Salander kirjoitti:Ei jokaista sarjamurhaajaa voi yhteen muottiin laittaa, eli useimmiten niihin sopii vain osa näistä "merkeistä", ei kaikki.
Ei voi eikä pidä. Toki voidaan kiistellä siitä, että kuka on ja kuka ei. Mielestäni ne joilla on todistettavasti kolme tai useampia uhreja ja teot ovat harkiten tai edes jonkinlaista etukäteissuunnitelmaa käyttäen tehdyt ja teot joilla on jonkinlainen motiivi.
Salander kirjoitti:Itse kuitenkin oon miettinyt sitä että merkitseekö sijainti ja muutenkin kulttuuri tässä asiassa mitään? Että onko se sarjamurhaajan profiili edes pääpiirteittäin samanlainen Amerikassa ja Suomessa tai vaikka Ukrainassa.
Niin, miksi meidän pitäisi elää sen mukaan miten FBI määrittelee sarjamurhaajan? Toki USA:ssa on sarjamurhia vaikka kuinka ja myös niiden selvittelijöitä yllin kyllin, mutta onko heidän määritelmänsä yleispätevä ja siitä ei saa poiketa? Voimmeko tehdä ns. suomisovelluksen tai edes eurooppalaisen/impivaaralaisen pisteytyksen?
Salander kirjoitti:Michael Maria väittää saaneensa lapsena iskun päähänsä josta kaikki paha alkoi. Monet Serial killerit on kuulemma iskuja saaneet päähänsä.
Aivan, että onko päässä olemassa jokin tietty kohta, johon saatu voimakas isku altistaa ihmisen tekemään hengenriistoja toistuvasti. Tai sitten syynä on lapsena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö. Ainahan syitä teoille löytyy, mutta harvempi sarjamurhaaja sanoo suoraan, että "tein ne siksi kun nautin niistä, enkä ole laskenut pulkkamäessä pää edellä kiveen eikä minua ole lapsena raiskattu".
Luin promootioni aikoihin 1980-luvun alussa pokkarin jonka nimeä en muista, mutta siinä sarjamurhia tekevä henkilöä teki teot siksi, että ne sammuttivat hänen päässään kuuluvan huminan. Uhriksi kelpasi kuka tahansa ja murhaaja porasi uhrin päähän aivoihin saakka ulottuvia reikiä, joihin hän sitten lattoi bensiinillä kasteltuja vanutuppoja ja sytytti tupot sitten palamaan. Kun uhrin aivot alkoivat kiehua ja tuskanhuudot täyttivät huoneen, niin tekijän päästä kuulunut humina sammui ja hän pystyi taas elämään normaalisti jonkin aikaa. En tiedä perustuiko metodi totuuteen.
strangelove kirjoitti:Koivunen teki tavallaan kaksi erillistä tekoa. Uhreja oli kolme, mutta toinen teoista oli kaksoismurha. Olen ymmärtänyt, että sarjamurhaajaksi lasketaan vähintään kolme erillistä henkirikosta tehnyt henkilö ja kaksoismurha on ikään kuin yksittäinen teko. Voin toki olla väärässäkin.
Kuten alla oleva tekstisi osoittaa, niin kumoat tuon oman väitteesi sovittamalla sarjamurhaajan viittaa myös hänelle, joka surmasi kaksi tai useampia samalla kertaa.
Tuo ajatelma, että tekojen pitää olla kohdistunut aina yhteen henkilöön kerrallaan ei mielestäni sovi sarjamurhaajan kriteeriksi. Kaksoismurha on yksittäinen teko, mutta jos ja kun se linkittyy saman henkilön tekemäksi kuin yksi tai mieluummin kaksi tai useampia murhia, niin kyllä henkilö on sarjamurhaaja. Totisesti hän kyllä tilaisuuden tullen surmaa molemmat eikä jätä toista tai useampia osapuolia surmaamatta kun esim. ottaa liftaritytöt kyytiin tai kyttää telttailijoita.
strangelove kirjoitti:Tekisi mieleni spekuloida sillä, että Suomessa toimi ehkä sarjamurhaaja 1959-60, joka surmasi retkeilemässä olleita nuoria. Marja-Terttu Saarainen ja Veli Soukka katosivat Lapissa -59 todennäköisesti henkirikoksen uhreina, Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen surmattiin raa´asti Heinäveden Tulilahdella samana vuonna ja helluntaina -60 kolme nuorta kuoli ja yksi haavoittui Espoon Bodomilla.
Tapauksista tulee mieleen Yhdysvalloissa riehunut Zodiac Killer, jonka uhreina oli pääosin niin ikään nuoria pariskuntia. Tekijä ei löytynyt, koska motiivia ei tiedetty eikä uhreilla ollut linkkejä toisiinsa.
Entäs surmat Ruotsin Jällivaarassa 1984?
HS 23.5.1985
Telttaan surmatut ihmiset, tekotapa... Jospa sarjamurhaaja taas aktivoitui?
hannu hanhi kirjoitti:Pitää varoa juuri tuota sekoittamista joukkomurhaajaan. Esa Åkerlundin jälkimmäinen teko oli joukkomurha, tätä ennen kyse taisi olla tapoista eli sarjamurhaajaa ei saa miehestä. Sama sopii myös Tauno Pasaseen, tosin tapahtumat olivat käänteisessä järjestyksessä.
Ennen mäkkärisurmia teot olivat tappo ja murha. Pasasella hengenriistot käänteisesti, mutta vain tappo. Ei yksittäistä murhaa.
Doctor Lecter kirjoitti:Älkäämme unohtako Aarne Laaksoa. Hän surmasi vuonna 1964 Tampereella puolen vuoden aikana kolme ihmistä. Samat metodit, sama tarkoituksenhakuisuus.
Laakso sopii sarjamurhaajaksi oikein hyvin, vaikka minfolaiset ja meedia ovat hänet likipitäen unohtaneet. Hän teki kolme murhaa puolessa vuodessa; heinäkuu 1964, marraskuu 1964 ja joulukuu 1964 (viimeisen murhan uhri kuoli tajuihinsa tulematta tammikuussa 1965). Laakson teoista on saatavilla nelisivuinen "päivitetty kooste" kun kipasee kioskille ja/tai markettiin ja ostaa uusimman Suomi+ lehden numeron (5/2011). Jostain syystä sarjamurhaaja on mediaseksikäs kun hän toimi 1800-luvun Suomessa tai on myrkyttävä hoitaja - koston enkeli tai raihnaasta elämästä vapauttava sisar hento valkoinen.
-Voihan toki olla niin, että Laakson metodit eivät kuulu siihen "kuvaan" minkä FBI tai jokin muu taho määrittelee kriteereiksi, ts. rahapula ei saa olla syy, vaan syiden _täytyy_ olla seksuaalissävytteisiä, huvin vuoksi tehtyjä tms.
En ota esille "nuijasodan aikaisia" sarjamurhia vaan pidättäydyn näissä postwar -ajan tapahtumissa (1945 - ). Laakso, Koivunen, Junni, Nykopp... Kaikilla heillä oli teoissaan murhaamisen meininki ja uhreja todistettavasti kolme tai enemmän.