Zukuluku kirjoitti:Tämä romanikysymys on puhuttanut Facebookissa. Omaan feediini on tullut puheenvuoroja puolesta ja vastaan, enemmän kuitenkin ehkä mielipiteitä, joissa vaaditaan valtioita kustantamaan romanien oleskelu Suomessa.
Mielenkiintoisen tästä tekee se, että ainoastaan yksi romaneja puolustavista "ystävistäni" on veroja maksava kunnon kansalainen, loput sosiaalipummeja. Puolestaan romaneja vastustavista henkilöistä kaikki ovat työssäkäyviä.
Olisiko siis niin, että sosiaalituella elävät ihmiset kuvittelevat yhteiskunnan varojen olevan loputtomia? Vai onko ideologia niin vahva, että heidän mielestään Suomen tulisi uhrata yhteiskuntansa vauraus auttaakseen heikompiosaisia, jotka eivät kuitenkaan edes yritä tehdä mitään oman asemansa parantamiseksi?
Olen huomannut, että isolla osalla sosiaalituella elävistä ei ole käsitystä valtiontaloudesta, eikä myöskään työssäkäyvän palkan riittävyydestä, ts. elämästä, kun mitään tukia ei saa. Eivät nuo ihmiset kuitenkaan lusmuja ole, vaan pitkäaikaissairaita suurin osa, tai vaikeuksissa toivonsa menettäneitä ja luovuttaneita. Nuoremmissa ikäluokissa on jonkun verran kuvaamiasi idealisteja, joilla tiedon ja elämänkokemuksen puute yhdistyy johonkin maailmojasyleilevään ideologiaan. He ovat niitä, joiden mielestä Suomella olisi muka varaa elättää puoli maailmaa.
On selvää, ettei Suomi pysty harjoittamaan maailmanluokan hyväntekeväisyyttä. Se, että realismin puutetta esiintyy sossun eläteissä ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että vaaditaan sosiaalitukia poistettaviksi suomalaisilta. Meillä on varaa huolehtia omistamme. On muistettava, että kaikki valinnat ovat pohjimmiltaa ideologisia: rakennetaanko lisää moottoriteitä vai poistetaanko terveyskeskusmaksut. Johonkin raja on vedettävä, ja mielestäni se on hyvä vetää siihen, onko ihminen Suomessa syntynyt - jokainen valtio huolehtikoon omistaan. Sillä valtio muodostaa taloudellisen ja kulttuurisen yksikön, jossa elämänmenon hallitseminen ja talouden ohjaileminen on mahdollista siten, että tavalliset ihmiset otetaan riittävästi huomioon. Mielestäni Suomen valtion asia ei ole jakaa kansalaisten rahoja muiden maiden kansalaisille, sillä Suomella ei ole moraalista velvoitetta siihen, toisin kuin siirtomaita omanneilla valtioilla - halukkaat kansalaiset voivat itse auttaa ulkopuolisia maita suoraan ja sellainen apu menisikin paremmin perille kuin valtion jakama raha, joka on mennyt ja tulee menemään suoraan korruptiohallituksille.
Oli iso virhe ottaa Schengenin sopimukseen ja EU:in mukaan maita, joissa on suuri elintasoero Euroopan pohjois- ja länsiosiin verrattuna.
In retrospect, oli suuri virhe liittyä EU:un ylipäätään. Nyt kun p-at on jo niinsanotusti housussa, olisi kiire saada irtolais- ja rikoslainsäädäntömme sille tasolle, jolla pärjätään näiden nomadirosvoshoppailijoiden kanssa. Kengänkuva persauksiin ei auta, sillä he tulevat aina takaisin. Olisi myös syytä tuoda mediassa pontevammin esille, että romanikerjäläiset ovat rikollisjärjestöjen orjia, joiden hyysääminen on lottovoitto näille rikollisorganisaatioille ja saattaa sinisilmäiset auttajat myös vakavaan henkilökohtaiseen vaaraan.