Olen muutaman päivän lukenut näitä juttuja tästä kerhosta ja ajattelin hieman korjailla käsityksiä.
-Jontte ei todellakaan vasikoinut ketään, tiedän Jonten monen vuoden takaa. Jos jollain näyttää mulle mustaa valkoisella niin voin tulla katsomaan ne pääkaupunkiseudulla, tai jos ei uskalla tulla paikan päälle niin ne voi pistää mulle mailiin myös skannattuna
-Tuollaisen ison kerhon tuominen Suomen kaltaiseen maahan ei ole helpoin tehtävä, siitä rispectit Jontelle. Muistaakseni Mongols Mc on tehnyt kartoituksia jo vuodesta 2005 ja Jontte oli tarpeeksi hullun rohkea lähteä mukaan. Mikäli Jontte olisi vasikoinut jonkun niin ei hän tuota kerhoa olisi saanut tänne tuotua. Tietääkseni Ruotsissa on Scandinavian päämaja ja Jontte on vastuussa sinne tekemistään, he ovat kyllä selvittäneet kaiken mahdollisen jos on ollut jotain selvitettävää tai epäilyksiä.
-Siihen miksi kukaan ei tiedä missä Clubhouse sijaitsee on varmaan miljoona syytä mutta keskeisemmät syyt on varmasti nämä kolme:
1:Mongols tarvitsee aikaa vielä järjestäytyä sekä värvää lisää jäseniä, jäsenien värväys on helpompaa kun ollaan tuotu asiat julkiseksi.
2:Enkelit varmaan miettii Espoon Nöykkiössä miten saada tämä heille nolo lipsahdus korjattua, he ovat päästäneet maahan jossa heillä vahva edustus kaksi vihollistaan. Taitaa Suomen 81:sten pressan palli tutista, pienemmästäkin mennyt "virka" alta. Eli tämä luo myös painetta tuonne Mongolsin suuntaan, siksi ei olla julkistettu missä tallit sijaitsee
3:Virkavalta: tarvitseeko edes perustella? Hieman hankala tehdä ratsioita jos ei tiedä minne tehdä. Todennäköisesti löytyy aika järeätä aseistusta jolla on mahdollisuus hyökätä 81:sten kimppuun kun sen aika on.
Eräiden kirjoituksista paistaa hieman enkeli myönteisyys, joko jäsennyyden tai support touhun kautta he ovat mukana. Nämä "Jontte the vasikka" jutut on ihan selvästi lähtöisin red & white leiristä.
Ei mene enkeillekään kauhean vahvasti kerta ottivat alakerhokseen sellaisen joka suojelee vasikoita, lapsiin sekaantujia sekä ottaa jäseneksi täysiä juoppoja/nistejä.
Mutta palataanpa Mongols Mc:hen koska se on tässä se olennainen nyt.
Ei voida verrata -90 lukua ja 2012 lukua keskenään, maailma on muuttunut siitä kun Enkelit ja Bandidos nahistelivat tonteistaan. Silloin ei ollut murha.infoa jossa jokainen pääsi pätemään ja antamaan paskaa niskaa julkisesti ilman pelkoa siitä että oven takana seisoo kohta lauma nahkaliivisiä miehiä odottamassa sitä milloin ovi aukeaa. Nykyään on niin helppo piiloutua nimimerkin taakse ja avautua ja syyttää toista vasikaksi ilman mitään seuraamuksia.
Se mihin tämä Mongolsin ja Outlawsin Suomeen tuleminen jatkossa johtaa on suuri kysymys merkki, moni miettii mielessään että tuleeko uusia sotia. Tuskin tulee, jotain paikallis-tason kärhämää kyllä mutta sitä on koko ajan muutenkin. Nämä kerhot on nykyään täynnä liikemiehiä jotka viettävät aikaansa mieluusti esimerkiksi golf mailan kanssa viheriöllä kuin aseen kanssa puskassa kyttäämässä milloin se kilpailevan kerhon jäsen tulee ovesta ulos.
Minä en ole Mongols:in jäsen, supportteri tai liity koko puljuun millään tavoin. Eli siitä on turha kenenkään avautua, enkä liity myöskään Red & White leiriin millään tavoin. Minulla ei heitä tai muitakaan kerhoja vastaan mitään
Pitbull kuittaa
