näkyvyyssyistä, muun muassa kirjansa ja vaatebrändinsä markkinoinnin vuoksi. Puolustuksen mukaan kirja on myynyt varsin hyvin, ja vaatekauppakin sujunut.
Nettona tuloja kerrotaan tulleen noin 100 00–200 000 euroa. Puolustajan mukaan tämä perustelee sitä, että Tranbergilla oli rahaa käteisenä ja tileillä, joka ei ole huumeista peräisin. Häntä jahdanneiden viranomaisten kyydistä pudottamiseksi hän olisi käyttänyt myös virtuaalivaluutta bitcoinia.
9.22 Tranberg on elänyt vaatimattomasti, ajanut polkupyörällä ja skootterilla, puolutus kertoo.
9.26 Puolustuksen mukaan viranomaiset eivät ole löytäneet Tranbergilta tietokonetta, jolta huumekauppaa voitaisiin osoittaa käydyn. Puolustus epäilee, että todellinen, huumekauppaa käynyt taho oli kuultuaan Tranbergin kiinniotosta päättänyt eksyttää viranomaiset jäljiltään ja vaihtaa toimintanimeään. Näin hänen toimintansa kaatuisi Tranbergin vastuulle.
9.30 Puolustuksen mukaan Tranberg sai laajojen kontaktiensa vuoksi paljon kyselyitä eri ihmisistä ja näiden luotettavuudesta tai varallisuudesta. Hänen kiinnostustaan erilaisiin laittomiin toimiin on lisäksi kyselty paljon.
– Tranberg on saanut ihmeellisen erikoismiehen statuksen. Ihmiset kuvittelevat, että Tranberg pystyisi varsin eriskummallisiin suorituksiin, tai ainakin tietäisi jonkun, joka pystyisi, asianajaja kertoo.
Asianajajan mukaan Tranbergilla ei ollut tähän suurta innokkuutta, ja lähtökohtaisesti epäilikin tuntemattomien ehdotusten olevan vain poliisin juoni houkutella hänet piilostaan.
– Hän ei halunnut vaarantaa oloaan Espanjassa ryhtymällä ihan yltiömäisiin projekteihin, asianajaja kertoo.
9.34 Tranbergin asianajaja muistuttaa, että ajan tapa on julkaista tekemisistään kuvia sosiaalisessa mediassa ja jakaa elämäänsä tuttavapiirille. Vastaavasti toimivat myös Tranbergin tuttavat, joista monet ovat tehneet tai ovat alttiita tekemään rikoksia.
– He haluavat esitellä elämäänsä sosiaalisessa mediassa samalla tavalla kuin muutkin ihmiset, asianajaja kertoo.
Tällä puolustus perustelee erilaisia Tranbergin saamia kuvia ja yhteydenottoja. Puolustus kuitenkin tuo ilmi, ettei Tranberg tule kertomaan, keneltä on jonkin tietyn kuvan, viestin tai tiedon saanut. Hän kertoo oikeudenkäynnissä vain, miten tämä kuva liittyi hänen elämänpiiriinsä, vaikka hän ei mihinkään rikokseen ole syyllistynyt.
9.40 Oikeudessa kuultiin myös liikemies
Niko Ranta-ahon luotetun ystävän puolustusta, joka kuvaili miesten suhdetta normaaliksi ystävyydeksi. Hän kuitenkin kiistää, että mies olisi tiennyt mitään Ranta-ahon syytetyistä rikoksista. Hän myöntää käsitelleensä Ranta-ahon antamia rahoja, mutta kertoo pitäneensä niitä laillisina, sillä Ranta-aho oli tunnettu liikemies, joka käyttää poikkeuksellisen paljon käteisvaroja.
Ystävän mukaan kymmenien tuhansien eurojen käteiserä ei ollut Ranta-aholle poikkeuksellisen suuri, vaikka joltain toiselta henkilöltä tällaisen rahamäärän olisikin outoa.
9.41 Oikeus vahvisti tietoturvastaan huolissaan olleelle Janne Tranbergille, että hänen sähköpostiinsa oli päässyt esitutkintamateriaalissa olleella salasanalla 14. lokakuuta, mutta jo 16. päivä salasanalla ei Tranbergin henkilökohtaiseen sähköpostiin ei enää päässyt.
10.07 Niko Ranta-ahon yhteydenpitorajoituksia löysättiin käräjäoikeuden päätöksellä. Hän saa nyt olla aiempaa vapaammin yhteydessä useisiin ihmisiin. Muun muassa Janne Tranbergiin hän ei kuitenkaan saa olla yhteydessä.
10.16 Yksi syytetyistä vaatii päästä vapaaksi tutkintavankeudesta. Hän perustelee sitä muun muassa siksi, ettei tunne osaa syytetyistä. Se on syyttäjän mukaan juuri osaltaan aiheuttaa sotkemisvaaran, koska silloin henkilöt pääsisivät keskustelemaan kertomuksista keskenään. Lisäksi henkilö syytetty, voisi päästä keskustelemaan tuntemiensa vapaana olevien syytettyjen kanssa.
10.33 Mies, joka haluaa vastaamaan vapaalta, kertoo, että tutkintavankeuden aikana jo kaksi hänen sukulaistaan on ehtinyt menehtyä, eikä tutkintavankeuden vuoksi ehtinyt nähdä heitä ennen poismenoa. Miehen mukaan häntä tarvittaisiin muun muassa ensi kuussa pidettäviin hautajaisiin. Mies myös vetosi siihen, että hänen perheyrityksensä toiminta on joutunut vakaviin ongelmiin, koska hän ei ole päässyt hoitamaan sen asioita.
11.02 Myös Janne Tranbergin lähipiiriin kuuluva mies ja tämän lapsen kummisetä haluaa päästä tutkintavankeudesta.
11.35 Siirrytään lounastauolle, päätökset vangitsemisten ja muiden pakkokeinojen jatkamisesta annetaan sen jälkeen.