Sivu 3/4
Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: Ke Tammi 11, 2012 5:26 pm
Kirjoittaja Nannalee
Kamala tapaus kyllä.. Ajattelin heillä ensin olleen riitaa, mutta jos tyttöystävä on kerran käynyt vain vessassa ja miehen kenties pitänyt odotella sen aikaa, niin hieman se toki ihmetyttää miksi olisi lähtenyt omille teilleen seikkailemaan. Ainakin uskoisin, että on jonkun matkaa mennyt, koska eiköhän poliisit olisi ensin etsinyt ihan lähipaikan, mistä mies lähti hippasemaan ja löytänyt hänet aikaisemminkin jo.
Voihan se toki olla, että on mennyt nojailemaan ja odottelemaan jonnekin, mutta miksi ihmeessä tuollaiselle alueelle, jos hotelli ei esim olisi siellä. Silti ihmetyttää, miksi hän olisi edes yrittänyt mennä hotellille omin menoin, eikä odottaisi tyttöystäväänsä vaikka hotelli olisi kuinka lähellä. Ovat kuitenkin vieraassa maassa.. Jotenkin itselleni tulee mieleen, että tuskin minua edes päästettäisiin yksin yöllä kulkemaan ulkomailla ilman kaveria/kumppania. Humalassa mieli nyt menee menojaan, mutta kun olen saanut vain sellaisen käsityksen, ettei Sami olisi ollut edes missään hurjassa humalassa.
Liekköhän tämän matkan arvoitus koskaan selviää.
Jotenkin tuli varsinkin tyttöystävän puolesta aivan kamala olo. Kumppanin kuolema on kamala asia, mutta että tapahtuu vielä täysin vieraassa maassa ja joutunut muutaman päivän elämään täydessä epätoivossa ja periaatteessa täysin yksin. En voisi edes kuvitella itseäni tuohon tilanteeseen, ei varmasti ole helppoa. Omaisille paljon voimia!
Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: Ke Tammi 11, 2012 5:55 pm
Kirjoittaja japevi
jokke78 kirjoitti:. Katunäkymää kun katselee yläpuolelta niin hyvin on suojattu aidalla alue. Olisko ollut mahdollisesti niin että linkittämässäni näkymässä (yläpuolelta) oleva portti olisi ollut auki jolloin olisi ollut pääsy alueella josta pudonnut. Mielestäni muuten hankala tuonne joutua.
Tai toisaalta minä en tiedä missä Pudonneen hotelli sijaitsee. Olisiko joku noista joten olisi ollut pääsy tuonne jostain portista avaimella.
Kyseiseen hotelliin ainakin finnmatkat tekee reissuja, eli olisiko juuri se hotelli missä itsekin asui..
http://www.finnmatkat.fi/lomakohde/espa ... alvi-11-12
Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: To Tammi 12, 2012 8:53 am
Kirjoittaja LAWoman
Joo, kyllähän noissa kuvissa näytti ihan aitaakin olevan ettei siitä nyt ihan hämärässä vahingossa putoilla. Huonoa onnea matkassa humalan seurana, näin luulisin. Puolison tilanne kyllä vetää itsenikin hiljaiseksi, todella surullista.
Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: To Tammi 12, 2012 12:10 pm
Kirjoittaja brann
Olis kiva tietää mistä suunnasta Sami oli tulossa, siis missä kohdassa erosivat tyttöystävän kanssa ja missä heidän hotellinsa sijaitsi?
Tuo yläpuolen tiehän on kääntöpaikka ja melkein "umpikuja", sieltä lähtee vain polku, joka on selkeästi merkitty isoilla kylteillä. Kaikki muut kulkutiet (hotellien alueelle jne.) näyttäis olevan aika hyvin aidattuna. Lukittu myös?
Ja miksei Sami mennyt myös vessaan, jos hätä oli kun tyttöystäväkin meni? Vaikka voihan se hätä tietty yllättääkin ja miehillä tuo vaiva on helposti hoidettavissakin.
Kaksi vaihtoehtoa tulee mieleen, juurikin se rakon tyhjennys tuolla vähän sivummalla (jos vaikka portti oli auki). Tai sitten joku oikomisyritys... Tuolla nurkassa näyttäis olevan ihan rauta-aitaa ja muuriakin, että ei nyt ihan helpolla luulis ihmisen sinne menevän. Vaikka eihän sitä tietty kunnolla näe. Miksi kukaan ei kuullut mitään? Vai huutaako ihminen vaistomaisesti jos putoaa?
Alhaalta jos on tultu, niin sielläkin näyttäis portti olevan ja aidat. Ja tuolta suunnasta ei kai muuta vaihtoehtoa ole kuin yrittää oikoa ja kiivetä tuota muurinreunaa ylös.
Jos tosiaan asuivat tuossa hotellissa, minkä luota hänet löydettiin (ja tämä on silkkaa jossittelua) niin ei kai mahdollista ole kuin tuo yläpuolelle joutuminen. Ei kai kukaan siinä lähde mihinkään kiipimään jos vieressä on portti omaan hotelliin. Ja jos tosiaan tuossa asuivat, niin tuskin niin kova hätä oli ettei olis voinu hotelliin asti odottaa vaan siellä yläpuolella jo täytyi vettä heittää?
Olisko se niin, että joko tahallaan (suunniteltu oikominen) kääntyi tuolle tielle joka vie "ylös", tai sitten epähuomiossa päätyi tuonne "umpikujaan" ja sit vaan tilaisuus (portti auki) sysäsi mieleen oikomisajatuksen...
Kaikenkaikkiaan murheellinen päätös lomalle.

Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: To Tammi 12, 2012 12:17 pm
Kirjoittaja Teleksi
Muistaakseni kyseessä oli loman ensimmäinen ilta, eli Sami seurueineen oli saapunut paikalle saman päivän aikana - hänelle ei siis ehkä ollut ympäristö kovin tuttu. Tämä selittää sen, jos hänet löydettiin vaikka vähän kummallisesta suunnasta. Pieni humala ja uusi ympäristö saattavat saada aikaan kummallisia reittivalintoja.
Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: To Tammi 12, 2012 2:45 pm
Kirjoittaja Zara
Tämän näkymän kun aikaisee, niin siinä edessähän tosiaan näkyy suoraan se sama rakennus, jonka terassille takapuolelle S.R putosi. Tuossa edessähän on nuo isot aidat, että olisikohan lähtenyt muka kiipeämään niiden yli kuitenkaan? Jos tuo hotelli on ollut heidän hotellinsa, hänelle lienee ollut joku kortti/tunnus tms, jolla päässyt portista ja sitten onko tullu joku ajatuskatko ja yrittänyt sieltä sivulta lähteä kiertämään hotellin etupuolelle?
Kuitenkin minua ihmetyttää se, että ilmeisesti ovat siis olleet tuolla ekaa kertaa ja ekaa iltaa. Baarista lähdön yhteydessä avopuoliso on mennyt vessaan ja sillä välin S.R kadonnut. Jos hän ei ole ollut humalassa, niin onko hänestä ollut ihan normaalia käytöstä jättää avopuoliso yksikseen ravintolaan ja lähteä itse kohti hotellia, vieraassa maassa? Tuntuu jotenkin oudolta. Vaikka hänellä oli löydettäessä lompakko ja puhelin taskussa, ei kai se silti poissulje sitä, että siinä ravintolan ulkopuolella puolisoa odotellessa kuvioihin on tullut ulkopuolisia?
Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: To Tammi 12, 2012 3:00 pm
Kirjoittaja murjaani
Oisko se "vessaan meno" kumminkin vähän vaan nätti ilmaisu sille että jotain pientä kränää ja krakelia oli ilmassa ja ei ollut tarkoituskaan mennä samaa matkaa kämpille? Esim. daami halunnut vielä tanssia ja Samilla jo vetänyt laskuhumalan puolelle ja alkanut ramaista. Kun tosi outoahan olisi jos kusireissun aikana toinen ottaisi pitkät. Siis ottaen huomioon että ensimmäinen ilta uudessa paikassa.
Mutta en sulkisi pois huumaamisen mahdollisuuttakaan, en kyllä tiedä onko tuolla tyrmäystipat muotia? Tipoissa kulkiessahan ihminen voi käyttäytyä hyvin eri tavalla kuin normaalisti - ja itse asiassa tämmöinen tippaepisodi voisi myös saada aikaan sen että pariskunnalle tulee erimielisyyttä jostakin. Samoin sen että ottaa ne pitkät kesken toisen vessakäynnin.
Tuo on kyllä sillä tavalla surullinen tapaus että oli ilmeisesti kertakaikkisen huono tuuri nyt Samilla.
Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: To Tammi 12, 2012 3:04 pm
Kirjoittaja Zara
murjaani kirjoitti:Oisko se "vessaan meno" kumminkin vähän vaan nätti ilmaisu sille että jotain pientä kränää ja krakelia oli ilmassa ja ei ollut tarkoituskaan mennä samaa matkaa kämpille? Esim. daami halunnut vielä tanssia ja Samilla jo vetänyt laskuhumalan puolelle ja alkanut ramaista. Kun tosi outoahan olisi jos kusireissun aikana toinen ottaisi pitkät. Siis ottaen huomioon että ensimmäinen ilta uudessa paikassa.
Mutta en sulkisi pois huumaamisen mahdollisuuttakaan, en kyllä tiedä onko tuolla tyrmäystipat muotia? Tipoissa kulkiessahan ihminen voi käyttäytyä hyvin eri tavalla kuin normaalisti - ja itse asiassa tämmöinen tippaepisodi voisi myös saada aikaan sen että pariskunnalle tulee erimielisyyttä jostakin. Samoin sen että ottaa ne pitkät kesken toisen vessakäynnin.
Tuo on kyllä sillä tavalla surullinen tapaus että oli ilmeisesti kertakaikkisen huono tuuri nyt Samilla.
No se kyllä selittäisi helpommin tuon erilleen joutumisen. Ja onhan tuo jo nyt itsessään niin kauhea tragedia tuolle avopuolisolle, että jos siinä päällä vielä aiheetonkin syyllisyys siitä, että on vaikka ollut riitaa tms, niin tuskinpa siinä sitten vielä muille huutelisi, että "joo riideltiin kauheasti ja S otti sitten siksi hatkat ja kävi kuten kävi..."
Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: To Tammi 12, 2012 3:06 pm
Kirjoittaja Zara
Ruuminavausraportti lienee kertonee enemmän faktoja uhrin tilasta ennen kuolemaa, mutta eri asia kerrotaanko tuosta mediassa enää enempää kun kyse ei ole mistään rikoksesta, tuskinpa.
Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: To Tammi 12, 2012 7:35 pm
Kirjoittaja S_P
Totuuttahan tässä asiassa ei varmaankaan saada koskaan, mutta kyllä toi paikka mistä Sami löyty on aika kummallinen. Henkilökohtaisesti ei tietoa missä hotellissa asusti mut kaikki reitit google mapsista tutkittuani ei tonne niin järkevästi pääse edes mistä sitten loppujen lopuksi löyty.
Henkilökohtaisesti miehen tunsin kyllä useamman vuoden ajalta ja olihan hänellä taipumusta vaellella humalaspäissään ihan Suomessakin mut silti toi ei vaan sovi Samin kuvaan muuten kun et se on oikeasti ollut todella sekaisin jostain (ei välttämättä tarkoituksella itse nautitusta aineesta?).
Todella ikävä tapaus kaiken kaikkiaan ja ei voi vaan kun toivoa et avopuoliso ja muut omaiset sekä läheiset pääsevät asian yli jossain vaiheessa joka varmasti ottaa aikaa ja paljon.
Joten osanottoni kaikille ketä asia koskettaa!

Muoks: Sami oli ahkera tämän palstan lukija/käyttäjä.
Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: La Tammi 14, 2012 3:56 am
Kirjoittaja Kainonsorttinen
murjaani kirjoitti:Oisko se "vessaan meno" kumminkin vähän vaan nätti ilmaisu sille että jotain pientä kränää ja krakelia oli ilmassa ja ei ollut tarkoituskaan mennä samaa matkaa kämpille?
Näin minä sen ajattelin. Tuosta vessaan menostahan puhui menehtyneen sisko, joka ehkä halusi "kaunistella" asiaa hieman ja yritti ehkä välttää sen, ettei tyttöystävää mitenkään syyllistettäisi. En todellakaan usko, että ilman riitoja olisivat lähteneet eri teitä: käsi ylös kuka miehistä jättäisi tyttöystävänsä yksin ravintolan vessaan ja lähtisi omille teilleen, ellei tarkoituksena sitten olisi yksinkertaisesti käydä pienellä happihyppelyllä.
Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: La Tammi 14, 2012 9:22 am
Kirjoittaja NancyDrew
S_P kirjoitti:Muoks: Sami oli ahkera tämän palstan lukija/käyttäjä.
Saanko kysyä hänen nimimerkkiään?

Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: La Tammi 14, 2012 10:33 am
Kirjoittaja Nannalee
Kainonsorttinen kirjoitti:murjaani kirjoitti:Oisko se "vessaan meno" kumminkin vähän vaan nätti ilmaisu sille että jotain pientä kränää ja krakelia oli ilmassa ja ei ollut tarkoituskaan mennä samaa matkaa kämpille?
Näin minä sen ajattelin. Tuosta vessaan menostahan puhui menehtyneen sisko, joka ehkä halusi "kaunistella" asiaa hieman ja yritti ehkä välttää sen, ettei tyttöystävää mitenkään syyllistettäisi. En todellakaan usko, että ilman riitoja olisivat lähteneet eri teitä: käsi ylös kuka miehistä jättäisi tyttöystävänsä yksin ravintolan vessaan ja lähtisi omille teilleen, ellei tarkoituksena sitten olisi yksinkertaisesti käydä pienellä happihyppelyllä.
Tähän voisi vielä lisätä, että kuka jättäisi vieraassa maassa.
Toinen selitys oikeastaan musta on, että Sami olisi ollut aivan tuhottomassa kännissä ja kun tyttöystävä on pyytänyt odottamaan, ei tämä ole oikein mitään rekisteröinyt ja luultavasti muisti on ihan omilla teillään ja ymmärrys vielä kauempana ja lähtenyt sen vuoksi hortoilemaan muualle. Kyllä omankin mies kun tarpeeksi ottaa niin tolla kaavalla mennään, ettei siellä päässä liiku muut kun silmät. Silti hämää kun on sanottu, ettei Sami olisi ollut edes kovassa humalassa, että toki huumaaminenkin voisi sen kautta tulla mukaan.
Voihan se tietty olla, ettei tässä mitään kummallista olekaan takana, vaikka musta on äärimmäisen outoa jättää tyttöystävä yksin, vaikka ois riideltykin. Kyllä mulla ainakin ois sen verran älliä, että jos ulkomailla vetäisin mieheni kanssa kauheet pultit niin en välttämättä jättäisi toista kun pelottaisi, että selviääkö hotellille, vaikka olisin kuinka vihainen. Enkä kyllä itsekään varmaan uskaltaisi lähteä hortoilemaan, vähiten humalassa.
NancyDrew kirjoitti:S_P kirjoitti:Muoks: Sami oli ahkera tämän palstan lukija/käyttäjä.
Saanko kysyä hänen nimimerkkiään?

Tämä alkoi minuakin kiinnostamaan, että sattuisiko olemaan tuttu foorumillakin. Livenä nähnyt kun muistaakseni Samin isä valmenti joskus miestäni.
Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: La Tammi 14, 2012 3:43 pm
Kirjoittaja Hankkija
Eilen taalla Playa del Inglesin kirkosssa vietettiin kiitos tilaisuus, jossa oli paikalla muunmuassa Samin vanhemmat. Kaikkinensa koskettava tilaisuus.
Re: Tamperelainen Sami Rankinen katosi Playa de Inglesissä
Lähetetty: La Tammi 14, 2012 5:25 pm
Kirjoittaja Scilla
Kainonsorttinen kirjoitti:
Näin minä sen ajattelin. Tuosta vessaan menostahan puhui menehtyneen sisko, joka ehkä halusi "kaunistella" asiaa hieman ja yritti ehkä välttää sen, ettei tyttöystävää mitenkään syyllistettäisi. En todellakaan usko, että ilman riitoja olisivat lähteneet eri teitä: käsi ylös kuka miehistä jättäisi tyttöystävänsä yksin ravintolan vessaan ja lähtisi omille teilleen, ellei tarkoituksena sitten olisi yksinkertaisesti käydä pienellä happihyppelyllä.
Nostan mieheni puolesta kättä
Useasti, Suomessa että reissussa, baarista lähtiessä on mies mennyt odottelemaan ulos, jos vielä pikaiseen lähtiessä käyn vessassa. Yleensä syynä on ihan vaan se että kun ollaan jo lähdössä, niin ulkona on helpompi odotella, voi vaikka polttaa tupakan tai katsella ympärilleen odotellessa, tai paikan salliessa käy puskassa pissalla (kun jostain syystä se on kivempi tehdä sinne puskaan kuin ravintolassa miesten vessaan, jep, hyvä nalkutuksen aihe

). Tämä nyt ei tietysti selitä miksi Sami on lähtenyt kauemmaksi, mutta käden nosti sille että mies kyllä voi jättää vaimonsa yksin vessaan. Noissa tilanteissa jos mies on syrjemmälle puskakuselle mennyt odotellessa, niin on kyllä pitänyt huolen siitä että näkee kun itse tulen pihalle/löydän nopeasti.