Sivu 3/35

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: La Marras 05, 2011 11:55 pm
Kirjoittaja andi-
Scarlett kirjoitti:Pienellä googletuksella löysin kummankin nimen. Ensin kaivoin sen Pohjan Somen -nettisivut. Sieltä toimitusjohtajan, joka on koulukavereiden mukaan muuttanut Tyrnävälle joskus 2007-2008. Sitten nimi googlen kuvahakuun, jota kautta pääsi Facebook-sivulle. Sieltä taas nimilistasta löytyi neljä Janne-kaveria, joista kaksi asuu Tyrnävällä. Kahdesta vaihtoehdosta oli helppo arvata, kumpi olisi mies. Toinen oli sen verran persoonallinen, että tuskin on taloustieteitä opiskelleen toimitusjohtajan mies. Toinen taas ihan fiksunnäköinen ja lapsen kanssa kuvassa. Googlella antoi, että miehellä olisi firma Tyrnävällä.
Olitpas näppärä nettisalapoliisi. Ei silti, haukut kuitenkin lopulta väärää puuta toisen henkilön osalta. Usein mietityttää se, että kannattaako näitä omia päätelmiä tuoda julki jos ei ole varmuutta asioista.

Ja ei, en kuulu millään tapaa lähipiiriin tai edes tunne ketään kyseisistä henkilöistä.

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 3:56 am
Kirjoittaja Helmi Evita Holmes
andi- kirjoitti:

Esimerkiksi kyseisen toimitusjohtajan osoitteen selvittämällä (vaikka Enirosta), ja sen googlettamalla olisit saanut myös toisen nimen oikein.

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 9:06 am
Kirjoittaja Zara
Ylipitkä lainaus poistettu. Asiayhteys selviää vähemmälläkin.
-NILS-

No kylläpä se vaan taitaa olla oikea Janne, jolla facebook-profiilikuvassa on se tyttö harteilla. Glorin kuvista kun katsoo, sama tyttö se on, valitettavasti.

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 9:24 am
Kirjoittaja sonniman
Tyttö harteilla? En mä ainakaan näe siellä ketään Jannea kenellä olisi tyttö harteilla. Yhdellä on sylissä, mutta jos menehtynyt oli jo esikoululainen, niin miksi olisi noin vanha kuva jollain kun poikakin on sen jälkeen syntynyt? Eihän sitä äijää välttämättä edes ole koko facebookissa.

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 9:29 am
Kirjoittaja devil_doll
Nimet on olleet tiedossa jo pitkään:
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/ ... navaaihein

Persoonallisuushäiriöisen hommaa tappaa lapsensa kostoksi puolisolle. Toivottavasti äijä kituu mahdollisimman kauan.

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 9:49 am
Kirjoittaja Zara
sonniman kirjoitti:Tyttö harteilla? En mä ainakaan näe siellä ketään Jannea kenellä olisi tyttö harteilla. Yhdellä on sylissä, mutta jos menehtynyt oli jo esikoululainen, niin miksi olisi noin vanha kuva jollain kun poikakin on sen jälkeen syntynyt? Eihän sitä äijää välttämättä edes ole koko facebookissa.
Ei se mies olekaan M:n kavereina. Mutta kyseinen mies löytyy facebookista ihan nimellä hakien. Ja hänen harteillaan istuu sama tyttö, joka Glorian jutussa. Jotain ongelmiahan se kuvastaa, jos tällä hetkellä eivät ainakaan ole olleet naamakirjassa toistensa kavereita, liekkö toinen pikaistuksissaan poistanut.

Molempien nimet löytyvät heidän talonsa saaman avustuksen perusteella netistä, joten miehen henkilöllisyys on myös varma.

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 10:21 am
Kirjoittaja Tiina
devil_doll kirjoitti:Nimet on olleet tiedossa jo pitkään:
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/ ... navaaihein
Jummijammi. Siellähän tuo kaikki tieto on ja täällä vasta pähkäillään nimiä. On kuvatkin jo talosta ja kaikki selvitetty. Taitaa tuo Vauva.fi olla Suomen tämän hetken paras rikosportaali. :shock:
Kyllä nyt hävettää... :mrgreen:

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 10:23 am
Kirjoittaja vandt
Tai sitten eivät ole kavereita fb:ssä, koska näkevät toisiaan irl:kin päivittäin, jos saman katon alla asuvat.

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 10:46 am
Kirjoittaja tturpo
Tuolta vauva.fi linkistä löytyy myös linkki blogiin, jossa kuvia siitä Glorian koti- jutusta. En viitsi linkata sitä tänne, koska tuolta se löytyy ja kirjoittaja täysin ulkopuolinen..

Tuntuisi, että miehellä ollut hirveä raivo vaimoa kohtaan, sillä halunnut tuhota tuon kodin jota on yhdessä rakennettu lähes vuosikymmen.. Ja tosiaan vielä halu viedä lapset mukana..

Järkyttävää, että lyhyen ajan sisällä kaksi perhesurmaa.. Toki tämä erilainen, kun ilmeisesti vaimoa halunnut "rankaista". Silti, viattomat lapset saavat kärsiä..

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 10:50 am
Kirjoittaja ukkometto
http://pilvitarhanpaja.blogspot.com/201 ... pired.html
Tuolla kuvia talosta.

Ei kyllä usko vieläkään todeksi että viattomat lapset kuoli isän järjettömyyden vuoksi. Varmasti on suru muillakin suuri kuin äitillä. Olivat kuulema ainoat lapsenlapset äidin vanhemmille.

Linkki ei enää toimi, mutta jos jollain on kuvia, niin postaa ne tänne
-NILS-

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 11:10 am
Kirjoittaja jenni82
Tässä on äidin profiili https://www.facebook.com/profile.php?id ... 90&sk=wall

ja tässä on isän https://www.facebook.com/profile.php?id=100001044031293

Mä niin säälin tuota äitiä jolta vietiin kaikki kerralla. Koko aikuiselämän rakentanut unelmaansa, omaa kotia ja kauniita lapsia. Sitten yksi ihminen päättää tuhota kaikki ja miksi? Täytyy olla suuri raivo miehellään!

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 1:22 pm
Kirjoittaja Rezah
Tiina; no kyllä itsellä ainakin oli selvillä molempien nimet ja osoite toissapäivänä, mutta en halunnut isän sukunimeä tänne koska lapsilla sama (rauha sielulleen) ja vaikk andi muuta väittää.

Tulipalon yhteydessä tosiaan julkaistiin osoite, ja parikunta on hakenut talon entisöintiin ja uudistukseen kunnaltakin avustusta.

Kauhea on miehen ego kun omat lapset jää toiselle sijalle egon kolhiinnuttua.
Mikä sen kamalampi rangaistus puolisolle kun kodin ja lasten tuhoaminen. En voi edes kuvitella perheen surua :(

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 1:48 pm
Kirjoittaja Tiina
Rezah kirjoitti:Tiina; no kyllä itsellä ainakin oli selvillä molempien nimet ja osoite toissapäivänä, mutta en halunnut isän sukunimeä tänne koska lapsilla sama (rauha sielulleen) ja vaikk andi muuta väittää.
No niin. Ei saa pantata tietoa. Palstan sääntö number #19#§...tästä lähtien.

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 2:20 pm
Kirjoittaja morbidelli
Tiina kirjoitti:
Rezah kirjoitti:Tiina; no kyllä itsellä ainakin oli selvillä molempien nimet ja osoite toissapäivänä, mutta en halunnut isän sukunimeä tänne koska lapsilla sama (rauha sielulleen) ja vaikk andi muuta väittää.
No niin. Ei saa pantata tietoa. Palstan sääntö number #19#§...tästä lähtien.
Ei tosiaankaan kovin paljon viitseliäisyyttä vaadita että asianosaiset löytyvät tämän viestiketjun viiden ensimmäisen viestin perusteella.

Ehkä toi panttauskielto sopii tuonne vauva-lehden palstalle. Siellä ei tunnu olevan kovin korkeet kriteerit nimen julkaisemiselle. Siellä kohdistetaan epäilyksiä myös täysin väärään mieheen. Toivottavasti ei sama kritiikittömyys ala levitä täällä.

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Lähetetty: Su Marras 06, 2011 3:53 pm
Kirjoittaja andi-
Rezah kirjoitti:Tiina; no kyllä itsellä ainakin oli selvillä molempien nimet ja osoite toissapäivänä, mutta en halunnut isän sukunimeä tänne koska lapsilla sama (rauha sielulleen) ja vaikk andi muuta väittää.
Enhän minä väittänyt mitään muuta kuin että kaikki Scarlettin tietoonsa onkimat Jannet olivat vääriä.

Oikea henkilö ei siis löytynyt naisen naamakirjakavereista, mikä täälläkin on jo todettu. Pienellä lisäselvityksellä asian olisi voinut varmistaa ilman, että heitetään epäilyksiä täysin sivullisten niskaan.

No, nyt oikeat henkilöt ovat varmuudella tiedossa ja jopa kuvat poltetusta kodista esillä. Karmea tapaus.