Anna-vauva jätettiin sairaalaan 31 vuotta sitten - missä on

[KalmanKukka]

Kyse ei ole mistään ihan pienistä asioista. Tällaisiin kuvioihin liittyy paljon kieltämistä ja salaamista. Olin lukioikäinen, kun äitini kertoi, että hänen siskonsa eli tätini oli synnyttänyt 15-vuotiaana itseni ikäisen lapsen, joka oli välittömästi sijoitettu toiseen perheeseen. Kaiken huippu oli, että olin liikkunut samoissa piireissä tuon lapsen kanssa tietämättä, että hän oli serkkuni.

Ihan kuin kokonaisella sukupolvella olisi sellainen ajattelutapa, että mistä ei puhuta, ei ole olemassa. Minäkin sain 20-vuotiaana tietää, että minulla on isäni puolelta isoveli. Hän taas oli saanut vasta teini-ikäisenä vahingossa tietää, ettei hänen isänsä olekaan hänen biologinen isänsä. En ole ollut koskaan hänen kanssaan tekemisissä, koska ilmeisesti edellinen sukupolvi on rikkonut sulkeutuneisuudellaan niin paljon asioita.

[janita]

MInut on adoptoitu v. 1980 ja papereissa oli biolog äidin nimi ja henkilötunnus, biolog isän nimi ja henkilötunnus ja muutakin taustaa ja tietoa sen aikaisesta biologisten vanhempien tilanteesta. Nämä paperit menivät siis ottovanhemmille, jotka sitten antoivat ne myöhemmin minulle itselleen.

Mitä tulee tuohon Annan tapaukseen ja tarpeeseen selvittää taustansa, niin mistään romantisoinnista ei taatusti ole kyse. Minullekin oli ihan selvää ja tiedossa, mikä biologisten vanhempieni henkinen kunto oli ja minulla on vahva tunneside adoptiovanhempiini, mutta siitä huolimatta koin täysi-ikäistyttäni tarpeen ottaa yhteyttä biologisiin vanhempiini ja selvittää taustaani enemmän. Ihan sen vuoksi, että tuntui että minun oli mahdoton oppia tuntemaan itseni kunnolla. Luulen, ettei sellainen ihminen, joka on aina elänyt biologiset vanhempansa tuntien, voi sitä edes käsittää, miten suuri on perimän osuus ihmisestä. Vaikka tärkeintä onkin hyvä ja tasapainoinen koti, vanhemmat joihin on tunneside, niin sitä on kuitenkin aina erilainen kuin muu perhe. Ei ole vanhempiensa näköinen, kuten muut lapset ("Sillä on isänsä silmät ja äitinsä nenä"), saattaa olla onnettoman huono jossain missä vanhemmat ovat aivan mestareita tai päin vastoin. Sitä ei oikein ymmärrä omia heikkouksia ja vahvuuksiaan, jos ei tiedä mistä mikäkin johtuu ja perimänsä tunteminen auttaa kummasti. Kyse on vähän kuin palapelin kokoamisesta. Ei kyse ole siitä, että haluaisi muodostaa mitään sidettä tai suhdetta niihin biologisiin vanhempiin, vaan ihan siitä että haluaa tietää minkälaisia nämä ovat luonteeltaan, miltä näyttävät, mistä asioista pitävät ja mistä eivät, minkälaisia lahjakkuuksia ja heikkouksia näillä on jne. Minäkään en ehtinyt koskaan tavata biologista isääni, mutta biologiset puolisisarukseni (joihin sain yhteyden) osasivat kertoa minulle hänestä kaiken sen, mitä koin tarvitsevani.

[Tay77]

En usko, että tässä tapauksessa onkaan kyse romantisoimisesta. Vaan ainoastaan halusta selvittää omat taustansa.

...
Luulen, ettei sellainen ihminen, joka on aina elänyt biologiset vanhempansa tuntien, voi sitä edes käsittää, miten suuri on perimän osuus ihmisestä. Vaikka tärkeintä onkin hyvä ja tasapainoinen koti, vanhemmat joihin on tunneside, niin sitä on kuitenkin aina erilainen kuin muu perhe. Ei ole vanhempiensa näköinen, kuten muut lapset ("Sillä on isänsä silmät ja äitinsä nenä"), saattaa olla onnettoman huono jossain missä vanhemmat ovat aivan mestareita tai päin vastoin. Sitä ei oikein ymmärrä omia heikkouksia ja vahvuuksiaan, jos ei tiedä mistä mikäkin johtuu ja perimänsä tunteminen auttaa kummasti.
...

Tässä olen kanssasi hieman eri mieltä. Perimällä on tietysti suuri merkitys siihen, millainen yksilö meistä ihmisistä kehittyy (olkoon sitten silmien väri, kyky saada kieli rullalle, taipumus asiaan x, muiden puheet jne jne) mutta ottaisin myös kasvatuksen ja kasvuympäristön huomioon. (Ja huom. opitut taidot eivät vielä tietääkseni periydy.) En usko, että meillä on mitenkään automaattinen suhde/kaipuu "oikeisiin", biologisiin vanhempiimme. Olemme kuulleet heistä, joten haluamme tietää lisää. Tämän voin tosin todeta vain omasta puolestani.

[hannu hanhi]

En usko, että tässä tapauksessa onkaan kyse romantisoimisesta. Vaan ainoastaan halusta selvittää omat taustansa.

...
Luulen, ettei sellainen ihminen, joka on aina elänyt biologiset vanhempansa tuntien, voi sitä edes käsittää, miten suuri on perimän osuus ihmisestä. Vaikka tärkeintä onkin hyvä ja tasapainoinen koti, vanhemmat joihin on tunneside, niin sitä on kuitenkin aina erilainen kuin muu perhe. Ei ole vanhempiensa näköinen, kuten muut lapset ("Sillä on isänsä silmät ja äitinsä nenä"), saattaa olla onnettoman huono jossain missä vanhemmat ovat aivan mestareita tai päin vastoin. Sitä ei oikein ymmärrä omia heikkouksia ja vahvuuksiaan, jos ei tiedä mistä mikäkin johtuu ja perimänsä tunteminen auttaa kummasti.
...

Tässä olen kanssasi hieman eri mieltä. Perimällä on tietysti suuri merkitys siihen, millainen yksilö meistä ihmisistä kehittyy (olkoon sitten silmien väri, kyky saada kieli rullalle, taipumus asiaan x, muiden puheet jne jne) mutta ottaisin myös kasvatuksen ja kasvuympäristön huomioon. (Ja huom. opitut taidot eivät vielä tietääkseni periydy.) En usko, että meillä on mitenkään automaattinen suhde/kaipuu "oikeisiin", biologisiin vanhempiimme. Olemme kuulleet heistä, joten haluamme tietää lisää. Tämän voin tosin todeta vain omasta puolestani.

Jos silmien ja hiusten väri tai vaikkapa käkkäräpää tulee geeneistä, niin miksipä ei silloin luonteeseenkin liittyvät ominaisuudet. Kasvatuksella on luonnollisesti tärkeä merkitys siinä, tuleeko meistä "normaaleja" ja yhteiskuntakelpoisia ihmisiä. Kaksostutkimukset ovat erinomainen esimerkki siitä, että tietyt luonteenpiirteet todellakin periytyvät (eli tutkimukset, joissa identtiset kaksoset on sijoitettu eri perheisiin eikä heillä ole ollut mitään yhteyttä).

[Tay77]

...
Jos silmien ja hiusten väri tai vaikkapa käkkäräpää tulee geeneistä, niin miksipä ei silloin luonteeseenkin liittyvät ominaisuudet. Kasvatuksella on luonnollisesti tärkeä merkitys siinä, tuleeko meistä "normaaleja" ja yhteiskuntakelpoisia ihmisiä. Kaksostutkimukset ovat erinomainen esimerkki siitä, että tietyt luonteenpiirteet todellakin periytyvät (eli tutkimukset, joissa identtiset kaksoset on sijoitettu eri perheisiin eikä heillä ole ollut mitään yhteyttä).

Tokihan meistä moni on voinut kuulla lauseen; "olet yhtä temperamenttinen kuin äitisi" tai "sulla on isäsi luonne". Tutkimuksissahan voidaan jopa kaukaiset sisaret (kuten yllä mainittua) "tunnistaa toisensa". Pointtini vaan oli se, että kaikki emme koe yhteenkuuluvuutta omien biologisten vanhempiemme kanssa. Huolimatta siitä, milloin ja miten hyvissä merkeissä olemme nähneet viimeksi...