sikakoira kirjoitti: La Elo 20, 2022 5:12 pm
YK palkkasi satatuhatta Covid hybridiosaajaa töihin kun agenda alkoi 2020
Ja kenenkäs muun kuin WEF-Schwabin ohjastamana. YK:n ja WEF:n "digitaalitaistelijat" tulivat esiin WEF-podcastissa, uutiseen kiinni tuosta:
"Misinformaatiota" on heidän mielestään kaikki sellainen, mistä he eivät pidä. Vaikka heidän luoma koronakultti ratsastaakin lauseilla, kuten "luota tieteeseen" ja "seuraa tiedettä", heidän toimensa kertovat äärimmäisestä tiedevastaisuudesta ja tieteen perversiosta, sillä heidän koronatoimenpiteet eivät ole perustuneet tieteeseen ja esimerkiksi "lockdownit" eivät esiintyneet WHO:n pandemiatoimissa vielä vuonna 2019.
Tiedevastaisuudesta todistaa myös tyrannimaisia ja nettohaitallisia koronatoimia vastustaneiden tiedemiesten sensurointi, kun tämä oli ainoa keino saada ihmiset uunotettua luulemaan, että tieteellinen yhteisö olisi jotenkin yksimielinen rajoitteiden, maskien tai injektioiden käyttämisestä. Sama tiedevastaisuus näkyy nyt siinä, että nämä tahot pyrkivät kaikin mahdollisin keinoin jättämään huomioimatta massainjektoinnin jälkeisen räjähdysmäisen kasvun koronaan kuolleiden määrissä tai etenkin kaikkien syiden kuolemissa, mistä etenkin jälkimmäinen indikoi rokotteen tappavan ihmisiä merkittävissä määrin eri mekanismien kautta (sydänperäiset, tukokset ja immuunijärjestelmän lamaamisen seurannaissairauksiin).
Törkein tiedevastaisuus oli, kun "rokotteen" hyöty-/haittasuhdetta oltu tutkittu ennen miljardien ihmisten injektointia. Siitä huolimatta koronakulttilaiset
uskovat* rokotteen säästäneen lukuisia ihmishenkiä, vaikka minkään valtakunnan data ei tähän viittaakaan.
*)
- Olisikin mielenkiintoista kuulla, että mihin he (Koronan Todistajat) perustavat näkemyksensä "rokotteen" pelastavasta vaikutuksesta, kun itse en ole tällaisiin tutkimuksiin tai tilastoihin törmännyt yrityksestäni huolimatta?
- Sitten haluasin kysyä, että mitä he meinaavat tehdä 2kulkutauntimyönteisille ihmisille, jotka ylläpitävät pandemiaa ja usuttavat uusia variantteja?
Päinvastaiseen tietoon törmään päivittäin kylläkin; mRNA-injektoinnin jälkeen näkyy ennätyskuolleisuus kaikkialla, minne olen katsonut. Mikä huolestuttavinta, syntyvyys on rajussa laskussa tänä vuonna, kun ensimmäiset injektionjälkeiset vauvat ovat voineet syntyä.
Esimerkkinä Filippiinien tasavalta, jonka viralliset tilastot on koostettu ja piirretty kuvaajiksi tänne:
https://supersally.substack.com/p/updat ... medium=web
Joitain poimintoja:
- Rekistetöityjä kuolemia noin valtavasti enemmän kuin ennen injektointeja:

- Historiallisen suuri kuolleisuus.jpg (32.41 KiB) Katsottu 1768 kertaa
- Elossa syntyneitä noin 1/5 vähemmän:

- Historiallisen pieni syntyvyys, Filippiinit.jpg (28.16 KiB) Katsottu 1768 kertaa
(tilanne oli muuten sama Sveitsin väkirikkaimmassa kaupungissa Zurichissa eli syntyvyyn noin 20% alhaalla tammi-kesäkuussa aiempien vuosien erittäin vakaaseen trendiin verrattuna, varmaan Sveitsissä laajemminkin. Sama ilmiö näkyy myös Ruotsissa ja Norjassa, missä syntyvyyden alenema tänä vuonna ollut 10-14%. Yritin etsiä Suomen lukuja, mutta en onnistunut löytämään, joten katastrofi se meilläkin on.)
Noilla luvuilla seuraa populaation kuolemanspiraali ja tietysti myös talouskatastofi. Tämä on edessä myös monessa länsimaassa, missä matala syntyvyys on jo kauan ollut ongelma.
--------------------------------------------------------------------------------------------
Muistanette varmaan THL:n terveydenhuollon avohilmo-tietojärjestelmän "datavirheen", mikä havaittiin vasta ulkopuolisten kiinittäessä huomioon injektioiden jälkeen valtavasti kasvaneista syövistä, raskausajan ongelmista, jne.? THL kiirehti hätiin ja selitti erikoissairaanhoidon lukujen päätyneen vahingossa sinne vuosikausia ja todellisuudessa mikään ei ollutkaan muuttunut.
Injektiopiikki-blogissa THL:n alkeellisesta tunaroinnista, selityksistä ja heidän tietokantaansa tekemästään "Great Resetistä" tarkemmin:
THL-tietokantaa on muokattu vuosien ajalta – suuri nollaus!
THL:n "datavirheestä" teki erikoisen se, että USA:n puolustusministeriön aktiivinen terveydenhuollon tietokanta DMED näytti miltei identtisiä tuloksia, vaikka siellä ei oltukaan "sotkettu erikoissairaanhoidon tapauksia" väärään paikkaan. Tosin sielläkin selityksenä oli että "aiempien vuosien luvut olivat väärin", joten vakavat sairaudet olleetkaan yleistyneet injektoinnin jälkeen ja whistleblowerit olivat väärässä. Tuossa tarinassa on useita epäloogisuuksia ja oikeusjuttu on vireillä.
Näiden tapausten valossa USA:n syöpätapausten yleistyminen ja ei-korona-ylikuolleisuus vaikuttavat erityisen kiinnostavalta:
Syöpädiagnoosien ja ei-korona-ylikuolleisuuden varianssi historiatrendiin verrattuna, USA.
Lähde:
Ethical Skeptic
Syöpätapausten kasvu on niin epätavallisen suurta, etteivät ne mitenkään selity koronapaniikin ja syöpätutkimusten keskeyttämisten aiheuttamalla kertymällä, vaan jotain muuta on tapahtunut, mikä altistaa ihmisiä syöville. THL ei näytä välittävän viime kesänä alkaneesta historiallisen suuresta kuolleisuudesta, vaikka kansanterveys on heidän vastuullaan viimeksi tarkastaessani.
Erikoista tässä on myös uutisointi, kun vaikuttaa sille, ettei medioita kiinnosta paljoakaan alkaa selvittämään tarkemmin mistä kuolemat johtuvat ja mitkä sairaudet ovat yleistyneet. Tuntuu melkein kuin joku taho maksaisi medioille hiljaisuudesta.
------------------------------------------------------------------------------------------------
Olemme jo yli kaksi vuotta todistaneet Globaalin 4. Valtakunnan syntyä ja kannattaa muistaa, että samat tahot ovat injektioineen ja koronatoimineen nyt muka maksimoimassa ihmiskunnan elinvuosia, vaikka ovat vuosikausia huutaneet depopulaation tärkeydestä "maapallon pelastamiselle".
Esimerkki Bill ja Melinda Gates -säätiö, se oli vähän eri nimellä aluksi eli
Bill & Melinda Gates Institute for Population Control (kuin isänsä pitkäaikaisesti johtama, eugenististen juurien Planned Parenthood, mutta turboahdettuna), videolla säätiön alkutaivalta: