MURHA.INFO

Malmin suunnalla vaikuttaa tämä Niko Ruotimo.

Siru83 kirjoitti:Itse en suhtaudu aivan yhtä ymmärtäväisesti tähän rouvaan, joka jätti tapauksesta ilmoittamatta poliisille kuin moni täällä. Siis hän näki ensin, kun uhri vietiin väkisin paikalle, yritettiin heittää kuiluun ja pahoinpideltiin tajuttomaksi ja sen jälkeen katseli vielä, kun tekijät pahoinpitelivät toisenkin henkilön tajuttomaksi ja vasta sen jälkeen heittivät Hjelmin kuiluun. Nainen katseli kaiken tämän oman asuntonsa turvasta, eikä missään vaiheessa hälyttänyt poliisia. Tulee mielikuva henkilöstä, joka uteliaisuuttaan seurasi, mihin tapahtumat johtavat. Mielestäni olisi ansainnut syytteen tästä. En tiedä, kuinka paljon aikaa kului siitä, kun hän näki kun uhria yritettiin heittää kuiluun ennen pahoinpitelyä siihen kun toinen uhri oli pahoinpidelty tajuttomaksi, jonka jälkeen Hjelm heitettiin kuiluun, mutta vaikuttaa siltä, että jos rouva olisi toiminut toisin, kyseessä olisi tapon yritys eikä tappo.

Kuka tietää, mitä teosta tuomituille Niko Ruotimolle ja Marko Kuittiselle nykyään kuuluu?

Samaa mieltä, en ymmärrä minäkään. Ei kai olisi ollut suuri vaiva tarttua luuriin ja pyytää poliisit paikalle. Sampo olisi saattanut selvitäkin.
Jos hän muka pelkäsi kostoa, niin se oli turhaa. Tekijät eivät olsi koskaan saanee tietää, kuka soitti apua.
Mutta meitä on moneen junaan. Syyte olisi ollut paikallaan.
Kun ei kerran tehnyt mitään, kun näki mitä tapahtui, niin miksi yleensäkään tuli julkisuuteen muka tärkeänä todistajana?

Muumi kirjoitti:Malmin suunnalla vaikuttaa tämä Niko Ruotimo.

Marko Kuittinen taas Myllypurossa.

onkohan tää kuittinen asunu tovin lohjallakin ennen paluutaan myllypuroon??

jos on niin sitten tunnen kaverin, ja eipä tuo ainakaan enään kovin mielipuolelta vaikuta(jos on kyse samasta hepusta) vaikkakin päihteiden sävyttämää elämää viettääkin...

mävaanmä kirjoitti:onkohan tää kuittinen asunu tovin lohjallakin ennen paluutaan myllypuroon??

jos on niin sitten tunnen kaverin, ja eipä tuo ainakaan enään kovin mielipuolelta vaikuta(jos on kyse samasta hepusta) vaikkakin päihteiden sävyttämää elämää viettääkin...

Sitä mä en tiedä onko Lohjassa asunut. Frendin frendejä tämä Marko. Kolauttanut joskus päänsä sillälailla et muuttunut rauhallisempaan suuntaan. Päihteitä käyttää kyllä. Siinä sattu aikoinaan kai semmonen juttu et jos jommankumman kaverina tapahtuma hetkellä olis ollu joku muu kuin juuri tämä kaksikko keskenään, niin tätä henkirikosta ei olis tapahtunut ollenkaan.

PPK 1982

Lokakuun 19. päivä ja jälleen sunnuntai
Lähes päivälleen kolme kuukautta oli vierähtänyt kuumasta heinäkuisesta sunnuntaista, kun tutkijat
joutuivat jälleen tapauksen eteen, joka heidän kohdallansa oli eräällä tavalla pohjanoteeraus henkirikokseen syyllistyneiden ikäjakautumassa ja teon raakuudessa sekä sen järjettömyydessä.

Tapaturma vai henkirikos
Lokakuun 19. päivä, sunnuntai, oli tyypillinen lokakuinen päivä. Syksyiset vesisateet oli jo sivuutettu,
syksyn selkä taittunut ja harmaa taivas enteili ensimmäisiä lumisateita. Hiljaisella Arkadiankadulla käveli keski-ikäinen mieshenkilö verkalleen kohti Mannerheimintietä. Astellessaan Pohjoisen Rautatiekadun jälkeisellä sillalla mies vilkaisi alapuolella kulkevaan tavararaidekuiluun etsiessään paikkaa, mihin
voisi käydä laskemassa vetensä. Päästyään sillan toiseen päähän hän laskeutui ratapengerrystä alaspäin
ja hakeutui tunnelin suojaan tehtävälleen. Siinä tunnelin seinustan vierellä seistessään hän vilkaisi ojan
pohjalle. Siellä hiljalleen virtaavan mutaisen pohjaveden seassa oli mitä erilaisinta rojua.
Osan näistä olivat varmaankin ympäristöstään vähät välittävät ihmiset heittäneet yläpuolella olevalta sillalla,
osa oli sillan alustaa jo vuosia ryypiskelypaikkanaan pitäneiden rappioalkoholistien jätteitä.
Ojan pohjaveden loristessa miehen katse siirtyi tunnelin seinämää pitkin tunnelin pimeimpään osaan. Mies totesi seinällä erilaisia piirroksia. Hän oivalsi, etteivät nämä olleet alkoholistien tekemiä vaan varmaankin nuorten. Katse siirtyi enemmän oikealle ja saavutti lähes puoli metriä korkeat kirjaimet. Hiljalleen niitä tavaten mies ihmetteli muodostamansa sanan merkitystä. Tavattuaan sen uudelleen
hän muisti, että "Pohjanoteeraus” oli erään nuorison ihaileman yhtyeen nimi.
Napittaessaan housujaan mies siirtyi hiljalleen astellen tavaamansa sanan eteen todeten sen loppupäässä nuolen,
joka kaartui osoittamaan suoraan alaspäin kohti ojan pohjaa.
Katseen siirryttyä nyt nuolen osoittamaan suuntaan mies kavahti ja siirtyi vaistomaisesti hieman taaksepäin nähtyään siellä selällään makaavan tumman hahmon.
Kun hahmo ei liikkunut, mies astui arkaillen sitä kohden hyisen tuulen kylmettäessä hänen käsiään.
Saavuttuaan ojan reunalle hän tunsi hahmoa kohtaan sääliä ja päätti soittaa poliisille, jotta nämä korjaisivat miehen johonkin lämpimämpään paikkaan.
Jonkin ajan kuluttua miehen hälytysosastoon tekemän ilmoituksen johdosta paikalle saapui järjestyspoliisipartio, joka miestä ojanpohjalla tutkittuaan totesi tämän kuolleeksi. Tämän johdosta paikalle oli pyydettävä rikospoliisi. Miehen kuolema ei ilmeisestikään ollut aivan luonnollinen, ehkä alkoholimyrkytys.
Rikospoliisin päivystävät tutkijat lähtivät liikkeelle tapahtumasta puhelimitse saamansa ennakkokäsityksen saattamana.
Matkalla Arkadiankadulle hiljaisen Helsingin keskustan läpi tutkijat kuvittelivat pääsevänsä perheidensä pariin vielä muutaman päivystystunnin jälkeen.
Varmaankin kyseessä on rutiinijuttu, jossa alkoholisti jälleen kerran on kuollut onnettomissa olosuhteissa alkoholimyrkytykseen.
Kylmässä tunnelissa käsitykset kuitenkin hieman muuttuivat ja miehen tutkinta muutti kuvitelmat kotiin pääsystä tuonnemmaksi.
Paikalle tuotujen irrallisten valonheittimien valossa nähtynä mies makasi selällään ison kiviröykkiön päällä avointen silmien
tuijottaessa lasimaisesti tunnelin satojen junien mustuttamaa kattoa.
Hänen ajelemattomaan partaansa ja pitkiin hiuksiinsa oli tarttunut paksulti mutaa.
Sitä oli myös kaikkialla hänen kauhtuneessa puserossaan ja housuissaan. Myös kädet vartalon sivuilla olivat aivan kuran peitossa.
Kivikasan kaltevuuden ja jalkojen asennon vuoksi hänen jalkateränsä olivat takamuksen alla ojan pohjan hyiseen veteen ja mutaan
painautuneina.
Lähempi tutkinta osoitti miehellä olevan kasvoissa ja käsissä useita ruhjeita, mutta niitä ei sillä hetkellä ihoon tuulen viiman jo
kuivattaman kuran takia pystytty tarkemmin tarkastelemaan.
Miten mies oli saanut vammansa? Miten hänen alapuolellaan olleet kivet olivat vereentyneet? Oliko mies humalassa ryöminyt ja kolhinut itsensä vai oliko hän joutunut tappeluun? Ryöstettykö, koska taskuista ei löytynyt henkilöllisyyteen viittaavia papereita.
Tosin housun vyölenkissä kiinni ollut avainnippu oli poikittain hänen housujensa vetoketjun päällä näkyvissä ja vasemman sukan varteen oli piilotettuna yksi 100 markan seteli ja housujen taskuissa kolikoita.
Oliko hän yrittänyt nousta pystyyn ja kaatunut sen jälkeen selälleen ryömittyään ensin ojan pohjalla?
Miksi hänen oikeasta sieraimestaan oli valunut hukkumiseen viittaava kuohutuppo oikean silmän päälle?
Monien kysymysten saattelemana hänet siirrettiin oikeuslääketieteen laitokselle.
Ruumiin tarkastus
Pesun jälkeen ruumiin tarkempi tarkastelu yhdessä oikeuslääkärin kanssa aiheutti komisarion hälyttämisen paikalle.
Kuran irrottua kauttaaltaan todettiin, että miehellä oli käsissään pintapuolella sellaisia lukuisia osittain luuhun saakka ulottuvia ruhjeita, jotka eivät olleet syntyneet kaatumisen seurauksena, vaan olivat selvästi torjuntavammoja.
Myös kasvojen lukuisat vammat paljastuivat selviksi iskemä- ja hankautumisvammoiksi. Nenäluukin tuntui murtuneelta.
Päälaelta ja takaraivolta paljastui useita erikokoisia päänahan lävistäneitä ruhjehaavoja. Yhden tällaisen kohdalla kallo tuntui pehmeältä. Tämä viittasi kallonmurtumaan ja mahdolliseen aivoruhjeeseen. Nyt kaikki vammat huomioiden oli selvää, ettei mies ollut niitä itse aiheuttanut.
Oikeuslääkäri arvioi alustavasti miehen kuolleen aamuyön tunteina.

Tapahtumapaikan tarkka tutkinta
Ruumiin tutkimisen jälkeen oli ajatukset normaalista kotiinpääsystä sunnuntain päivällispöytään kadonneet.
Perheet unohtuivat ja päivän lopputunnit vierähtivät tunnelin ojia ja vainajan alla olleita kiviä tutkittaessa.
Kiviä oli parikymmentä. Ne olivat eri kokoisia, muutamasta sadasta grammasta aina lähes kahteenkymmeneen kiloon saakka.
Tunnelin ulkopuolelta löytyi maasta kohtia, joista selvästi oli irrotettu äskettäin kiviä. Ojassa olleet kivet olivat verisiä, muutamat jopa pelkästään alapinnoiltaan. Erääseen oli tarttunut suuri tuppo hiuksia. Kiven kärki oli terävä ja sillä oli painoa 4,425 kiloa.
Kivien joukossa niiden väliin pudonneena oli savukkeen kaasusytytin, muutama rikkoutunut korkkaamaton keskiolutpullo sekä erään läheisen valintaliikkeen muovikassi.
Junapengerryksen tasanteella ei ollut kuitenkaan mitään sellaisia merkkejä, jotka olisivat viitanneet tappeluun.
Aikojen kuluessa lukuisten eri asioissa tunnelia käyttäneiden ihmisten kovaksi tallaamassa maassa oli vain lukematon määrä rikkoutuneita pullon palasia.
Sunnuntaipäivä vierähti ilman päivällistä ja maanantai koitti.
Ruumiinavaus vahvisti epäilyt.
Mies oli kuollut päähän saamiinsa vammoihin ja lisäksi tukehtunut omaan oksennukseensa. 4,425 kilon painoisen kiven terävin kärki sopi täysin kallon lävistäneeseen jälkeen.
Oikeuslääkäri päättelikin miehen joutuneen ensin pahoinpitelyn kohteeksi, minkä jälkeen hän oli maannut useita tunteja ojan pohjalla
kuraa nieleskellen.
Sen jälkeen hän lienee kuitenkin pystynyt nousemaan niin paljon, että oli juuri ja juuri päässyt pystyyn ja kaatunut selällensä.
Tässä asennossa hän lienee sitten antanut ylen ja hengittänyt keuhkoihinsa vatsansa sisältöä.
Ruumiinavauksen yhteydessä otettujen veren- ja virtsan alkoholinäytteiden tutkimustulosten suhde toisiinsa vahvisti tätä epäilyä. Näytteiden erojen perusteella hän olisi elä nyt viimeisen ryyppynsä jälkeen peräti ehkä 15 tuntia.

Kuka vainaja on?
Tiistaiaamun koittaessa ja tutkijapartioiden suorittaessa etsintäänsä kaupungin keskustassa ei vainajan henkilöllisyys ollut vielä selvinnyt. Lähes kaikki tunnetut ja entuudestaan tuntemattomat rappioalkoholistit oli etsitty käsiin, lähitienoot oli tutkittu ja tarvittavat ihmiset jututettu.
Mistään ei ollut apua, kukaan ei tuntenut eikä kukaan ollut nähnyt tai kuullut mitään epäilyttävää.
Lehtitiedotuksestakaan ei nyt ollut apua.
Heti tutkimuksen alussa otetut miehen sormenjäljet toimitettiin keskusrikospoliisiin, jonka apua henkilöllisyyden selvittämiseksi nyt tarvittiin. Nytkin keskusrikospoliisi maineensa mukaisesti pystyi selvittämään miehen nimen. Sen saamisen jälkeen tiistaina tutkinta helpottui huomattavasti, sillä nyt varmaankin päästiin pitkä harppaus eteenpäin.
Edistystä tapahtui, mutta seinä nousi jälleen pystyyn, kun omaiset eivät pystyneet selvittämään muuta kuin miehen elintapoja.

Kari
Kyseinen mies, Kari Juhani Niemi, oli ammatiltaan aputyömies, 30-vuotias, syntyperäinen helsinkiläinen.
Hänen vanhempansa olivat eronneet, kuten hän itsekin kolme vuotta nuoremmasta vaimostaan.
Hänellä oli kaksi lasta, seitsemän- ja kahdeksanvuotiaat tyttäret.
Hän oli joutunut asumuseroon kauniista vaimostaan lähes viittä vuotta aikaisemmin vuodesta toiseen jatkuneen alkoholin väärinkäytön seurauksena.
Eron jälkeen hän oli kyllä käynyt katsomassa aika ajoin lapsiansa, olipa yhdessäoloakin yritetty uudelleen. Ryypiskelyn alkaessa se oli kuitenkin käynyt taas mahdottomaksi.
Avioeron jälkeen Kari oli muuttanut äitinsä luo asumaan, ja hän oli ollut erään rakennusliikkeen palveluksessa.
Lähes vakituisesti joka toisena perjantaina palkkapäivän yhteydessä hän oli innostunut ryypiskelemään ja usein sitä oli jatkunut koko viikonlopun. Nytkin perjantaina 17. lokakuuta hän oli tullut humalassa kotiin, mutta äiti ei tiennyt hänen tekemisistään mitään matkustettuaan tapansa mukaan tuttaviensa luo viikonlopuksi.
Lähtiessään äiti oli varoittanut häntä ottamasta kaikkia rahoja mukaansa. Kari oli nimittäin kertonut lähtevänsä ravintolaan juhlimaan.
Hän oli ollut tekemisissä erossa asuneen vaimonsa kanssa kolme viikkoa aikaisemmin. Kumpikaan ei tiennyt hänen tuttavistaan mitään.

Keskiviikkona - lauantaina
Tutkinnan aurinkoinen päivä synkkeni jälleen mutta kirkastui, kun tutkijat tavoittivat kolme Karin tuttavaa Timon, Erkin ja Eeron.
Kari oli ollut heidän kanssansa ryypiskelemässä tapahtumapäivänä, eli lauantaina iltapäivällä läheisessä ravintolassa.
Ravintolasta poistumisen jälkeen, jolloin Kari oli ollut jo melkoisen vahvassa humalassa, ryypiskelyä oli jatkettu tunnelissa Timon alkoholiliikkeestä noutamasta pullosta.
Tunnelissa he olivat tavanneet Jussin ja Karin ryypiskelemässä.
Nyt kaikki viisi olivat nauttineet juomiansa tunnelin hyisessä viimassa kello kolmeen saakka, jolloin Timo, Erkki ja Eero poistuivat.
Tästä tutkijat tulivat varsin vakuuttuneiksi, mutta Jussin ja Taunon kohdalla kuulustelut jatkuivat.
Ne päättyivät siihen, että tutkijoiden oli uskottava heidän kertomukseensa. He olivat poistuneet tunnelista kahdestaan.
Tuolloin vahvasti humalassa ollut Kari oli jäänyt sinne yksin makaamaan välillä jopa ojassa konttaillen yrittäessään luiskaa ylöspäin.
Rinnan edellisten tutkimusten aikana tutkijat kohdistivat huomionsa myös siihen nuorisojoukkoon, joka aina viikonlopun iltoina tapansa mukaan kerääntyi rautatieaseman kellon juureen myöhään yöllä.
Oli saatu vahvistusta siihen, että nämä käyttivät tunnelia ryypiskelypaikkanaan joidenkin jopa "kääntäessä” sinne sammuneita alkoholisteja. Muutaman kerran nuorten välillä tunnelissa oli tapahtunut keskinäisiä välienselvittelyjä ja ryöstöjä. Nuorista itsestään ei ollut kuitenkaan apua. Ne, jotka kuulusteltiin, eivät tienneet tapahtumasta mitään.

Päivä vaikenee
Jälleen sunnuntai. Viikko oli jo vierähtänyt tapahtuneesta, ja tutkijoissa alkoi näkyä pitkien päivien aiheuttama rasittuneisuus.
Nyt kuitenkin tutkijoiden sormenpäissä tuntui oikea tunne. Tunnelissa aikanaan käyneiden nimilista oli tietojen keruun yhteydessä karttunut ja tarkistuksen seurauksena vuorostaan pienentynyt.
Jäljellä oli vain muutama nimi, kun uusi yleisövihje antoi varmuuden siitä, että yksi näistä nuorista oli ollut tunnelissa tuona lauantai-iltana. Suunnatonta kiinnostusta tuntien tutkijat ryhtyivät selvittämään ”Kaleksi” tunnetun henkilöllisyyttä.
Innostus kuitenkin laantui, kun Kalen iäksi ilmeni 13 vuotta. Eihän näin nuori ole voinut tehdä tällaista tekoa.
Kalella oli tapana liikuskella myöhään iltaisin myös aseman jengissä, joten vihjeessä saattoi olla mahdollisuus, tosin pieni.
Muutaman tunnin etsiskelyn jälkeen Kale tavoitettiin huoltoviraston vastaanottokodista, minne Kale oli itse hakeutunut.

Kale kertoo
Saatuaan lastensuojeluviranomaiselta luvan Kalen kuulusteluun niinkin myöhään kuin sunnuntai-iltana kello 21 aikaan tutkijat kiiruhtivat vastaanottokotiin.
Kuulusteluhuoneeseen astui verkalleen vaalea ja heiveröinen heikko poikanen, joka pituudeltaan ylti tuskin kuulustelijan olkapäähän.
Kalen katse oli alistuneen tuntuinen, väsynyt. Lyhyen alkujutustelun jälkeen kuulustelija totesi hämmästyksekseen olevansa tekemisissä melkoisen miellyttävän pojan kanssa, joka kuitenkin ulospäin näytteli "kovista” ja puhuessaan katsoi suoraan silmiin hävyttömän tuntuisesti.
Alkujutustelun jälkeen Kale kertoi lähteneensä kodistaan Kannelmäestä Helsingin keskustaan, missä hän oli viettänyt aikaansa yhdessä entuudestaan vain kutsumanimellä "Saku” tuntemansa nuoren Malminkartanossa asuvan pojan kanssa.
Missään vaiheessa hän ei ollut käynyt Arkadiankadun tunnelissa, hän oli vain viettänyt aikaansa Sakun kanssa kaupungilla liikkuen lähinnä keskustassa ja käynyt tosin myös Hakaniemessä. Kale kertoi olevansa täysin tietämätön siitä, että joku mieshenkilö oli kuollut kyseisessä
tunnelissa.
Koko kuulustelun ajan Kale oli vaisu ja sulkeutunut. Hän ei avautunut oma-aloitteisesti kertomaan juuri mitään.
Tarkkaan askel askeleelta kirjatun kuulustelun jälkeen Kale poistui huoneesta ja tutkijat jäivät ihmettelemään, eivätkö päätelmät pitäneetkään paikkaansa. Valehteliko joku? Kalehan kielsi kirkkain silmin olleensa tunnelissa lainkaan! Vai valehteliko Kale?
Varmuuden vuoksi pyydettiin tarkkailemaan Kalea, kunnes Saku olisi tavoitettu, jotta hän ei pääsisi Sakun kanssa yhteyteen.

Äidin reaktio
Kun Kale oli maininnut äitinsä lähtevän erittäin varhain aamuisin töihin, tutkijat joutuivat heräämään kotietsinnälle heti seuraavana
aamuna kello viiden aikaan.
Viikolla satanut lumipeite valaisi mustan kaupungin öiset kadut, ja katulamppujen valosäteet välkkyivät pakkashangella tutkijoiden saapuessa Kallen asuintalolle.
Vain hiukan hämmästyneenä poliisin niin aikaisesta käymisestä Kalen äiti pyysi heitä astumaan sisään.
Äidille kerrottiin varovaisesti hänen järkytty mistään peläten syy poliisin näin varhaiseen käyntiin.
Äitiä poliisin käynti ei tuntunut häiritsevän, hän oli vain huolissaan siitä, että ehtisi ajoissa työhönsä.
Äidin puhuttelun ja kotietsinnän tuloksena Sakun koko nimi ja puhelinnumero selvitettiin.
Kale näytti tuntevan Sakun paremmin kuin antoi kuulustelussaan ymmärtää.

Nuori Saku
Saku tavoitettiin kotoaan, missä isä poliisin tullessa oli ajamassa partaansa ja valmistautumassa työhön lähtöön.
Poliisien käynti niinkin varhain kuin kello07.05 maanantaiaamuna oli selvästi Sakun isälle täydellinen yllätys.
Eipä tahtonut ensin uskoa tutkijoita poliiseiksi. Vasta nähtyään virkamerkin ja sitä tarkoin tutkittuaan hän pyysi tutkijoita astumaan sisään.
Saku katseli tuolloin isänsä olan takaa pelokkaasti tulijoita. Sakun vanhempien tarjoaman aamukahvin ja hetken kestäneen keskustelun jälkeen Saku lähti poliisin mukaan.
Lokakuun pakkasaurinko loi punertavia ensisäteitään valkoiseen vaippaan kietoutuneeseen kaupunkiin, kun useita murhamiehiä aikaisemmin kuljettaneet tutkijat saattoivat nuorta Sakua autoonsa pakkaslumen narskuessa.
Aamupäivän kuluessa suoritetussa kuulustelussa Saku kielsi syyllistyneensä miehen surmaamiseen kertoen olleensa kuitenkin mukana paikalla katso massa. Sekä ensimmäisessä että myöhemmissä kuulusteluissaan Saku enimmäkseen pyrki vierittämään lähes koko syyn Kalen niskoille ja kertoi tapahtuneesta varsin lyhytsanaisesti joutuen kuitenkin tunnustamaan lopuksi koko tapahtuman.

Mitä tunnelissa tapahtui
Pidätysaikanaan vaisusti asioista kertoneen Sakun ja kuulustelujen aikana hiljalleen avautuneen Kalen kertomusten yhteenvetona selvisi, että pojat olivat todella tulleet kaupunkiin tarkoituksenaan mennä ehkä elokuviin.
Toisensa he olivat tavanneet kello 14 aikaan rautatieasemalla. Kuljeskeltuaan keskustassa ilman mitään varsinaista päämäärää he kulkeutuivat linja-autoasemalle ja päättivät alkaa ryypätä.
Jostain piti nyt saada viinaa.
Kuin tilauksesta he tapasivat entuudestaan tuntemansa 17-vuotiaan Vekan. Veka osoitti heille "denson" eli erään vanhemman rappioalkoholistin, joka suostui hankkimaan läheisestä myymälästä pojille keskiolutta näiden yhteisillä rahoilla.
Mies oli toimittanut kahteen punaiseen muovikassiin laitetut oluet pojille saaden heiltä hakupalkaksi yhden pullollisen.
Nyt Saku ja Kale olivat laskeutuneet tunneliin piiloon ryypiskelemään. Saku oli saanut kassin, jossa oli lähemmäs kymmenen olutta
ja Kalella oli noin seitsemän pulloa.
Juodessaan näitä tunnelissa he olivat hieman humaltuen todenneet vähän matkan päässä ratapengerryksellä vatsallaan maanneen Karin.
Mitä tämän jälkeen tapahtui tarkalleen, oli vaikea selvittää.
Vuoroin Kale syytti Sakua ja vuoroin kielsi Sakun väitteet. Koska Sakua - toisin kuin Kalea - ei saatu kuulustelujen aikana valheesta kiinni, on seuraavassa kerrottu tapahtumat pääasiassa Sakun kertomuksen pohjalta.
Karin havaittuaan Saku oli päättänyt mennä pyytämään häneltä korkinavaajaa.
Karin vierelle päästyään Saku oli potkaissut häntä kylkeen ja kysynyt:
- Hei, onks sulla korkinavaajaa?
Lähes välittömästi Saku oli tullut takaisin Kalen luo, ja he jatkoivat oluiden juomista aukaisten pulloja seinäkivien teräviin särmiin.
Näitä juodessaan Saku oli ehdottanut miehen rahojen viemistä. Kale ei tätä kuitenkaan ollut halunnut, koska ei ollut vielä niin humalassa, että moinen teko olisi huvittanut.
Sakun jankutettua rahojen viemistä useampaan kertaan Kale oli suostunut vihdoin ja viimein.
Nyt pojat siirtyivät sammuneena maanneen Karin vierelle, ja Kale tutki taskut löytääkseen korkinavaajan ketjussa roikkuneesta ja taskussa olleesta avainnipusta.
Kari oli alkanut äännähdellä, ja Saku osoitti Kalelle maassa ollutta litran vetoista lasista virvoitusjuomapulloa käskien samalla lyödä miestä sillä päähän.
Pienen epäröinnin jälkeen Kale oli ottanut pullosta kaksin käsin kiinni ja lyönyt sen keskelle päälakea pullon särkyessä ja sen kaulan jäädessä Kalen käteen.
Samalla Saku oli noukkinut käteensä muutamia kiviä, jotka hän heitti Karin päähän.
Kari tuupertui pengerryksen reunalle, ja Saku kehotti Kalea tiputtamaan miehen ojaan.
Kale oli ottanut Karia jaloista ja hieman niistä kääntäen Kari putosi ojan pohjan hyiseen veteen.
Nyt pojat olivat alkaneet kantaa ensin lähistöltä ja sitten kauempaa ja kauempaa löytämiään eri kokoisia kiviä tiputtaen niitä Karin päälle.
Ensimmäisten kivien putoillessa Karin vartalolle hän yritti nousta pystyyn ja humalaisen äänellä kysyi
kivittäjiltään:
- Oletteks te ihmisiä?
Tähän Saku oli tavallisella puheäänellä vastannut:
- Ei ku elukoita.
Nyt kiviä oli kannettu molempien toimesta lisää ja ne oli heitetty Karin päälle.
Kun kivityksen aikana pimeys tihenemistään tiheni ja Karin kivitetty ja verinen olemus katosi poikien silmistä eivätkä pojat tienneet, osuivatko kivet Kariin vai eivät, Saku oli ottanut taskustaan tupakansytyttimen.
Vuoroin Sakun ja vuoroin Kalen valaistessa Karin pään kohtaa molemmat pudottivat lisää kiviä.
Karin päätä piti valaista koska ”piti kattoo millainen se mies oli, oliks se pahasti menny se pää”.
Kivityksen kestäessä Saku oli mennyt seisomaan Karin päälle ja hakannut jalkaansa hänen selkäänsä.
Tuolloin Saku oli käskenyt Kalea noutamaan lisää kiviä koska ”se liikkui”.
Tupakansytytin oli pudonnut Karin pään luo. Kivittämistä oli kestänyt noin tunnin verran.
Kivet olivat olleet jopa niin isoja, ettei Kale ollut oikein jaksanut niitä kantaa.
Jossain kivityksen loppuvaiheessa Saku oli kiroillen ihmetellyt, etteikö se koskaan kuole.
Kivityksen jälkeen pojat piilottivat jäljelle jääneet kolme olutpulloa tunnelin syvyyksiin ja lähtivät kävelemään linja-autoasemalle.
Hetken kuluttua he kuitenkin tulivat takaisin ja jatkoivat kivitystä heittäen myös jäljellä olleet olutpullot Karin päähän.
Jossain vaiheessa Saku oli yrittänyt myös sytyttää paperinpalasta apunansa käyttäen Karin vaatteet palamaan.
Kostea paperi ei ollut kuitenkaan syttynyt.
Poikien poistuessa tunnelista Kari jäi makaamaan ojan pohjalle kannetun kiviröykkiön sekaan ja hyiseen veteen.

Pojat menivät melkein suorinta tietä kumpikin kotiinsa.
Tapahtuneesta ei paljon keskusteltu, eivätkä edes vanhemmat havainneet lapsissansa mitään normaalista poikkeavaa.
Yönsä pojat nukkuivat kuten aina ennenkin.
Kuitenkin asia oli jäänyt heitä jollain lailla vaivaamaan. Seuraavana maanantaina he kahdestaan tapasivat erään 10–13-vuotiaan kaverinsa, jolle ensin tapahtuneesta kehuskeltuaan olivat näyttäneet tapahtumapaikan verijälkineen.
Tällöin Kari ei enää ollut paikalla, mutta tunnelin seinämille roiskuneet veritahrat puhuivat omaa järkyttävää kieltänsä.

Miksi kivitettiin?
Molempien tarkoituksena oli kivittää Kari pökerryksiin, jotta ”se ei käy rähisemään, estä tutkimista ja se olisi ollut helpompi tutkia”.
Pojat halusivat mieheltä rahoja, mutta kivityksen alkaessa tarkoitus unohtui, eivätkä he liian aikaisin ojaan pudottamisen takia viitsineet enää "rämpiä sitä siellä".
Mikä tällaiseen tilanteeseen johti?
Ehkä ilmapiiri jo ennen linja-autoasemalle menoa oli ollut tähän suotuisa.
Pojat olivat olleet jo kaupungilla liikuskellessaan mielialaltaan pahan riivaamia.
Teoillaan ja käyttäytymisellään muita täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan he olivat osoittaneet halunsa tehdä jotain pahaa.
Pienempiä poikia hätyyteltiin ja huvikseen haasteltiin sivullisten kanssa riitaa ryöstöaikeiden myös häilyessä ilmassa.
Mikä kaiken tämän järjettömyyden tarkoituksena oli? Miten tähän oli tultu?
Ainakin hankituilla keskioluilla oli selvää selvempikin merkitys.
Ehkä parhaiten vastausta voidaan hakea poikien lapsuudenajoilta, kotiolosuhteista.
Molemmat olivat tahtomattaan rikkinäisestä kodista. Sakun teknikkoisä oli eronnut vaimostaan ja asui nyt toisen naisen kanssa,
joka ei ollut saanut Sakuun varsinaista kontaktia.
Saku lähtikin lähes joka viikonloppu hieman ryypiskelevän äitinsä luokse Malmille, missä tämä asui toisen miehen kanssa.
Täältä Sakun oli helppo liikkua, koska isän hieman tarkempi valvonta ei nyt yltänyt häneen.
Vain arvailun varaan jäi Sakun lausuman merkitys erään kuulustelun jälkeen.
Tuolloin Saku oli todennut, että nähdessään kivityksen aikana miehen makaavan "kuin sika - ajattelin isää kännissä".
Kale oli hänkin rikkoutuneesta kodista erään onnettomuuden seurauksena.
Isä oli kuollut muutamia vuosia aikaisemmin auto-onnettomuudessa, eikä yksinhuoltajaäiti saanut Kaleen tämän jälkeen mitään otetta.
Kale tuli ja meni miten tahtoi. Oli myöhään yöhön ulkona eikä väsyneenä jaksanut aamuisin lähteä kouluun.
Kesällä vuotta aikaisemmin hän oli ollut kaksi viikkoa teillä tietymättömillä. Ajan kuluessa hän oli syyllistynyt näpistyksiin ja jopa äitinsä pahoinpitelyyn. Kasvatuksellisten vaikeuksiensa johdosta äiti otti yhteyden lastensuojeluviranomaisiin ja Kale otettiin tutkinta-asemalle, mutta vasta tapahtuman jälkeen.
Miksi Kale käyttäytyi äitiänsä kohtaan näin? Tähän ei tutkinnan aikana saatu vastausta, mutta erään viehättävän nuoren naisen
kertomus oli täysin ristiriidassa Kalen muille esittämän luonteen kanssa.
Kyseinen nainen oli Kalea 11 vuotta vanhempi. Kale oli tutustunut häneen vain ohimennen asuintalonsa läheisyydessä ehkä siksi, että nainen oli keskustellut hänen kanssansa heti alussa ystävällisesti.
Aluksi Kale oli ehkä ihastunut häneen, mutta ajan mittaan suhteesta muovautui eräänlainen äitilapsi -suhde Kalen käydessä jatkuvasti naisen luona kyläilemässä.
Täällä hän saattoi kertoa vapaasti kaikki asiansa. Hänellä oli ollut kova tarve puhua niistä.
Nainen oli jaksanut aina kuunnella häntä, olla ystävällinen ja häneltä oli riittänyt aikaa jopa leikkimiseen.
Joskus Kalea oli ollut vaikea saada lähtemään kotiinsa.
Eräänkin kerran hän oli pyytänyt saada jäädä naisen luo yöksi puhuteltuaan naista ensin äidikseen.
Tuolloin nainen oli ottanut hänet syliinsä, kantanut ulko-ovelle ja pienen halailun sekä hyvää yötä - toivotuksen jälkeen Kale oli mennyt kiltisti omaan kotiinsa.
Naiselle oli kaikesta jäänyt sellainen mielikuva, ettei Kale viihtynyt kotona, koska häntä aina syytettiin pahanteosta.
Vastausta siihen, miksi kaikki tapahtui, ei ehkä koskaan saada tietää. Kuitenkin ympäristötekijöillä on varmasti ollut vaikutusta, kuten esimerkiksi yömyöhään aseman nurkilla vetelehtimisellä nuorten seurassa sekä myös elokuvateattereiden ja tv:n esittämillä väkivaltaviihteellä.
Jostainhan esimerkit ovat haettu, ja kuten eräissä asiaa käsitelleissä lehtiartikkeleissa mainittiin, "olemme nyt tekemissä nuorison
kanssa, jonka lapsuudesta lähtien TV on ollut olemassa ja joka kasvoi 60-luvun vapaan kasvatuksen ilmapiirissä".

Seuraukset
Saku vangittiin ja vietiin mielentilatutkimukseen. Kale joutui lastensuojeluviranomaisten huostaan ja toivoa vain saattaa, että hänen kohdallansa ei tapahdu niin kuin useimpien koulukoteja ja kasvatuslaitoksia kierrelleiden poikien kohdalla on käynyt.
Hämmästyttävän usein reitti on johtanut jatkuvaan vankilakierteeseen. Kaikesta huolimatta Sakun mahdollisuudet kasvaa kelvolliseksi yhteiskunnan jäseneksi ovat suuret.
Olipa miten tahansa, teko on tehty, onnettomuus on tapahtunut. Sitä ei mikään paikkaa.
Korkeintaan se voi opettaa jotakuta.

13-vuotias Kale välttyi tuomiolta ja 15-vuotiaalle Sakulle annosteltiin 7 vuotta vankeutta.

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Elo 19, 2024 9:38 pm PPK 1982
...
...
Vastausta siihen, miksi kaikki tapahtui, ei ehkä koskaan saada tietää. Kuitenkin ympäristötekijöillä on varmasti ollut vaikutusta, kuten esimerkiksi yömyöhään aseman nurkilla vetelehtimisellä nuorten seurassa sekä myös elokuvateattereiden ja tv:n esittämillä väkivaltaviihteellä.
Jostainhan esimerkit ovat haettu, ja kuten eräissä asiaa käsitelleissä lehtiartikkeleissa mainittiin, "olemme nyt tekemissä nuorison
kanssa, jonka lapsuudesta lähtien TV on ollut olemassa ja joka kasvoi 60-luvun vapaan kasvatuksen ilmapiirissä".

Seuraukset
Saku vangittiin ja vietiin mielentilatutkimukseen. Kale joutui lastensuojeluviranomaisten huostaan ja toivoa vain saattaa, että hänen kohdallansa ei tapahdu niin kuin useimpien koulukoteja ja kasvatuslaitoksia kierrelleiden poikien kohdalla on käynyt.
Hämmästyttävän usein reitti on johtanut jatkuvaan vankilakierteeseen. Kaikesta huolimatta Sakun mahdollisuudet kasvaa kelvolliseksi yhteiskunnan jäseneksi ovat suuret.
Olipa miten tahansa, teko on tehty, onnettomuus on tapahtunut. Sitä ei mikään paikkaa.
Korkeintaan se voi opettaa jotakuta.

13-vuotias Kale välttyi tuomiolta ja 15-vuotiaalle Sakulle annosteltiin 7 vuotta vankeutta.

Kohtpuoliin 6-kymppisiä ukkoja jo molemmat pojat - jos luoja on elinpäiviä suonut. Oikeat nimet!?

Kuitenkin ympäristötekijöillä on varmasti ollut vaikutusta, kuten esimerkiksi yömyöhään aseman nurkilla vetelehtimisellä nuorten seurassa sekä myös elokuvateattereiden ja tv:n esittämillä väkivaltaviihteellä.
Jostainhan esimerkit ovat haettu, ja kuten eräissä asiaa käsitelleissä lehtiartikkeleissa mainittiin, "olemme nyt tekemissä nuorison
kanssa, jonka lapsuudesta lähtien TV on ollut olemassa ja joka kasvoi 60-luvun vapaan kasvatuksen ilmapiirissä".

Jotain sentään on muuttunut; aseman nurkilla vetelehditään edelleen ja sopivia hakattavia etsitään. Mukaan on tullut annos kansainvälisyyttä lähi-itäläisten ja afrikaanojen muodossa. Jännittävää!
- Aikoinaan uhreiksi valikoitui suomalaisia - ei ollut muita. Nyt uhreiksi valikoituu edelleen suomalaisia - vaikka olisi muitakin.

Päivitetään tuo PPK-kirjassa ollut virke tähän päivään:

Väkivaltaviihdettä esittävät nyt suoratoistopalvelut ja erilaiset moninaiset netissä pyörivät videot haasteineen; "olemme nyt tekemisissä nuorison kanssa, jonka lapsuudesta lähtien some on ollut olemassa ja joka kasvoi 2010-luvun liberaalin ja monikulttuurisen kasvatuksen ilmapiirissä".
-------------------------------------------

Vuoden 1991 tapaukseen:

Sampo Juhani Hjelmin tapauksesta on ollut tarinaa vähänlaisesti. Äärettömän surullinen tapaus - ja kaikki se parin hörhön huvittelun vuoksi:

Sampo Hjelmin uurna on Kallion uurnaholvissa Itäisellä papinkadulla Helsingin Kalliossa.

Toinen surmaajista - tai ainakin saman niminen ja -ikäinen - Marko Johannes Kuittinen on kuollut 2020. Syntymävuosi 1972. Haudattu Malmille. Lienee hän?

Satamaradasta vielä sen verran, että se valitettavasti purettiin ja tilalle tuli spandexeille ja piiperöille pyhitetty baana.
- Oi niitä aikoja kun Lapinlahdenkadun sillalta katseli Dr14-veturin saapumista ja kuunteli sen dieselin jytinää sekä vaunujen kolketta.

Huomioi Alibin kansikuvasta pari muutakin hengenriistoa; Tornio ja Vehkalahti.

Doctor Lecter kirjoitti: Ti Elo 20, 2024 2:03 pm Toinen surmaajista - tai ainakin saman niminen ja -ikäinen - Marko Johannes Kuittinen on kuollut 2020. Syntymävuosi 1972. Haudattu Malmille. Lienee hän?

Toivotaan että oli hän ja että oli oikein paska elämä elämä ja pitkä ja kivulias kuolema.

https://www.facebook.com/niko.ruotimo

Ruotimo taitaa olla tuossa?

PPK 1993

Onnellista syntymäpäivää, Sampo!

Perjantaina, lokakuun 4. päivänä 1991 eräs helsinkiläisnuori lähti ensimmäistä kertaa elämässään ravintolaan, hänellä oli syntymäpäivä. Hän täytti tuona päivänä 18 vuotta.
Päivän piti olla ilon päivä, mutta se jäi nuorukaisen viimeiseksi.
Pari muuta nuorta, joiden taustat olivat aivan toisenlaiset, päättivät ryöstää häneltä lompakon hänen ollessaan menossa jo kotiin hauskan illan jälkeen.
Ryöstö riistäytyi kuitenkin nuortenkäsistä ja päättyi henkirikokseen, joka herätti paljon huomiota, kavahdutti ja kauhistutti.

Merkkipäivä
Mitä Sinä teit 18-vuotissyntymäpäivänäsi? Ostitko Alkosta viinipullon vai kävitkö autokoulunopettajaltasi hakemassa ajokortin?
Sampo teki niin kuin useat muut ikäisensä helsinkiläispojat.
Perjantaina lokakuun 4. päivänä 1991 hän juhlisti merkkipäiväänsä juomalla keskiolutta Pihlajiston kalliolla kavereittensa kanssa.
Syksyinen aurinko paistoi ja elämä hymyili. Samposta tuntui kuin kaikki olisi tänään mahdollista.
Tarkoituksena oli auringon laskiessa lähteä Helsingin ravintolaelämään - ensimmäistä kertaa.
Yhdessä lapsuudenkavereittensa kanssa Sampo lähti linja-autolla kohti Helsingin keskustaa.
Lämpöisessä syysillassa Esplanadin puistikko tuntui luontevalta jatkopaikalta.
Puistikkohan on suosittu nuorison kohtaamispaikka, jossa oli mahdollista bailata jopa aamuyöhön asti.
Sitä paitsi tänäänhän Sampolla oli tilaisuus vetäytyä, vaikka läheiseen Happy Days-ravintolaan sateen sattuessa.
Syntymäpäiväsankarin ja hänen hilpeän seurueensa joukkoon liittyi kaksi tyttöä, jotka toivat juhlintaan uutta ilmettä.
Valitettavasti tyttöjen kotiinmenoaika koitti ja herrasmiesmäisesti Sampo ystävänsä kanssa saattoi tyttäret linja-autoasemalle.
Hellien jäähyväisten jälkeen ja uudelleen näkemisen toivossa Sampo kavereineen suunnisti kohti läheistä ravintolaa.
Valomerkin jälkeen Sampo matkasi kaverinsa Jussin kanssa uuteen kapakkaan, muiden juhlijoiden lähtiessä jo koteihinsa nukkumaan.
Ravintola Come Back
Suosittu ravintola Come Back Eerikinkadulla, oli musiikkipubien aatelia. Ikärajana on 18 vuotta ja sijaintipaikka oli ihanteellinen, vain muutaman askeleen päässä linja-autoasemalta.
Alkuillasta ravintolaan olivat tulleet muun muassa Marko ja Niko, joiden lähtöeväät elämälle olivat olleet hieman toisenlaiset kuin Sampolla.
Voidaan sanoa, että Marko ja Niko olivat saaneet useasti vain ne palaneimmat piparkakut.
Rikkonainen perhe, lastenkodit, Keravan nuorisovankila, alkoholi, liima ja muut korvikepäihteet, työttömyys, turhautuneisuus - kyllähän te tiedätte.
Näille pojille tavallisen elämän rakentaminen oli verrattavissa korttipeliin; yleensä onnetar jakoi vain yhden vaivaisen kortin ja sekin oli merkitty.
Kellon lähestyessä keskiyötä Sampo oli ystävänsä Jussin kanssa ehtinyt Come Backin ulko-ovelle, jossa vahtimestari kysyi poikien henkilöllisyyspapereita. Sampo esitteli ylpeänä Suomen passia ja vahtimestari huomasi, että Sampo oli juhlimassa merkkipäiväänsä.
Onneksi olkoon ja tervetuloa! Valitettavasti Jussi oli vielä alle 18-vuotias, joten Sampon oli yksin jatkettava juhlintaa.
Syntymäpäivän vietto ilman ystävien seuraa on tylsää. Onneksi ravintolassa oli Sampon tuttava: tyttö, joka oli aikanaan ollut yhteiskoulussa rinnakkaisluokalla. Juhlinta jatkui jälleen hyvän seuran ja oluen parissa.
Soitto Töölöön tapaturma-asemalta
Lauantaina lokakuun 5. päivänä 1991 kello 04.14 tapaturma-aseman päivystävä sairaanhoitaja soitti Helsingin rikospoliisin väkivaltatoimistoon.
Sairaalaan oli hetkeä aiemmin tuotu tajuton nuori mies, jonka tila oli hengenvaarallinen ja joka sairaanhoitajan tiedon mukaan oli pudonnut jostakin. Miehen päässä oli todettu ruhjeita ja vartalossa nirhaumia. Hänen mukanansa olleesta Suomen passista oli varmistunut, että kyseessä on Sampo Juhani Hjelm -niminen nuorukainen.
Ihmetystä herätti sairaanhoitajan antamissa tiedoissa muun muassa se, ettei nuorukaisella ollut sairaalaan tuotaessa kenkiä jalassaan ja päällystakki oli ollut takaapäin pään ylitse vedettynä.

Tutkinta Sampon löytöpaikalla
Välittömästi sairaanhoitajan puhelinsoiton jälkeen väkivaltatoimiston yövuoron molemmat päivystävät
tutkijat vahvistettuna rikospoliisin teknisen toimiston tutkijalla lähtivät löytöpaikalle.
Aamuyö oli vielä pimeä, ja näytti siltä kuin aurinko ei haluaisi enää nousta. Pitkän ja kiireisen yövuoron vaikutukset tuntuivat,
mutta siitä huolimatta tutkijat poistivat uupumuksen mielestään ja ryhtyivät alustaviin tutkimuksiin löytöalueella.
Sampon kengät löytyivät: toinen oli paikalla, josta sairasauton henkilökunta oli toimittanut Sampon Töölön tapaturma-asemalleja toinen yläpuolella olevalla laatoitetulla tasanteella, jolta pudotuksen alas todettiin olevan yli 7 metriä.
Tasanteella ja sen laidassa olevassa porttikäytävässä oli runsaasti erilaisia ja -kokoisia verijälkiä.
Laatoitettua aluetta kiersi m tallinen 110 cm korkuinen aita, jonka läheisyydessä oli iso verilammikko.
Lisäksi porttikäytävästä löytyi verinen nahkavyön pala, jonka Sampon äiti myöhemmin tunnisti poikansa vyöhön kuuluvaksi.
Puuttuvaa vyönpalaa ei löydetty Sampolta eikä surmapaikalta ja myöhemmin, rikostutkimusten edetessä, tämä kadoksiin jäänyt vyönpala tuli olemaan - vanhan sanonnan mukaan - yksi naula tekijöiden arkkuun.

Henkirikostutkimukset käynnistyvät
Päästyään takaisin osastolle väkivaltatoimiston yö vuorolainen aloitti soittokierroksen hälyttääkseen vapaavuorolla olevia työkavereitaan. Hälytysraha on ruhtinaalliset 30,- markkaa, josta luonnollisesti otetaan veroina puolet pois, joten tuskin kukaan rahan takia haluaa tulla vapaapäivältään töihin.
Aina on kuitenkin jonkin kokoinen tutkintaryhmä saatu aikaan ja niin kävi nytkin.
Ensimmäiseksi otettiin yhteys Sampon äitiin ja ystäviin, joiden antamien tietojen ja kuulustelujen avulla päästiin nopeasti selville Sampon syntymäpäivän vietosta aina ravintola Come Backiin asti.
Samalla saatiin varmuus siitä, että ainakin Sampon musta nahkalompakko oli kadonnut.

Aluehälytyskeskuksen päivystäjältä tutkijat saivat tiedon Sampon löytäjistä, jotka puhuteltiin vielä samana päivänä.
Kävikin ilmi, että kello 01.30 aikoihin lauantain puolella, Malminkatu 5:ssä asuva nuori pariskunta oli tullut taksilla kotiin ja huomannut rappukäytävän edessä verissään olevan miehen.
Mies oli ollut lähes tajuton, mutta pariskunta oli saanut mieheen sen verran puhtia, että hänet oli saatu kävellen vietyä parin sadan metrin päässä sijaitsevaan Marian sairaalaan.
Pahoinpidelty mies oli siis jätetty sairaalaan hoidettavaksi ja pariskunnan palattua takaisin Malmin katu 5:n eteen nuoren naisen huomio oli kiinnittynyt valkoiseen kesäkenkään kaiteen vieressä.
Naisen katsottua kaiteen ylitse hän oli havainnut alhaalla hiekkatiellä makaavan elottoman miehen.
Näin oli paikalle hälytetty sairasauto, joka oli vienyt Sampon Töölön tapaturma-asemalle.
Näytti siis siltä, että tämä Marian sairaalaan saatettu mies voisi olla, vaikka henkirikoksen tekijä.
Ei tarvittu paljoakaan mielikuvitusta siihen näkymään, että Sampo olisi Come Backista tullessaan tavannut jonkun nuorukaisen, tapellut tämän kanssa Malminkatu 5:n edustalla ja tappelun aikana pudonnut kaiteen yli. Joka tapauksessa Marian sairaalaan toimitettu mies todennäköisesti tietäisi asiasta jotakin, vaikkei nyt varsinaisesti olisikaan tekijä.
Sampo kuoli Töölön tapaturma-asemalla vielä samana lauantaipäivänä tajuihinsa tulematta.

Marian sairaalaan toimitettu mies
Erääksi tutkintalinjaksi luonnollisesti tuli tapahtumapaikalta yöllä sairaalaan toimitetun miehen tavoittaminen.
Koska kyseessä oli henkirikos, väistyi lääkäri- ja hoitohenkilökunnan vaitiolovelvollisuus ja näin rikostutkijat saivat sairaalasta miehen henkilötiedot.
Mies oli päässyt jo parin tunnin ensiavun jälkeen "kotihoitoon” ja kun tiedusteluissa ilmeni, että tämä Jaskaksi kutsuttu mies oli vailla vakinaista osoitetta ja että hänellä oli rikosrekisterissä muutamia omaisuusrikosmerkintöjä, hänen tavoittamisensa ei onnistunutkaan niin kuin elokuvissa.
Jaska löytyi vasta vuorokauden kuluttua tapahtumasta. Hän majaili tyttöystävänsä luona Malminkadulla, eli noin sadan metrin päässä henkirikospaikalta.
Jaskaa kohdeltiin aluksi hyvänä tekijäehdokkaana, mutta kuulustelujen ja tarkistuksien jälkeen voitiin varmuudella todeta, ettei hänellä ollut osuutta Sampon kuolemaan.
Päin vastoin Jaska muuttui avaintodistajaksi, koska kävi ilmi, että hän oli tullut tapahtumapaikalle kesken surmatyön ja joutunut sitten itsekin pahoinpitelyn kohteeksi.
Tutkijoiden kannalta huonoa onnea oli se, että Jaska oli ollut juhlistamassa perjantai-iltaa ja osittain juomansa alkoholimäärän ja toisaalta pahoinpitelyn yhteydessä saamiensa vammojen takia hänen muistikuvansa tapahtumista ja tekijöistä eivät olleet parhaat mahdolliset.

Asukaspuhuttelusta tulosta
Erityisesti pimeissä henkirikoksissa eräs tärkeimmistä tutkintalinjoista on asukas- ja ympäristöpuhutukset, jotka on luonnollisesti tehtävä mahdollisimman pian.
Myös Sampon surmassa asukaspuhuttelu aloitettiin jo lauantaina ja sitä jatkettiin tiiviisti seuraavana päivänä. Vaikka tapahtumapaikkana ollut laatoitettu alue on useitten kerrostalojen ympäröimä ja tapahtuma-ajankohtakaan ei ollut pahin mahdollinen, noin kello 01.00 perjantain ja lauantain välinen yö, niin puhutteluissa ei tullut ilmi ratkaisevia havaintoja.
Niitä saatiin odottaa, kunnes sunnuntai-iltana tutkijat tavoittivat läheisen kerrostalon asukkaan, joka oli parvekkeeltaan nähnyt koko murhenäytelmän.
Samana iltana suoritetuissa kuulusteluissa nainen kertoi heränneensä noin kello 01.30 aikaan kadulta tulevaan meteliin.
Hän oli nähnyt talonsa porttikäytävästä tulevan kolmen miehen, joista kaksi talutti välissään väkisin kolmatta.
Mies, eli Sampo, oli kuljetettu läheisen aidan luokse ja häntä oli yritetty kammeta siitä yli - tässä kuitenkaan onnistumatta.
Miehet olivat tämän jälkeen potkimalla ja nyrkein lyömällä eri puolille vartaloa saaneet Sampon tajuttomaksi, koska tämä oli lyyhistynyt aidan viereen ja jäänyt siihen.
Nainen oli myös nähnyt, että paikalle oli tullut sattumalta mies, eli Jaska, jonka samat miehet olivat pahoinpidelleet potkimalla ja lyömällä tajuttomaksi.
Saatuaan tämän ulkopuolisen silminnäkijän ”pois tieltä” miehet palasivat edelleen aidan vieressä tajuttomana makaavan Sampon luokse ja ylävartalosta sekä jaloista kiinni pitäen nostivat hänet aidan reunalle, josta pudottivat hänet alla olevalle hiekkatielle.
Tutkijoita askarrutti, miksi silminnäkijänainen ei heti soittanut havainnoistaan poliisille.
Nainen, joka oli 71-vuotias, oli niin järkyttynyt näkemästään, ettei ollut heti kyennyt hälyttämään apua.
Lisäksi hän kertoi tapahtumien edenneen niin nopeasti, että ollessaan lähdössä puhelimen ääreen hän olikin jo nähnyt tutun talossa
asuvan nuoren pariskunnan menevän auttamaan edelleen kadulla maannutta Jaskaa.
Tiedottaminen
Sampon surma sai lehdistössä tavallista enemmän palstatilaa. Olihan uhri ns. kunnon kansalainen, vain 18-vuotias ja täysin sattumalta uhriksi joutunut. Monet ajattelivat, että ”tuo olisi saattanut tapahtua minunkin pojalleni”. Surmaamistapa kokonaisuudessaan oli erittäin raaka ja siksi se herätti ihmisten huomiota.
Olipa eräs aikakauslehti markkinoinut etusivullaan Sampon tapausta SM-tason urheilijan surmana.
Sampo olikin voittanut miekkailussa nuorten SM-kultaa.
Kaiken kaikkiaan Sampo oli ollut normaali kaupunkilaispoika, jolla oli elämä edessään.
Sampon isä ja äiti olivat olleet avoliitossa Sampon syntyessä ja aika pian sen jälkeen isä oli jättänyt perheensä, eikä sen jälkeen pitänyt siihen millään tavalla yhteyttä. Sampon äiti oli synnyttänyt toiselle miehelle viiden vuoden kuluttua tyttären, mutta tämäkään mies ei ollut asunut heidän kanssaan, vaan perhe koostui äidistä, Samposta ja sisaresta, jolle Sampo oli tärkeä esikuva.
Perhe asui helsinkiläisessä lähiössä ja koulunsa Sampo kävi kunnialla loppuun eli valmistui vuonna -91 kauppaopistosta merkantiksi. Koulutusta vastaavaa työtä Sampo ei kuitenkaan ollut onnistunut saada, vaan hän oli muissa töissä kesälomatuuraajana.
Kolme kuukautta ennen kuolemaansa Sampo oli jäänyt työttömäksi.
Vapaa-aikaansa Sampo vietti kavereittensa kanssa perustamansa bändin ympärillä.
Autokouluun hän meni siten, että heti 18 vuotta täytettyään olisi saanut ajokortin suoritettua.
Mitään rikoksia Sampo ei ollut koskaan tehnyt, ei edes kertaakaan ollut joutunut juoppoputkaan.
Iltapäivälehdet kirjoittivat tapauksesta lähes päivittäin ja näiden kirjoitusten tuloksena poliisi sai lukuisia vihjeitä, jotka kaikki oli käytävä tarkasti läpi.
Voidaankin todeta, että tämän jutun yhteydessä poliisin ja lehdistön yhteistyö oli molempia tyydyttävä.
Ratkaiseva vihje antoi kuitenkin odottaa itseään.
Pelkästään lehdistön varaan tutkijat eivät tiedottamisessa jääneet, vaan omille virkaveljille suunnattu ns. sisäinen tiedottaminen muodosti myös tärkeän osan jutun tutkinnassa.
Yksinomaan pääkaupunki seudulla on muutamia tuhansia poliiseja, joista kenellä tahansa saattoi olla se ratkaiseva vihje, joko hänellä itsellään tai ns. alamaailman tiedottajallaan.
Ihmisten kiinnostusta ja huolestuneisuutta kuvastaa se, että eräs yksityishenkilö lupasi huomattavan rahapalkkion Sampon surmatyön selvittävästä vihjeestä. Tämä ei kuitenkaan ollut tarpeen, koska Sampon surmaajien jäljille päästiin poliisin omilla tutkimuksilla.

”Turhaa työtä”
Joku kriminologi on joskus sanonut, että 99 prosenttia rikospoliisin työstä on turhaa.
Parempi nimitys olisi kuitenkin "poissulkevaa”.
Jaskan ja silminnäkijänaisen antamien tuntomerkkien perusteella tutkijat kävivät läpi kaikki poliisirekisterit. Lopulta tuntomerkkeihin sopivia ehdokkaita oli pari sataa, ja mapit olivat täynnä printtiliuskoja ja rekisteröintivalokuvia.
Lisäksi käytiin läpi kaikki tapahtumayönä poliisin tietoon tulleet tehtävät. Näistä tarkistettiin kaikki ne, joiden voitiin olettaa liittyvän surmatyöhön.
Esimerkkinä kerrottakoon alussa hyvältä vaikuttanut ”ritsi”. Surmapaikan läheisestä kerrostalohuoneistosta oli puolenyön aikaan poistettu tappelun vuoksi kaksi aggressiivista miestä, jotka olivat mahdollisesti jääneet Malminkadulle.
Miehet tavoitettiin, eikä heillä kuten ei muillakaan tekijäehdokkailla todettu olevan mitään tekemistä surman kanssa.
Näissä ja monissa muissa ns. rutiiniasioissa väkivaltatoimiston tutkijat saivat arvokasta apua rikospoliisin koulutusjaokselta, jonne jokainen rikospoliisilinjalle tullut poliisimies joutui vähintään puoleksi vuodeksi koulutettavaksi rikospoliisitehtäviin.

Sampon lompakon löytyminen
Torstaina, lokakuun 10. päivänä 1991, kuudentena tutkimuspäivänä ns. Kampin kolmion huoltomies soitti väkivaltatoimistoon ja kertoi löytäneensä aamulla huoltoyhtiön postilaatikosta mustan nahkalompakon, jossa oli Sampon Postipankin tililtäottokortti.
Surmapaikalta lompakon löytöpaikalle oli parisen sataa metriä.
Huoltoyhtiöön menneet rikospoliisit kartoittivat lompakon löytöpaikan läheisyydessä olleita häiriökämppiä.
Talonkirjoista kävi ilmi, että postilaatikkoa lähinnä olevassa rapussa oli kaupungin omistama asunto, joka oli vuokrattu nuorisokodeista päässeille pojille.
Tutkijoiden sitä tietämättä heidän muistiinpanoissaan oli nyt toisen tekijän nimi.

”Hyökkäys”
Tutkimusten edetessä alkoi yhä selvemmin näyttää siltä, että mainitulla häiriökämpän asukkailla olisi ainakin jotakin tietoa surmatyöstä.
Sunnuntaina, lokakuun 13. päivänä 1991 aamulla tutkijat menivät huoltomiehen yleisavaimilla asuntoon sisälle.
Sekaisessa kunnossa olevan neljä huonetta ja keittiön käsittävän asunnon olohuoneen lattialla oli kaljapullojen, lasinsirujen, rikkinäisten vaatteiden, lehtien yms. roskien seassa nahkavyön pala, joka silmämääräisesti näytti puuttuvalta Sampon vyön osalta.
Reilun viikon kestäneen tutkinnan tulokset näyttivät tuottavan hedelmää.
Ensimmäistä kertaa ”pimeässä” kulkeneiden tutkijoiden risukasaan (tutkimuksissa kertyneeseen aineistoon) alkoi paistaa aurinko.
Asunnossa oli yksi nuorisokodin kasvateista ja hänet toimitettiin rikospoliisiin kuulusteluja ja tarkistuksia varten.
Pojan todistajakuulustelun perusteella näytti entistä selvemmältä, että Sampon surman tekijöinä olisi häiriökämpässä asuva Marko sekä hänen ystävänsä Niko.
Poliisin suorittamissa tiedusteluissa ilmeni, että pojat olivat majailleet Nikon tyttöystävän asunnossa Jakomäessä.
Yksi käynti Jakomäessä riitti: Niko ja Marko kävelivät, ruokakasseja kantaen, rikostutkijoiden syliin. Kiinniotto tapahtui niin nopeasti ja yllättäen, etteivät pojat ennättäneet harkitakaan pakenemista tai vastustamista.

Kuulustelut
Niko murtui nopeasti ja kertoi jo samana päivänä, kuinka hän ja Marko olivat ryöstäneet ja tappaneet Sampon.
Marko oli sitkeämpi, eikä tunnustanut ennen kuin oli vangitsemisoikeudenkäynnin yhteydessä saanut tietää heitä vastaan olevan riittävää näyttöä.
Niko ja Marko olivat siis tavanneet Sampon ravintola Come Backissa ja päättäneet sieltä poistumisen jälkeen ryöstää Sampon.
Ajatus ei ainakaan rikostutkijoille ollut kovinkaan uusi, sillä Helsingissä vastaavanlaisia ryöstöjä tapahtuu usein.
Juovuksissa olevan ihminen pahoinpitely ja tämän omaisuuden ottaminen ei ole kovinkaan vaikeata.
Sampon ryöstö poikkesi tavanomaisesta siinä, että tilanne riistäytyi Nikon ja Markon käsistä ja nämä tappoivat hänet.
Saaliiksihan he eivät saaneet montaakaan kymppiä. Jostain syystä he kyllä olivat ottaneet Sampon vyön pätkän mukaansa ja jättäneet sen Markon kämppään. Tätä he eivät itsekään kyenneet selittämään.
Onneksi he eivät jättäneet kämppään Sampon lompakkoa, mitä sinne oli menty tutkimaan, vaan olivat heittäneet sen postilaatikkoon,
mistä se myöhemmin löydettiin ja saatiin tutkijoiden haltuun.
Rikolliset tekevät kohtalokkaita virheitä!

Nikon ja Markon taustaa
Jotain näiden nuorten taustasta on jo kerrottukin, mutta kerrottakoon tässä siitä hieman lisää.
Nikon vanhemmat erosivat tämän ollessa noin 10- vuotias ja Niko jäi asumaan äitinsä ja muutamaa vuotta nuoremman sisarensa kanssa.
Koulunkäynti Nikolle ei jostain syystä maistunut, joten lastensuojeluviranomaiset joutuivat jo varhaisessa vaiheessa puuttumaan hänen elämänsä suuntaan.
Jo 13-vuotiaana Niko sijoitettiin asumaan ongelmallisten nuorten vastaanottokotiin, missä Niko joutui tietysti tekemisiin kaltaistensa lapsien kanssa.
Siitähän ei kokemuksen mukaan hyvää seuraa ja näin kävi Nikonkin kohdalla.
Ensimmäisen autovarkauden Niko suoritti kaverinsa kanssa 15-vuotiaana ja siitä eteenpäin Nikon elämän täytti epäsäännöllisin välein jonkinlainen rikos, autovarkaus, rattijuopumus, pahoinpitelyt jne.
Vankilaan ei Nikokaan ehtinyt, ennen kuin sai Sampon taposta pitkän tuomion kärsittäväkseen.

Marko puolestaan oli kaksilapsisen perheen kuopus ja hänenkin vanhempansa erosivat hänen ollessaan alle 10-vuotias.
Marko jäi asumaan isänsä ja isoveljensä kanssa tyypilliseen helsinkiläiseen lähiöön.
Ensimmäiseen rikokseensa Marko syyllistyi jo 11-vuotiaana ja pian hänenkin kohdallaan toteutui se mikä Nikonkin kohdalla: lastensuojeluviranomaiset puuttuivat perheen elämään ja Marko sijoitettiin asumaan kaltaistensa nuorten joukkoon vastaanottokotiin.
Seuraavina vuosina Marko syyllistyi useisiin varkauksiin, mutta alle 15-vuotiaana ei joutunut niistä koskaan rikosoikeudelliseen vastuuseen. Hän alkoi myös impata.
Marko on ehtinyt olla oikeudessa tuomiolla useita kertoja, mutta hänet oli joko jätetty tuomitsematta, annettu vain sakkoja tai annettu ehdollinen tuomio.
Vankilassa hän ei ehtinyt olla, ennen kuin sai Sampon taposta ensimmäisen ehdottoman vankeustuomionsa.

Oikeudenistunnot
Nikoa ja Markoa syytettiin törkeästä ryöstöstä ja taposta. Pojat myönsivät tapahtuneen, mutta kiistivät tappamistarkoituksen.
Sampo oli heitetty alas, koska hänestä piti päästä eroon, eikä rikos saanut paljastua.
Molemmat tiesivät, että tasanteelta on useiden metrien pudotus.
Nikon mukaan he olivat tuossa pudottamisvaiheessa jo luulleet Sampon olevan kuollut.
Lehdistö kirjoitti oikeudenkäynnistä paljon ja omat otsikkonsa sai tapahtuneen parvekkeeltaan nähnyt 71-vuotias todistaja, jolle Sampon äitikin oli jo vaatimassa rangaistusta, koska tämä ei ollut millään tavalla auttanut Sampoa.
Ilmeisesti Sampon äiti oli kuitenkin ymmärtänyt tilanteen oikein, koska myöhemmin tästä asiasta ei enää kirjoitettu.
Niko ja Marko joutuivat omasta pyynnöstään, vastoin vankilalääkärin suositusta, mielentilatutkimukseen.
Tutkimuksessa todettiin Markon olleen tekohetkellä täydessä ymmärryksessä.
Nikon mielentilaa tutkinut lääkäri oli sitä mieltä, että Niko oli tekohetkellä täyttä ymmärrystä vailla. Kyseinen lääkäri johti maailmanlaajuista tutkimusta, jolla pyrittiin osoittamaan, että määrätyillä ihmisillä aivokemia muuttuu alkoholin vaikutuksesta.
Muutos ilmenee silmittömänä väkivaltaisuutena, jota henkilö ei voi estää.
Sosiaali- ja terveyshallituksen kanta oli kuitenkin se, että myös Niko oli ollut täydessä ymmärryksessä, mikä oli myös raastuvanoikeuden kanta.
Maanantaina, heinäkuun 6. päivänä 1992 raastuvanoikeus tuomitsi Marko Johannes Kuittisen törkeästä ryöstöstä, taposta, törkeästä pahoinpitelystä ja vangin paosta yhdistettynä 10 vuoden vankeusrangaistukseen.
Marko oli paennut saattajiltaan huhtikuussa, kun häntä oli käytetty mielentilatutkimuksessa Lapinlahden sairaalassa!
Niko Kalervo Ruotimon oikeus tuomitsi törkeästä ryöstöstä ja taposta yhdeksän vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen.
Oikeudenkäynnissä syytetyt olivat varsin vaiteliaita, eivätkä heidän ilmeensä värähtäneetkään, kun oikeuden puheenjohtaja luki heille ankarat tuomiot.

Hovioikeus, joka piti rikoksia sekä törkeinä, että tahallisina, vahvisti alioikeuden antamat tuomiot.

Mitäs Sampo Hjelmin murhaajille kuuluu? Jos ovat hengissä joku vois käydä antamassa vähän runtua...

Huutaja Jaana kirjoitti: La Marras 29, 2025 6:21 am Mitäs Sampo Hjelmin murhaajille kuuluu? Jos ovat hengissä joku vois käydä antamassa vähän runtua...

Oot tohon ylemmäs pannut linkin hänen FB-profiiliin. Töitä näkyi kerjänneen ainakin vajaa vuosi sitten.

Eri tavalla tulee tuttuja paikkoja katsottua, kun tietää niiden historiaa. https://maps.app.goo.gl/GHWXp9enDez1HtT6A?g_st=ac

Huutaja Jaana kirjoitti: To Elo 22, 2024 2:55 am

Doctor Lecter kirjoitti: Ti Elo 20, 2024 2:03 pm Toinen surmaajista - tai ainakin saman niminen ja -ikäinen - Marko Johannes Kuittinen on kuollut 2020. Syntymävuosi 1972. Haudattu Malmille. Lienee hän?

Toivotaan että oli hän ja että oli oikein paska elämä elämä ja pitkä ja kivulias kuolema.

https://www.facebook.com/niko.ruotimo

Ruotimo taitaa olla tuossa?

Asuntolassa asusteli loppuvuosinaan Marko, aika hitaalla tuntui käyvän.

ns_ kirjoitti: Su Marras 30, 2025 6:57 am Asuntolassa asusteli loppuvuosinaan Marko, aika hitaalla tuntui käyvän.

Toivottavasti oli saanut kunnolla osumaa päähänsä ja kuseskeli vaippoihin.