Sivu 197/200
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ma Tammi 19, 2026 11:09 pm
Kirjoittaja Arkipäiväinen
karikon kutsu kirjoitti: Ma Tammi 19, 2026 10:32 pm
Auerin oikeudenkäynnissä kuullaan tällä viikolla todistajia, jonka on tarkoitus kertoa muun muassa syytettynä olevan, Anneli Auerin entisen miesystävän Jens Kukan luonteesta.
Jo aiemmin oikeudenkäynnin aikana Auerin entinen avopuoliso 1980- ja 1990-lukujen vaihteesta kuvaili Auerin tuolloista käytöstä ja kiinnostuksenkohteita. Kukan entiset kumppanit ovat puolestaan kertoneet Kukan väkivaltaisuudesta tai heidän kokemastaan painostuksesta suhteen aikana.
Kukan lapset todistivat muun muassa Kukan ja Auerin suhteen luonteesta.
Kukan ja Auerin puolustukset yrittivät evätä syyttäjän nimeämät luonnetodistajat, kuten Kukan pojat sekä entiset puolisot, jo ennen oikeudenkäynnin alkua. Kukan puolustuksen mukaan heidän todistuksessaan on kyse luonnetodistelusta, joka "ei sinänsä ole kiellettyä". Puolustuksen mukaan tuomioistuimen olisi pitänyt kuitenkin evätä näyttö, jolla ei ole vaikutusta käsiteltävänä olevaan asiaan eli seksuaalirikosepäilyihin.
– Vaikka [Kukan] katsottaisiin kohdistaneen entisiin kumppaneihinsa väkivaltaa tai kohdelleen heitä muutoin epäasiallisesti, ei tätä voida pitää näyttönä sen puolesta, että hän olisi tehnyt syytteissä väitetyt seksuaalirikokset 3–11 -vuotiaille lapsille, Kukan puolustusasianajaja Kaarle Gummerus kirjasi.
Gummerus lisäsi, että syyttäjän nimeämät todistajat ovat suhtautuneet Kukkaan kielteisesti ja jopa vihamielisesti.
Samaten Auerin puolustusasianajaja Markku Fredman totesi omassa kirjelmässään, että käräjäoikeuden on evättävä syyttäjien luonnetodistelu, jota on nimetty "kohtuuttoman paljon".
– Syyttäjien luonnetodistelu, johon [Kukka] lienee pakotettu vastamaan omalla vastatodistelullaan, tulee viemään päiväkaupalla kallista pääkäsittelyaikaa.
Käräjäoikeus päätti kuitenkin hyväksyä luonnetodistelun.
"Ehkä tuomioistuin on katsonut, että tässä voidaan ottaa näyttöä laveammin vastaan, kaikki maan ja taivaan väliltä, että asia saadaan varmasti ratkaistua."
Loppu on pohdiskelua yleisellä tasolla luonnetodistelun pätevyydestä ja yhdenvertaisuudesta oikeuden edessä. Onkohan toimittajalla mennyt hiukan puurot ja vellit sekaisin, Auerin ex-avopuoliso taisi olla puolustuksen eikä syyttäjän kutsumana luonnetodistajana?
Aletaan sitten saivartelemaan, mutta tuo Jensin luonnehdinta "syytettynä olevan Anneli Auerin entisenä miesystävänä" on vähän outo. Eikö kirjoittaja ole tajunnut, että on se Jens myös syytettynä - itse asiassa enemmän syytettynä kuin Anneli, jos sen niin voi muotoilla. Tosin eihän tuossa lauseessa sinällään valehdella, mutta kuitenkin.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ma Tammi 19, 2026 11:46 pm
Kirjoittaja karikon kutsu
Arkipäiväinen kirjoitti: Ma Tammi 19, 2026 11:09 pm
Aletaan sitten saivartelemaan, mutta tuo Jensin luonnehdinta "syytettynä olevan Anneli Auerin entisenä miesystävänä" on vähän outo. Eikö kirjoittaja ole tajunnut, että on se Jens myös syytettynä - itse asiassa enemmän syytettynä kuin Anneli, jos sen niin voi muotoilla. Tosin eihän tuossa lauseessa sinällään valehdella, mutta kuitenkin.
Turun sanomien jutussa siis kai puhutaan Annelin exästä ajalta ennen Jukkaa eikä Jensistä. YLEn seurannasta edellisviikolta:
https://yle.fi/a/74-20203062/64-3-287211 kirjoitti:
Varsinais-Suomen käräjäoikeus jatkoi torstaina henkilötodistajien kuulemista Anneli Auerin ja Jens Ihlen seksuaalirikossyytteiden käsittelyssä. Jäljellä on vielä kolme istuntopäivää ennen loppulausuntoja.
Oikeus kuuli torstaina viittä puolustuksen todistajaa. (...) Todistajaksi saapuivat myös Anneli Auerin entinen avopuoliso 1990-luvulta, sekä Auerin keskimmäisen tyttären lapsuudenkaveri, jolle tytär todistajan mukaan kertoi vuosia sitten valehdelleensa seksuaalirikoksista.
(...)
Oikeus kuuli myös Anneli Auerin entistä avopuolisoa.
Vuosia Auerin kanssa asuneen miehen oli vaikea uskoa entisen kumppaninsa syyllistyneen lapsiin kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ti Tammi 20, 2026 9:12 am
Kirjoittaja TutkivaEiTieltäEksy
Iltalehti on lakannut seuraamasta oikeudenkäyntiä näemmä. Viimeisin minkä löydän on 16.12. 2025
Mikähän juttu? Muistan, että IL toimittaja ei yhtenä päivänä päässyt saliin, mutta en muista miksi, oliko täyttä vai mikä.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ti Tammi 20, 2026 12:35 pm
Kirjoittaja Vespa velutina
Luonnetodistelu on hölmöä ja mielestäni myös epäkunnioittavaa rikoksen uhreja kohtaan.
Tämä ihan yleisellä tasolla. Pitäisi keskittyä itse rikoksen kannalta olennaisiin seikkoihin.
Mitä jos Valkeakosken teinisurmaajan oikeudenkäynnissä olisi kuultu puolustuksen todistajia, että oli kuin söpö enkeli kerran kun hänet eskarissa tapasin eikä ikinä pystyisi tekemään pahaa kärpäsellekään. On varmaan Touko Tarkkikin joskus antanut itsestään niin sympaattisen kuvan vaikka entiselle koulukaverille.
Pointti: kaikenmaailman juorukerhoja ja naamasta lukijoita tulee olemaan aina eikä niille pitäisi antaa mitään arvoa, kun tutkitaan todisteiden valossa, onko joku henkilö syyllistynyt rikokseen, josta ko. luonnetodistaja ei ole nähnyt eikä kuullut pyhää pöläystäkään.
Erityisen tuomittavaa luonnetodistelu on syyttäjän tekemänä, jos muuta näyttöä ei ole tarpeeksi.
Esim. Jens Kukan poikia ei olisi pitänyt kuulla siitä yksinkertaisesta syystä, että oikeudenkäynti on tällä kertaa julkinen. Lehdet tekevät siitä live-seurantaa, joten kuka tahansa todistajaksi änkevä voi saada vaikutteita omaan todisteluunsa pelkästään siitä, että lukee, mitä muut ovat aikaisemmin oikeudenkäynnissä puhuneet.
Esim. kun Annelin lasten varhaisempia kuulemisvideoita siteerattiin laajasti eri medioissa, niin seuraavalla viikolla pojat todistavat jotain, että kyllä minäkin taisin silloin 16 vuotta sitten kuulla jotain suihkuunmenoriitoja. Näillä ei ole minkään valtakunnan todistusarvoa, jos niitä ei ole aikanaan lausuttu ensimmäisessä oikeudenkäynnissä. Joka ikisen tuomarin pitäisi tämä tajuta.
Jos olisin asianajaja, olisin kysynyt pojilta, että millaiset välit teillä on muihin sukulaisiinne? Ovatko pojat väleissä edes keskenään? Tässä tapauksessa on kuultu niin paljon omituisia möllejä ja pahoihin henkiin uskovia, Ari Auer rouvineen on vieroittautunut omista vanhemmistaankin, niin kas kummaa, myös Jens Kukan pojat tekevät samaa. Mikään pakkohan heidän ei olisi ollut todistaa isäänsä vastaan, etenkään kun eivät omien sanojensa mukaan edes nähneet mitään lasten hyväksikäyttöä.
Esim. autismin kirjo on sellainen, jossa henkilö saattaa ihan ilman näkyvää syytä katkaista välinsä joka ikiseen sukulaiseen. En tiedä, mikä tausta juuri tässä henkilötodistelussa on, eikä se tietenkään normaalia ole, että aikuiset lapset katkaisevat välit isäänsä, silti ihmeellistä se on siksi, että syyttäjän todistajissa tämä piirre näyttää löytyvän melkein kaikista. (Kuten perheterapeutti, jonka mielestä on ihan ok, että alaikäiset lapset eivät tahdo nähdä sisartaan.) Kertoo vain siitä, miten erikoisia hahmoja tähän tapaukseen on sotkeutunut.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ti Tammi 20, 2026 1:11 pm
Kirjoittaja VittoriaVetra
Totta. Ihmettelen miksi kysellään epäiltyjen kavereilta että millainen oli. Tai äidiltä tms. Tottakai he antavat puhtoosen kuvan. Ei kun varmaan alkaisi puhumaan kaikista ikävistä asioista. Varsinkin jos vähän on hiillostettu ensin että mitä sanot...
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ti Tammi 20, 2026 1:14 pm
Kirjoittaja Njord
VittoriaVetra kirjoitti: Ti Tammi 20, 2026 1:11 pm
Totta. Ihmettelen miksi kysellään epäiltyjen kavereilta että millainen oli. Tai äidiltä tms. Tottakai he antavat puhtoosen kuvan. Varsinkin jos vähän on hiillostettu ensin että mitä sanot
Ehkä paremman luonnetodistelun antaisi joku joka ei henkilöä tunne...
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ti Tammi 20, 2026 2:02 pm
Kirjoittaja VittoriaVetra
"Mekin ollaan oltu hänen luonaan kylässä, ihan normaalia kanssakäymistä, todistaja kuvailee".
Niin..ihan kuin hän nyt sen vierailun aikana olisi käyttäytynyt epäilyttävästi..hohhoh
Ihan yhtä tyhjän kanssa tällaiset todistelut.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ti Tammi 20, 2026 2:16 pm
Kirjoittaja jukuripää
En ole koskaan uskonut Annelin ja Jensin syyttömyyteen, enkä usko edelleenkään.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ti Tammi 20, 2026 2:29 pm
Kirjoittaja K42
jukuripää kirjoitti: Ti Tammi 20, 2026 2:16 pm
En ole koskaan uskonut Annelin ja Jensin syyttömyyteen, enkä usko edelleenkään.
Itse taas ennustin jo yli 10v sitten, että lapset paljastaisivat totuuden aikuistuttuaan.
Kuinka moni oli yllättynyt tästä käänteestä?
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ti Tammi 20, 2026 3:00 pm
Kirjoittaja TutkivaEiTieltäEksy
MTV:n rikos- ja oikeustoimittaja Rebekka Härkönen mainitsee esittelyssään, että hänen erityiset kiinnostuksen kohteensa ovat tavallisten ihmisten oikeudet, yhteiskunnan järjestelmävirheet, viranomaisväärinkäytökset sekä järjestäytynyt rikollisuus.
Missä viipyy Härkösen megauutinen jossa hän ruotisi auki tämän yhteiskunnan järjestelmävirheet, viranomaisten väärinkäytökset jotka ovat polkeneet tavallisen perheen oikeudet maan rakoon?
Sellainen mukava iltapuhde hänelle palkkatyön ohessa

. Jos resurssit ei yksin riitä, niin soitto Niskasaarelle, että tehdäänpä vuosisadan juttu kimpassa

Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ti Tammi 20, 2026 5:40 pm
Kirjoittaja Arkipäiväinen
karikon kutsu kirjoitti: Ma Tammi 19, 2026 11:46 pm
Arkipäiväinen kirjoitti: Ma Tammi 19, 2026 11:09 pm
Aletaan sitten saivartelemaan, mutta tuo Jensin luonnehdinta "syytettynä olevan Anneli Auerin entisenä miesystävänä" on vähän outo. Eikö kirjoittaja ole tajunnut, että on se Jens myös syytettynä - itse asiassa enemmän syytettynä kuin Anneli, jos sen niin voi muotoilla. Tosin eihän tuossa lauseessa sinällään valehdella, mutta kuitenkin.
Turun sanomien jutussa siis kai puhutaan Annelin exästä ajalta ennen Jukkaa eikä Jensistä. YLEn seurannasta edellisviikolta:
https://yle.fi/a/74-20203062/64-3-287211 kirjoitti:
Varsinais-Suomen käräjäoikeus jatkoi torstaina henkilötodistajien kuulemista Anneli Auerin ja Jens Ihlen seksuaalirikossyytteiden käsittelyssä. Jäljellä on vielä kolme istuntopäivää ennen loppulausuntoja.
Oikeus kuuli torstaina viittä puolustuksen todistajaa. (...) Todistajaksi saapuivat myös Anneli Auerin entinen avopuoliso 1990-luvulta, sekä Auerin keskimmäisen tyttären lapsuudenkaveri, jolle tytär todistajan mukaan kertoi vuosia sitten valehdelleensa seksuaalirikoksista.
(...)
Oikeus kuuli myös Anneli Auerin entistä avopuolisoa.
Vuosia Auerin kanssa asuneen miehen oli vaikea uskoa entisen kumppaninsa syyllistyneen lapsiin kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin.
Joo, mä luin tuon lauseen väärin. My bad.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ti Tammi 20, 2026 10:33 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
jukuripää kirjoitti: Ti Tammi 20, 2026 2:16 pm
En ole koskaan uskonut Annelin ja Jensin syyttömyyteen, enkä usko edelleenkään.
Onneksi nämä eivät ole uskonasioita.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ke Tammi 21, 2026 10:02 pm
Kirjoittaja jukuripää
Pieni liekki kirjoitti: Ti Tammi 20, 2026 10:33 pm
jukuripää kirjoitti: Ti Tammi 20, 2026 2:16 pm
En ole koskaan uskonut Annelin ja Jensin syyttömyyteen, enkä usko edelleenkään.
Onneksi nämä eivät ole uskonasioita.
Ihan yhtä onneksi kaikki ne, joitten mielestä Auer ja Ihl ovat syyttömiä, elävät myös vain uskomuksiinsa luottaen ja voivat olla yhtä väärässä, kuin me, jotka uskomme syyllisyyteen.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ke Tammi 21, 2026 10:11 pm
Kirjoittaja piitu73
VittoriaVetra kirjoitti: Ti Tammi 20, 2026 2:02 pm
"Mekin ollaan oltu hänen luonaan kylässä, ihan normaalia kanssakäymistä, todistaja kuvailee".
Niin..ihan kuin hän nyt sen vierailun aikana olisi käyttäytynyt epäilyttävästi..hohhoh
Ihan yhtä tyhjän kanssa tällaiset todistelut.
Mun mielestä toi Annelin exän todistelu oli just hyvä. Mies jonka puolesta on loukkaannuttu, kun lapsi olikin Jukan eikä hänen. Eipä ollut pahaa sanottavaa, kun sehän olikin hänellä ihan tiedossa, ettei ole hänen lapsi.
Re: Anneli Auer medioissa
Lähetetty: Ke Tammi 21, 2026 10:28 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
jukuripää kirjoitti: Ke Tammi 21, 2026 10:02 pm
Pieni liekki kirjoitti: Ti Tammi 20, 2026 10:33 pm
jukuripää kirjoitti: Ti Tammi 20, 2026 2:16 pm
En ole koskaan uskonut Annelin ja Jensin syyttömyyteen, enkä usko edelleenkään.
Onneksi nämä eivät ole uskonasioita.
Ihan yhtä onneksi kaikki ne, joitten mielestä Auer ja Ihl ovat syyttömiä, elävät myös vain uskomuksiinsa luottaen ja voivat olla yhtä väärässä, kuin me, jotka uskomme syyllisyyteen.
Onko sinusta ok, että lääkäri saa Suomessa tutkia lapsia huuhaa-menetelmällä, joka ei sovellu mahdollisten vanhojen arpien tutkimukseen? Onko sinusta myös ok, että lääkäri saa traumatisoida lapsia omilla tutkimuksillaan ilman seuraamuksia? Ilmeisesti sinä hyväksyt, että lapsille voidaan tehdä intiimitutkimuksia ilman todellista tukihenkilöä ja täysin mielivaltaisesti.
Onko sinusta ok lätkäistä kenelle tahansa tuomio murhasta tai seksuaalirikoksista ilman todellista näyttöä?