Keskustelupalstoilta kaivettua:
http://www.dvdplaza.fi/forums/showthread.php?t=41134
Migge75 kirjoittaa 7.9.2005
Mutta Hiidenvirta on ihan hyvä, itselläni on videolla. Mutta on se paikoin jahkailevakin, mutta loppujen lopuksi suht jännittävä. Katsoin sen silloin 1985 ja ei se minuun mitään traumoja jättänyt, mutta useimpiin lapsiin kyllä, jopa niin paljon että kävivät psykologilla juttelemassa peloistansa.
Ja tuo itsemurha-homma on hieman kaukaa haettua. Tosin kaksi kuukautta sarjan päättymisen jälkeen Pornaisissa perheenäiti hukutti kolme lastansa pihan kaivoon. Myöhemmin selvisi, että hän oli nähnyt Hiidenvirrasta painajaisia ja masentunut peloissansa niin että teki hirveän tekonsa. Tätä ei suoranaisesti voitu todistaa (siis että syypää olisi Hiidenvirta), mutta sen takia sarja on ollut tähän päivään asti esityskiellossa. (muistan kun sitä vielä 2000-luvun alussa Yleltä uusintaa kysyttiin, oli vastaus jyrkkä "EI", juuri tuon edelläkuvaamani asian takia.)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0000352036
FREYA kirjoittaa 22.4.2003
Viime viikolla sovin, että yksi frendi briteistä lähettää sarjan mulle VHS-muodossa, tiedoksi vaan että netistä sarjaa ei löydy. Eikä uusintaa ole tulossa, koska sarja aiheutti lapsille (ja aikuisille) pahoja traumoja, aiheuttipa ilmeisesti kolmen lapsen murhatapauksenkin Pornaisissa, kun äitinsä oli sarjan katsanut ja pelästyneenä ja masentuneena hukuttanut lapsensa pihan kaivoon. Tämä on tosi tapaus. Lehdistö epäili että Hiidenvirta oli syynä tekoon.
Voipi olla että jo tllä viikolla saan katsoa sarjan uudestaan. Kerron sitten kuinka kolahti. : ) : )
Kaivo (äiti hukutti nukkuvat lapsensa kaivoon) - 1985
Tuohan tuli ihan juuri teemalta. Eli uusintakielto kumoutui/kumottiin.elvi kirjoitti: Eikä uusintaa ole tulossa, koska sarja aiheutti lapsille (ja aikuisille) pahoja traumoja
En kyllä katsonut kun olen töissä illat, eikä kiinnostanut niin paljoa että olisin nauhoittanut.
[edit] enpä btw huomannut heti että quottasit jtn 2003 vuoden keskustelua, mea culpa :)
en silti jaksa uskoa että mikään viihdeohjelma ajaa ihmistä tappoihin, kyllä siinä on jotain vikaa ihmisessä alunperinkin. olkoon sitten kasvatuksessa tai perusluonteessa.
.::like hell we are//all dressed in black::.
.::we dug our own graves//a long time ago::.
.::we dug our own graves//a long time ago::.
Kyllä pidän hyvin ymmärrettävänä sitäkin, että naiselle oman äidin kanssa asuminen aikuisiällä, perheellisenä, voi olla yhtä haastavaa kuin anopinkin kanssa asustelu. Niinhän sitä sanotaan, että perheessä usein vallitsevat kaksi kasvatusmetodia - äidin ja isän omissa perheissä käytetyt. Siinäs sitten yrität löytää hyvää yhdistelmää, kun alkuperäisten metodien edustajat ovat jatkuvasti paikalla.
Toisaalta, itse en tule anoppini kanssa toimeen alkuunkaan, joten mielipide saattaa johtua siitäkin (omaan äitiin on erittäin hyvät välit, mutten sitä kyllä meille ottaisi asumaan...). Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä totean tuon täällä käydyn keskustelun tueksi, etteivät läheiset (kuitenkin sivulliset) tosiaankaan tiedä välttämättä mitään anoppi-miniä-suhteesta.
Toisaalta, itse en tule anoppini kanssa toimeen alkuunkaan, joten mielipide saattaa johtua siitäkin (omaan äitiin on erittäin hyvät välit, mutten sitä kyllä meille ottaisi asumaan...). Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä totean tuon täällä käydyn keskustelun tueksi, etteivät läheiset (kuitenkin sivulliset) tosiaankaan tiedä välttämättä mitään anoppi-miniä-suhteesta.
Sanotaan, että pirttiin ei sovi kahta emäntää, ja niin se taitaa olla. Välini anoppiini olivat hyvät aina, mutta yksi ainoa yhteinen päivä ja yö kesämökillä oli niin rankka, että päätin hiljaisessa mielessäni ettei koskaan enää.
Siis mitään riitaa tms. ei ollut, vain ihan erilaiset käytännöt kaikessa. Pidinkin itselleni antamani lupaukset ja välit säilyivät hyvinä anopin kuolemaan asti. Sama juttu oman äidin kanssa. Kun tavataan usein mutta ei esim. mökkeillä ainakaan yhtä yötä pitempään, kaikki ok.
Siis mitään riitaa tms. ei ollut, vain ihan erilaiset käytännöt kaikessa. Pidinkin itselleni antamani lupaukset ja välit säilyivät hyvinä anopin kuolemaan asti. Sama juttu oman äidin kanssa. Kun tavataan usein mutta ei esim. mökkeillä ainakaan yhtä yötä pitempään, kaikki ok.
Nothing is quite what it seems
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3334
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Alibi 5/89 referoi omaa aikaisempaa kirjoitustaan ja minä referoin vuorostani tämän numeron juttua.
Alibi 5/89/Seppo Porvali
-------------------------------------
Äiti heitti kolme lastaan kaivoon
Sari Johanna oli vasta kahdeksan kuukauden ikäinen, kun hänen oma äitinsä kantoi hänet lokakuun 5. 1985 kotitalon lähellä sijainneeseen mäkikaivoon. Sinne, pimeään ja hyiseen veteen joutuivat myös 4-vuotias Kati Annikki ja kuuden ikäinen Tommi Tapani.
Ei riittänyt, että äiti surmasi kaivoon heittämällä omat lapsensa. Kaiken tämän surun keskelle äidin äiti, lasten isoäiti, talossa "pöytäeläkkeellä" asunut nainen surmasi itsensä viiltämällä partaveitsellä auki kaulavaltimonsa.
Äiti itse oli kateissa. Lasten katoaminen oli havaittu sunnuntaina ja lasten isä maanantaina, lokakuun 7. päivänä teki järkyttävän löytönsä. Kesti kuitenkin aina perjantaille saakka ennen kuin äiti löytyi.
Ruotsista oli paikalle saapunut äidin sisar selvittääkseen poliisille perheen keskinäisiä veljä. Hän oli vetäytynyt jo nukkuman, kun talon vintiltä oli alkanut kuulua epärytmikästä koputusta. Sisar soitti poliisit paikalle. Nämä löysivät äidin ullakolta erittäin heikossa kunnossa. Viisi vuorokautta täydellisesti ilman ruokaa ja juomaa ollut äiti oli livahtanut karkuun etsijöiltä vintin pimentoihin siinä vaiheessa, kun muu väki oli ollut navetassa seuraamassa lehmän poikimista. Äidin jalat olivat pahasti turvoksissa, eikä hän päässyt tuossa vaiheessa enää omin voimin edes liikkeelle. Hänen silmänsä olivat olleet kuin vauhkolla eläimellä, sisartaan hän oli puhutellut toisen sisarensa nimellä ja kun hän oli huomannut kädessään olevat sormukset , oli hän alkanut kiskoa niitä pois samalla ihmetellen: "Mitä nämä ovat?"
Poliisi pidätti ja myöhemmin vangitsi äidin. Hän istui tutkintovankeudessa runsaat puoli vuotta, kunnes oikeus antoi vapauttavan päätöksensä ja hänet passitettiin sairaalahoitoon. Oikeuden mukaan hän oli toiminut täydellisessä mielenhäiriössä. Tekonsa hän oli tajunnut vasta lasten hautajaisissa, jonne hän saapui vartijoitten saattamana.
Sisar toi julki varsin voimakkaasti oman näkemyksensä todellisesta syyllisestä. "Olipa lopputulos mikä tahansa, niin en äitiä syytä, vaan sinua". Nämä sanat heitettiin vasten isoäidin kasvoja tiistai-iltana, jolloin lasten kohtalo oli jo selvinnyt, mutta äidin olinpaikasta oltiin epätietoisia. Heti seuraavana päivänä isoäiti riisti hengen itseltään.
Ennen tuota traagista lokakuun alkua 1985 oli äiti muuttunut luonteeltaan "työnarkomaaniksi". Hän muuttui hiljaiseksi, patoutti kaikki sisälleen ja teki vain työtä työstä päästyään, kolmen pienen lapsen hoitamisen lisäksi. Anoppi ja vävy eivät olleet olleet puheväleissä syksyn 1984 jälkeen. Tila, jota pariskunta hoiti, oli äidin kotitila. Sen he lunastivat itselleen ostamalla muut sisaret "ulos". Isoäiti jäi kuitenkin edelleen tilalle, sillä hänelle turvattiin vapaa asuminen, ruoka ja puhtaudenpito. Paikalle pariskunta muutti Helsingistä vuonna 1979 heti sen jälkeen, kun vaimon isä kuoli ja tila jäi näin ollen ilan isäntää.
Aluksi kaikki meni hyvin. Isoäiti osallistui talon töihin, hoiti lapsia, oli apuna yleisesti. Sitten vanha emäntä alkoi väittää, että "tila oli myyty liian halvalla" ja että "oikeastaan olisi ollut parempi myydä vieraalle". Lisäksi hän alkoi varastaa rahaa vävynsä taskuista ja haukkui häntä "helvetin saatanan kirvesmieheksi, joka ei osaa maanviljelyshommia". Työt eivät enää anopille "iskeneet". Kun äiti oli sairaalassa synnyttämässä Saria, ja ulkona oli yli 30 astetta pakkasta, ei vanha emäntä ollut vaivautunut kantamaan halkoja sisälle lämmitystä varten. Aviomies tuohtui ja kantoi sitten tarvittavat halot sisälle. Tämän jälkeen anoppi soitti sairaalaan ja kertoi, että "nyt meidät aiotaan tappaa häkään"...(aika yksipuolista kirjoitusta, toinen osapuoli ei ole enää puolustautumassa - JR:n huomio)
Näin jatkui päivästä toiseen ja vaimo seurasi tätä kaikkea sivusta hiljaisena ja apaattisena. Hän ei tulehtuneeseen tilanteeseeen puuttunut.
Lauantaina lokakuun 5. päivän iltana hän keitti nuorimaiselleen velliä ja muille teetä. Iltasaduksi luettiin Aku Ankkaa. Äiti tunsi itsensäkin väsyneeksi. Hän yritti katsoa televisiota, mutta nukahteli vähän väliä. Aamuyöllä hän heräsi omassa sängyssään. Milloinkaan hän ei osannut selittää, mikä hänet herätti. Hän nousi pomppaamalla ylös, kävi hakemassa keittiöstä työpuseron päälleen ja meni saman tien Sarin vuoteen luokse. Hän otti nukkuvan Sarin syliinsä, kietoi hänet pussilakanaan ja kantoi ulos. Vaimon vieressä nukkunut aviomies ei herännyt koko yönä, vaan nukkui raskaasti aamuun saakka. Silloin vaimo ja lapset olivat tiessään.
Ulkona äiti ei aluksi tiennyt päämäärää, mihin oli lapsen kanssa kulkemassa. Hän seisahtui portille ja muisti samassa noin 50 metrin etäisyydellä sijaitsevan mäkikaivon tien vastakkaisella puolella. Vain loiskahdus kuului, kun äiti pudotti Sarin kädestään. Sama tapahtui kahdelle muulle perheen lapselle, heistä viimeisenä Tommille, joka heräsi äidin laskettua hänet polvensa varaan saadakseen kaivonkannen auki. Tommi ei kuitenkaan ehtinyt sanoa kuin "mitä, mitä", kun äitinsä pudotti hänetkin kaivoon sisartensa seuraksi. Sitten kuului vain hetken loiskintaa, kunnes kaikki hiljeni.
Äiti ui surmatyön jälkeen itsekin läheisessä joessa, nousi kylmästä hytisten latoon, jossa nukkui pois hirvittävän väsymyksensä. Hän heräsi uudelleen, jolloin taas oli pimeää ja livahti kotitalonsa ullakolle, josta hänet sitten löydettiin.
Porvoon kihlakunnaooikeus totesi äidin toimineen ymmärrystä vailla eli mielisairaala oli hänelle oikeuden mielestä vankilaa sopivampi paikka. Nykyään hän on jo kotona aviomiehensä luona, joka kaikesta huolimatta otti hänet vastaan.
-----------------------
Tässäpä peruspaketti tähän karmeaan tapaukseen.
Eipä muuten ollut kauankaan hoidossa tämä äiti. Jotakuin parisen vuotta.... Eipä silti, tapaus on näin traaginen. Mitenköhän tästä on elämä soljunut eteenpäin? Tekisi mieli tietää, mutta toisaalta ei.
Alibi 5/89/Seppo Porvali
-------------------------------------
Äiti heitti kolme lastaan kaivoon
Sari Johanna oli vasta kahdeksan kuukauden ikäinen, kun hänen oma äitinsä kantoi hänet lokakuun 5. 1985 kotitalon lähellä sijainneeseen mäkikaivoon. Sinne, pimeään ja hyiseen veteen joutuivat myös 4-vuotias Kati Annikki ja kuuden ikäinen Tommi Tapani.
Ei riittänyt, että äiti surmasi kaivoon heittämällä omat lapsensa. Kaiken tämän surun keskelle äidin äiti, lasten isoäiti, talossa "pöytäeläkkeellä" asunut nainen surmasi itsensä viiltämällä partaveitsellä auki kaulavaltimonsa.
Äiti itse oli kateissa. Lasten katoaminen oli havaittu sunnuntaina ja lasten isä maanantaina, lokakuun 7. päivänä teki järkyttävän löytönsä. Kesti kuitenkin aina perjantaille saakka ennen kuin äiti löytyi.
Ruotsista oli paikalle saapunut äidin sisar selvittääkseen poliisille perheen keskinäisiä veljä. Hän oli vetäytynyt jo nukkuman, kun talon vintiltä oli alkanut kuulua epärytmikästä koputusta. Sisar soitti poliisit paikalle. Nämä löysivät äidin ullakolta erittäin heikossa kunnossa. Viisi vuorokautta täydellisesti ilman ruokaa ja juomaa ollut äiti oli livahtanut karkuun etsijöiltä vintin pimentoihin siinä vaiheessa, kun muu väki oli ollut navetassa seuraamassa lehmän poikimista. Äidin jalat olivat pahasti turvoksissa, eikä hän päässyt tuossa vaiheessa enää omin voimin edes liikkeelle. Hänen silmänsä olivat olleet kuin vauhkolla eläimellä, sisartaan hän oli puhutellut toisen sisarensa nimellä ja kun hän oli huomannut kädessään olevat sormukset , oli hän alkanut kiskoa niitä pois samalla ihmetellen: "Mitä nämä ovat?"
Poliisi pidätti ja myöhemmin vangitsi äidin. Hän istui tutkintovankeudessa runsaat puoli vuotta, kunnes oikeus antoi vapauttavan päätöksensä ja hänet passitettiin sairaalahoitoon. Oikeuden mukaan hän oli toiminut täydellisessä mielenhäiriössä. Tekonsa hän oli tajunnut vasta lasten hautajaisissa, jonne hän saapui vartijoitten saattamana.
Sisar toi julki varsin voimakkaasti oman näkemyksensä todellisesta syyllisestä. "Olipa lopputulos mikä tahansa, niin en äitiä syytä, vaan sinua". Nämä sanat heitettiin vasten isoäidin kasvoja tiistai-iltana, jolloin lasten kohtalo oli jo selvinnyt, mutta äidin olinpaikasta oltiin epätietoisia. Heti seuraavana päivänä isoäiti riisti hengen itseltään.
Ennen tuota traagista lokakuun alkua 1985 oli äiti muuttunut luonteeltaan "työnarkomaaniksi". Hän muuttui hiljaiseksi, patoutti kaikki sisälleen ja teki vain työtä työstä päästyään, kolmen pienen lapsen hoitamisen lisäksi. Anoppi ja vävy eivät olleet olleet puheväleissä syksyn 1984 jälkeen. Tila, jota pariskunta hoiti, oli äidin kotitila. Sen he lunastivat itselleen ostamalla muut sisaret "ulos". Isoäiti jäi kuitenkin edelleen tilalle, sillä hänelle turvattiin vapaa asuminen, ruoka ja puhtaudenpito. Paikalle pariskunta muutti Helsingistä vuonna 1979 heti sen jälkeen, kun vaimon isä kuoli ja tila jäi näin ollen ilan isäntää.
Aluksi kaikki meni hyvin. Isoäiti osallistui talon töihin, hoiti lapsia, oli apuna yleisesti. Sitten vanha emäntä alkoi väittää, että "tila oli myyty liian halvalla" ja että "oikeastaan olisi ollut parempi myydä vieraalle". Lisäksi hän alkoi varastaa rahaa vävynsä taskuista ja haukkui häntä "helvetin saatanan kirvesmieheksi, joka ei osaa maanviljelyshommia". Työt eivät enää anopille "iskeneet". Kun äiti oli sairaalassa synnyttämässä Saria, ja ulkona oli yli 30 astetta pakkasta, ei vanha emäntä ollut vaivautunut kantamaan halkoja sisälle lämmitystä varten. Aviomies tuohtui ja kantoi sitten tarvittavat halot sisälle. Tämän jälkeen anoppi soitti sairaalaan ja kertoi, että "nyt meidät aiotaan tappaa häkään"...(aika yksipuolista kirjoitusta, toinen osapuoli ei ole enää puolustautumassa - JR:n huomio)
Näin jatkui päivästä toiseen ja vaimo seurasi tätä kaikkea sivusta hiljaisena ja apaattisena. Hän ei tulehtuneeseen tilanteeseeen puuttunut.
Lauantaina lokakuun 5. päivän iltana hän keitti nuorimaiselleen velliä ja muille teetä. Iltasaduksi luettiin Aku Ankkaa. Äiti tunsi itsensäkin väsyneeksi. Hän yritti katsoa televisiota, mutta nukahteli vähän väliä. Aamuyöllä hän heräsi omassa sängyssään. Milloinkaan hän ei osannut selittää, mikä hänet herätti. Hän nousi pomppaamalla ylös, kävi hakemassa keittiöstä työpuseron päälleen ja meni saman tien Sarin vuoteen luokse. Hän otti nukkuvan Sarin syliinsä, kietoi hänet pussilakanaan ja kantoi ulos. Vaimon vieressä nukkunut aviomies ei herännyt koko yönä, vaan nukkui raskaasti aamuun saakka. Silloin vaimo ja lapset olivat tiessään.
Ulkona äiti ei aluksi tiennyt päämäärää, mihin oli lapsen kanssa kulkemassa. Hän seisahtui portille ja muisti samassa noin 50 metrin etäisyydellä sijaitsevan mäkikaivon tien vastakkaisella puolella. Vain loiskahdus kuului, kun äiti pudotti Sarin kädestään. Sama tapahtui kahdelle muulle perheen lapselle, heistä viimeisenä Tommille, joka heräsi äidin laskettua hänet polvensa varaan saadakseen kaivonkannen auki. Tommi ei kuitenkaan ehtinyt sanoa kuin "mitä, mitä", kun äitinsä pudotti hänetkin kaivoon sisartensa seuraksi. Sitten kuului vain hetken loiskintaa, kunnes kaikki hiljeni.
Äiti ui surmatyön jälkeen itsekin läheisessä joessa, nousi kylmästä hytisten latoon, jossa nukkui pois hirvittävän väsymyksensä. Hän heräsi uudelleen, jolloin taas oli pimeää ja livahti kotitalonsa ullakolle, josta hänet sitten löydettiin.
Porvoon kihlakunnaooikeus totesi äidin toimineen ymmärrystä vailla eli mielisairaala oli hänelle oikeuden mielestä vankilaa sopivampi paikka. Nykyään hän on jo kotona aviomiehensä luona, joka kaikesta huolimatta otti hänet vastaan.
-----------------------
Tässäpä peruspaketti tähän karmeaan tapaukseen.
Eipä muuten ollut kauankaan hoidossa tämä äiti. Jotakuin parisen vuotta.... Eipä silti, tapaus on näin traaginen. Mitenköhän tästä on elämä soljunut eteenpäin? Tekisi mieli tietää, mutta toisaalta ei.
Hei vaan kaikki, uusi käyttäjä foorumilla huutelee.. 
Tuo Euro JR:n juttu kiinnitti huomioni siinä märin, että on pakko varmistaa: asuiko perhe siis todella äidin äidin kanssa? Jostain olen itse saanut päähäni, että kyseessä olisi ollut miehen äiti.. Luultavasti johtuen siitä, että ko. henkilöön on usein viitattu vain nimityksellä 'anoppi'.
Tuo Euro JR:n juttu kiinnitti huomioni siinä märin, että on pakko varmistaa: asuiko perhe siis todella äidin äidin kanssa? Jostain olen itse saanut päähäni, että kyseessä olisi ollut miehen äiti.. Luultavasti johtuen siitä, että ko. henkilöön on usein viitattu vain nimityksellä 'anoppi'.
-
killzone187
- Alokas
- Viestit: 9
- Liittynyt: Ke Huhti 16, 2008 4:15 pm
- Paikkakunta: mikkeli
No onhan se nyt päivänselvää ettei tasapainoinen ihminen lapsiaan kaivoon heitä! Psyykkiseen romahdukseen -ja etenkin näin graaviin- tarvitaan useita tekijöitä, niin alttiutta kuin ulkoisia rasitteita. Syy ei siis voi olla yksin kenenkään, vaikka en tahdo äidin konkreettista osuutta (tekojen suorittaminen) väheksyä millään lailla.
Yö ja aamu jokainen, jollekin on viimeinen. Joka ilta, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö. Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö...
Elokuvassa äiti heitti kaksi lasta kaivoon ja vanhin "Marko" nousi sängystä ja piileskeli. Oliko perheellä neljä lasta josta yksi välttyi kaivolta vai onko kyseessä ns. leffamoka. Myös leffan lopussa on kaksi arkkua !!! Jos jotenkin edes yrittää ymmärtää miksi mies vielä haluaa jatkaa yhteiseloa saman naisen kanssa niin se olisi ehkä tämä yhteinen "säästynyt" lapsi. Järkyttävää kuitenkin oli miten oli, mutta ihme ettei kukaan muu ole huomannut tätä epäkohtaa.
^jos elokuva vain mukaili todellisia tapahtumia?
Näitä lienee aika paljon,siis sellaisia leffoja.
Karmiva tapahtumakertakaikkiaan, ihmettelen, miten ihmiset pystyvät ja jaksavat tuollaisen jälkeen jatkaa elämäänsä. Lieneeköhän tila nyt käytössä? Itse en kykenisi muuttamaan tuollaiseen paikkaan, liian selkäpiitä karmivaa.
Näitä lienee aika paljon,siis sellaisia leffoja.
Karmiva tapahtumakertakaikkiaan, ihmettelen, miten ihmiset pystyvät ja jaksavat tuollaisen jälkeen jatkaa elämäänsä. Lieneeköhän tila nyt käytössä? Itse en kykenisi muuttamaan tuollaiseen paikkaan, liian selkäpiitä karmivaa.