Amandan nimen poisto aiheuttaa väärinkäsityksiä. 2009-09-16 Amanda ja hänen veljensä kutsuttiin yhdessä kuulusteluun. Niistä ehdottomasti tärkein oli pojan muistot. Tämä oli ainoa kerta, jolloin hänen annettiin puhua vapaasti ja siis tietenkin tukea sitä kuvaa, jonka hovioikeus sitten havaitsi oikeaksi. Seuraava kuulustelu tapahtuikin kesällä 2011 kasvattivanhempien järjestämän venematkan aikana. Annelin mukaan poika on nyt "vankina lumikuningattaren linnassa, jossa hallitaan peloilla." Kts niinaberg.comturumurre kirjoitti:Toki on niin ettei niistä v2009 lapsen kuulusteluista ollut syyttäjäpuolelle mitään hyötyä, mutta päinvastoin kun esität, puolustukselle oli.
Amandan kuulusteluista ei nyt kannata puhua, kun häntä itseän syytettän hyvin raskaasti. Asia selviää heti kun häntä voidaan kuulla avoimessa oikeudenkäynnissä. Pojan uusiin valemuistoihin saadaan kuitenkin vastaus jo nyt katsomalla hänen kuulustelunsa 2009. Se on sanasta sanaan blogissani