Gustafssonin vammat (ketju 2)

[LexVeritas]

^Oletko siis sitä mieltä, että myös tekoäly on väärässä johtopäätöksissään liittyen mm. Gustafssonin aivovamman näkymättömyyteen kuvantamiskeinoin vuonna 2004 sekä aivoselkäydinnesteen verettömyyden todistusarvoon aivovamman mahdollisuutta arvioitaessa?

Oleellistahan on, että mikään ei todista vuoden 1960 diagnoosien olleen virheellisiä. Olet kehumasi tekoälyn avulla varmentanut oikeiksi Espoon käräjäoikeuden tuomiossa selostettuja Olli Tenovuon johtopäätöksiä, jotka mm. kuuluivat:

Aivoselkäydinnesteen verettömyys ei osoita mitään aivovamman olemassaolosta, ja nyt lisäksi Gustafssonin aivoselkäydinnesteen punasolujen määrä ja valkosolujen määrä oli ollut kohonnut.

ja

Aivojen magneettikuvauksesta vuonna 2004 ei voida tehdä johtopäätöksiä Gustafssonilla yli 40 vuotta aikaisemmin mahdollisesti olleesta aivovammasta.

Käräjäoikeus päättelee vastaansanomattoman asiantuntevasti:

Merkittävä epävarmuus liittyy siihen, onko Gustafssonilla korvaklinikan röntgenosaston
muistiinpanoissa mainittu, tutkimuksissa 27.7.1960 todettu murtuma kallonpohjassa ollut murtuma korvakäytävässä vai mahdollisesti muualla kallonpohjassa, kun röntgenkuvia ei ole tallella. Kuitenkin tällä mahdollisella murtumalla on merkitystä arvioitaessa mahdollisen aivovamman olemassaoloa. Käsitystä kallonpohjan etuosan murtumasta tukee se, että Gustafssonilla on hammasklinikalla 11.6.1960 todettu ns. Brillen hematooma, joka Hirvensalon, Öhmanin ja Tenovuon mukaan kuvaa kallonpohjan etuosan murtumaa. Myöskään minkäänlaista neuropsykologista selvitystä aikanaan Gustafssonin kuntoutumisesta ei ole tehty. Vuonna 1960 tehdyt ilmakallotutkimus, jolla ei ole pystytty ns. diffuusia aivovammaa havaitsemaan sekä röntgenkuvaus, joka on vain luuston kuvaus, ovat olleet riittämättömiä keinoja havaita mahdollinen aivovamma varmasti, eikä tänä päivänäkään pystytä varmuudella tuolloin mahdollisesti ollutta aivovammaa toteamaan. Aivovammojen vaikeusasteluokittelun suhteen ei olla yksimielisiä.

[Ross Sullivan]

^Oletko siis sitä mieltä, että myös tekoäly on väärässä johtopäätöksissään liittyen mm. Gustafssonin aivovamman näkymättömyyteen kuvantamiskeinoin vuonna 2004 sekä aivoselkäydinnesteen verettömyyden todistusarvoon aivovamman mahdollisuutta arvioitaessa?

Oleellistahan on, että mikään ei todista vuoden 1960 diagnoosien olleen virheellisiä. Olet kehumasi tekoälyn avulla varmentanut oikeiksi Espoon käräjäoikeuden tuomiossa selostettuja Olli Tenovuon johtopäätöksiä, jotka mm. kuuluivat:

Aivoselkäydinnesteen verettömyys ei osoita mitään aivovamman olemassaolosta, ja nyt lisäksi Gustafssonin aivoselkäydinnesteen punasolujen määrä ja valkosolujen määrä oli ollut kohonnut.

ja

Aivojen magneettikuvauksesta vuonna 2004 ei voida tehdä johtopäätöksiä Gustafssonilla yli 40 vuotta aikaisemmin mahdollisesti olleesta aivovammasta.

Käräjäoikeus päättelee vastaansanomattoman asiantuntevasti:

Merkittävä epävarmuus liittyy siihen, onko Gustafssonilla korvaklinikan röntgenosaston
muistiinpanoissa mainittu, tutkimuksissa 27.7.1960 todettu murtuma kallonpohjassa ollut murtuma korvakäytävässä vai mahdollisesti muualla kallonpohjassa, kun röntgenkuvia ei ole tallella. Kuitenkin tällä mahdollisella murtumalla on merkitystä arvioitaessa mahdollisen aivovamman olemassaoloa. Käsitystä kallonpohjan etuosan murtumasta tukee se, että Gustafssonilla on hammasklinikalla 11.6.1960 todettu ns. Brillen hematooma, joka Hirvensalon, Öhmanin ja Tenovuon mukaan kuvaa kallonpohjan etuosan murtumaa. Myöskään minkäänlaista neuropsykologista selvitystä aikanaan Gustafssonin kuntoutumisesta ei ole tehty. Vuonna 1960 tehdyt ilmakallotutkimus, jolla ei ole pystytty ns. diffuusia aivovammaa havaitsemaan sekä röntgenkuvaus, joka on vain luuston kuvaus, ovat olleet riittämättömiä keinoja havaita mahdollinen aivovamma varmasti, eikä tänä päivänäkään pystytä varmuudella tuolloin mahdollisesti ollutta aivovammaa toteamaan. Aivovammojen vaikeusasteluokittelun suhteen ei olla yksimielisiä.

"Oletko siis sitä mieltä, että myös tekoäly on väärässä johtopäätöksissään liittyen mm. Gustafssonin aivovamman näkymättömyyteen kuvantamiskeinoin vuonna 2004 sekä aivoselkäydinnesteen verettömyyden todistusarvoon aivovamman mahdollisuutta arvioitaessa?"

En tietenkään ole. Jonkin verran olen yllättynyt, että aivovamma olisi voinut niinkin isolla todennäköisyydellä näkyä vielä yli 40 vuoden päästä. Olin ajatellut todennäköisyyden olevan selvästi pienempi.

Tekoäly tosiaan kertoo yksiselitteisesti, että 60-luvulla aivovammaa ei ole voinut luotettavasti diagnosoida, eikä asia sinun lässyttämiselläsi mihinkään muutu.

[LexVeritas]

^ Olet ymmärtänyt tekoälysi väärin. Tekoäly tarkoittanee myös, että koska mm. Gustafssonin röntgenkuvia ei ole enää tallella, niin ei voida todistaa, etteikö aivovammaa olisi aikoinaan ollut.

On ihan selvä asia lässyttämättä, että lähtökohtasi kysymyksenasetteluun kontekstissa on nurinkurinen.

Kysymys ei ole lopultakaan siitä, onko Gustafssonin aivovammasta vielä jotain näyttöä, vaan siitä, kyetäänkö Gustafssonin vuoden 1960 aivovammadiagnoosi osoittamaan virheelliseksi.

Vastaus on yksiselitteisesti: Ei kyetä. Diagnoosit aivoruhjetasoisesta aivovammasta ja kallonpohjan murtumasta ovat edelleen päteviä, vaikka ne eivät tekoälysi mielestä ehdottoman luotettavia olisikaan.

Espoon käräjäoikeus totesikin vastustamattomasti:

Lääketieteellisen selvityksen perusteella on siten pidettävä täysin mahdollisena eikä millään todennäköisyydellä poissuljettuna sitä vaihtoehtoa, että Gustafsson on 5.6.1960 aamuyöllä saanut päähänsä kohdistuneen väkivallan seurauksena aivovamman ja että tämän aivovamman saatuaan Gustafsson on ollut ensin tajuton ja hänen tajunnantasonsa on vielä samana päivänä iltapäivälläkin ollut huomattavasti alentunut ja hän on ollut toimintakyvytön. Samalla tavalla täysin mahdollisena eikä millään todennäköisyydellä poissuljettuna on pidettävä sitä, että Gustafsson on saamansa aivovamman seurauksena menettänyt muistinsa noin neljän vuorokauden ajalta, eikä tämä muistiaukko ole palautunut.

Aivovamman ja sen seurausten olemassaolo on siten otettava huomioon asiaa arvioitaessa, ja ne tukevat vahvasti johtopäätöstä, että surmaaja ei ole Gustafsson.

[JasseHames]

"Oletko siis sitä mieltä, että myös tekoäly on väärässä johtopäätöksissään liittyen mm. Gustafssonin aivovamman näkymättömyyteen kuvantamiskeinoin vuonna 2004 sekä aivoselkäydinnesteen verettömyyden todistusarvoon aivovamman mahdollisuutta arvioitaessa?"

En tietenkään ole. Jonkin verran olen yllättynyt, että aivovamma olisi voinut niinkin isolla todennäköisyydellä näkyä vielä yli 40 vuoden päästä. Olin ajatellut todennäköisyyden olevan selvästi pienempi.

Tekoäly tosiaan kertoo yksiselitteisesti, että 60-luvulla aivovammaa ei ole voinut luotettavasti diagnosoida, eikä asia sinun lässyttämiselläsi mihinkään muutu.

1960-luvulla diagnosoidut aivovammat on voitu jotenkin todeta oikeiksi myös niissä, osuudeltaan 50 prosentissa tapauksissa, joita ei ole voitu kuvantamismenetelmin 40 vuotta myöhemmin havaita... Kun niitä ei ole voitu kuvantamismenetelmillä myöhemmin havaita, niin onkohan niiden oikeellisuuden toteamiseksi käytetty 40 vuotta myöhemmin aivan samoja kriteereitä kuin 1960-luvulla... Siis kunnes toisin todistetaan, niin tuo väittämäsi 50 prosenttia on mielisairasta paskaa - tai sitten Gustafssonin aivovammadiagnoosi on tällaisen tutkimuksenkin kriiteristöllä oikea! Todisteeksi ei kelpaa "maksullinen ChatGPT 4.0 kertoi sen minulle! Teidän pitää vain uskoa se!"

[Ross Sullivan]

^ Olet ymmärtänyt tekoälysi väärin. Tekoäly tarkoittanee myös, että koska mm. Gustafssonin röntgenkuvia ei ole enää tallella, niin ei voida todistaa, etteikö aivovammaa olisi aikoinaan ollut.

On ihan selvä asia lässyttämättä, että lähtökohtasi kysymyksenasetteluun kontekstissa on nurinkurinen.

Kysymys ei ole lopultakaan siitä, onko Gustafssonin aivovammasta vielä jotain näyttöä, vaan siitä, kyetäänkö Gustafssonin vuoden 1960 aivovammadiagnoosi osoittamaan virheelliseksi.

Vastaus on yksiselitteisesti: Ei kyetä. Diagnoosit aivoruhjetasoisesta aivovammasta ja kallonpohjan murtumasta ovat edelleen päteviä, vaikka ne eivät tekoälysi mielestä ehdottoman luotettavia olisikaan.

Espoon käräjäoikeus totesikin vastustamattomasti:

Lääketieteellisen selvityksen perusteella on siten pidettävä täysin mahdollisena eikä millään todennäköisyydellä poissuljettuna sitä vaihtoehtoa, että Gustafsson on 5.6.1960 aamuyöllä saanut päähänsä kohdistuneen väkivallan seurauksena aivovamman ja että tämän aivovamman saatuaan Gustafsson on ollut ensin tajuton ja hänen tajunnantasonsa on vielä samana päivänä iltapäivälläkin ollut huomattavasti alentunut ja hän on ollut toimintakyvytön. Samalla tavalla täysin mahdollisena eikä millään todennäköisyydellä poissuljettuna on pidettävä sitä, että Gustafsson on saamansa aivovamman seurauksena menettänyt muistinsa noin neljän vuorokauden ajalta, eikä tämä muistiaukko ole palautunut.

Aivovamman ja sen seurausten olemassaolo on siten otettava huomioon asiaa arvioitaessa, ja ne tukevat vahvasti johtopäätöstä, että surmaaja ei ole Gustafsson.

"Kysymys ei ole lopultakaan siitä, onko Gustafssonin aivovammasta vielä jotain näyttöä, vaan siitä, kyetäänkö Gustafssonin vuoden 1960 aivovammadiagnoosi osoittamaan virheelliseksi."

Niin, sinun ja muutaman muun heikkolahjaisen mielestä. Minun mielestäni taas ketjussa ei olla ketään vankeuteen tuomitsemassa, eikä keskustelua tarvitse asettaa postulaatiltaan oikeudenkäynnin struktuuriin.

"Tekoäly tarkoittanee myös,"

Ei tarkoittane, vaan tekoäly kertoo, että 60-luvulla aivovammaa ei ole voitu luotettavasti diagnosoida.

[Ross Sullivan]

"Oletko siis sitä mieltä, että myös tekoäly on väärässä johtopäätöksissään liittyen mm. Gustafssonin aivovamman näkymättömyyteen kuvantamiskeinoin vuonna 2004 sekä aivoselkäydinnesteen verettömyyden todistusarvoon aivovamman mahdollisuutta arvioitaessa?"

En tietenkään ole. Jonkin verran olen yllättynyt, että aivovamma olisi voinut niinkin isolla todennäköisyydellä näkyä vielä yli 40 vuoden päästä. Olin ajatellut todennäköisyyden olevan selvästi pienempi.

Tekoäly tosiaan kertoo yksiselitteisesti, että 60-luvulla aivovammaa ei ole voinut luotettavasti diagnosoida, eikä asia sinun lässyttämiselläsi mihinkään muutu.

1960-luvulla diagnosoidut aivovammat on voitu jotenkin todeta oikeiksi myös niissä, osuudeltaan 50 prosentissa tapauksissa, joita ei ole voitu kuvantamismenetelmin 40 vuotta myöhemmin havaita... Kun niitä ei ole voitu kuvantamismenetelmillä myöhemmin havaita, niin onkohan niiden oikeellisuuden toteamiseksi käytetty 40 vuotta myöhemmin aivan samoja kriteereitä kuin 1960-luvulla... Siis kunnes toisin todistetaan, niin tuo väittämäsi 50 prosenttia on mielisairasta paskaa - tai sitten Gustafssonin aivovammadiagnoosi on tällaisen tutkimuksenkin kriiteristöllä oikea! Todisteeksi ei kelpaa "maksullinen ChatGPT 4.0 kertoi sen minulle! Teidän pitää vain uskoa se!"

"1960-luvulla diagnosoidut aivovammat on voitu jotenkin todeta oikeiksi myös niissä, osuudeltaan 50 prosentissa tapauksissa, joita ei ole voitu kuvantamismenetelmin 40 vuotta myöhemmin havaita"

Tämä todellakin on vain ja ainoastaan mielisairasta paskaasi. Yleiset todennäköisyydet aivovammojen näkymisestä on tietysti voitu myöhemmin selvittää, kun teknologia on sen mahdollistanut. Näin ollen voidaan tietää, että noin 50 prosentin todennäköisyydellä aivovamma näkyisi kuvantamisin vielä 40 vuoden jälkeen. Mielestäni asiaa ei edes ole kovin vaikea ymmärtää.

"Siis kunnes toisin todistetaan, niin tuo väittämäsi 50 prosenttia on mielisairasta paskaa"

Niin, kumpikohan on luotettavampi lähde: superäly vai heikkolahjainen ja suuruusharhainen pelkuriminfolainen?

Ainakaan minulle todisteeksi ei kelpaa se, että joku huutaa vain, että "teidän pitää vain uskoa se!"

[LexVeritas]

Ei tarkoittane, vaan tekoäly kertoo, että 60-luvulla aivovammaa ei ole voitu luotettavasti diagnosoida.

Ei suinkaan, vaan tekoäly kertoi, ettei kaikkia aivovammoja voitu diagnosoida luotettavasti 1960-luvulla. Nykyäänkään kaikkia aivovammoja ei voida diagnosoida luotettavasti.
Jos ja kun aivovammaa ei voida luotettavasti diagnosoida, se ei tarkoita, että tehty diagnoosi olisi virheellinen.

Näin ollen voidaan tietää, että noin 50 prosentin todennäköisyydellä aivovamma näkyisi kuvantamisin vielä 40 vuoden jälkeen. Mielestäni asiaa ei edes ole kovin vaikea ymmärtää.

Siinä tapauksessa ymmärtänet kontekstissa myös, että tekoälyn mukaan noin 50 prosentin todennäköisyydellä aivovamma ei näy kuvantamisin enää 40 vuoden jälkeen.

Oleellista tässä on se, että tekoälynkään mukaan vuoden 1960 ilmeisen pätevää diagnoosia ei kyetä todistamaan virheelliseksi.

[Ross Sullivan]

Tekoäly:

"1960-luvulla aivovammojen diagnostiikka perustui pitkälti kliinisiin oireisiin ja lääkärin kokemukseen, koska tarkkoja kuvantamismenetelmiä ei ollut. Tämä johti kahteen ongelmaan: aivovamman alidiagnosointiin (jäätiin ilman diagnoosia) ja ylidiagnosointiin (diagnoosi annettiin virheellisesti).

Miten aivovammoja diagnosoitiin 1960-luvulla?

1. Kliininen arvio

Lääkärit tutkivat potilaan tajunnan tason, reaktiot, silmäliikkeet, refleksit ja muut neurologiset merkit.

Tajuttomuus tai sekavuus voitiin tulkita merkiksi aivovammasta, vaikka syy olisi voinut olla esimerkiksi alkoholi, matala verensokeri tai muu sairaus.



2. Röntgenkuvaus

Käytettiin kallonmurtumien havaitsemiseen, mutta ei näyttänyt aivojen pehmytkudoksia.

Jos röntgenkuvassa ei näkynyt murtumaa, mutta potilaalla oli oireita, lääkäri saattoi silti epäillä aivovammaa.



3. Pneumoenkefalografia (tuskaisa ja riskialtis menetelmä)

Aivo-selkäydinnestettä poistettiin ja tilalle ruiskutettiin ilmaa, jotta aivojen rakenne näkyisi paremmin röntgenkuvassa.

Käytettiin aivokasvainten ja rakenteellisten poikkeavuuksien havaitsemiseen, mutta ei ollut hyvä lievien aivovammojen diagnosoinnissa.



4. Angiografia

Käytettiin lähinnä aivoverenvuotojen ja aivoverisuonten poikkeavuuksien diagnosointiin, mutta ei tunnistanut aivokudoksen pieniä vaurioita.



5. EEG (elektroenkefalografia)

Käytettiin arvioimaan aivojen sähköistä toimintaa.

Jos EEG:ssä oli poikkeavuuksia, se voitiin tulkita aivovamman merkiksi, vaikka syynä olisi voinut olla esimerkiksi epilepsia tai muu neurologinen häiriö.




Miksi aivovamma saatettiin diagnosoida virheellisesti?

1. Samanlaiset oireet kuin muissa sairauksissa

Aivovamman oireet, kuten huimaus, päänsärky, väsymys ja keskittymisvaikeudet, voivat johtua myös stressistä, migreenistä, masennuksesta tai muista neurologisista sairauksista.

Esimerkiksi jos joku sai päähänsä iskun ja kärsi sen jälkeen päänsärystä ja huimauksesta, lääkäri saattoi diagnosoida aivovamman, vaikka kyseessä olisi ollut pelkkä aivotärähdys ilman todellista kudosvauriota.



2. Tajunnan menetyksen merkitys

1960-luvulla uskottiin, että jos potilas menetti tajuntansa iskun seurauksena, kyseessä oli aina aivovamma.

Nykyään tiedetään, että lyhyt tajunnanmenetys ei välttämättä tarkoita pysyvää aivovauriota.



3. Henkiset ja psykiatriset oireet

Osa potilaista saattoi kokea muistihäiriöitä, persoonallisuuden muutoksia tai masennusta, jotka tulkittiin aivovamman seurauksiksi.

Nykyisin ymmärretään, että jotkut näistä oireista voivat johtua myös psykologisista tekijöistä, kuten traumaattisesta stressireaktiosta.



4. Varovaisuusperiaate

Koska tarkkoja testejä ei ollut, lääkärit saattoivat pelata varman päälle ja diagnosoida aivovamman, jos oireet viittasivat siihen.

Tämä johti siihen, että osa potilaista sai aivovammadiagnoosin, vaikka vammaa ei todellisuudessa ollut.




Johtopäätös

1960-luvulla aivovammojen diagnosointi perustui enemmän oletuksiin ja epäsuoriin merkkeihin kuin objektiivisiin testituloksiin. Tämä johti tilanteisiin, joissa jotkut saivat aivovammadiagnoosin ilman todellista kudosvauriota. Toisaalta monet lievät aivovammat jäivät myös tunnistamatta, koska ei ollut riittävän herkkiä menetelmiä niiden havaitsemiseen."

[Ross Sullivan]

Ei tarkoittane, vaan tekoäly kertoo, että 60-luvulla aivovammaa ei ole voitu luotettavasti diagnosoida.

Ei suinkaan, vaan tekoäly kertoi, ettei kaikkia aivovammoja voitu diagnosoida luotettavasti 1960-luvulla. Nykyäänkään kaikkia aivovammoja ei voida diagnosoida luotettavasti.
Jos ja kun aivovammaa ei voida luotettavasti diagnosoida, se ei tarkoita, että tehty diagnoosi olisi virheellinen.

Näin ollen voidaan tietää, että noin 50 prosentin todennäköisyydellä aivovamma näkyisi kuvantamisin vielä 40 vuoden jälkeen. Mielestäni asiaa ei edes ole kovin vaikea ymmärtää.

Siinä tapauksessa ymmärtänet kontekstissa myös, että tekoälyn mukaan noin 50 prosentin todennäköisyydellä aivovamma ei näy kuvantamisin enää 40 vuoden jälkeen.

Oleellista tässä on se, että tekoälynkään mukaan vuoden 1960 ilmeisen pätevää diagnoosia ei kyetä todistamaan virheelliseksi.

Älä kirjoita paskaa!

"1960-luvulla aivovammojen diagnosointi perustui enemmän oletuksiin ja epäsuoriin merkkeihin kuin objektiivisiin testituloksiin. Tämä johti tilanteisiin, joissa jotkut saivat aivovammadiagnoosin ilman todellista kudosvauriota. "

Eikä tästä tietenkään seuraa se, että kaikki diagnoosit olisivat olleet virheellisiä, vaikka aivovammojen dianosointi onkin ollut epäluotettavaa. Tämä siis jo ennakkoon, että voitaisiin säästyä Bodom-ketjun päivystävän työkyvyttömyyseläkeläisen seuraavalta surkealta olkiukolta.

"Siinä tapauksessa ymmärtänet kontekstissa myös, että tekoälyn mukaan noin 50 prosentin todennäköisyydellä aivovamma ei näy kuvantamisin enää 40 vuoden jälkeen"

Ei siinä kovin paljon ole ymmärtämistä. Luulisin, että monille on yllättävää, että vamma olisi voinut näkyä melko suurella todennäköisyydellä vielä 2004.

[LexVeritas]

^ Älä hermostu.

"Johtopäätös
1960-luvulla aivovammojen diagnosointi perustui enemmän oletuksiin ja epäsuoriin merkkeihin kuin objektiivisiin testituloksiin. Tämä johti tilanteisiin, joissa jotkut saivat aivovammadiagnoosin ilman todellista kudosvauriota. Toisaalta monet lievät aivovammat jäivät myös tunnistamatta, koska ei ollut riittävän herkkiä menetelmiä niiden havaitsemiseen."

On ilmiselvä tosiasia, ettet ymmärrä tekoälynkin mukaan olevan oikea johtopäätös, ettei Gustafssonin aivovammadiagnoosia vuodelta 1960 ole syytä pitää virheellisenä, vaikka se ei tekoälyn mukaan täysin luotettava olisikaan.

Toisin sanoen: Mikään ei todista etenkään tekoälyllisesti, että juuri Gustafssonin aivovammadiagnoosi olisi ollut virheellinen.

Tekoälyn mukaan on noin 50 prosentin todennäköisyys, ettei Gustafssonilla vuonna 1960 diagnosoitu aivovamma näkynyt enää vuonna 2004 kuvantamisin.

Tekoälynkään mukaan aivoselkäydinnesteen verettömyys ei todista aivovamman olemattomuutta.

Näin tulivat syyttäjien pääteesit väitettyyn Gustafssonin merkittävään aivovammattomuuteen liittyen kumotuiksi Ross Sullivanin ja tekoälynsä toimesta!

Nämä asiat olivat toki tiedossa mm. Espoon käräjäoikeudella jo vuonna 2005, jolloin se vapautti Nils Gustafssonin murhasyytteistä.

[Ross Sullivan]

^ Älä hermostu.

"Johtopäätös
1960-luvulla aivovammojen diagnosointi perustui enemmän oletuksiin ja epäsuoriin merkkeihin kuin objektiivisiin testituloksiin. Tämä johti tilanteisiin, joissa jotkut saivat aivovammadiagnoosin ilman todellista kudosvauriota. Toisaalta monet lievät aivovammat jäivät myös tunnistamatta, koska ei ollut riittävän herkkiä menetelmiä niiden havaitsemiseen."

On ilmiselvä tosiasia, ettet ymmärrä tekoälynkin mukaan olevan oikea johtopäätös, ettei Gustafssonin aivovammadiagnoosia vuodelta 1960 ole syytä pitää virheellisenä, vaikka se ei tekoälyn mukaan täysin luotettava olisikaan.

Toisin sanoen: Mikään ei todista etenkään tekoälyllisesti, että juuri Gustafssonin aivovammadiagnoosi olisi ollut virheellinen.

Tekoälyn mukaan on noin 50 prosentin todennäköisyys, ettei Gustafssonilla vuonna 1960 diagnosoitu aivovamma näkynyt enää vuonna 2004 kuvantamisin.

Tekoälynkään mukaan aivoselkäydinnesteen verettömyys ei todista aivovamman olemattomuutta.

Näin tulivat syyttäjien pääteesit väitettyyn Gustafssonin merkittävään aivovammattomuuteen liittyen kumotuiksi Ross Sullivanin ja tekoälynsä toimesta!

Nämä asiat olivat toki tiedossa mm. Espoon käräjäoikeudella jo vuonna 2005, jolloin se vapautti Nils Gustafssonin murhasyytteistä.

Älä taas tuohdu!

Tekoälyn mukaan aivovamman diagnosointi on ollut 60-luvulla epäluotettavaa.

"1960-luvulla aivovammojen diagnosointi perustui enemmän oletuksiin ja epäsuoriin merkkeihin kuin objektiivisiin testituloksiin."

[LexVeritas]

^Kyllä se on ollut epäluotettavaa joissain tapauksissa, kuten on joissain tapauksissa vielä tänäkin päivänä.

Gustafssonin vuoden 1960 aivovammadiagnoosin sinänsä mahdollisesta epäluotettavuudesta huolimatta ei tekoälynkään mukaan voida vetää johtopäätöstä, että ko. diagnoosi olisi väärä.

Keskustelun merkittäviä seikkoja ovat:

1. Ross Sullivanin tekoälyn mukaan aivoselkäydinnesteen verettömyys ei todista aivovammattomuutta. Tämä sotii syyttäjän todistaja Juha Öhmanin näkemystä vastaan, mutta on sama kuin puolustuksen todistaja Olli Tenovuon kanta.

2. Ross Sullivanin tekoälyn mukaan noin puolet vuonna 1960 diagnosoiduista aivovammoista ei näkynyt kuvantamisin 40 vuotta myöhemmin.
Tämä sotii jossain määrin todistajien Hirvensalon ja Öhmanin näkemyksiä vastaan, mutta myötäilee Tenovuon todistamaa.

[Ross Sullivan]

^Kyllä se on ollut epäluotettavaa joissain tapauksissa, kuten on joissain tapauksissa vielä tänäkin päivänä.

Gustafssonin vuoden 1960 aivovammadiagnoosin sinänsä mahdollisesta epäluotettavuudesta huolimatta ei tekoälynkään mukaan voida vetää johtopäätöstä, että ko. diagnoosi olisi väärä.

Keskustelun merkittäviä seikkoja ovat:

1. Ross Sullivanin tekoälyn mukaan aivoselkäydinnesteen verettömyys ei todista aivovammattomuutta. Tämä sotii syyttäjän todistaja Juha Öhmanin näkemystä vastaan, mutta on sama kuin puolustuksen todistaja Olli Tenovuon kanta.

2. Ross Sullivanin tekoälyn mukaan noin puolet vuonna 1960 diagnosoiduista aivovammoista ei näkynyt kuvantamisin 40 vuotta myöhemmin.
Tämä sotii jossain määrin todistajien Hirvensalon ja Öhmanin näkemyksiä vastaan, mutta myötäilee Tenovuon todistamaa.

Tekoälyn mukaan:

"1960-luvulla aivovammojen diagnosointi oli lähtökohtaisesti epäluotettavaa useista syistä:

1. Rajoitetut diagnostiset työkalut: Tänä aikana ei ollut käytettävissä kehittyneitä kuvantamismenetelmiä, kuten tietokonetomografiaa (CT) tai magneettikuvausta (MRI), jotka nykyisin auttavat havaitsemaan ja arvioimaan aivovammoja tarkasti. Ainoat käytettävissä olevat välineet olivat pääasiassa kliiniset havainnot ja perinteiset röntgenkuvat, jotka eivät kyenneet näyttämään aivovammojen hienovaraisempia vaikutuksia, kuten aivojen pehmytkudoksen vaurioita.


2. Ymmärryksen puute aivojen toiminnasta: 1960-luvulla tieteellinen ymmärrys aivojen toiminnasta ja aivovammojen pitkäaikaisista vaikutuksista oli rajallista. Aivovammojen, erityisesti lievien vammojen, kuten aivotärähdyksen, oireet olivat usein epämääräisiä ja vaikeasti liitettäviä vamman alkuperään. Tämä teki diagnoosista epäluotettavaa, koska vamman vaikutuksia ei aina osattu tunnistaa tai yhdistää myöhemmin ilmeneviin ongelmiin, kuten muistihäiriöihin, keskittymisvaikeuksiin tai persoonallisuusmuutoksiin.


3. Oireiden tulkinta: Aivovammojen oireet saatettiin virheellisesti tulkita muiksi psykologisiksi tai psykiatrisiksi ongelmiksi, kuten masennukseksi, ahdistukseksi tai stressiksi. Esimerkiksi henkilöt, jotka olivat saaneet lieviä aivovammoja, saattoivat kärsiä mielialan vaihteluista tai kognitiivisista vaikeuksista, mutta nämä saatettiin mieltää vain psykologisiksi häiriöiksi ilman, että vamman vaikutusta huomioitiin.


4. Puuttuvat pitkän aikavälin tutkimukset: 1960-luvulla ei ollut kattavaa tutkimusta aivovammojen pitkäaikaisista vaikutuksista. Tämä tarkoitti, että vaikka potilas ei kokenut välittömiä vakavia oireita vamman jälkeen, myöhemmät ongelmat, kuten kognitiiviset häiriöt tai persoonallisuuden muutokset, saatettiin jättää huomiotta tai niitä ei osattu liittää suoraan aikaisempaan vammaan.


5. Vähemmän kehittynyt psykologinen arviointi: Psykologisten arviointimenetelmien ja neuropsykologisten testien tarkkuus ei ollut yhtä kehittynyttä kuin nykyisin. Aivovamman jälkeisiä kognitiivisia muutoksia, kuten muistihäiriöitä, saatettiin vaikeasti havaita, ja niitä ei aina liitetty vamman aiheuttamiin vaurioihin.



Kaiken kaikkiaan 1960-luvulla aivovammojen diagnosointi oli epäluotettavaa, koska käytettävissä olleet menetelmät ja ymmärrys vammojen pitkäaikaisista seurauksista olivat rajoittuneet. Tämä johti usein siihen, että vammoja ei tunnistettu ajoissa tai niiden vaikutuksia ei ymmärretty täysin."

[Ross Sullivan]

Vertaillen nykyaikaan:

"1960-luvun ja nykypäivän aivovammojen diagnosoinnin ero on merkittävä monella tapaa. Nykyisin aivovammojen diagnosointi on huomattavasti tarkempaa ja luotettavampaa kehittyneiden teknologioiden ja paremman tieteellisen ymmärryksen ansiosta. Tässä on joitain keskeisiä eroja:

1. Diagnostiset työkalut:

1960-luku: Diagnosointi perustui pääasiassa lääkärin havantoihin, potilaan kertomiin oireisiin ja perinteisiin röntgenkuviin. Aivotärähdyksen tai lievempien vammojen diagnosointi oli vaikeaa, koska röntgenkuvat eivät pystyneet havaitsemaan pehmytkudoksen vaurioita.

Nykyään: Käytettävissä on kehittyneitä kuvantamismenetelmiä, kuten tietokonetomografia (CT) ja magneettikuvaus (MRI), jotka mahdollistavat aivovammojen yksityiskohtaisen ja tarkemman visualisoinnin. Näillä menetelmillä voidaan havaita aivovammojen aiheuttamat vauriot, kuten verenvuodot, turvotukset ja aivokudosvauriot, joita ei aiemmin voitu havaita.


2. Tieteellinen ymmärrys ja tutkimus:

1960-luku: Tieteellinen ymmärrys aivojen toiminnasta oli rajallista, eikä vammajen pitkän aikavälin vaikutuksia tunnistettu yhtä hyvin. Aivovamman ja psykologisten ongelmien, kuten muistihäiriöiden, kognitiivisten muutosten ja mielialahäiriöiden, välinen yhteys ei ollut vielä täysin ymmärretty.

Nykyään: Aivovammojen vaikutuksia ymmärretään paremmin, ja neuropsykologiset tutkimukset sekä aivojen kuvantaminen ovat auttaneet yhdistämään vammat ja myöhemmät kognitiiviset ja psykologiset ongelmat. Nykyisin tiedetään, että aivovammat voivat vaikuttaa pitkällä aikavälillä moniin aivotoimintoihin, kuten muistamiseen, oppimiskykyyn ja tunne-elämään.


3. Oireiden tunnistaminen ja tulkinta:

1960-luku: Oireet, kuten mielialan vaihtelut, keskittymisvaikeudet ja muistihäiriöt, saatettiin sekoittaa muihin psykologisiin tai psykiatrisiin häiriöihin, koska aivovammojen vaikutuksia ei osattu liittää suoraan. Vammoja ei aina tunnistettu, koska oireet olivat usein hienovaraisia ja kehittyivät ajan myötä.

Nykyään: Lääkärit ja asiantuntijat osaavat paremmin tunnistaa aivovammojen aiheuttamat oireet ja liittää ne vamman taustalla oleviin syihin. Aivovamman jälkeiset oireet, kuten kognitiiviset vaikeudet ja mielialan vaihtelut, voivat olla osana vammadiagnoosia, ja niiden hoitaminen on mahdollista nykyaikaisilla menetelmillä.


4. Pitkäaikaisseuranta ja hoitomenetelmät:

1960-luku: Pitkäaikaisseurantaa ei käytetty yhtä laajasti, ja vamman jälkiseurauksia ei aina hoidettu tai seurattu riittävästi. Lääkäreillä ei ollut käytettävissään tarpeeksi tarkkoja arviointimenetelmiä, jotta he olisivat voineet ymmärtää vamman pitkän aikavälin vaikutuksia.

Nykyään: Aivovammojen pitkäaikaisseuranta on yleistä, ja ihmiset, jotka ovat kokeneet vakavia vammoja, saavat jatkuvaa seurantaa. Nykyaikaiset hoitomenetelmät, kuten kognitiivinen kuntoutus, terapia ja lääkehoito, auttavat potilaita toipumaan vammoista ja hallitsemaan niiden pitkäaikaisvaikutuksia.


5. Diagnostiikan tarkkuus ja luotettavuus:

1960-luku: Diagnosointi oli epäluotettavaa, koska aivovammoja ei aina tunnistettu, erityisesti lievemmissä tapauksissa. Vammat saatettiin jättää huomiotta tai niitä saatettiin virheellisesti tulkita muiksi psykologisiksi ongelmiksi.

Nykyään: Diagnostiikka on paljon tarkempaa ja luotettavampaa. Modernit kuvantamismenetelmät ja tarkemmat psykologiset arvioinnit tekevät vammojen tunnistamisesta ja hoitamisesta huomattavasti luotettavampaa.


Yhteenvetona voidaan todeta, että 1960-luvulla aivovammojen diagnosointi oli epäluotettavampaa johtuen rajoitetuista diagnostisista menetelmistä ja ymmärryksestä. Nykyään aivovammojen diagnosointi on huomattavasti tarkempaa ja luotettavampaa kehittyneiden kuvantamistekniikoiden, tieteellisten edistysaskelien ja paremman pitkäaikaisseurannan ansiosta."

[Ross Sullivan]

^Kyllä se on ollut epäluotettavaa joissain tapauksissa, kuten on joissain tapauksissa vielä tänäkin päivänä.

Gustafssonin vuoden 1960 aivovammadiagnoosin sinänsä mahdollisesta epäluotettavuudesta huolimatta ei tekoälynkään mukaan voida vetää johtopäätöstä, että ko. diagnoosi olisi väärä.

Keskustelun merkittäviä seikkoja ovat:

1. Ross Sullivanin tekoälyn mukaan aivoselkäydinnesteen verettömyys ei todista aivovammattomuutta. Tämä sotii syyttäjän todistaja Juha Öhmanin näkemystä vastaan, mutta on sama kuin puolustuksen todistaja Olli Tenovuon kanta.

2. Ross Sullivanin tekoälyn mukaan noin puolet vuonna 1960 diagnosoiduista aivovammoista ei näkynyt kuvantamisin 40 vuotta myöhemmin.
Tämä sotii jossain määrin todistajien Hirvensalon ja Öhmanin näkemyksiä vastaan, mutta myötäilee Tenovuon todistamaa.

Se on ollut lähtökohtaisesti epäluotettavaa.

1. - 2. Suhtaudun tapaukseen älyllisesti. En aseta auktoriteettia paremman tiedon edelle vain siksi, että auktoriteetti on auktoriteetti. Samaa suosittelen muillekin, mutta sillä tuskin on mitään merkitystä mihinkään.