LepoLasse kirjoitti: To Heinä 01, 2021 9:34 pm
Niin, kuten sanoin, pidän todennäköisenä, että vanhin tytär on mukana jollain tavoin. Ei tietenkään yksin kamppaillut isäänsä vastaan. Kenties äitinsä sitouttanut mukaan osalliseksi. Anneli ja vanhin tytär tietävät teosta enemmän kuin ovat kertoneet.
Kyllä se "pohdiskelu" sisääntulosta kai vieläkin siellä on.
Ei ole samanlaisena, kohtaa on muutettu. Puhut nyt ylläolevassa viestissä 10 sekunnista (Anneli itse on maininnut sisääntulon kestäneen noin minuutin), mutta kirjasi uudessa painoksessa spekuloit kuinka tunkeutuja piiloutui ensimmäisten lasiin kodistuneiden iskujen jälkeen kesken kaiken terassin taakse odottelemaan tilanteen rauhoittumista, miten tytär tulee omasta huoneestaan paikalle katsomaan tilannetta, miten Jukka päättää tulla myös tutkimaan ovea ja komentaa tytön takaisin huoneeseensa. Sitten tunkeutuja päättää alkaa uudestaan hajoittamaan lasia, kun luulee ettei kukaan herännyt jne.
Tämä kaikki vie niin paljon aikaa, että sekä Anneli, että Jukka pystyivät hyvin liikkumaan olohuoneen puolelle. On itse asiassa erittäin epätodennäköistä edellistä tapauskuvausta vasten, että he kumpikin vetäytyisivät takaisin sänkyyn ja takkahuoneen perälle jumiin odotelemaan pitkäksi aikaa mitä tuleman pitää. Ja jos lasisirut ovat tiellä, niin on erittäin luontevaa kulkea nopeasti takkahuoneen oven kautta suihkuun ja sieltä keittiöön. Tätä reittiä käytin myös itse omassa kodissa luontevasti sängystä noustessani esim. kodinhoitohuoneeseen kulkiessa.
Edit: muokattu
On se siellä vieläkin jossain kai, lukujen järjestystä on muutettu ja on siellä tekstejäkin paikoin muokattu, että saa paremmin sopimaan yhteen ja jotain mielestäni vähemmän hyvin kirjoitettua poistettukin ja toisia lisätty.
Lähinnä tällä selitetään kahta asiaa:
1. sekä tyttö että poika kertoivat, että lasinrikkomisessa oli tauko, minkä jälkeen se alkoi uudestaan. Ja tyttöhän heräsi "kun joku paukutti meiän ikkunaa" ja meni kertomuksensa mukaan katsomaan. Silloin ei kukaan enää paukuttanut mitään, mutta näki Jukan ikkunan edessä tai jalkeilla joka tapauksessa. Rikkominen alkoi pian kun tyttö oli palannut takaisin huoneeseen, kaiketi Jukan kehottamana.
2. ikkunan edessä sisäpuolella oli silmukkaruuveilla kiinnitetty verho. Siinä oli 4 terävähköä iskujälkeä vasemmassa reunassa alhaalla, eli oven lukon vieressä. Ihan siinä kohdassa, miten nyt normaalisti ovesta yritetään sisälle: ikkunaan pieni reikä lukon viereen, käsi sisään ja ovi auki. Mutta tässä tapauksessa kättä ei saanutkaan sisään, kun se verho oli tiellä. Lisäksi oven kahva ei kääntynyt yhdellä kädellä, vaan piti vääntää kahvan alla ollutta vipua. Sehän ei verhon takaa ollut edes nähtävissä, eikä kättä olisi varmaan sinne saanutkaan. Vaikuttaa, että tunkeutuja löi nuo iskut, ja yritti tunkea kättä sisään, mutta ei onnistunut. Jos tytön ja pojan kertomus tauosta on totta, niin se sopii tähän täydellisesti: surmaaja pelästyi/joutui miettimään mitä pitäisi tehdä, kun ovi ei auennutkaan. Voisi kuvitella, että hän on varma, että talossa herättiin ja pian syttyy valot ja joku tulee ulos. Hän voisi perääntyä terassin ulkopuolelle, jopa aikoa lähteä karkuun, jos rohkeus petti.
Mutta valot eivät syty, koska näillä ei ollut yölamppua sängyn lähellä, vaan huoneen valot sytytettiin sen terassinoven pielestä. Jos Jukka nousi katsomaan, mitä tapahtui (muista se verho siinä edessä, lasia ei lennellyt vielä ympäriinsä) ja tyttö nousi samaan aikaan, ja oli olohuoneessa kun Jukka oli ovella, niin Jukan huomio siirtyy tyttöön ja hän tietenkin lähettää tämän äkkiä pois takaisin huoneeseensa. Jukka ei tiedä, mitä on tapahtunut: heittikö joku kiven ikkunaan vai mistä on kyse, mutta ei hän varmasti halua pikkutyttöä siihen ihmettelemään. Lattialla ei ole lasia kovinkaan paljon, koska reikä on pieni ja verho estää niiden lentämisen.
Tässä lapsen lähettämisessä menee sen verran aikaa, ettei valoja ehditä laittamaan päälle (tai niitä ei uskalleta laittaa), ennen kuin ulkona ollut tunkeutuja päättää sitten tulla kämppään väkisin. Jos Jukka on siinä oven edessä kun tunkeutuja alkaa hakkaamaan sitä hajalle, niin varmasti pelästyy ja perääntyy huoneen nurkkaan. Anneli vasta kunnolla herää tässä kohtaa ja kaikki ovat 2-3h nukuttuaan ja kesken unien herättyään vielä pöllämystyneitä muutenkin.
Tästä sitten päädyttäisiin siihen edellä kuvattuun tilanteeseen. Tottakai asiat täytyy tällaisessa tapauksessa kuvitella, kun ei ole paljon kouriintuntuvaa jäänyt. Ihmisten kertomuksille ei koskaan kannata laittaa niin suurta painoa kuin fysikaalisille havainnoille. Erityisesti aika-arviot heittävät aivan miten sattuu, kun kukaan ei tuollaisessa tilanteessa kelloa katso. Tytön monet "käymiset" on ollut vaikea sijoittaa järjestykseen, eikä hän myöskään muistanut esim sitä, että poliisit soittivat heille häkepuhelun jälkeen. Monien vuosien jälkeen tehdyt kuulustelut kontaminoituivat yksityiskohdissa poliisin johdattelun seurauksena, minkä myös hovioikeus 2015 totesi. Ne tavallaan sotkettiin niin, ettei kertomusta enää oikeudessa hyväksytty lainkaan. mikä tietysti tarkoitus olikin. Normaalistihan riittäisi jos silminnäkijä kertoo, että näki ulkopuolisen, eikä aleta tiukkaamaan, että olitko metrin tuossa vai tuossa suunnassa. Mutta ei sitä tytön todistusta sinänsä mihinkään tarvitakaan, koska asiat voidaan selittää muutenkin jälkien perusteella.
Verhon perusteella kuitenkin näyttää, että ensin on rikottu vain pikkureikä ja sitten tyyliä muutettu.
Ihmiset VOISIVAT tehdä kaikenlaista, mutta aina he eivät tee. He eivät aina toimi optimaalisesti, koska eivät voi nähdä tulevaisuuteen. Joskus porattiin kauheasti sitä, että miksei Anneli lähettänyt tyttöä ulos turvaan tai mennyt itsekin. Mitäs jos siellä olisi ollut surmaajan kaveri? Eihän koskaan voida tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Jukka, saati Anneli, eivät odottaneet, että heitä tulaan tappamaan. Kellään ei olisi pitänyt olla tähän syytä.
9v tyttö ei halua surmata isäänsä eikä näytellä poliiseille 15 vuotta. Hän oli palstan tietojen mukaan vielä "Jukan suosikkilapsi". Et ole tainnut kuulla sitä häke-nauhaa... etkä nähdä tytön kuulusteluja. Annelillakaan ei ole mitään motiivia löydetty murhaan. Hän ei hyötynyt asiasta mitään. Meni viimeinenkin tuttu koko kylässä.