Sivu 3/24

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: Pe Elo 26, 2011 5:37 pm
Kirjoittaja Varamies
Kyllä minäkin ymmärrän hovin päätöksen täysin selkeästi. Syyllisyyttä ei voida osoittaa niin, ettei epäilystä jäisi. Piste. Lisäksi päätöksestä olen ymmärtävinäni monta ristiriitaista seikkaa - joskin syytetynhän ei edellytetä puhuvan totta. Luulisi sen kuitenkin painavan syyllisyyttä punnittaessa kun oikeuden pyrkimyksenä kuitenkin on totuus.

En edelleenkään ymmärrä mistä Anneli kantaa huolta jos on syytön. Ilman lapsen myötävaikutusta lapsen tapaamisoikeutta ei rajoiteta. Ja mitä Annelia, syytöntä vastaan raskauttavaa voisi löytyä. Murhaajaahan siinä etsitään. Avustaisi kun voisi.

Ps. Onko tää turunmurteelle jotenkin henkilökohtaista vai miksi on noin intohimoista ja silmitöntä meno. En haluaisi kiusata jos jotenkin on syvemmällä jutussa. Joten anteeksi etukäteen. Nimim asiasta tietämätön.

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: Pe Elo 26, 2011 5:51 pm
Kirjoittaja Kartsa68
Mitä täällä nyt vieraillut, niin hän on ollut aiemmin kyllä paljon maltillisempi. Ehkä iskenyt iskenyt tutina, että 1500 viestiä ollut ulkona ja siksi moinen hyökkäily. Tulkitsee väärin jo omiakin lainauksiansa, mistä sille heitin.

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: Pe Elo 26, 2011 6:23 pm
Kirjoittaja Tara
Mitä ihmeen pelkäämistä A:lla toimittajissa olisi ollut? Luuli, oli pelännyt, että jotkut toimittajat soittavat ovikelloa. Miksi pelätä, jos on syytön? Anti tulla vaan, olisi saanut sanoa sanottavansa lehdissä. Eipä sentään tulleet ikkunasta sisään.

Sitä en kuitenkiaan oikein ymmärrä, miksi radiokin oli viety.

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: Pe Elo 26, 2011 6:25 pm
Kirjoittaja Teleksi
Oletetaan, että Anneli on jossain netissä avautunut nimimerkillä jostain oleellisesta asiasta vapautumisensa jälkeen. Pitäisi tätä jopa todennäköisenä, koska hän ei varmaan ole voinut paljon puhua asioista kenellekään IRL Sitten joku on laskenut yhteen 1+1 ja päätellyt, että nimimerkin takana on Anneli Auer. Mutta tätä ei voi osoittaa, ellei pystytä todistamaan, että kyseinen viesti on lähetetty Auerin kännykällä tai tietokoneella. Jolloin käydään hakemassa Annelin tietokone ja kännykkä ja pyritään tämän avulla todistamaan, että nimimerkin takana on Auer.

Esimerkinomainen hyperspeku: Voitaisiin heittää vaikka, että Jukka olisi kavaltanut rahaa Annelin firmalta. Anneli on jollain palstalla sanonut, että "mun mies kavalsi multa rahaa, mutta mä näytin sille että mua ei kohdella niin". Tässähän olisi motiivi jota on kaivattu ja osittainen tunnustus. Pitäisi vaan todistaa a) että Anneli on lähettänyt kyseisen viestin ja b) että väitetty motiivi on tapahtunut todella (eli koitettaisiin kirjanpidosta selvittää josko rahaa on hävinnyt)

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: Pe Elo 26, 2011 6:35 pm
Kirjoittaja Tara
Juuri noin, kone haltuun, e-mail-osoitteet haltuun, A:n nimimerkit ja nimimerkkien salasanat haltuun.

Jollekin on laverellut jossakin.. ja se 1+1 ei ole kovin monimutkaista, jos asiasiältö on omaa lajiaan erikoinen.

Tämä kuuluisi kyökkipsykologiaan, mutta voisin hyvin kuvitella, että jos olisin tappanut jonkun, enkä kykenisi katumaan, niin silloin kuitenkin tuntisin tarvetta saada edes jonkun jossakin hyväksymään tekoni, edes jollakin tapaa... Koska pohjimmiltaan uskon, että ei ihminen noin vain tapa lajikumppaniaan ilman että ihmisessä oleva jokin halu olla 'hyvä ihminen', tai sanotaan tarve tulla edes hyväksytyksi ihmisenä kaikesta huolimatta, pyrkisi väkisinkin esiin.. Tai jos olisin tyytyväinen tekooni, jopa ylpeä, haluaisin edes salaa, vaikka tuntemattomana, saada jostain päin tunnustuksen teolleni myös joltain toiselta ihmiseltä. 'Ihan oikein teit, et voinut muuta, se on inhimillistä, että joskus sitä ratkeaa' tms.

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: Pe Elo 26, 2011 6:57 pm
Kirjoittaja Kyllikki S
- On henkilö, joka on tunnustanut surmanneensa Jukka S. Lahden. Tällaisia ei saisi olankohautuksella torpedoida, Manner sanoo.
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... yytta-ylla

Luultavasti tässä keississä tunnustuksia on tullut useampiakin. Siis Auerin itsensä tekemän tunnustuksen lisäksi. :)

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: Pe Elo 26, 2011 9:09 pm
Kirjoittaja MurderMama
huppuhiiri kirjoitti:
strangelove kirjoitti:Eiköhän se ole Auerinkin edun mukaista (jos on syytön), että tämä asia käydään nyt kerralla läpi pohjamutia myöden. Tuntuu hieman oudolta tuo hänen asenteensa koko tutkintaa kohtaan. Missään vaiheessa hän ei ole äänekkäästi vaatinut murhaajan löytymistä tai surrut miestään. Tutkintakin on kuulemma "kiusantekoa" - onko kiusantekoa etsiä hänen aviomiehensä murhaajaa!
Käyttänyt mm. sanoja "kiusanteko", "salajuoni", "poliisin bluffi". Nämä särähtävät.

Uusi kotietsintä, hmmm. Joko etsitään jotain uunituoretta tai sitten jotain vanhaa, ajalta ennen murhaa. AA on ollut tuolloin hyvin aktiivinen netissä, myös suljetummilla foorumeilla.

**
Lyhyt esittely lienee paikallaan. Olen seurannut tapausta alusta saakka ja lukenut minfoa ajoittain tiiviistikin, mutta ei ole ollut mitään lisättävää. Eikä taida olla nytkään :lol:

Oma kantani... sitä voisi kenties kuvata lainauksella "If it looks like a duck, swims like a duck, and quacks like a duck, then it probably is a duck."
Mä olin aiemmin sitä mielktä et Auer on syytön mut tää tän päiväinen muutti mieleni.. ja samaten mäkin alusta asti juttua seuranneena, mutten ole jaksanut rekisteröityiä aiemmin tänne 8)

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: Pe Elo 26, 2011 9:24 pm
Kirjoittaja MurderMama
Teleksi kirjoitti:Oletetaan, että Anneli on jossain netissä avautunut nimimerkillä jostain oleellisesta asiasta vapautumisensa jälkeen. Pitäisi tätä jopa todennäköisenä, koska hän ei varmaan ole voinut paljon puhua asioista kenellekään IRL Sitten joku on laskenut yhteen 1+1 ja päätellyt, että nimimerkin takana on Anneli Auer. Mutta tätä ei voi osoittaa, ellei pystytä todistamaan, että kyseinen viesti on lähetetty Auerin kännykällä tai tietokoneella. Jolloin käydään hakemassa Annelin tietokone ja kännykkä ja pyritään tämän avulla todistamaan, että nimimerkin takana on Auer.

Esimerkinomainen hyperspeku: Voitaisiin heittää vaikka, että Jukka olisi kavaltanut rahaa Annelin firmalta. Anneli on jollain palstalla sanonut, että "mun mies kavalsi multa rahaa, mutta mä näytin sille että mua ei kohdella niin". Tässähän olisi motiivi jota on kaivattu ja osittainen tunnustus. Pitäisi vaan todistaa a) että Anneli on lähettänyt kyseisen viestin ja b) että väitetty motiivi on tapahtunut todella (eli koitettaisiin kirjanpidosta selvittää josko rahaa on hävinnyt)
Juuri näin ja ettei ois ihan tällä palstalla :lol:

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: Pe Elo 26, 2011 10:40 pm
Kirjoittaja Oulunmies
matlockb kirjoitti:Strangeloven kanssa olen täysin samaa mieltä. Itsekin olen vertaillut Gustafssonin ja Auerin käyttäytymistä. NG ei missään vaiheessa kokenut tutkintaa kiusantekona muutamia poikkeuksia lukuunottamatta jotka Jorma Palon viimeiseksi jääneessä kirjassa kertoi, muuten on pysynyt hiljaa ja sen mitä on sanonut, on selkeästi halunnut murhaajan vastuuseen teostaan, tosin varmastikin luopunut toivosta (jos syytön on) että enää 51 vuoden jälkeen murhaaja löytyisi.
Auer taas kokee kaiken kiusantekona, poliisilla täytyisi olla aika paljon ylimääräistä aikaa ja katkeruutta jos ihan kiusantekomielessä tuo kotietsintäkin tehtiin, eiköhän se kuitenkin tehty ihan puhtaasti tutkinnallisista syistä, ei tarkoituksena kiusata Aueria.
Edelleen lainaan Strangelovea, että on kaikkien osapuolten kannalta hyvä että Auerin syyllisyys tai syyttömyys tutkitaan niin hyvin kuin mahdollista, nyt kun aikaa on kulunut alle 5 vuotta eikä yli 50 vuotta, on tutkiminenkin huomattavasti helpompaa ja rasittaa Aueria varmasti vähemmän kuin jos tutkimukset kohdistettaisiin Aueriin vasta noin 40 vuoden päästä jolloin Auer olisi jo yli 80-vuotias jos elää.
1.4.2004 kuulustelussa NG toteaa häntä kiusatun jo monta päivää. Ehkäpä tässä on nyt erilaiset taktiikat käytössä. NG oli hyvin niukka sanainen medialle kuten poliiseillekin ja oikeudelle. Auer taas ajattelee ehkä vetävänsä kaiken irti säälipisteissä kun on jatkuvasti esillä mediassa?

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: La Elo 27, 2011 12:44 am
Kirjoittaja Kotipoliisi
En enää osaa sanoin kuvata tätä touhua. Toivottavasti ei kukaan muu joudu tällaisen poliisi/syyttäjä mielivallan alle enää koskaan.

Salainen päiväkirja - WTF ?!?

Myötähäpeä syyttäjää ja poliisia kohtaan on jo niin hirveä, että en enää osaa...


8)

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: La Elo 27, 2011 12:46 am
Kirjoittaja Kaarlo Helminen
turumurre kirjoitti:
Ote Iltalehden paperiversiosta 26.8.2011:

”Kovat piipussa”

Syyttäjä päätti hakea valituslupaa Ulvilan murhajutussa korkeimpaan oikeuteen elokuun alussa. Auer ei uskonut, että tämä vaikuttaisi hänen arkielämäänsä.

Kihlakunnan syyttäjä Jarmo Valkama sanoi torstaina, että hän sai hovioikeuden vapauttavan päätöksen jälkeen käsiinsä materiaalia, joka antoi syyn lisätutkintaan ja sen myötä kotietsintään. Auer ei tiedä, mitä uudet todisteet voisivat olla, mutta sanoo poliisin kuulustelleen hänen lapsiaan.
Auerin mukaan poliisi on rajoittanut tutkintojen vuoksi hänen oikeuttaan tavata vanhinta tytärtään
.
-Heillä on nyt sitten kovat piipussa. En tiedä, mikä bluffi heillä on tällä kertaa mielessä. Odotan mielenkiinnolla, mitä he ovat keksineet tällä kertaa.

Kotietsintä sai Auerin ajatuksen palamaan syksyyn 2009. Tulevaisuuden suunnitteleminen ja töiden tekeminen muuttuivat jälleen mahdottomiksi.
-Kerta toisensa jälkeen poliisi vetää maton alta.

lihavointi tm

Voi jumalaut. Ihan vihaksi alkaa pistämään; Taas vedetään lapset poliisipäättäjien/syyttäjän toimesta kehiin. Eivätkö lapset/vanhin tytär ole kärsineet poliisin toimista jo ihan riittävästi.
Raukkamaista.
Eiköhän lapset/vanhin tytär ole kärsineet AAn toimista jo ihan riittävästi.

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: La Elo 27, 2011 2:30 am
Kirjoittaja nihlist
Tara kirjoitti:Otan tuosta edeltä turumurrelta vain lyhyen pätkän Hovin lausuntoa:
Kun poliisi on erilaisia yksityiskohtia ehdottanut, A ei ole pyrkinyt keksimään tai täydentämään muistikuviaan. Hänen kertomuksensa ei ole myöskään sisältänyt selvästi mielikuvitukseen perustuvia kuvauksia.
Kun Annelilta kysyttiin miksei ulkopuolisen poistumisääntä kuulu nauhalla, A vastasi, että ehkä ulkopuolinen poistui vasta (poliisien?) puhelun jälkeen. Poliiseille jotka olivat matkalla taloon A oli puhunut kuin tappaja olisi vielä olisi ollut talossa, mutta sitten sen puhelun aikana oli hiljennyt, että oli varmaan poistunut samaa tietä kuin oli tullutkin. Myös JJ:lle A kertoi, että poliisien puhelun aikana oli vielä kuulunut tappelun ääniä.

Anneli oli nukkumassa kun tappaja tuli ja hän kertoi heränneensä vasta kun sai puukosta rintaan. Sitten hän juoksi karkuun ja meni puhelimeen. Tähän sekä puheluun ja poliisien paikalle tuloon meni 20 minuuttia (vuoden 2011 laskelma)! (tunnustus-kuulustelut 2009). Toisaalla hän kertoi huomanneensa puukoniskun rinnassaan vasta puhelimen äärellä... oli jokin kolmaskin versio, muista kaikkia..

Muuta merkillistä liittyen hovin lausuntoon. Lapsen kertomuksen johdonmukaisuudesta:

Lapsi on kertonut kolme, oikeastaan neljä eri ajankohtaa, jolloin tappaja poistui. Erilaisia poistumisen tapoja on l kertonut myös kuten, että tappaja juoksi kylppäristä, että näki vain selän, että ei nähnyt sitä lattian tasossa, että se vain nosti jalan ja sitten toisen sen perässä..Tarkemmin sanoen, etp:tä lukien ei mitenkään voi päätyä vain yhteen yksiselitteiseen poistumihetkeen, ei lapsen puhutteluja lukien eikä Annelin kuulustelujen perusteella. Jukan sukulainen muistaa, että lapsi sanoi tappajan olleen piilossa kylppärissä. Lapsen ensimmäisessä puhuttelussa puhuttajat lisäävät lapsen puheeseen, 'entäs se tappaja, missä se oli'. Lapsi sanoo itse ensin ettei nähnyt sitä siellä, että näki vain isän lattialla ja verta. Näiksä sen, kyselevät puhuttajat kun olivat kysyneet lapsen kirkaisusta, lapsi vastaa itkien (kun puhuttelu on jo lopussa) y-yy. Tämänkö he tulkitsivat 'kyllä'-vastaukseksi? Se puhuttelu jäi siihen. Tämän puhuttelun lukien voi saada käsityksen, että tappaja olisi poistunut jo ennen kuin lapsi meni puhelimeen. Kun lapsi kuitenkin kirkaisi (mentyään katsomaan takkahuoneen ovelle puhelimesta päästyään) kovalla äänellä, puhuttajat tivasivat tästä, mitä lapsi silloin näki. Lapsi vastasi ensin: isän ja verta. Puhuttajien jankutus tappajasta sotki koko puhuttelun!

Lisäksi on olemassa sukulaisten ristiriitaiset kertomukset siitä kertoiko lapsi itse ensin nähneensä ulkopuolisen ja poistumisen, vai kertoiko sen lapsen kuullen äiti ensin.

Annelin puheista 2006 ymmärtää, ettei hän kuullut (tai kiinnittänyt huomiota) siihen mitä lapsi vastasi kun hän kysyi Häke-puhelun aikanan lapselta 'lähtisekse jo'. Lapsin vastasi joo se lähti, mutta silti A puhui poliiseille autoon kuin tappaja olisi ollut talossa edelleen (Joutsenlahdelle + partiopoliisien kuulustelut).

Muita ristiriitaisuuksia jotka hovi sivuutti: Lapsi kertoi nähneensä rinnassa olevan haavan vasta sairaalassa, kun äiti näytti sen. Anneli kertoi näyttäneensä haavan lapselle jo kotona. Ja lapsi kertoi puhutteluissa, että oli vasta sairaalassa kertonut äidille että oli nähnyt poistumisen.

Hovin perustelut eivät ole johdonmukaisia. Ne eivät voi sitä ollakaan, koska esitutkinta ei anna johdonmukaista kuvausta tapahtumista eikä niitten järjestyksestä.

Anneli on käyttänyt mielikuvitustaan, ei mitään estoja, mutta harkintaa kyllä! Todellakin, hovin lausunto asiasta on uskomaton!
pS: en enää jaksa kahlata etp:stä noita JPEG-numeroita. Kaikki edellä olevat pointit ovat olleet täällä useaan kertaan eri ketjuissa, ja minä ainakin olen pitänyt tapana laittaa JPEG-numerot aina kun olen johonkin etp-sivuun nojannut. Nyt en jaksanut enkä ehtiskään.

PS2 lisään vielä pari seikkaa jotka ovat ihmetyttäneet: Anneli ei muista missään vaiheessa kuulustelujaan lapsen käynneistä takkahuoneen ovella mitään (ne kolme käyntiä, lapsi jopa oli puhunut jotain vanhemmilleen), ei ensimmäisissäkään kuulusteluissa 2006. Vaikka toisaalla kuulusteluissa selitti jotain toista asiaa sillä, että hänellä on huoli lapsista.. ja kuitenkin oli äiti juossut jopa ulos, jättänyt lapset murhaajan kanssa omiin oloihin. Lisäksi laittoi vielä lapsen katsomaan näkyykö siellä takkahuoneessa jotain - (kuten A kertoo) - vaikka todellakaan, A:n kertomuksista ei näy merkkiäkään siitä, että hän olisi tiennyt missä nurkassa tappaja kulloinkin oli, puhumattakaan siitä, että olisi itse nähnyt poistumisen. Tappaja 'juoksi perässä' kuului kertomus häkeen..lapsi siinä seassa.


Siis hei, lue nyt uudelleen turumurren laittama litteroitu häketallenne ihan kokonaan uudelleen. ...pitäis varmaan melkein laittaa joko lautamiehille tai oikein tuomioistuimeen.

Poistettu turhaa henkilöön menevää pottuilua. Lautamiehet on juuri oikea osoite -mars!

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: La Elo 27, 2011 12:15 pm
Kirjoittaja Matula
matlockb kirjoitti:Mielestäni on tehty täysin selväksi ja se käy kyllä hovioikeuden päätöksestä selvästi ilmi että Auerille käräjäoikeudessa annettu elinkautinen vankeusrangaistus murhasta on kaatunut hovioikeudessa siihen että näyttö ei ollut riittävä kun puhutaan näinkin vakavasta rikoksesta. Missään ei sanota suoraan että Auer on syytön tekoon vaan on hovioikeuden mukaan mahdollista että teon on tehnyt ulkopuolinen tekijä ja Aueria vastaan ei ollut hovioikeuden mielestä tarpeeksi näyttöä.
Niin, ei myöskään syyllinen.
Jos ei ole syyllinen, on syytön. Tuomiota ei tullut.
Syytön = joku tai jokin joka ei ole tehnyt jotakin jota ei olisi saanut tehdä

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: La Elo 27, 2011 12:44 pm
Kirjoittaja Tara
Kotietsinnästä ensin: Iltasanomissa on Annelin erikoishaastattelu, eilen siis, 26.8.2011. Haastattelussa AA kertoo, että häneltä vietiin neljä tietokonetta! (+ kaikki muistitikut ja muistikortit, kolme kameraa, cd-levyt, päiväkirjat, puhelin ja kirjanpitovihko - ainakin nämä, kertoo AA. Kaksi tietokonetta oli jo palautettu.) AA esitti epäilyn että 'taustalla saattaa olla mustamaalausta, että kotietsintä liittyneen jonkinlaiseen ilmiantoon. Auer ei myöskään ollut ihan varma, mitä kaikkea häneltä vietiin, radioitten viemistä hän ihmetteli. Lasten huoneetkin pengottiin perusteellisesti. - En voi ymmärtää mitä tässä kotietsinnässä on takana. Minä en ainakaan tiedä, mitä se voisi olla. Ei täältä voi löytyä mitään.
---
sitten hieman OT ketjun topikia ajatellen. Sori vaan, mutta tuo nihlistin kommentti kaipaa muutaman rivin. Ihan ystävällisesti:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 45#p417745

nihlist, ei tässä mitään lautamiehiä tarvita. Minä ja tm puhuttiin eri asioista. Mun pointti oli hämmästykseni sen johdosta, että hovi lausuu perusteluissaan, ettei AA olisi selvästi käyttänyt mielikuvitustaan kuvauksia yön tapahtumista antaessaan... tm:n pointti taas taisi olla taas, että lapsi on pysynyt johdonmukaisena kertomuksissaan ja että hovin lausunto asiasta pitää kutinsa. Olen aivan eri mieltä!

Luettelin sitten muutaman kohdan tapahtumien kulusta, joista aivan selvästi näkee, ettei Annelin sen paremmin kuin lapsenkaan kertomukset ole ristiriidattomia. Jokaikinen kohta on ollut palstalla esillä etp-numeroineen.

Esimerkin omaisesti otan vain yhden kysymyksen: etp 145: Anneli kertoo joulukuussa (6.12.2006) kysyneensä lapselta häkepuhelun aikana mitä takkahuoneessa näkyi. Lapsi oli tässä vaiheessa päässyt pois puhelimesta ja lähtenyt ilmeisesti kävelemään takkahuonetta kohti. Häkenauhalla kuuluu kysymys lähtisekse se jo, ja lapsi vastaa joo se lähti.

Anneli kuitenkin kertoo JJ:n kuulustelusta lähtien, että vieras todennäköisesti poistui samaa tietä jota oli tullutkin (etp 814 - 831, sekä partiopoliisien kuulustelut, miespoliiseja), ja että poliisien soiton aikana kuului vielä mäiskinnän ääniä (A kertoi JJ:lle 2.12.2006) ja että silloin sen puhelun aikana hiljeni... saman voi lukea partiopoliisien kuulusteluista, joissa he kertovat mitä olivat keskustelleen A:n kanssa auton puhelimesta matkalla Tähtisentielle.

Ja kuitenkin etp:n ja häkenauhan litteroinnin mukaan lapsi sanoi jo häkepuhelun aikana (A puhui häkeen naishenkilön kanssa) joo se lähti.

Anneli itse kertoo, ettei hän muista mitä lapsi vastasi (145). JJ:lle A kertoi lapsen kertoneen vasta sairaalassa että oli nähnyt poistumisen... (821: 'kertoi sen vasta täällä' ..JJ:n kuulustelu tehtiin sairaalassa).

Kysymys oliko lapsi ylipäätään oma-alotteisesti kertonut ulkopuolisen näkemisestä sairaalahuoneessa on oikeutettu. Miksi? Koska JL:n sukulainen muistelee kahdessa eri kuulustelussa lapsen kertomusta ja käytyjä keskusteluja sairaalahuoneessa. Hän sanoo selvästi, että hän ei muista, että lapsi olisi puhunut mitään tällaista ennen kuin äiti oli lasten kuulleen muutamaan kertaan kertonut, että tappaja poistui ikkunasta josta oli tullutkin. etp 270 - 272 - 276. AA:n sukulainen (veljen vaimo) kertoo oman versionsa jossain etp 328)

Pakkotoistoa: hovin perustelu, että A ei olisi käyttänyt selvästi mielikuvitustaan kuvatessaan tapahtumia, ei pidä paikkaansa. Kertomukset ja kuvaukset ulkopuoliseen liittyen ovat siinä määrin ristiriitaisia, että mielestäni ainoa selitys tälle on se, että ulkopuolista ei ollut.


partiopoliisien kuulusteluja on mm etp 207 ja 210 paikkeilla, useampia sivuja. Sukulaisten muisteluita sairaahuoneessa käydyistä keskusteluista on sivuilla etp 240 - 244 (JL:n sukulainen) sekä sivuilla etp 320-> (veli) sekä (v:n vaimo) etp n 325 - 328.

harmi kun eivät nuo paperit ole helpommassa järjestyksessä!

Re: Anneli Auerin kotiin kotietsintä

Lähetetty: La Elo 27, 2011 12:49 pm
Kirjoittaja Varamies
Anneli: "Ei täältä voi löytyä mitään". Minä sanoisin, että en minä ole syyllinen. Ei ole mitään löydettävää eikä niin, ettei voi löytyä. Mutta makuasia. kai.