MURHA.INFO

Maybrick kirjoitti:

Ihmiset pitää oravia harmittomina ja suloisina kurreina jotka asuvat suloisessa kodossaan kuusen latvassa oksien alla ja kun tuhma kissa sellaisen pyydystää ja kuljettaa pahimmillaan kaikkien nähden, se ei herätä sanottavaa ihastusta.

Niinpä, mutta kissa on peto eikä voi saalistusvaistoilleen mitään. Itse yritin pitää kissojani sisäkissoina, mutta eihän siitä mitään tullut. Karkailivat koko ajan kun kesä koitti...
Niin, ja harakka tuotiin kerran sisään. Se eli ja vanhin lapseni sai sen vietyä ulos muiden harakoiden huutessa pihalla kurkku suorana..tuskin kuitenkaan lintuparka kauaa luonnossa enää selvisi, oli sellainen reikä päässä
Jännä miten kissat on viisaita kun myyrätkin oli teillä laitettu oiken koko järjestykseen Ovat aina niin ylpeitä saaliistaan vaikka ihmistä moinen "ylpeily" ei juuri riemastuta...

Juu, ja koska kissa on saalistaja, sen itsepintaisuudella ei ole mitään rajaa. Minä en jaksanut aikoinaan kuunnella erään kissani maukumista oven edessä, koska se olisi luultavasti jatkunut ikuisesti. Lisäksi kissa opetteli avaamaan oven itse hyppäämällä kahvaan roikkumaan koko painollaan.

Saalista: harakka, oravia, myyriä, rotta, rusakko, sisilisko (elävänä sänkyyn, jee!), sekä kaiken huippuna yksi liito-orava...

Kyllähän se hieman nolotti, mutta kissat ovat jumalolentoja, eikä minulla ole mitään valtuuksia nousta niitä vastaan. Olen nöyrä ja kuuliainen kissan orja.

Monia kissan ulkonapitämisessä riepoo se, että ne tappavat pikkulintuja. Todellisuudessa ainakaan omat kissani eivät olleet juurikaan kiinnostuneitat linnuista ja mahtavista metsästystaidoistaan huolimatta harvoin saivat niitä edes kiinni. Sen sijaan tuo ihku söpöliini orava kyllä käy napsimassa vielä kuoriutumattomat pikkulinnunmunat suoraan pesästä. Lintujen ystävien kuuluisi siis kiittää kissoja!

Hiiriä vastustamassa löytyy 4 kissaa.

PaulaDrew kirjoitti:Juu, ja koska kissa on saalistaja, sen itsepintaisuudella ei ole mitään rajaa. Minä en jaksanut aikoinaan kuunnella erään kissani maukumista oven edessä, koska se olisi luultavasti jatkunut ikuisesti. Lisäksi kissa opetteli avaamaan oven itse hyppäämällä kahvaan roikkumaan koko painollaan

Mulla oli aikoinaan myös kissa, joka hyppäsi oven kahvoille ja aukaisi itse ovet..se kissa oli muutenkin aika erikoinen, kiintyi minuun ekana päivänä ja kun yritin sille laittaa petiä koriin, niin hyppäsi mun tyynylle nukkumaan ja siinä nukkui lähes koko ikänsä (12v), jos ei oteta huomioon, poikasaikaa ja myöh. miestä, joka ei suostunu nukkumaan kissan kanssa samassa sängyssä. Se oli hyvin hento kissaneiti ja ihan sellasen egyptiläis- siamilaisen näköinen faaraokissa, aina kun mä juttelin sille, niin se vastas mulle kurnauttamalla, jotenkin tuntui, että se ei ollut ihan tavallinen kisu.
Vein sen pariin kertaan kotikissanäyttelyyn ja vetäs sieltä aina sijan kolmen parhaan joukossa, koska turkki oli kuin silkkiä ja se kissa oli todellakin kaunis. Yleensä tuomaristossa tuli vaan siitä sanomista, että kissa on liian pieni. Kaiholla muistelen...

Mulla kaksi kissaa, Äiti 4v ja poika 2v. Poika otettiin pentuna naapurista ja äiti halusi muttaa perässä. Äiti kissa on todella pieni kokoinen pitkäkarvainen oranssi-valko-musta ja poika on todella suuri lyhytkaarvainen oranssi-valkoinen. Kukaan ei ikinä usko että tuo pieni pallero on tuon jättiläisen äiti

Oikeastaan mulla on kissa/kissoja, mut toisaalta taas ei. Toimin paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskotina, joten täällä on vähän väliä joku kisumisu. Nyt on kaksi 10 viikkoista kissanpentua hoidossa kunnes ovat luovutusikäisiä uuteen kotiin. Sisko ja sen veli. Mun tehtävänä on mm. hoitaa tehomato -kuuri ja totuttaa ne enemmän ihmisiin. Oikein ihania veijareita. <3

Ei ole kissoja mutta toivottavasti joskus olisi

Tuosta kissan "keskustelusta", niin 12-v.tyttöni pitää meidän manxiä vähän kuin omana kissanaan (eläinlääkärikortissa kissa tytön nimissä), väittää että kissa vastaa hänen jutteluunsa "kyllä" tai "ei". "Kyllä" on käheä purpahdus tassun pukkaisulla säestettynä, "ei" on erilainen ääni ilman tassun liikettä. En ensin oikein uskonut, mutta tässä sairaana maatessani sain tilaisuuden kuulla tätä keskustelua, ja oli se aika hauskan kuuloista.
Manx on älykkäämpi kuin muut meidän katit. Lohduttaa sairaita menemällä viereen makaamaan ja yrittää nuolla esim.korvia ja silmien ilme on erilainen kuin tavallisilla kateilla, ei niin sfinksimäisen liikkumaton. Sanommekin joskus, että näillä hännällisillä äly on mennyt häntään.

Löytyy, löytyy...

En voisi elää ilman kissoja!

Rakastan kaikkia kissaeläimiä. Ne tuhoavat menevät joka paikkaan, tuhoavat asuntoni, sotkevat ja karvastavat mut silti... Mulla on kaksi ja ne ovat parhaita ystäviäni. Ne eivät koskaan arvostele minua.

Kissat ovat ihanan itsekkäitä ja itsellisiä. Ne ovat sulavaliikkeisiä ja todellisia evoluution ihmeitä.

Meitä nukkuu parisängyssä kolme, minä ja kaksi kissaa. Ei tänne taida mahtua miestä enää ollenkaan! Ja jos joku kolli ei hyväksy mun kolleja, se saa luvan painua hevon kuuseen...hei hei vaan!

Ja jos joku kolli ei hyväksy mun kolleja, se saa luvan painua hevon kuuseen...hei hei vaan!

Tuossa voi olla perää muuten. Eräs kollegani, jota pidän arvossa hyvän intuitionsa (mitä se sitten tarkkaan ottaen onkaan, mutta olen huomannut että hänellä sitä on) takia, sanoi että hänen ex-avosiippansa ei koskaan oppinut sietämään hänen kissaansa, jonka kanssa hän oli asunut jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Siippa suorastaan inhosi kissaa ja toi sen myös ilmi. Ajan mittaan siipasta alkoi paljastua myös muita arkielämää haittaavia piirteitä, kuten täydellinen empatian ja ymmärtämyksen puute yleensä lähimmäisiä kohtaan.
Siippa sai kengän kuvan takalistoonsa ja kuulemma ei ole kaduttanut. Huonoja uutisia on kuulunut lisää, mutta ne eivät enää kollegaani haittaa. Hän uskoo nyt että eläimiä inhoavat ihmiset ovat jotenkin vähän viallisia muutenkin

Maybrick kirjoitti: Ihmiset pitää oravia harmittomina ja suloisina kurreina jotka asuvat suloisessa kodossaan kuusen latvassa oksien alla ja kun tuhma kissa sellaisen pyydystää ja kuljettaa pahimmillaan kaikkien nähden, se ei herätä sanottavaa ihastusta.

Mökillä on tullut huomattua, että vihonviimisiä tuholaisia ovat...repivät mm. villat seinistä, pääsevät jostaki välistä nääs sinne. Toisaalta mulla on ollut orava lemmikkinä ja ihanampaa lemmikkiä ei voi olla. Kiintyy nopeasti ihmiseen ja on valtavan seurankipeä.

Mutta kissat siis...norjan metsäkissa ja manx löytyy. Kummatkin ovat 7-vuotiaita ja kastraatti uroksia. Näyttelyissä ei ole käyty, manx on seurallinen, mutta inhoaa vieraita paikkoja ja kovia ääniä. Ja tuon norjalaisen mie joun aina keväällä kynimään vattan alta ja takapuolesta (jalat), ku se saa hirvittävän herkästi lämpöhalvauksia, ni sillähän ei oikein ole koskaan tuo turkki täydellisessä kunnossa.

Oli hauska lukea nuista erillaisista saalista....meidän Viljo-poika(manx) on kyllä syötävän suhteen kokeilunhaluinen. Kerran oli niin hauska ku se tuli ylpeän näkösenä esitteleen saalistaa, niin julumetun pitkä kastemato roikkuu suupielestä.

Kysymys kaikille kissan omistajille:

Pelkääkö kissasi pölynimuria? Pelkäävätkö kaikki kissat imuria?

Onhan ne äänekkäitä kapistuksia mut kyllähän kissa oppii asioita. Mun vanhempi kolli on oppinut että mun ei tarvitse kuin avata siivouskomeron ovi niin se jo rientää parvekkeen ovelle. Joskus jos se ei ole ulkona kun imuroin, niin vähän ajan päästä se jollain ikkunalla ja yrittää päästä suljetusta ikkunasta ulos. Ja mankuu oikein sellaisella syvällä kurkkuäänellä surkeasti. Se pelkää imuria niin kovin vaikka olen 9 vuotta sen seurassa imuroinut kämppäni kerran viikossa (vähintään).

Joskus mä aina mietin et voi että kun ne ei pelkäis imuria niin olis niin helppo "imuroida irtokarvat" niiden turkista... Karvaa kun lähtee ja lähtee ja sitä on joka paikassa. Mä elän kissankarvoissa, nukun niissä, syön niitä, pukeudun niihin (pakostakin vaikka tarraharja on kova sana).

Eikä harjaamisestakaan noi katit tietenkään oikein välitä. Menee sillee littanaks ja yrittää päästä karkuun. Et se siitä sit.

^^Meillä tuo manx pelkää tosi paljon, ottaa varmasti hatkat ku näkeeki imuria otettavan kaapista. Norjalainen ei niinkään. Ei kyllä rakastakkaan, mutta voi maata erittäin epäluulosen näkösenä sohvalla ku imuroi ja ku ihan viereen menee, niin sitten kyllä lähtee.

Tuolla norjalaisella on sellanen pitkä untuva turkki ja väriltään on harmaa, ni sen karvanlähdön kyllä kämpässä huomaa. Karva kerääntyy ympäri seinänvierustoja ja muistuttaa valtavia pölypalleroita. Elikkä aina on vähän sen näköstä, niinku ei ois kuukauteen lattialle imuria näytetty. Kummatki tykkää harjaamisesta, mutta tuntuu välillä, ettei nuita voi harjata niin paljoa, ettei sitä karvaa lähe. Meilläki nuo kissat kuitenki ku on pääsääntösesti sisäkissoja ja vain mökillä voivat vapaasti olla ulkona, ni tuntuu, ettei se karvanlähtö ole koskaan normaalia...siis, että tapahtuis tiettyinä aikoina, vaan lähtee aina.

zatulee kirjoitti:Kysymys kaikille kissan omistajille:

Pelkääkö kissasi pölynimuria? Pelkäävätkö kaikki kissat imuria?

Meillä on siis yksi Maine Coon ja voisin ajatella, että kyllä se pelkää imuria, mutta ei kuitenkaan ihan vauhkosti. Imurin ekat äänet saavat kissan hyppäämään tasajalkaa ylös, mutta myöhemmin uteliaisuus voittaa ja usein kissa imuroi mun kanssa kimpassa ja seurailee imuria.

Ennen tämä uros oli myös sisäkissana, kun asuttin ulkomailla, mutta nyt täällä Suomessa olen antanut juoksennella vapaasti, kun sitä lääniä ja metsää löytyy paljon.
Joku mainitsi täällä jossain, että Maine Coon olisi älykäs kissarotu, meinasin kuolla nauruun, kun meidän härväke on kaikkea muuta kuin älykäs. Kun jääkaapin ovi käy, on hänellä heti pää oven välissä. Vaikka kupit olisivat täynnä ruokaa, tuntuu, että kaverilla on aina nälkä. Tosin, sekin on nyt vähän rauhottunu siitä. Suomessa kissa käyttäytyy ihan erilailla, luulen, että on kovasti rauhoittunut.
Meidän rontti on erittäin hyväntahtoinen ja unelma lapsiperheessä, ei kynsi, ei pure, erittäin kiltti. Minä tunnun olevan se "master" hänelle, ja hän ymmärtää yllättävää kyllä ihan käskyjäkin. Esimerkiksi kun sanon odota, kun laitan ruokaa, kissa pysähtyy istumaan ja odottaa. Kun sanon että no nyt, iskee se peto ruoan kimppuun

Celeste kirjoitti:Tuolla norjalaisella on sellanen pitkä untuva turkki ja väriltään on harmaa, ni sen karvanlähdön kyllä kämpässä huomaa. Karva kerääntyy ympäri seinänvierustoja ja muistuttaa valtavia pölypalleroita.

Itselläni on myös joskus kauan sitten ollut norjalaisia metsäkissoja pari kappaletta. Ovat kyllä niin lempeitä myös, että ottaisin jos voisin, ehdottomasti uudelleen.

Maine Coonin turkki on myös pitkäkarvainen samoin kuin norjalaisella metsäkissalla, ja näillä kahdella onkin paljon yhtäläisyyksiä, molemmat ovat metsästäjäkissoja. Myös ulkonäkö muistuttaa toisiaan. Maine Coon on ehkä vähän kulmikkaampi kuin norjalainen. Samoin Maine Coonin ovat isoja ja voivat kasvaa sinne kolmeen vuoteen asti. Meillä kissa painaa jo yli 7 kiloa ja on vajaa 2 vuotias...

Voisin laittaa vaikka myöhemmin tänne kuvan meidän kissasta, jos löytäisin jostain koneelta hyvän kuvan.