Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
Palstan innokkaimpien päivittäjien ollessa lomalla, postaan jotain pientä ja sinänsä harmitonta. Ehkä kulttuuriin kuuluvaa. Tai sitten ei.
Mailavaras kaahasi poliisia pakoon
Poliisi joutui lauantaina 17. elokuuta puolen päivän aikaan erikoiseen takaa-ajoon, kun jääkiekkomailoja kauppakeskus Jumbosta varastanut mieskaksikko kaasutti virkavaltaa pakoon.
Varkaus huomattiin, kun kaksi yli nelikymppistä miestä käveli urheiluliikkeestä kassojen ohitse jääkiekkomailojen kanssa. Miehet eivät maksaneet ostoksiaan, vaan poistuivat paikalta ulkomaille rekisteröidyllä henkilöautolla.
Poliisi sai havainnon autosta hetken kuluttua liikekeskuksen pihalla, mutta auton kuljettaja kiihdytti ajoneuvonsa pakomatkalle. Kuljettaja ajoi Valimotiellä päin punaisia Valimokujalle kääntyessään. Poliisi onnistui pysäyttämään auton, mutta autossa olikin enää vain kuljettaja. Henkilöauton takapenkillä oli kuitenkin neljä varastettua jääkiekkomailaa.
Kun poliisi tutki autoa tarkemmin, löytyi sen takaluukusta uusia jääkiekkosuojia sekä muutakin tavaraa, jonka epäillään olevan varastettua. Tavaroiden arvo on tuhansia euroja.
Auton omistaja ehti tällä välin jäädä kiinni myymälävarkaudesta Jumbossa.
Poliisi otti kummankin miehen kiinni tapahtumien selvittelyä varten.
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutise ... ia_pakoon/
Tänään kello 18.48
---------------------
17.8.2013, klo 16.30 Vaalimaan rajanylityspaikka. Vuonna -68 syntynyt venäläinen mies yritti viedä liettuan rekisterissä ollut BMW X5 henkilöautoa venäjän puolelle. Rajamiesten tarkemmassa maastalähtötarkastuksessa todettiin, että kyseinen auto oli anastettu Saksasta vuonna 2011. Miestä epäillään kätkemisrikoksesta.
---------------------
Törkeä rattijuopumus ja ylinopeus Kehä 1:llä Pakilan kohdalla
Tapahtuma-aika 17.8.2013 klo 02.20
Poliisipartion suorittaessa nopeusvalvontaa ajoi Kehä 1:llä Pakilan kohdalla silminnähden ylinopeutta ulkomaalaisin rekisterikilvin varustettu auto, jonka nopeudeksi mitattiin 122 km/h. Tapahtumapaikalla nopeusrajoitus on 80 km/h.
Poliisipartio lähti auton perään ja sai auton pysäytettyä hetkeä myöhemmin. Ajoneuvoa kuljetti 18-vuotias nainen, jolle tehtiin puhalluskoe. Puhalluskoe ylitti selvästi sallitun rajan, jonka vuoksi hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Tuloksen perusteella naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä ylinopeuden vuoksi lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Nainen määrättiin ajokieltoon ja hänen ulkomainen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... k-trm-uutkNainen joutui kahden miehen ahdistelemaksi aamulla Seinäjoella - näitkö tapauksen?
Julkaistu: 18.8.2013 16:22
Puistopiina Nuorta naista oli ahdisteltu sunnuntaina aamuyöllä noin viiden aikaan Seinäjoen keskustassa. Tiedätkö jotain tapahtumasta?
Könninkadun viereisessä puistossa kaksi ulkomaalaistaustaista miestä oli ahdistellut kotimatkalla olevaa nuorta naista, kertoo Seinäjoen poliisi.
Miehet olivat tummatukkaisia ja puhuivat jotain muuta kuin suomea.
Poliisin mukaan paikalle oli tullut kaksi suomalaista nuorukaista, ja tämä keskeytti yrityksen ja karkotti tekijät.
Tiedätkö jotain tapahtumasta?
Kerro havaintosi poliisille: erityisesti poliisi pyytää paikalle saapuneita nuorukaisia ottamaan yhteyden Seinäjoen poliisiaseman tutkintaan numeroon 0400-762 009 tai lähimpään poliisiin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013081 ... 4_uu.shtmlOulun keskustassa, Kauppurienkadulla alle 30-vuotiasta tunisialaismiestä lyötiin ja potkittiin.
Poliisin tultua paikalle olivat tekijät, kaksi irakilaista ja kaksi suomalaista nuorehkoa miestä, poistuneet paikalta. Sairaankuljetusyksikkö kävi tarkistamassa uhrin voinnin, mutta hänellä ei ollut sairaalahoitoa vaativia vammoja. Asianomistaja kertoi, että teon taustalla on joitakin keskinäisiä kaunoja.
Illalla puoli yhdeksän jälkeen 29-vuotias kongolaismies pahoinpiteli itseään pari vuotta nuorempaa irakilaismiestä Heikinharjun vastaanottokeskuksessa. Jostakin arkisista asioista alkaneen riidan seurauksena tekijä löi uhria nyrkillä useampaan kertaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013081 ... 4_uu.shtmlTörkeä varkauden yritys Helsingissä: Auto peruutti koruliikkeen ikkunaan
Sunnuntai 18.8.2013 klo 09.08 (päivitetty klo 11.56)
Tapaus sattui varhain sunnuntaiaamuna.
Helsingin poliisi vahvistaa, että auto peruutti koruliikkeen ikkunaan Pohjois-Esplanadilla Helsingissä noin kello 6.30 sunnuntaiaamuna.
Tapaus kirjattiin törkeänä varkauden yrityksenä sekä varkautena, sillä ajoneuvo on ilmoitettu anastetuksi.
-Liikkeen ikkunassa ollut metalliverkko esti kuitenkin varkauden onnistumisen, kertoo rikoskomisario Sampo Suomala Helsingin poliisista.
Paikalta oli poistunut kaksi miestä juoksemalla. Ulkoilija opasti poliisit epäiltyjen jäljille.
Poliisi on tehnyt tapaukseen liittyen kiinnioton. Teosta epäillään ainakin kahta ulkomaalaista miestä, jotka ovat nyt kiinniotettuina poliisiasemalla.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 62554.htmlTieltä suistunut huumekuski nukahti suorilta jaloin
Julkaistu: 20.8.2013 12:07
Mies suistui autollaan ulos Hämeenlinnanväylältä myöhään maanantai-iltana.
Poliisipartio sai tehtävän noin kello 23 Helsinkiin Hämeenlinnanväylälle, missä oli ilmoituksen mukaan suistunut ajoneuvo tieltä pohjoisen suuntaan mentäessä, noin sata metriä ennen Kehä ykkösen liittymää.
Paikalla kävi ilmi, että henkilöauto oli suistunut ajoradalta oikealle pientareelle, ja törmännyt keula edellä lyhtypylvääseen.
Ajoneuvon vierellä seisoi kuljettajaksi osoittautunut, ulkomaalaistaustainen mies, joka oli aluksi kiihtyneen oloinen kertoen suistuneensa tieltä tuntemattomasta syystä.
Ambulanssin tultua paikalle mies muuttui veltoksi ja nukahti. Hänet saatiin herätettyä puhalluskokeen suorittamista varten.
Koe osoitti nollatulosta, mutta suoritettu huumepikatesti näytti positiivista.
Mies toimitettiin sairaalaan tutkittavaksi ja verikokeisiin.
Silminnäkijöiden mukaan ajoneuvo oli ennen törmäystä heittelehtinyt kaistalta toiselle. Auton nopeus oli ollut arviolta 40-50 km/h.
Miehen auto vaurioitui törmäyksessä keulaosastaan, ja sen turvatyynyt laukesivat.
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 47033.htmlEspoon syyttäjä vaatii 70 vuotta vankeutta huumevyyhdessä
Julkaistu: 22.8.2013 16:15
Espoon käräjäoikeudessa puidaan huumevyyhteä, jossa syytetyille vaaditaan yhteensä noin 70 vuotta vankeutta.
Syyttäjä Erkki Huhtalan mukaan Suomessa asuvat virolaistaustaiset epäillyt toimittivat huumeita Espooseen, Helsinkiin, Vaasaan ja Kokkolaan. Huhtalan mukaan amfetamiinia oli viisi kiloa ja Subutexia 3 000 tablettia. Pääosa huumeista myytiin Pohjanmaalle.
Epäillyt rikokset tapahtuivat viime syksyn ja tämän kevään välillä. Syytteessä on 19 ihmistä. Pääosa syytteistä koskee törkeitä huumausainerikoksia.
Juttua puidaan käräjillä syyskuun loppupuolelle saakka.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082 ... 1_uu.shtmlPoliisi paljasti laajan huumeiden salakuljetusringin
Maanantai 26.8.2013 klo 15.06
Pirkanmaan poliisin huumerikosyksikkö on paljastanut rikollisryhmän, jonka epäillään salakuljettaneen Suomeen ja levittäneen Suomessa suuria määriä kokaiinia ja marihuanaa vuoden 2013 aikana.
Poliisi takavarikoi toukokuussa rikollisryhmän salakuljettamaa kokaiinia noin 1,2 kiloa ja marihuanaa noin 3,7 kiloa. Rikollisryhmän epäillään salakuljettaneen Suomeen yhteensä noin 11 kiloa marihuanaa vuoden 2013 aikana.
Takavarikoitu kokaiini on vahvuudeltaan korkealuokkaista ja siitä olisi poliisin mukaan normaaliin katukauppapitoisuuteen laimentamalla saatu noin 12 500 kerta-annosta. Marihuanasta olisi saatu noin 22000 kerta-annosta.
Takavarikoitujen huumausaineiden katukauppa-arvo on noin 550 000 euroa.
Toukokuun alun jälkeen poliisi on ottanut kiinni kaikkiaan seitsemän epäiltyä, joista kolme on edelleen vangittuina. Poliisi epäilee suorittamansa esitutkinnan perusteella, että rikoksentekijät ovat toimineet järjestäytyneen ryhmän jäseninä.
Myyty todennäköisesti ainakin tamperelaisissa yökerhoissa
Salakuljetusorganisaation päätekijä on 38-vuotias nigerialaismies.
Päätekijä on tilannut huumausaineet Hollannista ja varastoinut huumausaineita asuintalonsa yleisissä tiloissa Nokialla. Salakuljetuksesta vastannut henkilö on Hollannissa asuva 25-vuotias saksalaismies.
Huumausaineiden vastaanottajia ovat olleet Helsingissä asuva 40-vuotias kongolaismies, Helsingissä asuva 37-vuotias nigerialaismies, Tampereella asuva 30-vuotias turkkilaismies sekä Tampereella asuva 29-vuotias suomalaismies. Poliisi epäilee, että huumausaineita on levitetty käyttäjille muun muassa tamperelaisissa yökerhoissa.
Esitutkinnassa ilmi tulleen perusteella huumausainekaupasta saatua rahaa on siirretty Nigeriaan. Rahasiirroissa on käytetty peitteenä Nigeriaan suuntautuvaa käytettyjen autojen, renkaiden sekä kodinkoneiden kauppaa.
Pirkanmaan poliisi on suorittanut esitutkinnan yhdessä Keskusrikospoliisin Tampereen yksikön sekä Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Hollannin viranomaisten kanssa.
Asia on siirretty syyteharkintaan.
Oikeuskäsittely alkaa syyskuussa Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090 ... 5_uu.shtmlIlman rekisterikilpiä ajellut paljastui nolosti poliisille
Sunnuntai 1.9.2013 klo 12.36
Poliisipartio pysäytti Helsingissä kilvettömän auton Helsinginkadun ja Mäntymäentien risteyksen tuntumassa sunnuntaina yhdeltä yöllä.
Tarkastuksessa selvisi, että autoa kuljetti virolainen mies. Myös auto oli Viron rekisterissä.
Mies haki poliisin pyynnöstä toisen rekisterikilven esille auton takakontista lattiamaton alta. Kuljettajan noustessa takaisin autoon, jalkatilan matto liikahti poliisin silmien edessä. Pois paikaltaan nytkähtänyt matto paljasti altaan auton toisen rekisterikilven sekä suomalaisen rekisterikilven.
Mies oli määrätty aiemmin Virossa ajokieltoon. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja kätkemisrikoksesta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 50321.htmlMaahanmuuttoliiga piti turkkilaista orjana pitseriassa
Laitonta maahanmuuttoa järjestäneen liigan Suomeen junailema turkkilaismies joutui korvaukseksi raatamaan pitseriassa orjan lailla palkatta.
Mies majoitettiin asumaan ankeisiin oloihin kaakkoissuomalaisen pitserian kellariin.
Liiga otti turkkilaiselta passin pois siksi aikaa, kunnes miehen Turkissa oleva perhe olisi maksanut loppuosan miehen matkan hinnasta.
Turkkilaismies kertoi kuulustelussa, että Turkissa toimiva organisaatio toi hänet Suomeen. Miehelle järjestettiin väärät matkustusasiakirjat ja hänelle luvattiin osuus Kaakkois-Suomessa toimivasta pitseriasta. Mies kertoo maksaneensa liigalle 6 000 euroa ilman, että hän sai mitään osuutta pitserista.
Venäläistä miestä epäiltiin jutussa törkeän laittoman maahantulon järjestämisestä ja ihmiskaupasta. Mies oli Suomessa asuvan turkkilaisen miehen pyynnöstä vienyt turkkilaisille passeja Pietarista Minskiin. Turkkilaiset olivat jääneet kiinni väärillä passeilla matkustamisesta.
Rikokset kiistänyt venäläismies ei saa syytettä. Kihlakunnansyyttäjä muistuttaa, ettei Venäjä luovuta omia kansalaisia ulkomaille oikeudenkäyntiin, joten oikeudenkäynti Suomessa olisi tarkoitukseton.
Myös palveluja venäläismieheltä pyytänyt turkkilainen mies välttyy syytteeltä. Mies vakuutti vain auttaneensa sukulaisiaan, jotka olivat joutuneet vaikeuksiin Venäjällä.
Myöhemmin mies oli soittanut Kaakkois-Suomen rajavartiostoon ja ilmiantanut väärillä passeilla liikkuvat turkkilaiset. Syyttäjän mukaan mies on osoittanut rikoslaissa mainittua tehokasta katumista.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090 ... 4_uu.shtmlSukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen
Kuuden päiväsakon minimisakoilla selvisi myös 26-vuotias ulkomaalaistaustainen mies, joka jäi kiinni heiluteltuaan sukupuolielintään nuorille tytöille Hakasalmenpuistossa Helsingin Töölönlahdella muutamaa päivää aikaisemmin. Mies ei kiistänyt tekoaan.
- Marokon Kauhu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4754
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
- Paikkakunta: Rio Grande
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
Pyöräilyä Porvoossa:
http://www.poliisi.fi/poliisi/ita-uusim ... endocumentRyöstö
Porvoo, Näsi 4.9 klo 17:30
Polkupyörällä liikkunut noin 55-v mies oli nostanut rahaa pankkiautomaatista kotimatkansa varrella. Mies oli lähtenyt jatkamaan matkaansa ja ajanut pitkin metsäpolkua. Siellä hänet oli pysäyttänyt kolmen, ilmeisesti ulkomaalaisen, uhrille tuntematonta kieltä puhuvan miehen joukkio, josta kaksi oli pitänyt uhrin käsiä kiinni ja kolmas oli siepannut häneltä lompakon. Kateissa on lompakko ja sen sisältönä olleet kortit ja vähäinen määrä käteistä rahaa.
- Väestönvaihto
- Turhanpaikan hakijat
- Kotoutumisteollisuus
- VOK - business
- Partalapset
- Huonolaatuiset mamut
- Islamisaatio
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
H:gin poliisi selkeästi:
Uusi Suomi, viherpiiperryksen ja kokoomuslaisuuden nuolijamedia. Epärehdisti hyveellisyyden (salailun) tiellä:8.9.2013 kello 00:13 aikaan poliisi ottanut Yliopistonkadulla kiinni 3 ulkomaalaista henkilöä, joiden epäillään ravintolassa urkkineen asiakkaiden pankkikorttien tunnuslukuja, anastaneen sen jälkeen pankkikortin ja nostaneen kortilla rahaa läheiseltä pankkiautomaatilta. Asiaa tutkitaan varkautena ja maksuvälinepetoksena.
Näin hyvyys lisääntyy ja pahuus vähenee... Öh. (Aloin ihmetellä ensiksi lukemaani US:n uutista, että tällaiset jutut ovat olleet koko kesän ajan ulkomaalaisten tekemiä. Että olisivatko suomalaiset alkaneet kopioida... Mutta ei, selkeällä suomen kielellä on H:gin poliisi kertonut asian. US:n linja on "suojella" ulkomaalaisriepuja... Sniff..? Eikä eroteta, ketkä ovat uhreja ja ketkä tekijöitä. Kaksinaamaista, koska suomalaisrikollisten asiat kuitenkin esitetään kuten ne ovat.)
Luotu: 8.9.2013 10:12
Kotimaa
Poliisi otti lauantaiyönä Helsingin keskustassa kiinni kolme henkilöä, joiden epäillään ravintolassa urkkineen asiakkaiden pankkikorttien tunnuslukuja
Saatuaan tunnusluvun selville urkkijat ovat varastaneet pankkikortin ja nostaneet sillä rahaa läheiseltä pankkiautomaatilta.
Poliisi tutkii asiaa varkautena ja maksuvälinepetoksena.
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... k-trm-uutkVirolaismieheltä paloi päreet baarissa – neljä sai nyrkistä
Julkaistu: 6.9.2013 6:29
Äänekäs virolaismies veti porot perusteellisesti nokkaansa lahtelaisravintolassa.
Pelikoneen ääressä ollut mies huomautti meluamisesta ja kaljan läikyttämisestä lattialle ja totesi:
- Noinkos sä teet kotonakin.
Noin 45-vuotias virolainen ei pitänyt huomauttamisesta, vaan tarttui huomauttajaa kurkusta kiinni ja tuuppasi miehen pään tiiliseinään.
Toista miestä virolainen kuristi ja aiheutti nirhauman kaulaan. Miesten seurassa ollutta naista hän läimäytti kasvoihin niin, että veri alkoi valua nenästä.
Virolaista rahoittelemaan tullut ravintolan järjestyksenpitäjä joutui painiotteluun, jonka tuloksena ovimikko sai poskipäähän nirhauman ja kyynärpää kipeytyi.
Neljästä pahoinpitelystä Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi virolaismiehen kahden kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen. Mies ei muistanut ravintolaillan tapahtumista mitään.
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
Jaa, kuuluuko tämä tähän sarjaan (sis. video)
''Samir antoi rasistille opetuksen ahahah boss''
http://webcache.googleusercontent.com/s ... clnk&gl=fi
googlen välimuistista koska alkuperäinen teksti poistettu.
''Samir antoi rasistille opetuksen ahahah boss''
http://webcache.googleusercontent.com/s ... clnk&gl=fi
googlen välimuistista koska alkuperäinen teksti poistettu.
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
http://www.lapinkansa.fi/Lappi/11948377 ... mella.htmlVilpillisiä rahanvaihtajia Rovaniemellä
Lapin poliisilaitokselta varoitetaan, että Rovaniemellä on jo parissa liikeyrityksessä käynyt ulkomaalaisia, jotka ovat halunneet vaihtaa rahaa onnistuneet huijaamaan käteistä.
Toisen yrityksen kassasta puuttui rahanvaihtajien käynnin jälkeen lähes 300 euroa. Tyypillistä on, että ensin halutaan vaihtaa pienemmäksi isoja rahoja ja sitten muutetaankin mieltä ja halutaan isompia seteleitä.
Poliisi kehoittaa varovaisuuteen rahanvaihtajien kanssa
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... k-trm-uutkSairaalaa kysellyt nainen varasti vanhukselta kultaketjun Espoossa
Julkaistu: 10.9.2013 12:59
Englanniksi tietä sairaalaan kysellyt nainen varasti 84-vuotiaalta naiselta kultaketjun keskellä päivää Espoon Tapiolassa.
Lauantaina kello 13.15 aikoihin kauppamatkalla ollut 84-vuotias nainen oli kohdannut nuorehkon huivipäisen naisen, joka oli kysellyt englanniksi "hospital, hospital". Samalla kysyjä oli anastanut vanhuksen kaulasta kultaketjun jättäen tilalle arvottoman ketjun.
Poliisi pyytää tapahtuman silminnäkijöiltä yhteydenottoa numeroon 071 8738 240.
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
Itä-Suomen ihmeitä:
http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Ve ... 0559877653
http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Ve ... 0559877653
Venäläiset työllistävät kaakon viranomaisia
12.2.2013
Jo viidesosa käräjäoikeuksien syytetyistä on venäläisiä. Tavallisimpia rikoksia ovat vaarallisten esineiden hallussapito ja rattijuopumukset.
Smirnov, Rostov, Nikolajev, Pestov, Golovina. Venäläiset nimet vilisevät Kaakkois-Suomen käräjäoikeuksien juttulistoilla.
Venäläisten tekemien rikosten lisääntyminen on johtanut kaakossa erityisjärjestelyihin. Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan käräjäoikeuksien erikoisuutena ovat pari kertaa vuodessa järjestettävät suorahaastopäivät. Niiden aikana käsitellään pelkästään sellaisia rikoksia, joista venäläiset on haastettu oikeuteen suoraan rajalta.
Vilkkaan rajaliikenteen ja venäläisyrittäjien kasvavien Suomen-bisnesten lieveilmiöt työllistävät myös tullia, rajavartiostoa, poliisia ja ulosottoviranomaisia.
Vilkkaan rajaliikenteen ja venäläisyrittäjien kasvavien Suomen-bisnesten lieveilmiöt työllistävät myös tullia, rajavartiostoa, poliisia ja ulosottoviranomaisia.
Käräjäoikeuksilla ei ole tilastoja venäläisten asiakkaiden määristä, mutta tuntuma on.
"Näppituntumani on, että venäläisten osuus vastaajista rikostapauksissa olisi jopa 20 prosenttia", sanoo käräjätuomari Matti Korhola Etelä-Karjalan käräjäoikeudesta.
"Myös riita-asiat ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosina." Ne liittyvät lähinnä venäläisten keskinäisiin liiketoimiin ja kiinteistökauppoihin.
Myös Kymenlaakson käräjäoikeuden laamanni Hilpi Ketola arvioi, että vähintään viidesosa oikeuden kaikista vastaajista on venäläisiä.
Ketolan mukaan tavallinen venäläisen tekemä rötös on yleensä tullin tutkinnassa paljastuva veropetos. Niitä esiintyy usein esimerkiksi venäläisten huolintayrityksissä. Tupakan salakuljetukseen liittyviä veropetoksia on myös paljon.
Yksi tyypillinen rikostyyppi on vaarallisen esineen hallussapito. Kaakkois-Suomen rajavartioston esikunnassa Imatralla on näyttävä kokoelma venäläisten autoista takavarikoituja aseita: kännykäksi naamioituja sähkölamauttimia, teleskooppipamppuja ja japanilaisia heittoveitsiä, sähkölamauttimia, teleskooppipamppuja ja japanilaisia heittoveitsiä.
Esimerkiksi paljastinlaiterikkomuksesta määrätään sakko heti rajalla, mutta ampuma-aserikokset ja vaarallisen esineen hallussapito menevät aina syyttäjälle.
Lievimmätkin tapaukset vaativat puolesta tunnista kahteen tuntiin kestävän esitutkinnan, käräjille menevät myös puolen päivän työn.
"Se on pois meidän ydintoiminnastamme", sanoo tutkinnanjohtaja, yliluutnantti Janne Määttänen.
Kaikki rikkeet tutkitaan. "Osoitamme, että suomalaisessa yhteiskunnassa lailla on oikeasti merkitystä."
Venäläiset perustelevat aseita kulkukoirien ja ryöstäjien karkottamisella. Monet Venäjällä sallitut aseet ovat Suomessa kiellettyjä, mitä Suomen viranomaiset ovat yrittäneet kertoa Venäjälle.
"Kuvastaa ehkä ajattelutapaa, että niitä ei jätetä kotiin. Tiedon puutteeseen ei voi vedota", Määttänen pohtii.
Viranomaisia työllistävät myös rajan rattijuopot, joista suurin osa on venäläisiä. Se ei ole ihme, sillä kaikista rajanylittäjistä venäläisiä on 85 prosenttia.
Kiinni jääneissä on myös ammattiautoilijoita, jotka ovat esimerkiksi saattaneet unohtua juopottelemaan rekkaparkkiin rajan läheisyydessä ennen paluuta Venäjälle. Käryäminen ratista tarkoittaa käännyttämistä maasta, maahantulokieltoa ja hyvän kansainvälisen liikenteen tienestin menetystä.
"Joukossa on surkeita tapauksia. Joskus kuljettajalle on tullut tippa linssiin", Määttänen kertoo.
Sakkonsa venäläiset maksavat yleensä kiltisti, sillä maksamaton sakko voi vaikeuttaa uuden viisumin saamista.
Tutkinnanjohtaja, yliluutnantti Janne Määttänen esittelee venäläisistä autoista takavarikoituja esineitä Rajavartiolaitoksella Imatralla.
Takavarikoitujen vaarallisten esineiden joukossa on esimerkiksi kännyköiksi naamioituja etälamauttimia.
Fakta
Vaarallisia esineitä
- Yksi tyypillisimmistä kaakkoisrajalla paljastuvista rikoksista on vaarallisen esineen hallussapito.
- Vuonna 2012 tapauksia oli 83 eli yli 50 prosenttia enemmän kuin 2011.
- Vaarallisia esineitä ovat esimerkiksi sähkölamauttimet ja teleskooppipatukat.
- Vaarallisen esineen hallussapidosta saa tyypillisesti 15–40 päiväsakkoa.
- Venäläisten tuloilla tavallinen päiväsakko on noin kuusi euroa.
- Venäläiset tulevat harvoin itse paikalle oikeusistuntoon.
- Vaaralliset esineet tuomitaan valtiolle menetetyiksi ja ne tuhotaan.
- Rajavartiolle jää vain osa itärajan yli tuotavista vaarallisista esineistä.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091 ... 8_uu.shtmlLahdessa erikoisia asuntomurtoja
Torstai 12.9.2013 klo 12.59
Päijät-Hämeen poliisilla on tutkittavana erikoinen Lahdessa tapahtunut asuntomurtosarja, jossa rikoksesta epäiltynä on Irakista lähtöisin oleva 22-vuotias mies.
Poliisin mukaan asuntomurrot toteutettiin siten, että epäilty etsi kerrostalojen rappukäytävissä sijaitsevista nimikylteistä arabialaistyylisiä sukunimiä. Jos sellaisia nimiä löytyi, soitti mies ensin asunnon ovikelloa. Jos ketään ei ollut kotona, tilasi epäilty paikalle huoltomiehen avaamaan ovea sanoen avaimien unohtuneen sisälle.
Poliisi kertoo, että koska mies itse oli kotoisin Lähi-idästä, osa huoltomiehistä päästi epäillyn vieraaseen asuntoon sisään.
- Joillekin huoltomiehille kaiketi kaikki arabialaistyyliset sukunimet näyttivät samanlaisilta, poliisi kertoo.
Koteihin ei jäänyt tällä tavalla lainkaan murtojälkiä. Asianomistajat eivät havainneet murtoja välittömästi kotiin palattuaan. Epäilty anasti kodeista pääasiassa käteistä rahaa ja koruja.
Epäilty vangittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa keskiviikkona todennäköisin syin neljään törkeään varkauteen epäiltynä. Poliisin mukaan rikossarja tullee siirtymään syyttäjälle syyteharkintaan viimeistään marraskuussa.
Poliisi toivoo, että ovenavauspalveluita suorittavat firmat ja heidän työntekijänsä huomioisivat työssään, että tällaisiakin rikoksia on tehty.
ANNI ALENTOLA
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091 ... 1_uu.shtmlPoliisit piiloutuivat hämäriin porttikongeihin - saivat rikolliset kiinni verekseltään
Perjantai 13.9.2013 klo 11.05
Pankkiautomaatteihin murtautunut mieskaksikko jäi kiinni Orimattilassa.
Kaksi romanialaista miestä oli saapunut Suomeen kaksi viikkoa sitten torstaina, ja poliisin mukaan heidän epäillään heti seuraavana päivänä murtautuneen ensimmäiseen pankkiautomaattiin. Sen jälkeen he iskivät automaatteihin yhteensä 13 eri paikkakunnalla Salon ja Haminan välillä.
Viime viikon maanantain ja tiistain välisenä yönä poliisi sai murtohälytykset pankkiautomaateista Hollolassa, Lahdessa ja Nastolassa. Tekijät olivat kuitenkin aina ehtineet livetä paikalta ennen poliisin saapumista.
Hälytysten jälkeen poliisi jalkautui "hämäriin porttikongeihin" Orimattilassa odottamaan, jos murtautujat saapuisivat paikalle.
Näin kävikin. Miehet panivat automaattiin rikoksessa käytetyn, niin kutsutun murtoraudan, jolloin automaatti antoi hälytyksen ja poliisi otti miehet kiinni.
Rahan etsintään koulutetun koiran avulla poliisit löysivät miesten käytössä olleen vuokra-auton rakenteista käteistä rahaa, epäiltyjen aiempaa saalista. Rahat oli kätketty sen verran hyvin autoon, että sen rakenteita täytyi purkaa puolen tunnin ajan.
Kiinniotettuja noin 25- ja 35-vuotiaita miehiä epäillään yli kahdestakymmenestä varkaudesta tai varkauden yrityksestä eri puolilla Etelä-Suomea. Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi heidät eilen torstaina.
STEFAN LEPPÄNEN
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
Sanokaa mitä sanotte, mutta syy tähänkin on köyhyys. Jo suomalainen tekisi samoin, niin kyseessä olisi sisäsiittoisen impivaaralaisen ahneus. Mutta suvaitsevaisten mielestä kaikki on toisin kun sen tekee ahdistettu, vainottu, kurjistettu ja sorrettu romanialainen.Oho kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091 ... 1_uu.shtmlPoliisit piiloutuivat hämäriin porttikongeihin - saivat rikolliset kiinni verekseltään
Rahan etsintään koulutetun koiran avulla poliisit löysivät miesten käytössä olleen vuokra-auton rakenteista käteistä rahaa, epäiltyjen aiempaa saalista. Rahat oli kätketty sen verran hyvin autoon, että sen rakenteita täytyi purkaa puolen tunnin ajan.
Kiinniotettuja noin 25- ja 35-vuotiaita miehiä epäillään yli kahdestakymmenestä varkaudesta tai varkauden yrityksestä eri puolilla Etelä-Suomea. Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi heidät eilen torstaina.
- Toivottavasti saavat pitää nuo kovalla työllä ansaitut rahat. Onhan meillä varaa...
Hienoa työtä poliisit ja se rahakoira. Ei ole teidän vikanne kun nämä pääsevät tuomioistumessa hyvällä vitsillä ja saavat RKP:n ja Alexander Stubbin sympatiat siihen päälle.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
Tässä menee jo sanattomaksi..
91-vuotias sotaveteraani ryöstettiin röyhkeästi keskellä päivää
Lauantai 14.9.2013 klo 14.54 (päivitetty klo 15.01)
Iäkäs mies joutui ryöstön uhriksi Vantaan Tikkurilassa perjantaina.
Ryöstäjät iskivät keskellä kirkasta päivää, noin kello 11.40 aikaan. Uhri, 91-vuotias sotaveteraani, oli hetkeä aiemmin nostanut suurehkon summan rahaa pankkikonttorista.
Kaksi miestä oli lähtenyt seuraamaan vanhusta ja käynyt Lummetiellä tähän käsiksi. He olivat vieneet väkisin uhrin rahapussin, tönäisseet tämän kumoon ja poistuneet paikalta.
Uhri sai tilanteessa vammoja, jotka vaativat sairaalakäyntiä.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen väkivaltarikosyksikkö pyytää havaintoja ja tietoja kuvassa olevista miehistä. Havainnot voi ilmoittaa päivystysnumeroon 071 873 6442.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091 ... 4_uu.shtml

Siinä todennäköiset ryöstäjät. Kuva Iltalehden nettisivuilta.
Täytyy kuitenkin muistaa, että tekijät tulevat köyhistä oloista, Suomi on ollut heille pettymys (sen mitä olen lehdistä lukenut, niin moni Suomeen henkensä hädässä paennut sompanssi on Suomen ahdasmielisen ilmapiirin takia valmis muuttamaan mm. Englantiin), sillä sitä mahdollista luvattua ja oletettua työtä ei ole ollut (sen mitä olen lehdistä lukenut, niin työhaussa tuntuvat kaikki ulkomaalaiset olevan ja/tai nähtävyyksiä katselemassa, kuten romanialaiset ovat sanoneet), ja kohtelu on ollut rasistista (sen mitä olen lehdistä lukenut, niin suomalaiset ovat erittäin rasistista kansaa).
Ei ihme, että tuo turhautuneisuus ja sorron kohteena olo purkautuu. Mutta me emme voi tuomita heitä, sillä todennäköisesti tuolla rahat luovuttaneella veteraanilla on kuitenkin paremmat olot kuin tekijöillä kotimaassaan ja hän saa hyvää hoitoa sairaalassa. Eikä ne viimeisiä rahoja vieneet. Kyllä hän pärjää hyvinvointivaltiossa. Tekijöillä on kuitenkin köyhiä sukulaisia kaukana jossain ja rahat menevät hyvään tarkoitukseen lasten opiskelun rahoittamiseen.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013
Poliisi: Varo tätä suurella setelillä varustautunutta naiskaksikkoa
Helsingissä on tullut ilmi suuren setelin avulla tehtyjä huijauksia. Helsingin poliisi haluaakin nyt varoittaa naiskaksikosta, joka on kierrellyt viime aikoina muun muassa Haagassa ja Munkkiniemessä.
Naisten taktiikkana on mennä liikkeisiin ja ostaa jotain pientä suurella setelillä. Vaihtorahat saatuaan naiset kuitenkin haluavat perua kaupat ja aiheuttavat sekaannusta, jonka avulla myyjälle annetaan liian vähän rahaa takaisin.
Toinen poliisin etsimistä naisista on hoikka, noin 50-vuotias ja nähty pukeutuneen farkkuihin sekä tummaan paitaan. Hänen epäilty rikostoverinsa taas on noin 30-vuotias ja tukevahko. Naisista nuoremmalla on ollut tekojen aikaan yllään farkut, valkoinen t-paita ja vaaleanharmaa paita. Poliisin mukaan naiset ovat ulkomaalaisia.
Helsingin poliisi pyytää naiskaksikosta tai tapahtumista jotain tietäviä soittamaan numeroon 071 877 4080.
metro-lehti
Tänään kello 11.42
Voihan se olla, että joissakin maissa kuuluu kulttuuriin maksaa isolla rahalla ja sitten perua ostokset. Emmehän me Impivaarassa ole tarpeeksi sivistyneitä tuomitsemaan kaukaisten maiden kulttuureita. Ja tumpelo myyjä ei käsitä, mitä ovat kulttuuriset erot. Kenkää hälle.