Kas, aluksi on kiinalainen äärioikeistolaissivusto, mikä levitää misinformaatiota Nobelin arvoisista injektioista, sitten keuhkoveritulpilla ei olekaan niin väliä. Hyvin tunnetun ja siedetyn tulehduskipulääkkeen rinnastaminen kokeelliseen geenitransfektioon ei enää tältä nimimerkiltä yllätä.
Ymmärrän kyllä, että mahtaa ahdistaa, kun ei saanut pakollisia kuonokoppia ja ties mitä muita pakkotoimia olisikaan halunnut, vaan saikin suosituksen THL:ltä kohdella koronavirusta kuin mitä tahansa influenssankaltaista (ILI) sairautta eli olla kotona oireisena. Vaikka tuo liikku THL:ltä oikea oliskin, niin he ovat suurin syypää kansanmurhaan. He eväsivät tietoisesti kustannustehokkaat hoidot ja pelottelivat myös ei-riskiryhmät kuoliaaksi, jotta saivat kaikki ottamaan kokeellisen geenitransfektion, jolla on kamalia ominaisuuksia.
Kun noin kova usko on koronainjektion kaikkivoipaisuusteen*, niin haluaisin nähdä yhdenkin kliinisen kokeen tulokset, missä injektiosta on todettu olevan terveyshyötyä. Ja ei, se aiemmin tarjoamasi matemaattinen malli ei kelpaa, koska siinä sekä hyödyt ovat kuviteltuja ja haittoja ei huomioida. Rahallisen hyödyn tunnen.
*) Hups, tämänkin takia maailmalla kuoli niin paljon ihmisiä, ei kielletty pelkästään HCQ:n+sinkin+magnesiumin, IVM:n, jne. käyttöä, vaan globaalit pelurivat muuttivat myös virustaustaisen keuhkotulehduksen hoitoprotokollaa tultua - asitomysiinin käyttö kiellettiin! Mitenkähän Suomessa eli oliko tässä syy siihen, että Suomi pärjäsi niin hyvin aina siihen saakka, kun transfektoi lähes koko populaation ja THL avasi Tuonelan Portit?
Lue lisää hoidosta ja kiellosta:
Demosiidi vaatii oikeiden lääkkeiden käytön kieltämisen ja väärien lääkkeiden, kuten Remdesivirin ja mRNA-geenitransfektioteknologian pakkokäytön.
Kirkujille ennakkovastaus: Vaikka tuo antibiootti ei virukseen vaikutakaan, niin antibiootit tehoavat siinä vaiheessa, jos bakteeritulehdus iskee tämän seurauksena. Ja juuri siksi sitä on aiemmin juuri käytettykin viraalin pneumonian hoidon apuna. Nyt isoäideistä haluttiin Shaheed ja ottaa näiltä hiiliuhraus WEF:lle - Insallah!
Remdesiviiri kuuluu samaan sarjaan koronassa käytetylle mRNA-geenitransfektiolle, ikinä ei missään ole todettu olevan hyödyksi, vaan paskoo ihmisten munuaiset ja tappaakin merkittävän osan sitä "saaneista".
Tällä 7-vuotiaalle pojalle injektiosta ei ollut kovin pitkää iloa. Pikkupoika kuoli ambulanssissa massiiviseen sydänkohtaukseen ja äitiä on sensuroitu ankarasti, kun yrittänyt kertoa tapahtuneesta ja saada jonkun vastaamaan että miksi - piti olla tutkittu ja turvallinen.
https://www.australiannationalreview.co ... d-vaccine/
Hullua, että jotkut antavat injektoida lapsensa turhaan tätä tautia vastaan. Australiassa on voimassa mielipuoliset säännöt, missä lapsen täytyy olla injektoitu, jos haluaa tälle pääsyn muiden lasten joukkoon. Tämä siitä huolimatta, että mikään rokote ei ole koskaan estänyt tartuntoja, etenkään kokeellinen geeniterapia.