MURHA.INFO

Auerin menestysteos on herättänyt enemmän mielipiteitä kuin Juhannustanssit. Repikää siitä:
Anneli Auer: Murhalesken muistelmat 2016
"Aloin jo ensimmäisenä kesänä kirjoittaa kirjaa siitä, miltä tuntuu rakentaa uutta elämää murhatutkimuksen varjossa ja oletin, että poliisi saisi tekijän kiinni ennen kuin kirjani pääsisi loppuratkaisuun.
Toisin kävi. Jouduin keskelle oikeussalidraamaa, jonka kohteena olinkin minä itse ja joka lopulta johti kaikkien aikojen oikeusteurastukseen. Nyt neljän pitkän ja raskaan oikeudenkäynnin jälkeen minut on todettu syyttömäksi mieheni murhaan, mutta siinä sivussa on rikottu koko elämäni.
Mieheni murhaa on käsitelty mediassa laajasti ja minut on siellä syylliseksi julistettu jo ennen oikeudenkäyntiä. Minä olen elänyt ja hengittänyt siinä viranomaisten ja median kutomassa verkossa, joka on mennyt aina vain pahempaan solmuun aina kun sitä on yritetty avata. Mitä tapahtui? Nyt on aika paljastaa tarinan roistot ja sankarit, tuoda esiin likainen peli kulissien takana ja tehdä samalla paluu takaisin alkujuurille joulukuuhun 2006: kuka murhasi mieheni Jukka S. Lahden?”

Uskomaton tarina oikeusmurhasta: Miten voimaton yksilö on, kun selviytynyt uhri päätetään tuomita - vaikkei näyttöä ole.
PO. Vaikka näyttöä on erittäin paljon ulkoa murtautuneesta murhamiehestä ja Auerin yksinkertaisesta mahdottomuudesta murhaan eli varmasta syyttömyydestään - alusta alkaen.

Tämä tapaus on selvä merkki siitä, että oikeuslaitos ja poliisi katsovat olevansa oikeutettuja toimimaan lain ylä- ja ulkopuolella, siis rikollisesti ja mielivaltaisesti, ihmisoikeuksia ja oikeusperiaatteita tahallaan loukaten. Asiassa on ratsastettu vuosikaudet käsittämättömän surkealla, naurettavalla ja tekaistulla näytöllä ja kelvottomilla valetodisteilla, koska oikeaa näyttöä ja todistetta ei ole, olipa Auer sitten oikeasti syyllinen tai syytön.

Suomen väestö on kuseteltu poliittisten päättäjien kautta rajuun aivopesuun, jonka mukaan koneisto hoitaa epäkohdat. Ei hoida. Ainoa mitä koneisto hoitaa on tiedon kontrollin. Tarkasti pidetään huolta, että lehtiin päätyy vain propagandaa.
Naurettavaa. Oikeuslaitos on pelle. Auerin tapaus on saanut julkisuutta, hyvä niin. Yhtä leväperäisesti hoidetaan kaikki oikeusjutut, kaikissa oikeuslaitoksissa. Jaellaan tuomioita miten sattuu, arpomalla ja fiili- tai pärstäkertoimen mukaan. Ehkä tästä pelleilystä on jotakin hyötyä? Tuskin...

Tämän tapauksen viranomaistoiminnassa on tehty erittäin vakavia rikoksia, jotka on välttämättä selvitettävä puolueettomasti kansainvälisessä tuomioistuimessa, veipä Auer asian sinne itse tai ei. Vaikka seksirikostuomiokin kumottaisiin, eikä Auer haluaisi viedä asiaa enää euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, on viranomaisten toiminta silti vietävä kansainväliseen, suomalaisista viranomaisista ja hyvävelipiireistä riippumattomaan tuomioistuimeen. Tämä on aivan välttämätöntä, koska kyse ei ole vain vääristä ja erehtyneistä päätöksistä, jotka voi kumota antamalla oikean päätöksen, vaan kyse on paljon vakavammasta. Tällaiset päätökset eivät ole vain vääriä, vaan rikollisia, laittomia epäpäätöksiä. Useat viranomaiset ovat tehneet erittäin vakavia ihmisoikeusloukkauksia, perustavien oikeusperiaatteiden loukkauksia ja virkarikoksia, ja ovat niistä myös henkilökohtaisesti rikosoikeudellisessa vastuussa. Näillä henkilöillä ei ole enää mitään oikeutta tai uskottavuutta toimia viranomaisen asemassa. Näiden jatkaminen asemassaan edelleen on vaarallinen, koko yhteiskunnan laillista pohjaa ravisteleva skandaali, joka saattaa myös johtaa väkivaltaisuuksiin tai jopa kansalaistoimiin laillisen oikeuden palauttamiseksi ja rikollisvallan torjumiseksi.

Eeva Vainio
Todella koskettava ja järkyttävä teos, jota voinee pitää dokumenttina tapahtumista. Luettuani en epäile hetkeäkään Anneli Auerin vilpittömyyttä. Teos on julkaistu jo 2016. Tuolloin tragediayöstä oli kulunut kymmenen vuotta. Viime päivinä 2023 olemme saaneet lukea tarinan uusista käänteistä. Voi vain surra Auerin puolesta ja hämmästellä hänen henkisiä ja moraalisia voimavarojaan. Hän on kirjannut tapahtumat tarkalleen, myös oman mielensä hämmennyksen ja kuvitelmansa siitä mitä olisi voinut tapahtua. Kirjallisesti teos on sangen sujuva, mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Lukijana Auer on erinomainen, miellyttävä. Lopun spekulaatiot murhaajasta olisin karsinut, tai jättänyt jatko-osaan. Siihen kun ilmeisesti riittää ainesta.

Juonesta ja tutkinnasta: Todellisen murhaajan jäljittäminen jätettiin tekemättä, sen sijaan Auer pyrittiin murtamaan ja saamaan hänet tunnustamaan aviopuolisonsa murha. Käytettiin suoranaisia valheita, uitettiin "miesystäväksi" peitepoliisi ja kerättiin falskeja todistusaineistoja. Pieniä lapsia käytettiin äitiä vastaan, esikoisen silminnäkijähavaintoja ei otettu huomioon, eikä myöskään osaa asiantuntijalausunnoista.
Juonenkäänteet ovat enemmän kuin kafkamaisia, kuten Auer itse toteaa. Yksilö joutui valheellisen myllyn rattaisiin. Oikeuslaitos ja lehdistö pilasivat niin Auerin, lyhytaikaisen miesystävä Jens Kukan kuin jokaisen perheenjäsenen elämän, ihmissuhteet ja toimeentulon...ikään kuin perheenisän julma murha ei olisi ollut tarpeeksi. Lasten manipulointi, vieraannuttaminen äidistä, isovanhemmista ja entisistä ystävistä on rikoksista julmimpia. Oikeuslaitokselta tuskin kannattaa odottaa juuri minkäänlaista hyvitystä nyt, kun aikuistuneet lapset ovat peruneet äitiin ja miesystävään kohdistuneet insesti-, saatananpalvonta- yms. puheensa . Sijaiskotina toiminut veljen perhe sortui ilmeisesti ahneuteensa. Perhetragedia vain laajeni ja syveni. Millään rahalla ei tuhottua voida korvata.
Ilman muuta filmiksi, sarjaksi ja kansainväliseen levitykseen. Sieltä irti kaikki taloudellinen hyöty mikä irtoaa!
Hats off, kunnianpalautus Anneli Auerille!
Kuten Auer kirjoittaa: Jos tämä voitiin tehdä meille, tämä voidaan tehdä kenelle vaan.

http://kirjakontti.blogspot.com/2019/09 ... miten.html
Julkisuudessa käsiteltiin tutkinnan aikana paria silmiinpistävää asiaa: Auerin kodin sotkuisuutta sekä Auerin tunteetonta olemusta. Nämä kaksi seikkaa tuntuivat tekevän hänestä todennäköisemmän syyllisen aviomiehensä murhaan, vaikka todisteet ainakin muistelmateoksen mukaan olivat koko ajan osoittaneet ulkopuoliseen tekijään. Oikeudenkäynnissä poliisit todistivat sotkuisuudesta ja joku poliisi oli jopa laskenut kaapista löytyneiden deodoranttipurkkien määrän. Jos luki uutisia tuohon aikaan, ei voinut olla törmäämättä kuviin kodista - ne löytyvät yhä internetistä.
Tämän päälle ei voi olla ajattelematta, että Anneli Auer joutui maksamaan myös viileähköstä ja tasaisesta olemuksestaan, joka ei taipunut tarpeeksi valtavirran odotusten mukaiseksi.

Toisekseen Anneli Auerin kirjassa edettiin kuin Sivullisessa: alkuosassa kerrottiin elämästä ja monista yksityiskohtaisista tapahtumista ja sanomisista. Auer kuvasi perhe-elämää, lomamatkoja, parisuhdetta ja tapaansa tehdä kotitöitä. Hän tunnustautui huonoksi siivoojaksi, se kun oli ollut enemmän aviomiehen hommia. Ja paljon muuta. Kun astutaan oikeussaliin, kaikki nuo arkiset tapahtumat saavatkin odottamattoman painoarvon.

Mitä jos meidän eletty elämämme käänneltäisiin oikeussalissa huomenna? Marssitettaisiin unohtuneet ihmissuhteet, työkaverit, vanhat kaverit, sukulaiset antamaan luonnekuvauksia sinusta ja minusta, syytetyistä. Jos laskettaisiin, miten olet kohdellut lapsia, oletko retuuttanut, oletko lyönyt, huutanut. Oletko riidellyt puolisosi kanssa? Mitä mieltä naapurisi on sinusta tai lapsistasi? Auerinkin lapset olivat kuulemma katselleet nälkäisinä, kun naapurit olivat olleet grillailemassa takapihalla. Ja jos puolisosi on kuollut, oletko yrittänyt etsiä uutta rakkautta?

Kaikkea tätä katsoisit sivusta, kun elämästäsi tehtäisiin otsikoita ja lehtijuttuja ja sinä et voisi enää tehdä muuta kuin ottaa vastaan vihanhuudot.
Anneli Auer menetti luottamuksensa oikeusvaltioon ja poliisiin. Hän toteaa kirjassaan, että jos hänelle kävi näin, jollekin toisellekin voi käydä samoin. Riittää vain, että on väärässä paikassa väärään aikaan - hänelle se sattui olemaan oma koti.

Maailma ei ole ihmisyksilön hallinnassa, siinä on järjettömyyksiä. Camus itse oli agnostikko, joten hän ei ilmeisesti kieltänyt täysin sitä, että jossain kuitenkin voisi olla puhdas oikeus ja järki ja rakkaus ja oikeudenmukaisuus. Mutta nämä kaksi kirjaa yhdessä puhuvat siitä, että absurdista maailmasta niitä tuskin löytää.
Voi vain rukoilla, ettei absurdius satu törmäämään omaan nokkapeltiin, ainakaan liian kovaa.

https://kirjojenmaa.blogspot.com/2016/1 ... elmat.html
Auerin tarina paljastaa miten Suomessa saadaan poliisin ja oikeuslaitoksen taholta mustastakin valkoista tai oikeastaan tässä tapauksessa toisin päin. Auer tuntee juttunsa todella hyvin, se näkyy kirjassa selvästi eikä hänen kirjailijantaidoissakaan ole moitteen sijaa. Kirja on erittäin hyvin ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Kolmeensataan sivuun on saatu mahtumaan hurja tapahtumasarja

5v sitten
Johanna Lehtonen
täällä on ainakin totuus selvillä kaikilla... kannattaa kysyä itseltään, mistä sen "totuuden" löysi... valtamediastako? jos näin, kannattaa miettiä, kenen totuus on se, joka julkaistaan... paljon on erikoisuuksia auerin lasten suhteen, ja sijaiskotibisnes ei ole ehkä se ensimmäinen, jonka rehellisyyteen kannattaa nojata.
"en lue tätä koska tiedän jo totuuden hesarista"
enpä ihmettele enää miksi suomalainen kansa esim. äänestää miten äänestää – ja ylipäänsä enää äänestää – jos tuossa on vaihtoehdot tiedonsaantiin yhteiskunnallisista asioista/politiikasta.
omalla nimellä ja kuvalla ja työnantajan sananvapaudella – ja agendalla – valtamediassa kirjoitetaan...

En myöskään ymmärrä, miten murhayön tapahtumiin osallistumattomat ihmiset tietävät niin tarkkaan, mitä tapahtui ja mikä on totuus. Kirja kannattaa lukea eikä Hesari eivätkä muut lehdet aina tiedä kaikkea.

Tuulikki Talvitie
Minä olen ollut hämmästynyt siitä kuinka voimakkaasti ihmiset tuomitsevat Auerin vaikkei mitään todellista tietoa ole. Ainoastaan lehtien kohu-uutiset. Helposti ja vailla todellista näyttöä joutuu "kivitetyksi" täällä ns sivistyksen keskellä. Pelottavaa ja kuvottavaa.

Anne Virtanen
Aikoinani päätin, etten lue kirjaa, silti tiesin Annelin syyttömäksi. Itseasiassa tuntui aika hurjalta mitenkä kansaa manipuloitiin vanhanaikaiseen kivittämisleikkiin. Kenellekään ei tullut mieleen, että kepeästi tuhottiin yksi perhe ja varsinkin ensin lapsilta lähti isä ja sitten äiti. Totuutta ei toki tiedä kuin asianosaiset itse. Mutta kivittäjiä riitti ja sitä ihmettelin useaan otteeseen jos yritin sanoa sitä yleistä agendaa vastaan jotain. Lopulta sitten itseltäni on mennyt luottamus viranomaistahoja vastaan. Ja monia muitakin instansseja kohtaan.Lehdistö myöskin, Ja se aihe on vain syventynyt ymmärtämisen myötä. Välillä nykyään tekisi mieli lukea kirja, sillä olen joutunut itsekin nettiseuraajien uhriksi, että onko jotain yhtymäkohtia Annelin seurantaan. Mutta en oikeen kykene lukemaan varmaankaan murhista. Jotenkin sisälläni muhii sellainen ajatus, että nyt siellä sisäisillä tahoilla alkaisi vihdoin tapahtumaan muutoksia. Toivottavasti myös löytyy nuoria vanhempia jotka laittavat sen tapahtumaan lastensuojelussa esim. Tapaus Anneli avaa tien parhaimmassa tapauksessa ummehtuneiden laitosten putsaukseen.

Iiki Isotalo
Nyt kun kirjan olen lukenut viimein, kuuntelin myös häke-nauhan jälleen kymmenen, jollei kaksikymmentä kertaa. Minua ihmetyttää miten se saatiin vaikuttamaan siltä kuin Anneli olisi miehensä surmannut. Minusta se puhuu vahvasti sen puolesta, että paikalla oli ulkopuolinen henkilö. Mm. äänet joita kuului kun AA oli puhelimessa, tai miten Jukka huusi vaimoaan apuun. Tämä jää ehkä arvoitukseksi, mutta oikeus oli oikeassa siinä, että näyttöä ei ollut tuomita AA murhasta.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja jossain kohtaa jopa tunsin pientä sääliäkin naista kohtaan, sillä vaikka en itse ole vielä äiti, voin vain kuvitella miten hirveältä tuntuu kun siteet ja kontaktit omiin lapsiin katkaistaan täydellisesti.
Kirja oli sujuvaa luettavaa ja annoin tälle goodreadsissa 3/5 tähteä.

Nyt olen sitten lukenut kirjan, jota en missään nimessä ajatellut lukevani, mutta niin kuitenkin kävi. Puhuuko kirjassa murhaaja vai oikeusmurhan uhri, sitä en osaa sanoa. Kaikki ei varmaankaan ole mennyt niin kuin vuosien aikana lehdissä on kirjoitettu. Kirjaa lukiessa mieleen nousi jatkuvasti uusia kysymyksiä. Etenkin Auerin lasten tilanne koko tämän prosessin aikana mietityttää. Miten he ovat oikeasti selvinneet kaikesta tästä? Anneli Auerin tyyneyttä olen usein ihmetellyt ja ihmettelen sitä osin vieläkin. Ehkä kaikkein eniten ihmettelen kuitenkin sitä, miksi hän haluaa olla edelleen esillä julkisuudessa. Ymmärrän toki, että kirjoittaminen saattaa olla terapeuttista.

Ankie Mia Andefelt
Moni ottaa tämän teoksen suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena.
Miksei esim. Auervaaran tai Aarnion kirjat saa ihmisiä kivittämään heitä?

Yleisin mielipide 5v sitten:
Jaana Järvi
Anneli Auerin kirja on teos, jota en halua lukea.
Ritva Klemetti
Kirja jota en halua lukea.
Kirsi Schmid
Suorastaan oksettaa tämä lasten hyväksikäyttäjä. En aio lukea kirjaa.
Hanna Saari
Nähdessäni kirjan nimen ja kansikuvan päätin, ettei mun tartte tuota lukea.

Esko Juhola
Auer on aika monella mittapuulla yksi Suomen vihatuimpia ihmisiä (sen voit päätellä esimerkiksi tästä kommenttiketjusta, jossa ihmiset ilmoittavat, etteivät missään nimessä aio lukea hänen kirjaansa).
Siinä voi sitten itse kukin kysellä, että mistä tämä "luottamattomuus" johtuu. Media tuomitsi Auerin jo ennen lopullista tuomiota, mitä tutkittiin ihan yliopistotasolla asti. Tämä asettaa tietysti "puolueettomuuteen ja objektiivisuuteen pyrkivän" median kyseenalaiseen valoon. Hyvin paljon tästä median asenteesta on välittynyt myös ihan tavallisille median kuluttajille.
Omituisuudella viittasin siihen, että ihmiset väittävät Auerin olevan syyllinen, vaikka asiaa perusteellisesti punninnut oikeusaste on hänet todennus syyttömäksi miehensä murhaan. Onneksi tuomioita ei jaeta mutu-tuntumalla, kuten tällä laudalla tunnutaan heppoisesti tehtävän.


jos asia olisi niin että se minkä tuomioksi todetaan on aina totta, erehtymisen vaaraa ei ole kuten olen ymmärtänyt joidenkin sanoman täällä, niin tämän perusteella hän on sitten pedofiili muttei miehensä murhaaja.
erään koulunkäynnit pilataan, ja joka viedään rikosoikeudellisesti täysi-ikäisenä muka huostattavana nuorena, täysin ehdotonta vankeusrangaistusta vastaavaan huostaan, rikoksesta josta ei määrätä ehdotonta aikuiselle. Vaan sitäkin parempi se on bisneksen kannalta, jos voidaan esittää että on niin vaarallinen, niin valtio maksaa jo kymppitonnin kuussa, eikä siitä edes ole vaivaa, kun se ei ole oikeasti sellainen. Kaikki jutut kaatuivat lopulta oikeusasteissa, joka ikinen. Se ei tosin estä poliisia kyttäämästä sitä vielä tänäkin päivänä. En viitsi olla tämän tarkempi, etten outtaa itse henkilöä.

Samaan aikaan tässä on nähty niin monta isättömyystapausta, vain elatusmaksut saat nähdä lapsistasi, sillä ei ole mitään väliä millainen sosiopaatti äiti sattuu olemaan. Tästä päästään vasta poliisilaitoksen ja oikeus_laitoksen osaamiseen näissä asioissa. Ihan rehellisesti, mikään tässä maailmassa ei tule maksamaan sulle niin paljon, kuin kuvitelma siitä että poliisi on ystäväsi ja että oikeuslaitoksen toiminassa on kysymys oikeuden tapahtumisesta. Etenkin poliisi on sellainen, että se kannattaa pitää täysin pellolla asioista ja pitää vain turpansa kiinni. Omat faktansa kannattaa säästää oikeuteen, mitä perustavanlaatuisempi asia vastapuolella on hukassa, sitä komeammin juttu kaatuu.

Tässä Auerin jutussa ei ole mitään käsittämätöntä, tämä on vain täysin odotettava kuvio ja mediaan noussut jäävuoren huippu siitä, mikä on Suomen pilalle mädäntyneessä järjestelmässä arkipäivää. Sekä erityisesti lastensuojelu on tässä suomen puussa niin pilalle mädäntynyt oksa, että sitä tuskin voi enää edes pelastaa ja puu vain tervehtyy siitä, jos sen leikkaisi kokonaan pois.

Me suomalaiset olemme niin poliittisesti tyhmä kansa, että oikein ansaitsemme kuolla sukupuuttoon.

Yritin kuunnella tätä äänikirjana. Lukijana kirjailja itse. En pystynyt, lukuääni on hirveä. Niin paljon ei kiinnosta, että ostaisin kirjan. Kuitenkin on huomionarvoista tuo edelle nostettu näkökulma siitä, miksi juuri tämä kirja suututtaa niin kovasti niitä henkilöitä, joiden viranomaistoimintaa kirjassa ruoditaan. Moni tuomittu ja tekonsa tunnustanut rikollinen on takavuosian kirjoitellut elämäkertojaan, eikä niistä sen kummempaa kiukkua ole noussut. Sen sijaan Auer, joka on todettu syyttömäksi miehensä murhaan ei saisi kirjoittaa elämänsä vaikeimmasta koettelemuksesta. Mielestäni tämä kertoo yksiselitteisesti siitä, että isoja virheitä on tehty, eikä niitä haluta Auerin näkökulmasta saattaa ihmisten tietoon.

Maailmassa on niin paljon paskaa kirjallisuutta, että onneksi jokainen saa oman kulttuuripläjäyksensä vapaasti valita. Tuskin tästä tulee uutta Seitsemää veljestä, jota pakkoluetaan yläasteella.

Sikäli siis kirja ei herätä kummempia intohimoja, koska jokaisella on oikeus kirja kirjoittaa. Ja luoja että niitä kirjoitetaan, ihan kaikesta. Kolmikymppiset kirjoittaa muistelmiaan ja niin edelleen. Lukemiseen ei kukaan pakota.

Sipi kirjoitti: Su Touko 28, 2023 8:29 pm Yritin kuunnella tätä äänikirjana. Lukijana kirjailja itse. En pystynyt, lukuääni on hirveä. Niin paljon ei kiinnosta, että ostaisin kirjan. Kuitenkin on huomionarvoista tuo edelle nostettu näkökulma siitä, miksi juuri tämä kirja suututtaa niin kovasti niitä henkilöitä, joiden viranomaistoimintaa kirjassa ruoditaan. Moni tuomittu ja tekonsa tunnustanut rikollinen on takavuosian kirjoitellut elämäkertojaan, eikä niistä sen kummempaa kiukkua ole noussut. Sen sijaan Auer, joka on todettu syyttömäksi miehensä murhaan ei saisi kirjoittaa elämänsä vaikeimmasta koettelemuksesta. Mielestäni tämä kertoo yksiselitteisesti siitä, että isoja virheitä on tehty, eikä niitä haluta Auerin näkökulmasta saattaa ihmisten tietoon.

Maailmassa on niin paljon paskaa kirjallisuutta, että onneksi jokainen saa oman kulttuuripläjäyksensä vapaasti valita. Tuskin tästä tulee uutta Seitsemää veljestä, jota pakkoluetaan yläasteella.

Sikäli siis kirja ei herätä kummempia intohimoja, koska jokaisella on oikeus kirja kirjoittaa. Ja luoja että niitä kirjoitetaan, ihan kaikesta. Kolmikymppiset kirjoittaa muistelmiaan ja niin edelleen. Lukemiseen ei kukaan pakota.

En ole harrastanut äänikirjojen kuuntelemista, joten en pysty ottamaan kantaa, miltä tuntuisi kuunnella Auerin muistelmia hänen itsensä lukemana. Ainakin Annelin englanninkielisiä askarteluohjeita on ollut ihan hauska seurata netistä, vaikka askartelijaksi minusta ei hyvilläkään ohjeilla ole, eli se ei ole minun juttuni.

Hankin aikoinaan Annelin kirjan itselleni siitä syystä, että halusin lukea Annelin tarinan hänen itsensä kirjoittamana. Vasta kirjan luettuani ymmärsin, kuinka tarkasti Anneli oli vuosien varrella dokumentoinut tapahtumia hänen miehensä kuoleman jälkeen. Kirja on myös siitä syystä minulle tärkeä, että sitä lukiessa palautuu monia asioita mieleen, mitä on tullut Annelin taustajoukoissa seurattua hyvinkin tarkasti. Oma kirjakappaleeni on varustettu Annelin omistuskirjoituksella ja sen on päivätty 19.9.2016.

Oletko, Sipi, ajatellut, että voisit lainata "Murhalesken muistelmat"-kirjan kirjastosta, jolloin kirjaa ei tarvitse ostaa ja sen saa palautettua lukemisen jälkeen takaisin kirjastoon omaa kirjahyllyä täyttämästä? Käsittääkseni nyt olisi hyvä hetki lukea Annelin kirja muistin virkistykseksi, sillä 12.6.2023 jälkeen pääsemme lukemaan Pauli Kuusirannan näkemyksiä samasta asiasta. Mielenkiintoista päästä seuraamaan, miten hyvin Auerin ja Kuusirannan kirjojen asiakokonaisuudet istuvat itse kunkin omaan käsitykseen Ulvilan murhan tapahtumien kulusta ja asioiden käsittelystä murhan jälkeen.

Ymmärrän hyvin Sipiä. Suomessa tosiaan jokainen saa kirjoittaa kirjan. Samoin jokainen saa valita lukemisessa.

Viime aikoina esimerkiksi tuomittujen rikollisten kirjoittamat kirjat ovat nousseet varsin suureen suosioon. Ne voivat olla hauskoja lukea ja siinä mielessä viihdyttäviä. Mutta rikollisten ajatusmaailmaa jonkin verran tuntevana tiedän että niiden lukeminen on tehtävä aika suurella varauksella mitä kerrotun paikkansapitävyyteen tulee. Olisi myös hyvä omata muualta hankittua tietoa kerrotusta, muuten tulee huomaamattaan johdetuksi harhaan. Niinpä koenkin että on parempi käyttää aikaa johonkin muuhun.
Olen lukenut Murhalesken muistelmat enkä ole kokenut sitä mitenkään hyödyllisenä. Kirjan totuusarvoa ei voi pitää suurena. Kyseessä on vain muistelmat. Jonkinlaista tilitystä omasta näkökulmasta. Ja koska kirjoittaja on itsekin asianosainen, ollut jopa epäiltynä ja kahdesti oikeudessa tuomittukin, ei kirjoittajaa voi näin ollen mitenkään pitää objektiivisena. Itse en pysty kirjaa suosittelemaan yleisemmin. Joku Ulvilaharrastaja varmasti ajattelee asiasta toisin ja se tietenkin on hänen oikeutensa.

Doris Watson kirjoitti: La Heinä 15, 2023 8:55 pm
A:n terveydestä ja persoonallisuushäiriöistähän meillä ei ole tietoa. Julkisuuskuvan perusteella voisi veikata jonkinlaista autismia. Ilmeetön, tunteita ilmaisematon. Minkäänlaista huolta ja lämpöä, surua ei ole huokumassa traumaattisesti kuollutta puolisoa sekä lapsia kohtaan. Tämä minua ihmetyttää. Siksi voin jopa kuvitella että olisi pystynyt tappamaan miehensä.
Ja tappamiselta ei suojaa koulutus ym asiat jos patoutunut paha olo ja katkeruus ryöpsähtää. Näitä kilttejä puolisoja joista naapurit kommentoivat " ei olisi ikinä uskonut" on otsikoissa yhtenään. Hupparimiehiä vähemmän.

Anneli Auer kirjassaan sivuilla 190-192:

"Oikeutta omaan yksityiselämään mielisairaalassa ei tunnettu lainkaan. Päiväsaikaan potilaat ja tutkittavat lukittiin ulos huoneistaan yhteisiin tiloihin. Öisin hoitajat kävivät kurkkimassa ikkunoista. Mielisairaalassa oltiin tarkkailtavana 24 tuntia vuorokaudessa.

Mielentilatutkimus on kattava katsaus ihmisen elämään. Mukana on psykologi, lääkäri, sosiaalityöntekijä, omahoitaja ja koko muu hoitohenkilökunta. Heistä jokaisella on tutkimuksessa oma roolinsa. Tutkittavasta hankitaan kaikki elämän aikana kertynyt viranomaistieto neuvolasta ja kouluajoista lähtien, lähetetään kyselylomakkeita entisiin työpaikkoihin, ystäville ja sukulaisille, häntä haastatellaan monen eri ihmisen voimin, tehdään palikkatestejä, mustetahratestejä, palapelejä, älykkyystestejä, tietokonetestejä ja täytetään kaikenlaisia kyselylomakkeita erilaisia psykologisia arvioita varten. Myös fyysinen terveys tutkitaan.
...
Tutkimuksen loppuvaiheessa sain ensin tavata psykologin, joka antoi minulle oman arvionsa tutkimuksesta suullisesti. Hänen selostaessaan luonteenpiirteitäni yllätyin siitä, että luonnekuvaus tosiaan tuntui osuvan monissa asioissa kohdalleen. Luottamukseni psykologeja kohtaan ei ollut kovin korkealla joidenkin kuulemieni todistajanlausuntojen jälkeen. Toisaalta ihmettelin kuvauksen synkeää näkemystä, koska se tuntui painottuvan negatiivisiin piirteisiin. Psykologi kertoi, että syyntakeisuuden selvittämisen lisäksi mielentilatutkimuksen tarkoitus oli nimenomaan kaivaa ihmisestä esiin kaikki mahdolliset viat ja heikkoudet, jotka voivat selittää tehtyjä rikoksia. Yleensä hän kirjoitti erikseen loppukaneetin, jossa luonteenpiirteet oli suhteutettu tekoon. Minun tapauksessani hän kuitenkin jätti tämän osuuden kokonaan tekemättä, koska minusta ei sellaisia vikoja löytynyt.

Viimeisenä vuorossa olivat keskustelut lääkärin kanssa. Johtava lääkäri M. E. oli parrakas, tummahiuksinen, älykkään oloinen, suunnilleen ikäiseni mies. Hän katsoi minua tiiviisti silmiin koko keskustelun ajan ja pyysi kertomaan tapahtumayöstä. Jouduin jälleen kerran palaamaan takaisin murhayön epämiellyttäviin muistoihin ja vastaamaan kaikenlaisiin lisäkysymyksiin ihan kuin olisin ollut poliisikuulustelussa.

Myöhemmin hän totesi suoraan, ettei minussa ollut mitään muuta poikkeuksellista kuin se, että minussa ei ollut mitään poikkeuksellista. Yleensä hänellä oli iso kasa papereita tutkittavan ongelmista jo tutkimuksen alkaessa - minusta ei ollut mitään. Psykologisissa tutkimuksissa tai osastotarkkailussa ei ollut tullut esiin mitään mielenterveysongelmiin viittaavaa. Olin henkisesti terve eikä minulla ollut edes persoonallisuushäiriötä. Minusta ei löytynyt muuta vikaa kuin lievästi kohonnut kolesteroli. Sitä en ihmetellyt yhtään, koska olin syönyt vankilassa makkaraa ja läskisoosia jo pitkät ajat. Ihan hukkaan ei siis kahdeksan viikon Vaasan reissu mennyt - nyt tietäisin syödä terveellisemmin."

Epäiltynä olleen sanaan voi tosiaan luottaa.

Ihan naistenlehtien novelli-tasoa tuo teksti. Jos olisi halunnut mainettaan kirkastaa, olisi voinut julkaista lääkärin lausunnon. Ehkei kuitenkaan olisi kestänyt päivänvaloa .

Doris Watson kirjoitti: La Heinä 15, 2023 10:17 pm Ihan naistenlehtien novelli-tasoa tuo teksti. Jos olisi halunnut mainettaan kirkastaa, olisi voinut julkaista lääkärin lausunnon. Ehkei kuitenkaan olisi kestänyt päivänvaloa .

Anneli jatkaa kirjassaan sivulla 193:

"Mielentilatutkimuksesta saapui kirjallinen lausunto postitse parin viikon kuluttua. Näin nyt ensimmäistä kertaa koosteen siitä, mitä minut tunteneet henkilöt olivat vastanneet sairaalasta lähetettyihin kyselyihin. Vastaukset olivat nimettömiä, mutta niistä pystyi päättelemään, mikä oli lapsuudenystävältäni, entiseltä esimieheltäni, entiseltä avomieheltäni tai sukulaisilta. Lausunnosta selvisi muun muassa se, etten ollut koskaan elämässäni ollut innostunut siivoamisesta, eikä poliisien ja tuomareiden kauhistelemissa vaatekasoissa ja muussa "sotkussa" ollut mitään epätavallista kodissani. Yleisen käsityksen mukaan olin kuitenkin pitänyt lapsistani ja perheestäni hyvää huolta, eikä edes entisellä avomiehelläni ollut minusta mitään erityisen negatiivista sanottavaa.

Olisin halunnut mielentilatutkimukseni julkiseksi kokonaisuudessaan, jotta nämä asiat olisivat tulleet yleiseen tietoon. Satakunnan käräjäoikeus ei kuitenkaan suostunut siihen, vaan ainoastaan johtopäätösosio julkistettiin. Perusteluna oli muiden henkilöiden arkaluonteisten tietojen suojeleminen. En uskonut tätä, koska lausunnosta ei löytynyt mitään arkaluontoista eikä siinä edes mainittu nimiä. Tutkimus esitti K. L.:n ja R. S.:n ihmettelemät asiat täysin normaalissa valossa. Tuomarit siis halusivat suojella vain ja ainoastaan itseään salaamalla totuuden, sillä mitään muuta suojeltavaa ei ollut."

Mikä on motiivisi kyseenalaistaa Annelin ja hänen vanhimman tyttärensä silminnäkijähavainnot Tähtisentieltä murhayönä? Voisi olla hyvä, jos jossain vaiheessa asioiden edetessä paljastetaan sellaisten henkilöiden tekemisiä, jotka Annelin tekemisiä todennäköisemmin eivät kestä päivänvaloa.

Pieni liekki kirjoitti: La Heinä 15, 2023 10:59 pm

Doris Watson kirjoitti: La Heinä 15, 2023 10:17 pm Ihan naistenlehtien novelli-tasoa tuo teksti. Jos olisi halunnut mainettaan kirkastaa, olisi voinut julkaista lääkärin lausunnon. Ehkei kuitenkaan olisi kestänyt päivänvaloa .

Anneli jatkaa kirjassaan sivulla 193:

"Mielentilatutkimuksesta saapui kirjallinen lausunto postitse parin viikon kuluttua. Näin nyt ensimmäistä kertaa koosteen siitä, mitä minut tunteneet henkilöt olivat vastanneet sairaalasta lähetettyihin kyselyihin. Vastaukset olivat nimettömiä, mutta niistä pystyi päättelemään, mikä oli lapsuudenystävältäni, entiseltä esimieheltäni, entiseltä avomieheltäni tai sukulaisilta. Lausunnosta selvisi muun muassa se, etten ollut koskaan elämässäni ollut innostunut siivoamisesta, eikä poliisien ja tuomareiden kauhistelemissa vaatekasoissa ja muussa "sotkussa" ollut mitään epätavallista kodissani. Yleisen käsityksen mukaan olin kuitenkin pitänyt lapsistani ja perheestäni hyvää huolta, eikä edes entisellä avomiehelläni ollut minusta mitään erityisen negatiivista sanottavaa.

Olisin halunnut mielentilatutkimukseni julkiseksi kokonaisuudessaan, jotta nämä asiat olisivat tulleet yleiseen tietoon. Satakunnan käräjäoikeus ei kuitenkaan suostunut siihen, vaan ainoastaan johtopäätösosio julkistettiin. Perusteluna oli muiden henkilöiden arkaluonteisten tietojen suojeleminen. En uskonut tätä, koska lausunnosta ei löytynyt mitään arkaluontoista eikä siinä edes mainittu nimiä. Tutkimus esitti K. L.:n ja R. S.:n ihmettelemät asiat täysin normaalissa valossa. Tuomarit siis halusivat suojella vain ja ainoastaan itseään salaamalla totuuden, sillä mitään muuta suojeltavaa ei ollut."

Mikä on motiivisi kyseenalaistaa Annelin ja hänen vanhimman tyttärensä silminnäkijähavainnot Tähtisentieltä murhayönä? Voisi olla hyvä, jos jossain vaiheessa asioiden edetessä paljastetaan sellaisten henkilöiden tekemisiä, jotka Annelin tekemisiä todennäköisemmin eivät kestä päivänvaloa.

Todella ympäripyöreätä selittelyä. Arkaluontoisuuden vuoksi ei asioita tuotu julki. Kyseenalaistan koko touhun murhayöltä. A on voinut pakottaa tyttärensä tappotouhuun mukaan.Uhannut että joutuu vankilaan loppuiäkseen jos kertoo totuuden.
A huusi " kuole". Jukka pyysi apua tyttäreltään " voisit auttaa vähän". Eikös nämä kuuluneet nauhalta.

^

Doris Watson kirjoitti: La Heinä 15, 2023 11:22 pm
Todella ympäripyöreätä selittelyä. Arkaluontoisuuden vuoksi ei asioita tuotu julki. Kyseenalaistan koko touhun murhayöltä. A on voinut pakottaa tyttärensä tappotouhuun mukaan.Uhannut että joutuu vankilaan loppuiäkseen jos kertoo totuuden.
A huusi " kuole". Jukka pyysi apua tyttäreltään " voisit auttaa vähän". Eikös nämä kuuluneet nauhalta.

Mietitkö yhtään, mitä tästä tapauksesta täällä kirjoitat ja oletko ottanut siitä selvää lukemalla esimerkiksi Vaasan hovioikeuden vuonna 2015 antaman vapauttavan päätöksen asiassa?

Ei ole missään häketallenteella kuultavissa, että Anneli olisi huutanut "kuole" tai että Jukka olisi pyytänyt apua tyttäreltään "voisit auttaa vähän". Mitä, jos vaikka kuuntelisit alkuun kyseisen häketallenteen ja lukaisisit kesälukemisena Annelin kirjan "Murhalesken muistelmat"? Olet kirjoittanut täällä murhainfossa muissa osioissa ihan järkeviä viestejä, joten omien aivojen käyttö on täälläkin enemmän kuin suotavaa.

Pieni liekki kirjoitti: La Heinä 15, 2023 11:53 pm ^

Doris Watson kirjoitti: La Heinä 15, 2023 11:22 pm
Todella ympäripyöreätä selittelyä. Arkaluontoisuuden vuoksi ei asioita tuotu julki. Kyseenalaistan koko touhun murhayöltä. A on voinut pakottaa tyttärensä tappotouhuun mukaan.Uhannut että joutuu vankilaan loppuiäkseen jos kertoo totuuden.
A huusi " kuole". Jukka pyysi apua tyttäreltään " voisit auttaa vähän". Eikös nämä kuuluneet nauhalta.

Mietitkö yhtään, mitä tästä tapauksesta täällä kirjoitat ja oletko ottanut siitä selvää lukemalla esimerkiksi Vaasan hovioikeuden vuonna 2015 antaman vapauttavan päätöksen asiassa?

Ei ole missään häketallenteella kuultavissa, että Anneli olisi huutanut "kuole" tai että Jukka olisi pyytänyt apua tyttäreltään "voisit auttaa vähän". Mitä, jos vaikka kuuntelisit alkuun kyseisen häketallenteen ja lukaisisit kesälukemisena Annelin kirjan "Murhalesken muistelmat"? Olet kirjoittanut täällä murhainfossa muissa osioissa ihan järkeviä viestejä, joten omien aivojen käyttö on täälläkin enemmän kuin suotavaa.

Käännytystyösi ei tuota tulosta tässä kohtaa

Doris Watson kirjoitti: Su Heinä 16, 2023 12:16 am

Pieni liekki kirjoitti: La Heinä 15, 2023 11:53 pm ^

Doris Watson kirjoitti: La Heinä 15, 2023 11:22 pm
Todella ympäripyöreätä selittelyä. Arkaluontoisuuden vuoksi ei asioita tuotu julki. Kyseenalaistan koko touhun murhayöltä. A on voinut pakottaa tyttärensä tappotouhuun mukaan.Uhannut että joutuu vankilaan loppuiäkseen jos kertoo totuuden.
A huusi " kuole". Jukka pyysi apua tyttäreltään " voisit auttaa vähän". Eikös nämä kuuluneet nauhalta.

Mietitkö yhtään, mitä tästä tapauksesta täällä kirjoitat ja oletko ottanut siitä selvää lukemalla esimerkiksi Vaasan hovioikeuden vuonna 2015 antaman vapauttavan päätöksen asiassa?

Ei ole missään häketallenteella kuultavissa, että Anneli olisi huutanut "kuole" tai että Jukka olisi pyytänyt apua tyttäreltään "voisit auttaa vähän". Mitä, jos vaikka kuuntelisit alkuun kyseisen häketallenteen ja lukaisisit kesälukemisena Annelin kirjan "Murhalesken muistelmat"? Olet kirjoittanut täällä murhainfossa muissa osioissa ihan järkeviä viestejä, joten omien aivojen käyttö on täälläkin enemmän kuin suotavaa.

Käännytystyösi ei tuota tulosta tässä kohtaa

On varmaan sinusta itsestäsi kiinni, kuinka paljon aiot tähän tapaukseen perehtyä. Ilmeisesti et ole ajatellut perehtyä olemassa oleviin aineistoihin.

Pieni liekki kirjoitti: Su Heinä 16, 2023 12:24 am

Doris Watson kirjoitti: Su Heinä 16, 2023 12:16 am

Pieni liekki kirjoitti: La Heinä 15, 2023 11:53 pm ^

Mietitkö yhtään, mitä tästä tapauksesta täällä kirjoitat ja oletko ottanut siitä selvää lukemalla esimerkiksi Vaasan hovioikeuden vuonna 2015 antaman vapauttavan päätöksen asiassa?

Ei ole missään häketallenteella kuultavissa, että Anneli olisi huutanut "kuole" tai että Jukka olisi pyytänyt apua tyttäreltään "voisit auttaa vähän". Mitä, jos vaikka kuuntelisit alkuun kyseisen häketallenteen ja lukaisisit kesälukemisena Annelin kirjan "Murhalesken muistelmat"? Olet kirjoittanut täällä murhainfossa muissa osioissa ihan järkeviä viestejä, joten omien aivojen käyttö on täälläkin enemmän kuin suotavaa.

Käännytystyösi ei tuota tulosta tässä kohtaa

On varmaan sinusta itsestäsi kiinni, kuinka paljon aiot tähän tapaukseen perehtyä. Ilmeisesti et ole ajatellut perehtyä olemassa oleviin aineistoihin.

On paljon helpompaa vain tietää asioita, kuin opiskella niitä.

Jovian kirjoitti: Ma Loka 02, 2023 4:23 pm Esimerkiksi tässä kontekstissa kun Annelista leivottiin noita, arkkityyppinen paha äiti median toimesta, niin se synnytti lukijoissa alkukantaisia defenssimekanismeja jotka implementoituvat tähän ed. mainittuun uskomusjärjestelmään.
Jos tehtäisiin jonkinlainen tutkimus siitä, kuinka moni uskoo herttuan vuonna 2023 siihen että Anneli on syyllinen, niin väittäisin suhteellisella varmuudella sitä että näillä henkilöillä on keskivertoa enemmän huonot suhteet omaan äitiinsä. Omaa huonoa äitisuhdetta projisoidaan Anneliin, koska sellaisia me ihmiset nyt vaan ollaan. Koska perheen äiti on kohdattu omassa elämässä huonolla tavalla, niin on helppo uskoa Annelin olevan syyllinen pienellä todistusaineistolla ja pysyä siinä. Tietenkin tilanteeseen vaikuttaa myös Annelin oma erikoislaatuinen persoonallisuus, hän on mielestäni jossakin autismispektrin piirissä kuitenkin joten hän on täydellinen syntipukki soihtujen kantajille.

Ainoa erikoislaatuisuus persoonassa on, että EI ole mitään erikoislaatuisuutta, vaan Auer on aivan tavallinen suomalainen äiti.
Keskiarvon yläpuolella positiivisissa ominaisuuksissa: Älykäs, rauhallinen, kiltti, ahkera koulutyttö.
Poikkeaa Anneli kyllä julkuista narsisseista: marinkiini-poliitikoista, tubettajista, unelmahäistä ja -taloista sekä juopoista elluista.

Päämiäs kirjoitti: Ma Loka 02, 2023 5:04 pm

Jovian kirjoitti: Ma Loka 02, 2023 4:23 pm Esimerkiksi tässä kontekstissa kun Annelista leivottiin noita, arkkityyppinen paha äiti median toimesta, niin se synnytti lukijoissa alkukantaisia defenssimekanismeja jotka implementoituvat tähän ed. mainittuun uskomusjärjestelmään.
Jos tehtäisiin jonkinlainen tutkimus siitä, kuinka moni uskoo herttuan vuonna 2023 siihen että Anneli on syyllinen, niin väittäisin suhteellisella varmuudella sitä että näillä henkilöillä on keskivertoa enemmän huonot suhteet omaan äitiinsä. Omaa huonoa äitisuhdetta projisoidaan Anneliin, koska sellaisia me ihmiset nyt vaan ollaan. Koska perheen äiti on kohdattu omassa elämässä huonolla tavalla, niin on helppo uskoa Annelin olevan syyllinen pienellä todistusaineistolla ja pysyä siinä. Tietenkin tilanteeseen vaikuttaa myös Annelin oma erikoislaatuinen persoonallisuus, hän on mielestäni jossakin autismispektrin piirissä kuitenkin joten hän on täydellinen syntipukki soihtujen kantajille.

Ainoa erikoislaatuisuus persoonassa on, että EI ole mitään erikoislaatuisuutta, vaan Auer on aivan tavallinen suomalainen äiti.
Keskiarvon yläpuolella positiivisissa ominaisuuksissa: Älykäs, rauhallinen, kiltti, ahkera koulutyttö.
Poikkeaa Anneli kyllä julkuista narsisseista: marinkiini-poliitikoista, tubettajista, unelmahäistä ja -taloista sekä juopoista elluista.

Tästä voidaan tietenkin olla eri mieltä ja se on ihan okei. Autismikirjoon kuuluminenhan ei missään nimessä poista näitä positiivisia ominaisuuksia millään tavalla mitä luettelit, mutta faktahan on se että kyllä Anneli on erikoislaatuinen yksilö.

Ei ole normatiivista käytöstä laittaa synnytyskuvia omille internet-sivuille, jossa näkyy verta ja tissejä vaikka kuinka tätä kääntelisi ja vääntelisi. Lisäksi Annelin rauhallisuus on myös normatiivista poikkeavaa käytöstä monessakin eri tilanteessa, jossa normaalit ihmiset reagoisivat asioihin paljon tunteellisemmin ja irrationaalisemmin.

Uskoakseni Anneli on autismikirjon kevyimmässä päässä, jossa hänellä on normaalia aktiivisempi etuotsalohko ja järkeilykyky, mutta sosiaalinen älykkyys puuttuu eri tavalla kuin normaaleilta ihmisiltä. Hän ei tunnista välttämättä tunteita samalla tavalla kuin normaalisti, eikä osaa lukea sosiaalisia tilanteita tai sosiaalisia normatiivisia kirjoittamattomia sääntöjä.

Ei siinä oo mitään pahaa, tälläisiä ihmisiä maailmasta kyllä riittää, mutta väitän tunnistavani kyseiset henkilöt kyllä erityisen hyvin. Anneli ei ole murhaaja mutta erityislaatuinen yksilö ehdottomasti monessakin eri aspektissa. Sen takia väitän myös että hänestä lopulta leivottiin syyllinen, koska hänen erityislaatuisuutensa hämää ihmisiä, sekoittaen hänet psykopaattiin joka ei tietenkään pidä paikkaansa.