Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta
Lähetetty: La Tammi 07, 2023 6:07 pm
Minfoa seuraa aktiivisesti/ajoittain muiden ohella poliisi, toimittajat, RT:n ja Vicin puolustus sekä tuttavansa, joten hieman harkintaa kannattaa toki käyttää ennen mietelmiensä julkaisua. Tällä en tarkoita sinällään TYC:in viestejä, lähinnä ihmettelen kuinka sokeria muurahaisille julkaisunsa oli.
Mikäli palstalla päivystäviä taustantutkijoita kiinnostaisi RT:n sukuhistoria, Lautamatin dokumentti RT:stä, oletetun isänsä tuomiohistoria ja syy nimenvaihtoon ym. epäoleelliset seikat, näistä olisi saatavilla vaivatta aineistoa. Todettakoon kuitenkin etteivät ne suoranaisesti tapaukseen liity, eikä RT:n yksityinen elämänhistoriakaan ole aihe jota ihan suodattimitta kannattaa palstalla ruotia. Etenkään esittää asianosaisista sellaisia asioita kokemuksina/tosiseikkoina, joista ei tarpeen tullen nimellään olisi valmis vastaamaan. Tosiseikkakin voi sinänsä tulla rangaistavaksi yksityiselämää koskevan tiedon levityksenä.
Helposti hämärtyy ylipäänsä raja sille mitä julkisesti käsitellystä henkilöstä/epäillystä voi julkaista ja etenkin kun se toteutetaan välillisen anonyymisti.
Todettakoon aasinsiltana että poliisi on päässyt eräässä tapauksessa tekijän jäljille, sillä hän ainoastaan seurasi palstakeskustelua liian usein, keskustelun jo jäähdyttyä, vaikka ei ollut kirjoittanut nimenomaista rikosta koskevalle palstalle mitään. Epäilyttävä kiinnostus rikosta kohtaan netissä kun on profiloinniltaan yhtenevä tapaus siinä missä tuhopolttajan voidaan tietyllä todennäköisyydellä olettaa seuraavan sytyttämäänsä tulipaloa, auttaa sammutustöissä tai ainakin palata rikospaikalle ihastelemaan lopputuotostaan.
Parhaillaan täällä voi siis edistää rikostutkintaa, avittaa uhrin puolustusta tai keksiä syytetyn puolustukselle uskottavia tapahtumankulkuja oikeudelle esitetettäväksi, joten edes oman oikeusturvan vuoksi julkaisupäätöksiin on syytä suhtautua tietyllä varauksella.
Edellä mainitulla en halua ohjata keskustelua tiettyyn suuntaan tai määritellä mikä on asiassa relevanttia, vain muistuttaa etenkin nuorempia kirjoittajia että palsta on hyvin julkinen, myös hakukonebottien automaattisten skannausten johdosta.
Aiheeseen liittyen:
https://yle.fi/a/3-6392989