Sivu 20/49
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ma Helmi 11, 2019 11:12 am
Kirjoittaja Mr. Big
En lähtisi pohtimaan mitään teoriaa toiseen autoon hyppäämisestä minkään huhun perusteella. Noita huhujahan on nyt kuultu parien seurusteluista lähtien, oltu ravintolassa yhdessä, jne jne.. ja kaikki perättömiä huhuja. Se miksi poliisi ei usko Tanjan olevan Ounasvaaralla johtuu pelkästään siitä että alue tutkittiin niin tarkasti, näinhän virkavalta on kertoillut. Ei hänen etsimistään alueelta ole lopetettu sen takia että mahdolliset hajujäljet olisi loppuneet heti auton välittömässä läheisyydessä. Tuollakin parkkipaikalla on kuitenkin liikennettä sen verran paljon että jäljet saastuvat hyvinkin nopeasti, varsinkin viikonloppuna, jolloin ihmiset liikkuvat paljon. En yhtään ihmettelisi jos koira olisikin kadottanyt jäljen jo parin metrin päästä autosta. Jos tuo huhu nyt yleensä edes pitää paikkaansa. Epäilen suuresti.
Tahallisesta katoamisesta tässä on ihan selvästi kyse, kun ei ole ilmoitettu kenellekään minne ollaan menossa, ja milloin mahdollisesti tullaan takaisin. Puhelin jätetty autoon juurikin siksi ettei pystytä jäljittämään lopullista sijaintia. On aina mahdollisuus että puhelin pystytään paikallistamaan, ja itsari täten epäonnistuu. Ennätetään paikalle ennenkuin lopullinen noutaja tulee.Joka on monelle itsaria suunnittelevalle se pahin skenaario..
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ma Helmi 11, 2019 2:01 pm
Kirjoittaja Spekulaattoristi
No huhun alkuperää en tiedä mutta henkilö jolta kuulin on kyllä luotettava. Minä pidän kyllä todennäköisempänä toiseen autoon nousua. Vaara on täynnä kulkijoita päiväsaikaan niin sinne ei vaan kadota noin vain kenenkään huomaamatta.
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ma Helmi 11, 2019 2:13 pm
Kirjoittaja skoone
Spekulaattoristi kirjoitti:No huhun alkuperää en tiedä mutta henkilö jolta kuulin on kyllä luotettava. Minä pidän kyllä todennäköisempänä toiseen autoon nousua. Vaara on täynnä kulkijoita päiväsaikaan niin sinne ei vaan kadota noin vain kenenkään huomaamatta.
Olen aivan samaa mieltä.
Ja niille, jotka ovat henkilökohtaisen ratkaisun kannalla. Kai nainen olisi meennyt sitä tekemään johonkin syrjäisempään paikkaan! Niitähän ROIn ympäristössä riittää.
Ja tuskin oli hiihtoretkikään mielessä, eikös nainen asunut aika lähellä siinä, jotta olisi kotoakin kai hiihtämään päässyt.
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ma Helmi 11, 2019 7:52 pm
Kirjoittaja Mr. Big
No eihän me tiedetä milloin Tanja on sen autonsa sinne parkkipaikalle ajanut. On voinut ajaa vaikka keskellä yötä, jolloin ei ihmisiä juurikaan liiku. Autohan löydettiin vasta reilun vuorokauden jälkeen viimeisestä havainnosta.
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ti Helmi 12, 2019 1:57 pm
Kirjoittaja Spekulaattoristi
Ei me tiedetä mitään muuta kuin että henkilö on kateissa. Olettaa kuitenkin sopii että hänet olis nähty jossain välissä päivää jos olisi mennyt vaaralle illalla. Lisäksi eiköhän ne olis olleet kotonakin velvollisuudet olla iltasella kun on lapsi.
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ti Helmi 12, 2019 5:07 pm
Kirjoittaja Mr. Big
Niin, viimeinen havainto lauantai aamupäivältä, eikä sen jälkeen jälkeäkään. Autonkin on voinut ajaa sinne parkkipaikalle joku muu kuin Tanja. Poliisi on varmaankin Tanjan teletiedoista nähnyt missäpäin hän on liikkunut sen reilun vuorokauden aikana ennen auton löytymistä. Olettaen että hänellä on ollut puhelin auki. Ei ole kerrottu julkisuuteen onko puhelin ollut suljettuna kun aviomies on kaiketikin yrittänyt tavoittaa häntä pitkin päivää. Poliisi on kertonut loppujen lopuksi aika vähän tästä tapauksesta, joten joutuu vain arvailemaan esim. tuota puhelinjuttua. Sitäkään ei ole kerrottu oliko auton ovet lukittuna, vaiko jätetty auki. Siitäkin voisi jotain päätellä. Eikä parkkipaikan valvontakamerastakaan puhuttu mitään, oliko niistä mahdollisesti nähty jotain. On vain kerrottu ettei epäillä rikosta. Eipä paljon muuta. Ei edes sitä onko Tanja edes lähtenyt kotoaan ennen katoamista, vaiko jostain muualta.
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ti Helmi 12, 2019 6:11 pm
Kirjoittaja Terra
^ja listaan vielä, että ei mitään tietoa katoamisajan vaatetuksesta. Ei edes tyyliin mahdollisesti pukeutunut niin ja niin. Yleisesti tämä vaatetus on niitä ensimmäisiä, joista infotaan katoamistapauksissa. Miksi ei nyt. Jotenkin ei vain uskottavaa, että perhe ei olisi tietoinen, että mitkä vaatteet eivät ole naulakossa.
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ti Helmi 12, 2019 7:42 pm
Kirjoittaja Vepe
Minä kyllä luulen että ihan on itsarin tehny ja epäilen että autosta on myös saattanut löytyä viesti. Mitä ei tietenkään julkisuuteen kerrota. Olihan se yksikin tapaus missä tyttö meni viinapullon kans mettään ja paleltu sinne. Sitähän etsittii viikko tolkulla aktiivisesti ennen kuin löytyi, jos muistan oikein. Vuosia tapauksen jälkeen tytön äiti kirjoitti jonnekkin omaiset itsemurha hommaan tarinansa ja heti katoamis päivänä oli löytyny itsemurhaviesti sängyltä mutta tätähän ei silloin missään vaiheessa kerrottu julkisuuteen tietenkään.
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2019 9:00 am
Kirjoittaja Mr. Big
Itse jäin miettimään sitä poliisin salamyhkäistä tiedotetta jossa kerrottiin että ovat saaneet "hyviä" vihjeitä Tanjan tuntevilta ihmisiltä, jotka ovat auttaneet hahmottamaan kokonaiskuvaa. Mitähän tuolla mahdetaan tarkoittaa? Itselleni tuli heti mieleen että ystävät ovat voineet kertoilla että Tanja on ollut allapäin viime aikoina, kenties masennusta, työuupumusta, jne. mitäs muutakaan tuo voisi tarkoittaa?
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2019 9:26 am
Kirjoittaja damfin
Autosta on sitten varmaan löytynyt itsemurhaviesti jossa Tanja kertonut jättäneensä autonsa sinne parkkipaikalle mutta kävelleensä sieltä sitten jonnekkin toiselle puolelle Rovaniemeä päättämään päivänsä jotta poliisi on voinut kertoa että Tanja ei ole siellä parkkipaikan läheisyydessä maastossa, vai mitenkä tuo nyt meni....
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2019 10:53 am
Kirjoittaja Mr. Big
Tuskin on mitään itsemurhaviestiä löytynyt. Siihen viittaa tuo poliisin lausuntokin.
– Taktinen tutkinta tekee koko ajan töitä olettamuksiin ja vihjeisiin perustuen.
Mitään taktista tutkintaa tuskin tehtäisiin jos olisi jätetty selvä itsemurhaviesti. Silloin vain keskityttäisiin etsimään vainajaa.
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2019 12:28 pm
Kirjoittaja damfin
Mr. Big kirjoitti:Tuskin on mitään itsemurhaviestiä löytynyt. Siihen viittaa tuo poliisin lausuntokin.
– Taktinen tutkinta tekee koko ajan töitä olettamuksiin ja vihjeisiin perustuen.
Mitään taktista tutkintaa tuskin tehtäisiin jos olisi jätetty selvä itsemurhaviesti. Silloin vain keskityttäisiin etsimään vainajaa.
Kommenttini itsemurhaviestistä oli sarkasmia, kun ihmettelen sitä että jos oletetaan kovin varmasti kyseessä olevan itsemurha, niin missä tuo oletettu itsemurha on mahtanut tapahtua kun auto ja puhelin löytyi parkkipaikalta jonka lähimaastosta Tanjaa on poliisin mielestä turha etsiä koska heidän tietojensa mukaan hän ei siellä ole.
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2019 12:52 pm
Kirjoittaja Mr. Big
Juu, kyllä tajusin sarkasmin, mutta tuolta parkkipaikalta on niin lyhyt matka Kemi, ja Ounasjoen vesistöihin, että paljon mahdollista että poliisi on ihan oikeassa ettei vainaja löydy sieltä Ounasvaaran maastosta. Tosin, ei olisi ensimmäinen kerta kun vainajaa ei löydetä etsinnöissä, ja sitten kuitenkin joku satunnainen kulkija törmää kalmoon ihan sattumalta, samoilta paikoilta josta on jo aiemmin etsitty. Useimmitenhan käy juuri näin. Poliisihan on todennut että Ounasvaaralle saatetaan vielä kohdistaa etsintöjä tarpeen vaatiessa. Jos vaikka sattuisi jotain Tanjaan liittyvää löytymään sieltä.
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2019 3:01 pm
Kirjoittaja Silli
Tosiaan toteanpa edelleen minäkin, että on outoa, jos perhe (puoliso & tytär) eivät osaa yhtään sanoa, mitä vaatekappaleita (ml. kengät, ulkotakki) kotoa puuttuu. Myöskään sitä ei pidä pitää itsestään selvyytenä, että kadonnut Tanja olisi itse auton löytöpaikalle ajanut. Ja kuten jotkut ovat jo miettineet, olisi mukava tietää enemmän mm. siitä, olivatko auton ovet lukossa vai eivät ja löytyikö autonavain autosta, jostain muulta vai onko se/ne kadoksissa. Monet muutkin yksityiskohdat kiinnostaisivat.
Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2019 5:34 pm
Kirjoittaja Bohemian Rhapsody
Silli kirjoitti:Myöskään sitä ei pidä pitää itsestään selvyytenä, että kadonnut Tanja olisi itse auton löytöpaikalle ajanut.
Joskus tämä on helppo havaita niinkin yksinkertaisella testillä kuin kokeilemalla ja havaita ihan penkin asennosta. Pidempi ihminen pitää penkkiä taempana kuin lyhyempi, samoin pyöreämpi.Itse en voi edes ajaa autoa monenkaan jäljiltä,koska polvet olisivat suussa.