sisotalo kirjoitti:Kuolema, joka aikaisemmin oli arvostettu Hätäuhelun tulkitsija syyttää nyt Alibia, Hymyä ja Apua - ilman konkretiaa.
Ensinnäkin: Murhan ääninauhaan tämä LSH-vyyhdin lehtiartikkelijupakka ei liity minusta millään tavalla.
Sitten asiaan:
En syytä Alibia, Hymyä tai Apua mistään. Ne ovat ns. "sensaatiolehtiä", joiden myynti perustuu raflaaviin juttuihin. Syyttämisen sijaan
kyseenalaistan lehtien jutut. Jaa miksikö?
No siksi kun se materiaali, joka lehdillä väitetysti on ollut hallussaan, on julistettu salaiseksi ja materiaalin julkaiseminen olisi laitonta. Lehtien päätoimittajien ja itse juttujen kirjoittajien työpaikat olisivat vaarassa - puhumattakaan sakoista ja mahdollisesta (ehdollisesta) vankeustuomiosta.
Olen jo monesti esittänyt täällä kainon pyynnön LSH-oikeudenkäyntiaineistosta. Mikäli tuo aineisto on oikeasti vuotanut oikeussalin ulkopuolelle, niin se on takuulla levinnyt jo isompaan ympyrään, pitäen sisällään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lisäksi kaiken näköistä elokuvatuottajaa ym ym. Niinpä olenkin pyytänyt, että saisin itse tuon materiaalin nähtävilleni (edes osittain, vaikka muutamasta kymmenestä pariin sataan sivuun). Tällöin voisin lähestyä asiaa täysin eri kulmasta. Vannon, etten tule millään palstalla paljastamaan sitä, että olen mahdollisesti nähnyt tämän materiaalin - sen toki joku saattaa päätellä tulevaisuudessa siitä, että pystyn vihdoinkin muodostamaan ylipäätään oman mielipiteen tästä LSH-casesta. Edelleen viestilaatikkoni näyttää nollaa uutta viestiä.
Mitä tulee näiden lehtien artikkeleihin, niin kumpi on todennäköisempää:
1) Lehdestä löytyy toimittaja, joka uskoo Annelin syyttömyyteen ja alkaa ajaa Annelin asiaa välittämättä omasta työurasta ja mahdollisesta vankeustuomiosta ja korvauksista, kun hän päättää julkaista salaisen aineiston sisältöä artikkelissa. Lisäksi samasta (tai samoista) lehdistä löytyy päätoimittajat, jotka niin ikään uskovat Annelin syyttömyyteen samalla tavalla seurauksista välittämättä ja pistävät koko uransa yhden langan varaan halutessaan "totuuden julki". Myös jutun syväkurkkua odottaa samat tuomiot. Riskeeraisiko Manner oman asianajajan uransa ja törkeän ison rahasammon? Vaiko joku oikeuden palvelija? Ainoa, jolla olisi pelkästään voitettavaa, olisi Anneli Auer itse, mutta onko hänellä tämä aineisto jaettavaksi asti?
2) Freelance-toimittaja (jonka tienisti on kiinni jokaisesta kirjoitetusta rivistä ja siitä, kuinka hyvin se stoori kulloinkin tuo levikkiä lehdelle), päättää haastatella Anneli Aueria, väittää lehden lukijoille saaneensa salaista materiaalia käyttöönsä ja tekee raflaavan jutun. Päätoimittaja ja lehden lakiosasto käy läpi asian ja koska lukijoille voi palturia syöttää, ei rikosta ole tapahtunut. Näin olemme siis lukeneet "täytenä totuutena" Annelin toimittajalle kertomaa versiota LSH-casesta, vaikka toimittajalle on näytetty vain päällykansi Annelin toimesta vankilassa.
Jos minun pitäisi omaa rahaa pistää likoon, niin veikkaisin tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa. Ihan jo siksi, että voisin kuvitella itseni päätoimittajaksi - ja vaikka saisin koko tuon nivaskan käsiini, niin joutuisin silti pohtimaan, että jätänkö totuuden kertomatta kansalle lehdessäni, vai otanko vankeustuomion salatun materiaalin julkaisemisesta. Jokainen voi sitten miettiä omalla kohdallaan, että kuinka paljon on elämässään menetettävää.
Tämä on yksi keskeinen syy, miksi en usko vuodettuun materiaaliin. Toinen syy on se, että artikkelit kuulostivat 1:1 Annelin puolustuspuheelta - siis ne samat fraasit, jotka olemme jo kuulleet ennen tätä oikeudenkäyntiäkin, Harry Pottereista lähtien. Jos Alibi olisi tuon salatun materiaalin saanut oikeasti käsiinsä, olisi tuosta aiheesta pystynyt repimään todella laajan juttukokonaisuuden, jossa olisi myös ollut esillä ne syyt, miksi oikeus päätyi siihen ratkaisuun, mihin päätyivät. Eli oltaisiin saatu raflaavaa juttua vaikka useampaankin numeroon tästä casesta, niin ei olisi tarvinnut vain pienen parin sivun tekstin takia tuhota koko omaa journalistin uraa. (Ja urahan siis on vaakalaudalla VAIN, jos materiaali oli oikeasti vuodettu. Täyttä lööperiä kirjoitettaessa ei rikota mitään lakia - korkeintaan pari irtonumeron ostajaa voivat pahoittaa mielensä hetkellisesti).
Mutta mutta.. yllä jo totesinkin: Jään odottamaan yksityispostiini sitä LSH-nivaskaa. Kun saan varmuuden siitä, että materiaali on oikeasti vuotanut ja oikeus on tuominnut Annelin ja Kukan liian löysin perustein, niin silloin käsitykseni luonnollisesti muuttuu.