Miss Holmes #1 kirjoitti: Ke Huhti 09, 2025 10:08 pm
Esimiehenä, pomona,
yksikössä oli Kuusiranta.
Eiköhän hänellä ole se ensikäden tieto tapauksesta?
Enemmän kuin sinulla?
Tai Niina Bergllä, tai Mäkisellä&Rämöllä?
Et vissiin jaksanut/ pystynyt lukemaan Kuusirannan kirjaa Liekku?
Sääli.
HUOH*
huomioikaa nyt kaikki, että Liekkunen tietää asiasta enemmän kuin silloinen yksikön pomo.
Kuusiranta kirjoitti kirjan ihan samalla tieto-taidolla, kuin minä olisin sen tehnyt - mutu tuntumalla!
Jessus!
Kuusirannalla ei ole medioissa julkaistujen lausuntojensa perusteella ollut juuri minkäänlaista tietoa Ulvilan surman tapahtumista. Kyllähän sinä nyt itsekin niitä muistat, aivan älyttömiä juttuja ollut hänellä alusta asti, eikä tietämys tunnu lisääntyneen vieläkään. Tuntuu suorastaan käsittämättömältä, että jutun tutkinnanjohtajana toiminut ihminen tietää asiasta noin vähän. Hän ei selvästikään ole nähnyt esim uhrin vammoja koskaan, eikä varmaan kiinnosta nähdäkään. Auerin hän on tavannut kerran ja lausunut hänelle yhden lauseen. Hän ei ole osallistunut oikeudenkäynteihin, koska siirtyi jo niitä ennen eläkkeelle. Kertoo itse, ettei ole jutun myöhempiä vaiheita seurannut. Ei ole käynyt minfossa, senkin on jonkun lainauksen mukaan kertonut.
Ei nämä kaikki ihan höpöjutut, mitä hän on toimittajille vuosien varrella selittänyt, voi olla mitään tutkintataktiikkaakaan.
Todella yllättävää, että tällainen ihminen tekee jutun pohjalta kirjan. Varmasti tietää Pieni Liekki jutusta Kuusirantaa enemmän! Tämän päälle Kuusiranta ei edes vaikuta kovin älykkäältä ihmiseltä, sen verran vaillinainen päättelykyky hänellä on.
Tässä Kuusirannan lausuntoja:
1.8.2008: Tutkinnanjohtajaksi nimitetään Pauli Kuusiranta. Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana ollut, mutta sittemmin
keskustalaiselle Oiva Kaltiokummulle vaalirahoitusta keränneessä yhdistyksessä toiminut Kuusiranta tapaa Auerin ensimmäistä
kertaa vasta 28.9.2009, kun Auer on vangittu ja lausuu tälle tuolloin yhden lauseen. Tämän jälkeenkään hän ei ole Auerin kanssa
missään tekemisissä missään tutkinnan vaiheessa. Mediaan antamiensa lausuntojen perusteella Kuusiranta on tutkimuksessa
pelkkä keulakuva, joka ei ole itse tutustunut tutkimustuloksiin, saati rikospaikkaan lainkaan. Koko käytännön tutkimusta johtaa
Tapio Santaoja, jonka kertomuksia Kuusiranta toistelee. Santaoja puolestaan ei koko jutun aikana anna medialle yhtään lausuntoa,
ja hänestä julkaistaan prosessin aikana vain yksi valokuva. Suuri yleisö ei tiedä edes hänen nimeään. Hänestä ei ole myöskään
internetissä löydettävissä mitään tietoja. Huhujen mukaan hän ei tahtonut antaa dna-näytettään poliisien rekisteriin.
9.9.2008: Rikosylikomisario Pauli Kuusiranta Ilta-Sanomille: ”Meillä ei ole ollut mitään syytä kuulla lähipiirin ytimeen kuuluvia tässä
asiassa epäiltynä. Mikään ei todellakaan viittaa tutkimuksissa siihen”.
28.9.2009 Porin KäO:n tuomari Martti Juntikka määrää Auerin vangittavaksi Kuusirannan esityksestä ja tämän lapsille
edunvalvojaksi varatuomari Anette Koposen. Anneli ei vastusta vangitsemista. Vangitsemisvaatimuksessa olleessa
tapahtumakuvauksessa kerrotaan tarina, kuinka Jukka ja Anneli tappelivat kovaäänisesti keittiössä ja ikkuna meni rikki kun Anneli
heitti siihen jotain (!! kolmikerroksinen ikkuna joka oli laitoja myöten jyystetty jollain astalolla hakaten!!)) ja todetaanpa kylmän
viileästi myös, että Amanda ei ollut nähnyt ketään ulkopuolista! Lisäksi kerrotaan, että Jukka puukotti ensin Annelia ja sitten Anneli
Jukkaa, ja että osa Jukan vammoista on tullut rikkoutuneesta ovenlasista. Surma-asetta tai –tapaa ei valoteta. Kuusirannan tekemä
sepustus on aivan älytön rikospaikkatutkimusten tulosten tai verijälkien perusteella, mutta se ei tahtia haittaa. Kuusiranta meni
eläkkeelle tätä tekstiään toistellen, eikä ollut lainkaan perehtynyt siihen, mitä tosiasiallisesti oli tutkittu ja selvitetty.
28.9.2009: Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta vierailee ensimmäisen ja viimeisen kerran Auerin luona sellissä pikaisesti.
28.9.2009: Pauli Kuusiranta antaa MTV3:n Kymmenen Uutisille lausunnon, jonka mukaan ”todisteet Anneli Aueria vastaan ovat
melko vahvat”
30.9.2009: Iltalehti julkaisee ison jutun: ”Ulvilan murhamysteeri ratkesi. Vaimo myönsi teon.” Haastattelussa Pauli Kuusiranta
kertoo, että ”Kotona Jukka Lahdelle ja aviopuolisolle tuli riitaa, joka muuttui kovaääniseksi huutamiseksi ja esineiden
paiskomiseksi.” Hän kertoo myös, että Jukka surmattiin hätäpuhelun aikana. Auerin nimeä ei jutussa vielä mainita, mutta hänestä
on kasvokuva etusivulla. Kuusiranta ei tunnu useissa lehdissä siteerattujen lausuntojensa perusteella olevan lainkaan tutustunut
esim rikospaikkakuviin tai uhrin vammoihin.
30.9.2009: MYTV3:n juttu: Leski tunnusti surmanneensa miehensä - poliisi miettii rikosnimikettä. ” Riita alkoi myöhään illalla 30.
marraskuuta 2006, kun puolisot alkoivat huutaa toisilleen ja paiskoa esineitä. Puolisot kävivät lopulta käsiksi toisiinsa. Riitely alkoi
makuuhuoneessa ja jatkui keittiössä, jossa vaimo tarttui keittiöveitseen. Se oli ollut myös Jukka S. Lahden kädessä. Riitelyssä vaimo
loukkaantui ja Jukka S. Lahti kuoli. Ulkoterassille johtavan oven lasi oli rikki.” Kuusirannan mukaan kyse on saattanut olla
itsepuolustuksesta: ”Kun kaksi ihmistä alkaa riitelyn jälkeen taistella, niin kyllähän molemmat yrittävät puolustautua. Etenkin
vahvempaa hyökkääjää vastaan puolustaudutaan”, Kuusiranta sanoo. Uhrin haavojen perusteella tämä ”vahvempi hyökkääjä” oli
Auer, vaikka lausunnossa puhutaan, että nimenomaan surma olisi voinut olla itsepuolustusta! Ihmeellistä itsepuolustusta, kun uhria
on lyöty viitisenkymmentä kertaa veitsellä (kymmenisen kertaa selkään) ja 4-5 kertaa astalolla päähän (lisäksi murrettu ja nenä ja
leuka), eikä oletetusta surmaajasta löydy veripisaraakaan…. Kengänjäljen (”paikalta löytyneen kengänjäljen”) hän kertoo olevan
uhrin kengästä. Oikeastihan kengänjälkiä oli monta, sisällä ja ulkona, eikä uhrin kengistä ollut mitään tietoa. Kuusiranta ei tunnu
tietävän rikospaikasta, uhrin vammoista tai tutkimustuloksista mitään.
1.10.2009: Aamulehdessä siteerataan Kuusirantaa surman motiiveista: ”Taustalla ei ole mustasukkaisuutta. Poliisin tietoon ei ole
tullut myöskään mitään lasten hyväksikäyttöön viittaavaa”
2.10.2009: Iltasanomat kumoaa Satakunnan Kansan tiedon: ”Poliisi kumoaa lehtitiedot, joiden mukaan Yhdysvaltain liittovaltion
poliisi FBI olisi auttanut poliisin Ulvilan surmaajan jäljille. Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusirannan lähettämässä tiedotteessa kerrotaan,
että avaintodisteeksi noussutta hätäpuhelunauhaa on tutkittu keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa Vantaalla.
Rikostekninen laboratorio antoi nauhasta asiantuntijalausunnon 13.8.2009. "Tämä lausunto on ollut merkittävä tutkintaa ohjaava
yksityiskohta ja aikanaan keskeinen todiste tulevassa oikeusprosessissa.", tiedotteessa todetaan. Nauhoite on ollut tutkittavana
FBI:ssa Yhdysvalloissa, jossa sen teknistä laatua on saatu parannettua. "FBI ei auttanut Porin poliisia Ulvilan murhaajan jäljille kuten
tämän päivän Satakunnan Kansassa on kerrottu, vaan ratkaisevaa on ollut krp:n rikosteknisen laboratorion lausunto ja poliisin
tutkintatiimin toiminta.", poliisin tiedotteessa todetaan
28.10.2009: Ilta-Sanomat julkaisee jutun, jossa epäilee, että murha-infoon kirjoittanut nimimerkki Matula olisi ollut Anneli Auer.
Manner kiistää tiedon, Kuusiranta ei kommentoi.
Marraskuu 2009: Seura-lehden numerossa 44 Pauli Kuusiranta kertoo, että ”Ulvila on 38-vuotisen urani ykkösjuttu” ja juhlitaan
jutun ratkaisseita poliiseja. Jutussa julkaistaan kenties ainoa Tapio Santaojasta mediassa ollut kuva. [surmajutun käsittely on vielä kesken, oikeudenkäyntiä ei ole ollut ja tutkinta suorittaa vasta rekonstruktioita]
14.1.2010: Esitutkinta valmistuu. Kuusiranta tiedottaa Iltalehden jutussa, että ”Anneli Auer on tunnustanut surmanneensa
aviopuolisonsa. Perheen ulkopuolisia henkilöitä ei ole tapahtuma-aikana asunnossa ollut”. [Auer oli lakannut spekuloimasta syyllisyydellään ja kieltänyt surmanneensa miestään jo lokakuusta 2009 alkaen]
Helmikuu 2010: Ritva Lapinniemi lähettää Auerille alkuperäisen etpk:n kuvaliitteen (värikopiot paperilla). Kuusiranta ei ole
suostunut antamaan alkuperäisiä digikuvia. Tähän vertaamalla huomataan myöhemmin, että Mäkisen ottama kuva [pesuhuoneen oven aukenema] on poistettu myöhemmästä virallisesta etpk:sta, joka jaetaan Mannerille.
Maaliskuu 2010: Pauli Kuusiranta jää eläkkeelle. Hän keskittyy myöhemmin lavialaisen kyläseuran toiminnan vetämiseen sen
puheenjohtajana. Kyläseura järjestää erilaisten talkoiden lisäksi mm. paastonajan rukoushetkiä ja ylösnousemuskahveja sekä
Kuusirannan siskon Tellervon saarnatilaisuuksia. Laviasta kotoisin olevien tutkinnanjohtajien ketjuun tulee jatkoa, kun
Joutsenlahtea ja Kuusirantaa seuraa niin ikään lavialainen rikoskomisario Erik Salonsaari. Kuusirannan tavoin hän toimii lähinnä
tiedottajana median suuntaan, varsinaisesti käytännön tutkintaa johtaa ja tekee rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja, jota ei
edelleenkään julkisuudessa nähdä eikä kuulla.
Kevät 2011: Auer ja Manner tekevät Tapio Santaojasta ja Pauli Kuusirannasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Hän ei ota
sitä käsittelyyn, koska juttu on kesken.
Kevät 2011: Pohjolan Poliisi Kertoo –vuosikirja ilmestyy. Siinä Pauli Kuusiranta kertoo Ulvilan surman ratkenneen ja Auerin olevan
syyllinen.
15.7.2012: Auer tekee KRP:lle tutkintapyynnön Pauli Kuusirannasta ja Tapio Santaojasta. Perusteena esim etp:stä pois jätetyt ja
puolustukselta salatut epäillyn syyttömyyttä tukevat asiat, syyttömyysolettaman rikkominen, kuulustelujen epäasiallisuus ja
kuulusteltavalle valehteleminen. Lisäksi pyydetään jutun siirtoa pois Satakunnan poliisilaitokselta. Esimerkiksi rekonstruktioiden
suorittamisesta ei tässä pyynnössä mainita mitään, koska niihin liittyvät virheet ja suoranainen väärentäminen ei ollut puolustuksen
tiedossa. Kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen ei näe poliisien toiminnassa moitittavaa, eikä tutkintaa aloiteta. Julkisuudessa ei
mainita kummankaan poliisin nimeä.
5.1.2013: Satakunnan Kansa julkaisee jutun: ”Poliisi jäljitti Ulvilan surmaajaa kirkonkirjojen avulla”. Jutussa haastatellaan entistä
tutkinnanjohtaja Pauli Kuusirantaa, joka kertoo, että ”Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta Suomessa, kun miehillä alenevassa
polvessa muuttumattomana periytyvän Y-kromosomin ominaisuuksia käytettiin apuna henkirikostutkinnassa. Kuusirannan mukaan
tähän päädyttiin, koska Ulvilassa 1. joulukuuta 2006 surmatun sosiaalipsykologi Jukka S. Lahden perimässä oli harvinainen
erikoispiirre.” Näiden tutkimusten syy ei ole selvinnyt. Loogisesti ajatellen halossa löytyneessä vieraassa DNA:ssa ja Lahden DNA:ssa
olisi pitänyt olla joku yhteneväisyys?
Näiden lisäksi Kuusiranta höpötteli Pekka Lehdolle tutkinnassa käytetyistä selvänäkijöistä aivan vakavissaan!