Sivu 20/78

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: Ti Tammi 10, 2017 5:16 pm
Kirjoittaja Berenices
Tässä koko juttu.

ILTASANOMAT
KOTIMAA

Erittäin vaarallisille vangeille suunnitellaan lisärangaistusta – ”Jopa avolaitoksessa on ollut käveleviä pommeja”
Näkymä Hämeenlinnan vankilan kaltereiden läpi marraskuussa 2010.
Näkymä Hämeenlinnan vankilan kaltereiden läpi marraskuussa 2010. (KUVA: Mikko Stig)
Julkaistu: 10.1. 15:03 , Päivitetty: 10.1. 15:57
Jaa2254Twiittaa
Hallitus esittää erittäin vaaralliseksi luokitetuille vangeille lisärangaistusta. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström sanoo Ilta-Sanomille, että lakihanke etenee eduskunnan käsiteltäväksi lähiaikoina.
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) ja monet muut viranomaiset ovat olleet huolissaan siitä, kun erittäin vaarallisiksi luokitellut vangit on päästetty vapauteen ilman minkäänlaista valvontaa.

Esimerkiksi sarjakuristajana tunnettu mies pääsi vapauteen viime joulukuussa, uutisoi oululainen Kaleva-lehti.

Lehden mukaan mies istui naisiin kohdistuneista kuristuksista vankilassa yli 20 vuotta. Hänelle on tehty vuosien saatossa useita vaarallisuusarvioita, ja hänet on toistuvasti määritelty tuomioistuimissa erittäin vaaralliseksi toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Hän ei joutunut vapautuessaan minkäänlaiseen valvontaan.

Jatkossa vastaavankaltaisiin tapauksiin saattaa tulla muutos.

Hallituksen esityksen mukaan erittäin vaaralliseksi luokiteltu, koko rangaistusajan vankilassa suorittanut vanki, joka on useasti syyllistynyt väkivaltarikoksiin, voitaisiin jatkossa määrätä vankeusajan jälkeen vuoden mittaiseen valvontaan. Lindström vahvistaa asian Ilta-Sanomille. Hänen mukaansa tämmöisiä vankeja on noin 30-40.

Tarkoituksena on estää väkivaltaisten vankien uudet rikokset.

– Tämä koskee siis niitä vankeja, joilla on riski uusia erittäin vakava rikos. Puututtaisiin siihen, että he eivät uusi rikoksia, ja pääsisivät takaisin tähän yhteiskuntaan. Siinä on se idea.

– He eivät suoraan vapaudu tyhjän päälle, vaan nyt siellä olisi se valvonta sekä myös tuki. Tämä on siinä mielessä nyt ihan uusi rangaistusmuoto. Jos ammattilainen tervehti ilolla tätä uudistusta, niin kyllä minä luotan, että tämä on fiksu esitys, Hämeenlinnassa seminaarissa vieraillut Lindström kertoo.

Lindström viittasi kommentillaan Hämeenlinnan vankilanjohtajan Tuomo Kärjenmäen tiistaina esittämään kommenttiin hallituksen esityksestä.

– Näen tämän tervetulleena. Hirvittää päästä henkilö vapaaksi, joka on todettu erittäin vaaralliseksi. Jopa avolaitoksessa on ollut käveleviä pommeja, Kärjenmäki sanoi Hämeenlinnan vankilassa järjestetyssä rikos- ja rangaistus –seminaarissa.

Lindströmin mukaan käytännössä vaaralliseksi luokitellun vangin valvontaan tarvitaan teknistä välineistöä, kuten jalkapantaa.

– Siinä on ilman muuta tekniset apuvälineet, eli valvottaisiin aikatauluja. Eli kotona pitäisi olla tiettyyn aikaan ja näin poispäin. Totta kai se sitoo jonkun verran henkilökuntaa, eikä se siis ilmaiseksi synny. Arvioidut kustannukset ovat parin miljoonan euron luokkaa (vuodessa), mutta asia tarkentuu myöhemmin, Lindström korostaa.

– Mutta se hyöty, mikä tästä saadaan, on minun mielestäni perusteltua käyttää näitä rahoja, Lindström tähdensi.

Hänen mukaansa hallitus antaa esityksen laista eduskunnalle vielä tämän kuun aikana.

– Esitys eduskunnalle annetaan tämän kuun aikana.

– Viimeistään ensi vuoden alussa tämä voisi astua voimaan, Lindström kertoo.

Päivitys kello 15.58: Tarkennettu Lindströmin kommenttia arvioiduista kustannuksista.
Niko Ranta, Hämeenlinna

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: Ti Tammi 10, 2017 11:57 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Tässä ylen versio asiasta, en tiedä onko edes kovin hassua, kun heti tuli mieleen tää heppuli, mutta jihuu - jukkapoika saa kirmailla vapaana. Tai -tyttö, mikälie haluaa ollakaan ottamishetkellä.

Vankilanjohtaja: Hirvittää päästää vapaaksi vankeja, jotka on todettu vaarallisiksi ihmisten hengelle ja terveydelle

Suomeen tulee ensi vuoden alusta uusi rangaistusmuoto, jos eduskuntaan pian vietävä uusi lakiehdotus hyväksytään.

Kotimaa 10.1.2017 klo 19:34

Vankisellin ovi.
Henrietta Hassinen / Yle


Päivi Happonen
@PaiviHapponen

Suomen vankiloissa istuu tällä hetkellä 36 vaarallista vankia, jotka suorittavat pitkää vankeusrangaistusta taposta tai muista vakavista rikoksista. Näiden vankien täytyy suorittaa koko vankeusaikansa vankilassa. He vapautuvat pitkistä vankeustuomioista siis suoraan siviiliin.

Oikeusministeriössä on suunniteltu uutta lakia, joka toisi mahdollisuuden määrätä tällaisille vangeille niin sanotun yhdistelmärangaistuksen.

– Kyse on siitä, että vankeusaikaan lisätään vuoden valvonta-aika. Valvonta-aika tulisi olemaan samaa tuomiota kuin vankeuskin, mutta se ei lyhennä varsinaista vankeustuomiota, kertoo ylijohtaja Arto Kujala oikeusministeriöstä.

Nykyinen käytäntö kauhistuttaa vankeinhoidon ammattilaista.

– Hirvittää päästää vankilasta pois sellaisia vankeja, jotka on todettu vaaralliseksi ihmisten hengelle ja terveydelle, sanoo Hämeenlinnan vankilanjohtaja Tuomo Kärjenmäki.

Kärjenmäki pitää tervetulleena muutoksena yhdistelmärangaistusta. Oikeusministeri Jari Lindströmin (ps) mukaan lakiehdotus on tarkoitus viedä eduskuntaan hyvin pian.

– Tämä laki annetaan eduskunnalle seuraavan kuukauden aikana. Tarkoitus on saada uusi laki voimaan ensi vuoden alusta, Lindström sanoo.

Lain mukaan yhdistelmärangaistukseen voidaan tuomita ainoastaan vaaralliset rikoksenuusijat. Käytännössä sellaiset henkilöt, jotka ovat syyllistyneet esimerkiksi tappoon, törkeään pahoinpitelyyn, törkeään raiskaukseen, joukkotuhontaan tai terroristirikokseen, Ensikertalaisia ei uuden lain mukaan tuomittaisi koskaan yhdistelmärangaistukseen.

Uuden lain avulla on tarkoitus parantaa yhteiskunnan turvallisuutta.

– Vaaralliset rikoksenuusijat harjoittelevat yhdistelmärangaistuksessa vapaudessa oloa ja normaalia elämää valvottuna. Käytännössä valvontaa tehtäisiin pantavalvonnalla. Myös tuomitun liikkumista ja päihteettömyyttä on tarkoitus valvoa, sanoo oikeusministeriön ylijohtaja Arto Kujala.


Lähde: yle

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: Ke Tammi 11, 2017 8:08 am
Kirjoittaja Dortmunder
Lakia on muutettu. Voimme siis nukkua rauhassa. Kiitos viisaat poliitikot.
Yksi pieni kysymys: mitenkähän tuommoinen panta estää sen varsinaisen
rikoksen tekemisen?

Ja jos ihminen on psykopaattinen sarjamurhaaja niin eiköhän tämä laki
ole heille sama asia kuin vessapaperi?

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: Ke Tammi 11, 2017 5:55 pm
Kirjoittaja Paa
Tuo vuoden valvonta-aika kuulostaa aika lyhyeltä. Joitakin sekoja pitäisi valvoa koko loppuelämänsä.

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: To Tammi 12, 2017 2:57 pm
Kirjoittaja poikani
Dortmunder kirjoitti:Lakia on muutettu. Voimme siis nukkua rauhassa. Kiitos viisaat poliitikot.
Yksi pieni kysymys: mitenkähän tuommoinen panta estää sen varsinaisen
rikoksen tekemisen?
Ei juuri mitenkään. Jos hankkiutuu pannasta eroon (tai rikkoo sen), päätyy varmasti etsintäkuulutetuksi, mutta ehtiihän siinä ennen kiinnijäämistä kaikenlaista puuhastella.

Tämä on verrattavissa lähestymiskieltoon: ei estä tappamasta ex-työnantajaa tai ketä lie, vaan madaltaa poliisin kynnystä puuttua häiriköintiin.

Ehkäpä Pentholmin kaltaiset voitaisiin julistaa lainsuojattomiksi, jolloin kuka tahansa voisi vaikka lyödä heitä paistinpannulla päähän ilman seuraamuksia lyöjälle.

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: To Tammi 19, 2017 9:32 pm
Kirjoittaja Kissankello
Sarjamurhaajan työpaikkailmoitus oli härskiä pilaa

Torstai 19.1.2017 klo 20.04

Oululaisen sarjamurhaajan nimen käyttäminen pilailumielessä työnpaikkailmoituksessa on aiheuttanut huhumylläkän Oulun seudulla. Duunitori-työnhakukoneelle ilmestynyt työpaikka ehti olla vuorokauden verkossa ennen kuin se poistettiin.

Kuva

Ilmoituksessa sarjamurhaaja etsi osa-aikaista siivoojaa ja ikkunanpesijää kotiinsa. Ilmoitus oli verkossa joulukuun lopulla, ja siitä napattua kuvakaappausta on jaettu sosiaalisessa mediassa vielä tammikuussa.

- Huomasimme, että tällainen ilmoitus oli jätetty työnhakukoneeseen ilmeisesti pilailumielessä. Työpaikan ilmoittaneen henkilön sähköpostiosoite ei toiminut, joten ilmoitus poistettiin hakukoneesta, Duunitorilta kerrotaan.

Duunitori on Suomen suurin työnhakukone verkossa. Sivustoilla vierailee viikoittain noin 150 000 kävijää.

- Olemme pahoillamme, että joku on saanut väärää informaatiota tätä kautta. Pyrimme olemaan entistä tarkempia, ettei sivustoa käytetä tämän enempää pilailuun.

20 vuotta vankilassa

Työpaikkailmoituksessa oleva miehen nimi viittaa oululaiseen sarjakuristajaan, joka on istunut vankilassa yli kaksikymmentä vuotta useista naisiin kohdistuneista rikoksista. Sanomalehti Kalevan mukaan mies vapautui vankilasta viime vuoden lopulla.

Sarjakuristajaa on kutsuttu myös hansikaskuristajaksi, sillä hän on käyttänyt yleensä nahka- tai kumihanskoja kuristaessaan naisia. Verkkoon ilmestynyt työpaikkailmoitus herätti kauhua erityisesti siksi, että elokuussa 2009 kuristaja tilasi asuntoonsa ammattihierojan lehti-ilmoituksen kautta ja alkoi kuristaa naista tämän ollessa pystyttämässä hierontapöytää asuntoon.

IL-TYÖRYHMÄ
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2017011 ... 2_uu.shtml

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: Su Huhti 16, 2017 8:34 am
Kirjoittaja Merenkulkija
Tämä sankari lonni vastaan Helsingissä. Liekö vaihtanut asuinkaupunkiaan?

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: To Huhti 20, 2017 9:44 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
^ Vaikuttaa sille, jäänyt ilmeisesti alkuvkosta kiinni Myllypurossa tms yrittäessään tunkea jonkun onnettoman kotiin. Pitäisi tulla pian julki vangitaanko tämä parantumaton psykorunkku.

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: To Huhti 20, 2017 10:12 am
Kirjoittaja multsi
https://alibi.fi/uutiset/sarjakuristaja ... bd72b2-500

Kieltämättä näyttää aika psykorunkkaajalta tuossakin kuvassa.

"Mies on määritelty erittäin vaaralliseksi toisen hengelle ja terveydelle."

On tää yltiöpäinen humanismi hieno asia vankeinhoidossa.

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: To Huhti 20, 2017 2:30 pm
Kirjoittaja SYLWAR
Paa kirjoitti:Tuo vuoden valvonta-aika kuulostaa aika lyhyeltä. Joitakin sekoja pitäisi valvoa koko loppuelämänsä.
Ei...näitä ei pitäisi päästää liikenteeseen enää koskaan. Jenkkityyliin sitä palloa kerralla näille selkeille psykopaateille sen verran runsaasti, ettei elinikä riitä sen lusimiseen.

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: To Huhti 20, 2017 4:43 pm
Kirjoittaja JackSparrow
Tässä Iltalehdestä:

"Poliisi epäilee vasta vapautetun sarjakuristajan syyllistyneen uuden rikoksen valmisteluun

Poliisi epäilee sarjakuristajana tunnettua Michael Maria Penttilää törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

Rikoksen epäillään tapahtuneen 1. helmikuuta - 15. huhtikuuta välisenä aikana, jolloin Penttilä otettiin kiinni.

Vangitsemisoikeudenkäynnistä ensimmäisenä uutisoineen Alibin mukaan poliisi oli ottanut Penttilän kiinni Myllypurosta, missä hän oli yrittänyt tunkeutua erään naisen asuntoon. Penttilä oli lehden mukaan jäänyt verekseltään kiinni poliisien ehdittyä paikalle.

Penttilä on luokiteltu erittäin vaaralliseksi toisen hengelle ja terveydelle. Helsingin käräjäoikeus ei kuitenkaan suostunut poliisin vaatimukseen hänen vangitsemisestaan. Se laski epäillyn vapaaksi torstaina iltapäivällä puoli neljän aikaan.

- Käräjäoikeus ei nähnyt riittäviä perusteita vangitsemiselle, totesi vangitsemisvaatimuksen esittänyt rikosylikomisario Jonna Turunen käräjäsalista poistuessaan.

Turunen ei halunnut vahvistaa Alibin tietoja, eikä kommentoida tekoa muutoinkaan.

- Hän on yhä epäiltynä. Katsotaan nyt, miten tutkinnan kanssa jatketaan.

Michael Penttilää alettiin kutsua sarjakuristajaksi, sillä hän on käynyt useita kertoja naisten kimppuun kuristamalla. Mies on tuomittu kolmesta henkirikoksesta ja useista tapon yrityksistä. Vuonna 1985 hän kuristi hengiltä äitinsä ja vuotta myöhemmin vastaavalla tavalla 12-vuotiaan tytön.

Ehdonalaiseen päästyään hän kuristi 42-vuotiaan naisen keväällä 1993. Syytetty oli mielentilatutkimuksen mukaan ihaillut alkukantaista, väkivaltaista miehuutta. Tosin hän oli vankilassa alkanut meikata ja pukeutua naisten alusvaatteisiin.

Vuonna 2012 Penttilä tuomittiin vankeuteen törkeästä raiskauksesta, törkeän pahoinpitelyn yrityksestä sekä vapaudenriistosta. Hän vapautui viimeksi vankilasta nelisen kuukautta sitten.

Nykyisin Penttilä-nimeä käyttävä mies oli alkujaan Jukka Torsten Lindholm, sen jälkeen Michael Maria Pentholm"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2017042 ... 0_uu.shtml

Hienoa toimintaa jälleen oikeuslaitokselta! :twisted:

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: To Huhti 20, 2017 5:04 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Toisin sanoen tämän naisen, jonka kotiin yritettiin tunkeutua, olisi pitänyt odottaa kiltisti, että tämä Maria/Jukka tms raiskaa ja kuristaa hänet ja sitten vasta olisi pitänyt soittaa apua. Uskon, että Lauermakin kollegoineen kokevat tunteita tästä. Voimattomuuden tunteita. Nyt vaan tälle kyrpämaarialle oikeuslaitos voisi vielä laittaa vielä uutta matoa koukkuun niin, ettei jää liian sukkelaan kiinni.

Eipä näyttänyt Helsingistä miestä tai naista löytyä, joka lopettaisi tämän hulluuden, vaan vielä tullee ainakin yksi syytön uhri. Outo nykysuomi.

Ihan vaan esimerkkinä mitä ois pitäny tehdä, että ois vangittu:
Rikoksen uusija vangittu Joensuussa

20.04.2017
Itä-Suomi
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tänään vanginnut 31-vuotiaan joensuulaisen mieshenkilön. Vangitseminen tehtiin kahden moottorikulkuneuvon käyttövarkauden, törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen sekä törkeän rattijuopumuksen perusteena. Vangitsemisen erityisenä perusteena oli vaara rikollisen toiminnan jatkamisesta.
Poliisipartio otti miehen kiinni sunnuntaina 16.4.2017 Joensuussa Noljakan kaupunginosassa. Mies oli yrittänyt paeta poliisipartiota anastetulla henkilöautolla. Kyseinen auto oli anastettu 15. - 16.4.2017 välisenä yönä Tuusniemeltä.
Tämän lisäksi mies on rikoksesta epäiltynä yhteensä 12 eri rikosilmoituksessa Joensuun ja Oulun seuduilla alkuvuoden 2017 aikana.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista ... anguage=fi

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: To Huhti 20, 2017 5:20 pm
Kirjoittaja sinnerman
On aivan käsittämätöntä ettei tämä yhteiskunta saa tätä Pentholmia lopullisesti lukkojen taakse.
Seuraavan kerran kun tämä taas on jotain touhunnut ,saadaan varmaan lukea kunka tuomiota on alennettu, koska tekijällä oli sen verran tuhdisti entisyyttä.

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: To Huhti 20, 2017 5:59 pm
Kirjoittaja Lamosalali
Meinasi silmät tippua päästä iltapaskaa lukiessani. Ihmisiä tappanut ja raiskannut henkilö aikoo uusia tekonsa ja hänet estetään viime hetkellä, mutta mitään perusteita vangitsemiseen ei ole. Miten tää on edes mahdollista.

Re: Jukka Torsten Lindholm, nykyinen Michael Pentholm

Lähetetty: To Huhti 20, 2017 10:12 pm
Kirjoittaja wonderland
Lamosalali kirjoitti:Meinasi silmät tippua päästä iltapaskaa lukiessani. Ihmisiä tappanut ja raiskannut henkilö aikoo uusia tekonsa ja hänet estetään viime hetkellä, mutta mitään perusteita vangitsemiseen ei ole. Miten tää on edes mahdollista.
Pitäisi laittaa vankimielisairaalaan. Eikös siellä voi pitää niin kauan kuin on hoidon tarpeessa ja tämä lienee parantumaton tapaus.