Sivu 20/37
Re: Hallitusohjelma sisältää laajan kokonaisuuden kriminaalipoliittisia muutoksia
Lähetetty: Pe Kesä 16, 2023 10:25 pm
Kirjoittaja Sil5
Asiallisia ja oikeansuuntaisia ehdotuksia.
Tulisi myös ottaa käyttöön nykyisen tekniikan mahdollistamaa paikannusta ja valvontaa esimerkiksi ehdonalaisen tuomion täytäntöönpanon valvonnassa.
- ehdonalaisten tuomio ei saisi olla nykyisenkaltainen "ei rangaistusta olleenkaan" sanktio.
- erityisesti tämä koskee nuoria rikosten uusijoita ja moninkertaisia peräkkäisiä/päällekkäisiä rangaistuksia.
- tietyillä säännöillä rajattu, aikaan ja paikkaan kohdistuva elektroninen valvonta ehkäisee rikosten jatkamista sekä jengiytymistä jne.
Hyvin pienikokoisilla laitteilla kyetään seuraamaan henkilön liikkumista, jopa pulssia tai muuta terveystietoja jne. Samalla tavalla on mahdollista toteuttaa valvonta myös osana rikoksen rangaistusta. Laite voisi olla interaktiivinen molempiin suuntiin. Hälytysten ohella se voisi esim. varoittaa kohdehenkilöä kielletystä toiminnasta.
Re: Hallitusohjelma sisältää laajan kokonaisuuden kriminaalipoliittisia muutoksia
Lähetetty: Pe Kesä 16, 2023 10:31 pm
Kirjoittaja Sienisalaatti
Nyt kyllä haluaisin kuulla kunnon kritiikkiä näihin liittyen pikavippihallituksen kannattajilta. Millä perusteella kritisoidaan ensimmäiseksi? Itse veikkaan rasismia, koska kaikkihan tietävät mitä ihmisryhmiä nämä muutokset voivat harmillisesti rajoittaa.
"Lukematta paskaa" terveisin Vasemmistonuoret

Re: Eduskuntavaalit 2023 ja sen jälkeinen hallitusspekulaatio
Lähetetty: Pe Kesä 16, 2023 11:14 pm
Kirjoittaja Säde-Sisko
Huutaja Jaana kirjoitti: Pe Kesä 16, 2023 4:34 pm
Vassarien ulina, hunajaa korvilleni

Re: HALLITUSOHJELMA sisältää laajan kokonaisuuden kriminaalipoliittisia muutoksia.
Lähetetty: La Kesä 17, 2023 12:13 am
Kirjoittaja Kummisetä
Mielenkiinnolla odotan moniko näistä aikomuksista, suunnitelmista ja tavoitteista loppujen lopuksi toteutuu edes osittain. Tuskinpa kovinkaan moni.
Re: Eduskuntavaalit 2023 ja sen jälkeinen hallitusspekulaatio
Lähetetty: La Kesä 17, 2023 1:40 am
Kirjoittaja Säde-Sisko
Kummisetä kirjoitti: Pe Kesä 16, 2023 5:32 pm
Aika noloa nuo ansiosidonnaisen heikennyksiin,
palkattomaan 1. sairaspäivään ym pienipalkkaisten kurmoottamiseen suostumiset perssuilta, ovathan kehuneet olevansa työväen puolella.
Mitäs noloa tuossa on. Vähentää tapasaikuttelua. Ei kai sellaista lueta työväen etuuksiin.
Re: Eduskuntavaalit 2023 ja sen jälkeinen hallitusspekulaatio
Lähetetty: La Kesä 17, 2023 6:31 am
Kirjoittaja siiantaika
Kummisetä kirjoitti: Pe Kesä 16, 2023 5:32 pm
Onhan tuo Purran ulosantikin suurinpiirtein samalla tasolla kuin toisellakin perssulegendalla, Teukka "Sahuri" Hakkaraisella.
Aika noloa nuo ansiosidonnaisen heikennyksiin,palkattomaan 1. sairaspäivään ym pienipalkkaisten kurmoottamiseen suostumiset perssuilta, ovathan kehuneet olevansa työväen puolella.
No mut hei, jos edes vähäksi aikaa saisi ministerinsalkun niin mitäpä sen eteen ei tekisi -paskat vaalilupauksista saati periaatteista
Kaikki näistä asioista tullaan kuitenkin kumoamaan työehtosopimuksissa ennemmin tai myöhemmin, tai niitä joudutaan kompensoimaan yleiskorotuksilla jne.
Samoin uutisoidut kiristykset maahanmuuttoon ovat valitettavasti lumetta. Suomesta ei ole ennenkään saatu karkoitettua juuri ketään, koska Lähi-idän ja Afrikan paskakolot eivät ota pakkopalautettuja yleensä vastaan. Tässä tulee käymään niin kuin Keski-Euroopassa, että laittomasti maassa oleskelevat täyttävät vankilat, kunnes heidät on pakko päästää suoraan vapaaksi ja takaisin kadulle, koska rikoksen luonne on niin vähäinen, ettei se oikeuta vankilasellien täyttämistä. Jos henkilön päästää maahan, niin henkilö jää maahan. Tästä syystä matut pitäisi hylätä jo rajalla.
Re: Hallitusohjelma sisältää laajan kokonaisuuden kriminaalipoliittisia muutoksia
Lähetetty: La Kesä 17, 2023 10:10 am
Kirjoittaja jepulis82
Suurimmat ongelmat on tässä:
- Ensikertalaisuus joka uusiutuu vaikka olisit vittu murhannut 10 ihmistä
- Monialennukset rikoksista (näistähän pitäisi sen sijaan antaa tiukempia rangaistuksia jos koko ajan perseilee)
- Tuomioiden "oikea" pituus. Rikollinen istuu joko puolet tai 2/3 tuomiosta. Ainakin ammattirikolliset ja jatkuvasti perseilevät voisi hyvin istua päivästä päivään menetelmällä.
- Ehdollista ehdollisen perään. Aika harvasta rikoksesta pääsee lusimaan Suomessa. Kaikin keinoin koitetaan pitää rikolliset ehdollisilla tuomioilla vapaalla jalalla
- Elinikäinen on joku 14-15 vuotta keskimäärin. Naurettavaa kutsua tällaista tuomiota "elinikäiseksi"
Kummisetä kirjoitti: La Kesä 17, 2023 12:13 am
Mielenkiinnolla odotan moniko näistä aikomuksista, suunnitelmista ja tavoitteista loppujen lopuksi toteutuu edes osittain. Tuskinpa kovinkaan moni.
Juuri näin. Rikolliset ovat Suomessa erityissuojelussa, niin tuskin näistä kovin moni asia etenee lopulta yhtään mihinkään.
Re: Eduskuntavaalit 2023 ja sen jälkeinen hallitusspekulaatio
Lähetetty: La Kesä 17, 2023 10:56 am
Kirjoittaja Kummisetä
Säde-Sisko kirjoitti: La Kesä 17, 2023 1:40 am
Kummisetä kirjoitti: Pe Kesä 16, 2023 5:32 pm
Aika noloa nuo ansiosidonnaisen heikennyksiin,
palkattomaan 1. sairaspäivään ym pienipalkkaisten kurmoottamiseen suostumiset perssuilta, ovathan kehuneet olevansa työväen puolella.
Mitäs noloa tuossa on. Vähentää tapasaikuttelua. Ei kai sellaista lueta työväen etuuksiin.
Eiköhän se vaan tule lisäämään sairaslomien pituuksia.
Noh, eipä tuo ainakaan meillä vaikuta kun omalla ilmoituksella voi olla 3 päivää ja TESsissä määrätty 1. päivästä alkaen KTA:n mukaan palkka.
Re: Hallitusohjelma sisältää laajan kokonaisuuden kriminaalipoliittisia muutoksia
Lähetetty: Su Kesä 18, 2023 2:56 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Jää kyllä nähtäväksi, kuinka moni hallitusohjelmaan kirjatuista toimenpiteistä lopulta toteutuu.
Ohjelma sisältää ennätyksellisen paljon kohti, joissa todetaan, että selvitetään mahdollisuutta...
Moni noista kohdista sattuu olemaan perustuslain vastaisia. Jokainen järkevä ymmärtää, että perustuslakia ei sen vuoksi aleta muuttamaan. Sehän on tehty lähes mahdottomaksi koska se vaatii 5/6 enemmistön eduskunnalta kaksilla peräkkäisillä valtiopäivillä. Monet toimet ovat lisäksi kansainvälisten sopimusten vastaisia.
Suomen pankkikin on jo näistä lainvastaisuuksista älähtänyt.
Turha siis luulla, että esim. maahanmuuttajien sosiaalitukiin tullaan puuttumaan.
Ne tekstit ovat siellä vain Persujen mieliksi ja tullaan autuaasti unohtamaan.
Re: Eduskuntavaalit 2023 ja sen jälkeinen hallitusspekulaatio
Lähetetty: Su Kesä 18, 2023 6:21 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Luojan kiitos jälleen kerran että ollaan NATOssa, kuulemma Häkkäsestä tulossa puolustusministeri....
Seuraava ei liity edelliseen MUTTA:
Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.
Niin sehän olisi jopa suotavaa että näin olisi.
klo 18 Uutisissa ylen Pulikukka de Fresass tms pohti että voiko Halla-aho päästä ministeriksi kun hänellä on rikostuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ?
Mites tasa-arvon vuoksi esimerkiksi pelle nimeltä Vapaavuori, tuomittu ainakin pahoinpitelystä, varkaudesta, rattijuopumuksesta ja niin vain nuljuili ainakin asuntoministerinä ja elinkeinoministerinä. Ei ollut rikostuomiot esteenä.
Re: Eduskuntavaalit 2023 ja sen jälkeinen hallitusspekulaatio
Lähetetty: Su Kesä 18, 2023 7:04 pm
Kirjoittaja viivahattu
Halla-aho ratkaisi yllä mainitun vihervasurien painajaisen olemalla ei kenenkään yllätykseksi vastuuta pakoileva paskahousu. Ei ollut parin vuosikymmenen räksyttämisen ja aina paremmin tietämisen jälkeen kanttia lähteä ministeriksi, vaikka olisi aivan varmasti saanut poimia itselleen ihan minkä tahansa persujen salkuista. Eduskunnan puhemiehen nuija on suomalaisen politiikan kaikista varmin nakkisuoja, joten ihan Halla-ahon näköinen virkahan se on.
Minulla oli joskus jopa jotain kunnioitusta Halla-ahoa kohtaan, mutta nyt karisivat viimeisetkin rippeet siitä. Tuollaisella kannatuksella lähdetään ministeriksi hoitamaan asioita, jos siihen on mahdollisuus. Mikä tahansa muu on kansanvallan päälle kusemista.
Re: Eduskuntavaalit 2023 ja sen jälkeinen hallitusspekulaatio
Lähetetty: Su Kesä 18, 2023 10:46 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
viivahattu kirjoitti: Su Kesä 18, 2023 7:04 pm
Halla-aho ratkaisi yllä mainitun vihervasurien painajaisen olemalla ei kenenkään yllätykseksi vastuuta pakoileva paskahousu. Ei ollut parin vuosikymmenen räksyttämisen ja aina paremmin tietämisen jälkeen kanttia lähteä ministeriksi, vaikka olisi aivan varmasti saanut poimia itselleen ihan minkä tahansa persujen salkuista.
Purra päätti ministerilistan.
Vähän pettyneen oloinen oli Jha.
Itsekin olisin halunnut nähdä Halla-ahon sisäministerinä.
Toisaalta Rantanen on Halla-ahoakin halla-aholaisempi, ja vielä poliisi.
Hyvin pelattu sanoisin.
Nyt joutuvat vielä vassaripunikit kutsumaan Jha:ta "Arvoisa Puhemies"
Rantanen ei tule matujen ja jengiläisten päätä silittelemään.
Saattaapa Schengen sopimuksenkin tulkinta mennä uusiksi.
Rajaturvallisuutta seurataan hyvin tarkoin Rantasen mukaan. "Aletaan selvittämään millaista rajoitusta myös Schengen-alueen sisälle mahdollisesti tarvitaan."
Suomi on tähän asti noudattanut yhtä Euroopan löperöimmistä maahanmuuttopolitiikoista, Rantanen sanoo.
Tehostetun valvonnan mallia lähdetään tarkastelemaan, Rantanen sanoo.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b ... 3e0602f84a
Kaikki jotka ulisevat nyt tehdystä erinomaisesta ohjelmasta ja ministerivalinnoista, tässä teille avuksi "ulikopteri":

- Ulinaa from above
- ulikopteri.jpeg (154.57 KiB) Katsottu 857 kertaa
Jos olisit halunnut vielä perussuomalaisempaa politiikkaa, mutta et vaivautunut äänestämään, ole hiljaa: Äänestämällä olisit saanut mitä halusit.
Nyt siellä näkyy kyllä kokoomuksenkin kädenjälki.
Jos äänestit muita, niin hyppää ulikopteriin:
Siellä voi rauhassa ulista, vaikka ei se nyt enää mitään auta.
Re: Eduskuntavaalit 2023 ja sen jälkeinen hallitusspekulaatio
Lähetetty: Ma Kesä 19, 2023 12:06 am
Kirjoittaja Collie
siiantaika kirjoitti: La Kesä 17, 2023 6:31 amSamoin uutisoidut kiristykset maahanmuuttoon ovat valitettavasti lumetta. Suomesta ei ole ennenkään saatu karkoitettua juuri ketään, koska Lähi-idän ja Afrikan paskakolot eivät ota pakkopalautettuja yleensä vastaan. Tässä tulee käymään niin kuin Keski-Euroopassa, että laittomasti maassa oleskelevat täyttävät vankilat, kunnes heidät on pakko päästää suoraan vapaaksi ja takaisin kadulle, koska rikoksen luonne on niin vähäinen, ettei se oikeuta vankilasellien täyttämistä. Jos henkilön päästää maahan, niin henkilö jää maahan. Tästä syystä matut pitäisi hylätä jo rajalla.
Hallitusohjelmassa on kuitenkin Ylen mukaan tällainen muutos tulossa:
Yle kirjoitti:”Kehitysapu ehdollistetaan omien kansalaisten vastaanottamiselle”
Hallitusohjelmassa sanotaan myös, että ”Suomen kehitysyhteistyö ehdollistetaan omien kansalaisten vastaanottamiselle ja kansainvälisen sääntöperusteisen järjestyksen tukemiselle.” Lisäksi sanotaan, että Suomi ei jaa kehitysapua hallinnoille tai toimijoille, jotka tukevat Venäjän hyökkäyssotaa.
https://yle.fi/a/74-20037165
Eli jos eivät ota karkotettuja kansalaisiaan vastaan, kehitysyhteistyö loppuu. Nähtäväksi jää kuinka suuri peloite tämä kehitysyhteistyön eli rahahanojen sulkeminen on näille niskoitteleville maille kuten Irak, Somalia, Afganistan jne.
Re: Eduskuntavaalit 2023 ja sen jälkeinen hallitusspekulaatio
Lähetetty: Ma Kesä 19, 2023 12:10 am
Kirjoittaja Kummisetä
viivahattu kirjoitti: Su Kesä 18, 2023 7:04 pm
Halla-aho ratkaisi yllä mainitun vihervasurien painajaisen olemalla ei kenenkään yllätykseksi vastuuta pakoileva paskahousu. Ei ollut parin vuosikymmenen räksyttämisen ja aina paremmin tietämisen jälkeen kanttia lähteä ministeriksi, vaikka olisi aivan varmasti saanut poimia itselleen ihan minkä tahansa persujen salkuista. Eduskunnan puhemiehen nuija on suomalaisen politiikan kaikista varmin nakkisuoja, joten ihan Halla-ahon näköinen virkahan se on.
Minulla oli joskus jopa jotain kunnioitusta Halla-ahoa kohtaan, mutta nyt karisivat viimeisetkin rippeet siitä. Tuollaisella kannatuksella lähdetään ministeriksi hoitamaan asioita, jos siihen on mahdollisuus. Mikä tahansa muu on kansanvallan päälle kusemista.
Ehkäpä ministeröintipäätökseen vaikutti se _vähintäänkin arveluttavin perustein_ annettu tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, ministerillähän ei saa olla rikostuomioita ja Halla-aho suoraselkäisenä miehenä ei siksi ottanut ministerinsalkkua vastaan. -toisin kuin esim Vapaavuori taannoin............
Re: Eduskuntavaalit 2023 ja sen jälkeinen hallitusspekulaatio
Lähetetty: Ma Kesä 19, 2023 12:11 am
Kirjoittaja Säde-Sisko
Ihan hyviä uudistuksia. Nähtäväksi jää kuinka valiokunnat näissä sitten laittavat vastahankaan.