Sivu 1962/2055

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: To Joulu 22, 2022 10:03 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Meidän rauni-leenu OP on kova tyttö kirkumaan asian vierestä, mutta hän on sokea ja kuuro, kun injektiomyönteinen lääkäriliiton ex-johtaja kertoo vakavien haittojen yleisyyden salaamisesta ja miten lääkärit on vaiennettu. Sama koskee toki myös injektioiden tartunnalle altistavaa vaikutusta, sitä hän ei voi myöntää, koska säröttäisi hänen vääristyneen maailmankuvansa.

Injektion aiheuttamasta kuolleisuudesta

Thl-henkilöt alkoivat "valkopestä" myös sydänlihastulehdusten vaarallisuutta heti sen jälkeen, kun injektioiden todettiin aiheuttavan näitä ikäryhmälle, joka ei sairastunut vakavaan koronarautiin.

He siis alkoivat yleisesti puhua "lievistä myokardiiteista", vaikka heillä ei ollut mitään seurantatietoa moisen väitteen tueksi. He keksivät noita juttuja injektion hyväksi.

Katsotaanpa, että kuinka ne injektion aiheuttamat lievät sydänlihastulehdukset TODELLISUUDESSA näkyvät eri ikäryhmien myokardiittikuolemissa. Tutkimus on Japanista, joten osa koronakirkujista näkee epäpätevinä vinkuintiaaneina.
  • Monikertaistuu kaikissa ikäryhmissä.
  • Erityisen paha tilanne on alle 40-vuotiaille
  • Tulokset tukevat Israelin sydänperäisten hätäpuheluiden yleistymistä massainjektioiden jälkeen etenkin alle 45-vuotiailla.
Tutkittu ja turvallinen moninkertaistaa myokardiittikuolemariskin kaikissa ikaryhmissa.jpg
Tutkittu ja turvallinen moninkertaistaa myokardiittikuolemariskin kaikissa ikaryhmissa.jpg (134.28 KiB) Katsottu 2820 kertaa
https://www.medrxiv.org/content/10.1101 ... 22281036v1

Kuten tutkijat kertovat, "terveempi rokotettu-efekti" (sairaimpia ei rokoteta) ja aliraportointi voivat olla syynä sille, että myokardiittiriski on vielä tuotakin suurempaa.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: To Joulu 22, 2022 2:23 pm
Kirjoittaja sikakoira
Nyt Coronaan on virallisesti lupa suhtautua kuin normiflunssaan :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen:

Voi kunpa joku olisi osannut kertoa kolme vuotta sitten saman. :lol:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009279490.html
THL: Koronaan voi suhtautua kuin tavalliseen flunssaan
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronavirusta koskeville erityisille ohjeille ei ole enää tarvetta.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: To Joulu 22, 2022 2:31 pm
Kirjoittaja Mc Mafia
Niin mutta mutta.. onhan flunssaankin rokotus, joten ei ole mitään järkevää syytä olla ottamatta lisää rokotuksia ja olla käyttämättä maskia. Eihän, Mika?

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: To Joulu 22, 2022 9:59 pm
Kirjoittaja Kitarisa
sikakoira kirjoitti: To Joulu 22, 2022 2:23 pm Nyt Coronaan on virallisesti lupa suhtautua kuin normiflunssaan :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen:
Foliohatut väittivät a) ettei koskaan käy näin ja b) kaikki salaliittoteoriat on näytetty toteen.

Kuinka sitten kävikään? Mutta naurattaa yhä. Se, että olit väärässä, vai mikä?

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: To Joulu 22, 2022 11:09 pm
Kirjoittaja MikaK
On Anoi Kaa kirjoitti: To Joulu 22, 2022 10:03 am Tutkittu ja turvallinen moninkertaistaa myokardiittikuolemariskin kaikissa ikaryhmissa.jpg
https://www.medrxiv.org/content/10.1101 ... 22281036v1
Mitä sitten? Jos myokardiittiriski kuolla on vaikka yksi miljoonasta niin se nelinkertaistuu neljään tapaukseen miljoonasta. Kuulostaa dramaattiselta huutaa kissankokoisin kirjaimin 4X mutta ei se dramaattista ole. Moni tuon riskin kanssa on valmis elämään. Lähes kaikissa lääkkeissä on erittäin harvinaisia riskejä aina anafylaktisen shokin kuolemaan päättyen. Lue huviksesi niitä tuoteselosteita. Särkylääkkeisiin kuolee Suomessa satoja ihmisiä vuodessa, eivätkö ne ole tutkittuja ja turvallisia? Eikö niitä ole tutkittu vuosikymmeniä? Riskiä ei nollaan ikinä saada, miksi se pitäisi koronarokotteessakaan saada? Haloo ja valoja päälle, se ei ole mahdollista. Ei kukaan väitäkään ettei haittavaikutuksia voisi olla.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 23, 2022 1:39 pm
Kirjoittaja luzer
MikaK kirjoitti: To Joulu 22, 2022 11:09 pm

sinulla on noin 14% mahdollisuus saada sydäri, laske siitä sitten paljonko se on nelinkertaisena

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 23, 2022 11:43 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Kitarisa kirjoitti: To Joulu 22, 2022 9:59 pm
sikakoira kirjoitti: To Joulu 22, 2022 2:23 pm Nyt Coronaan on virallisesti lupa suhtautua kuin normiflunssaan :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen:
Foliohatut väittivät a) ettei koskaan käy näin ja b) kaikki salaliittoteoriat on näytetty toteen.

Kuinka sitten kävikään? Mutta naurattaa yhä. Se, että olit väärässä, vai mikä?
Foliohatut väittivät miten koronaan pitäisi suhtautua kuin normaaliin flunssaan.
Sen sijaan koronavouhottajat vaativat aivan toisenlaista suhtautumista eli äärimmäisen kovia rajoituksia.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 23, 2022 11:46 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
MikaK kirjoitti: To Joulu 22, 2022 11:09 pm
On Anoi Kaa kirjoitti: To Joulu 22, 2022 10:03 am Tutkittu ja turvallinen moninkertaistaa myokardiittikuolemariskin kaikissa ikaryhmissa.jpg
https://www.medrxiv.org/content/10.1101 ... 22281036v1
Mitä sitten? Jos myokardiittiriski kuolla on vaikka yksi miljoonasta niin se nelinkertaistuu neljään tapaukseen miljoonasta. Kuulostaa dramaattiselta huutaa kissankokoisin kirjaimin 4X mutta ei se dramaattista ole. Moni tuon riskin kanssa on valmis elämään. Lähes kaikissa lääkkeissä on erittäin harvinaisia riskejä aina anafylaktisen shokin kuolemaan päättyen. Lue huviksesi niitä tuoteselosteita. Särkylääkkeisiin kuolee Suomessa satoja ihmisiä vuodessa, eivätkö ne ole tutkittuja ja turvallisia? Eikö niitä ole tutkittu vuosikymmeniä? Riskiä ei nollaan ikinä saada, miksi se pitäisi koronarokotteessakaan saada? Haloo ja valoja päälle, se ei ole mahdollista. Ei kukaan väitäkään ettei haittavaikutuksia voisi olla.
Särkylääkkeitä ei ole kenenkään pakko ottaa. Ne ovat myös olleet monen vuosikymmenen ajan markkinoilla. Kaikessa on yliannostuksen ongelma.

Koronarokotteiden kohdalla pyrittiin pakottamaan kaikki ottamaan ne. Voidaan myös kysyä oliko niistä lopulta miten hyötyä, kun koronaa ne eivät estäneet mitenkään (vaikka piti estää), leviämistä eivät estäneet (piti estää), korona itsessäänkin vaikutti samanlaiselta.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 23, 2022 11:49 pm
Kirjoittaja segregation forever
holmesin haamu kirjoitti: Pe Joulu 23, 2022 11:43 pm
Foliohatut väittivät miten koronaan pitäisi suhtautua kuin normaaliin flunssaan.
Sen sijaan koronavouhottajat vaativat aivan toisenlaista suhtautumista eli äärimmäisen kovia rajoituksia.
Virushan ei ole lieventynyt ajan myötä? :roll:

Foliohatut väittivät kaikenlaista: ihmisiin laitetaan rokotteiden mukana 5G siru ja pedon merkki, sulkutila on uusi normaali, puolet rokotetuista kuolee,Great Reset, armeija vartioi kaduilla ym.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 23, 2022 11:49 pm
Kirjoittaja segregation forever
holmesin haamu kirjoitti: Pe Joulu 23, 2022 11:46 pm
Koronarokotteiden kohdalla pyrittiin pakottamaan kaikki ottamaan ne.
Miten pakotettiin?

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 23, 2022 11:52 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
sikakoira kirjoitti: To Joulu 22, 2022 2:23 pm Nyt Coronaan on virallisesti lupa suhtautua kuin normiflunssaan :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen:

Voi kunpa joku olisi osannut kertoa kolme vuotta sitten saman. :lol:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009279490.html
THL: Koronaan voi suhtautua kuin tavalliseen flunssaan
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronavirusta koskeville erityisille ohjeille ei ole enää tarvetta.

Tämä onkin äärimmäisen mielenkiintoinen video ja tieto.
Miten Annika Saarikko tiesi 7.10.2021, että poikkeustila päättyy vuoden 2022 lopussa?

Tuollaista ei voi tietää, jos siitä ei ole sovittu hyvin laajasti muuallakin kuin Suomessa.

Muuten tämä, "koronapandemian" loppuminen asettuu samaan aikaan, kun koronapassin EUn lanseeraus.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 23, 2022 11:59 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
segregation forever kirjoitti: Pe Joulu 23, 2022 11:49 pm
holmesin haamu kirjoitti: Pe Joulu 23, 2022 11:46 pm
Koronarokotteiden kohdalla pyrittiin pakottamaan kaikki ottamaan ne.
Miten pakotettiin?
Suomessa ei sentään menty aivan pakkorokotuslinjalle, vaikka oli äärettömän kova valtamedian, poliitikkojen ja julkisten yhteisöjen paine antaa tehottomat koronarokotukset ja tehottomat maskit ajettiin läpi yhteisöihin. Ainoastaan määrättiin hoitajille pakkorokotukset ja sitten on myöhemmin valitettu, kun ei ole ollut hoitohenkilöstöä tarpeeksi.

Valtamediat ja poliittiset tahot ajoivat pakkorokotepolitiikkaa myös Suomeen koronapassin muodossa, mutta onneksi oli laaja kansalaisten vastustus tuota hulluutta vastaan.

EUn laajuisesti määrättiin näitä pakkotoimenpiteitä ja vielä laajempia rajoituksia, joita saattoi välttää rokotteilla. Pakkorokotteet oli siis monessa maassa ilman muuta arkipäivää.

Kiina onkin näiden koronavouhottajien mallimaa, josta nimimerkin esiin tuomat jutut hyvä esimerkki.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: La Joulu 24, 2022 1:09 am
Kirjoittaja segregation forever
holmesin haamu kirjoitti: Pe Joulu 23, 2022 11:59 pm
segregation forever kirjoitti: Pe Joulu 23, 2022 11:49 pm
holmesin haamu kirjoitti: Pe Joulu 23, 2022 11:46 pm
Koronarokotteiden kohdalla pyrittiin pakottamaan kaikki ottamaan ne.
Miten pakotettiin?
Suomessa ei sentään menty aivan pakkorokotuslinjalle
Eli valehtelit. Kukaan ei pakottanut ottamaan rokotusta.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: La Joulu 24, 2022 3:15 am
Kirjoittaja sikakoira

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: La Joulu 24, 2022 6:37 am
Kirjoittaja devil_doll
Dokumentti jossa käsitellään Great Resetin ja 5th industrial revolutionin yhteyttä koronaan. Mukana monia kiinnostavia asiantuntijoiden haastatteluita.

https://rumble.com/v1yqed2-the-big-rese ... domin.html

Tämä oli mielestäni paljon asiallisemmin tehty ja luotettavamman oloinenkin kuin Died Suddenly jossa oli vähän liikaa ällökuvia meikän makuun. :P