Olen viime päivinä taas jälleen kerran ollut tämän tapauksen kimpussa ja ajattelin vähän kirjoittaa siitä tänne, kun keskustelu aiheesta on ollut melko vähäistä sen merkittävyyteen nähden.
Tämän ketjun taso on yleisesti ottaen aika surkea, joskin Hannu Hanhen hyvät kirjoitukset ovat sitä paljon pelastaneet.
Elikkä, Keyes tosiaan jäi kiinni Koenigin sieppaamisen ja murhan jälkeen. Suurin moka, minkä Keyes lopulta teki, oli siinä, että hänen vuokra-autonsa näkyi pankkiautomaattien turvakameroissa, kun hän nosti rahaa Koenigin luottokortilla. Turvakamerakuvien perusteella tehtiin poliisin sisäinen etsintäkuulutus noin 185cm pitkästä vaaleaihoisesta miehestä, joka ajaa valkoisella Ford Focuksella ja texasilainen poliisipartio sai Keyesin kiinni, pysäytettyään etsintäkuulutuksen mukaisen henkilön.
Keyesin kuulusteluissa selvisi nopeasti, että hänen Koenigia edeltäneet uhrinsa olivat olleet Currierin pariskunta, jonka hän oli surmannut Vermontissa noin kahdeksan kuukautta ennen Koenigin surmaa.
Lisäksi Keyes paljasti yksityiskohtia kahdeksasta muusta henkirikoksesta. Yksi näistä tapauksista oli Keyesin mukaan nainen, jonka hän oli siepannut New Jerseyssä yhdeksäs päivä huhtikuuta 2009 naisen kotoa ja surmannut. Naisen ruumiin Keyes kertoi haudanneensa lähelle Tupper Lakea New Yorkin osavaltiossa. Henkirikoksen jälkeen hän oli ryöstänyt pankin lähellä paikkaa, johon hän hautasi naisen ruumiin. Ilmeisesti näissä teoissa käyttämänsä "kill kitin" hän oli teon jälkeen haudannut maan alle tynnyrissä ja ottanut sitten uudelleen käyttöön kaksi vuotta myöhemmin Currierien murhassa.
FBI pystyi Keyesin antamien tietojen pohjalta tunnistamaan, että tämä naisuhri oli ollut 49-vuotias Debra Feldman, joka oli kadonnut ja viimeksi nähty kahdeksas huhtikuuta 2009.
Muista mainitsemistaan tapauksista Keyes oli kertonut, että hän tappoi neljä ihmistä Washingtonin osavaltiossa, pariskunnan kansallispuistossa aikavälillä 2001-2005 ja kaksi yksittäistä ihmistä kansallispuistoissa vuosina 2005 ja 2006.
Washingtonissa tappamiensa ihmisten ruumiit hän oli upottanut järviin. Yksi hautaamisessa käytetyistä järvistä oli Keyesin mukaan ollut Lake Crescent, joka on siis tarkalleen ottaen 200 metriä syvä syvimmästä kohdastaan.
Lisäksi Keyes kertoi tunkeutuneensa omakotitaloon Texasissa ja surmanneensa talossa olleen henkilön, jonka jälkeen hän oli sytyttänyt talon tuleen, peittääkseen jälkensä. Keyes kertoi, että tapaus tulkittiin tapaturmaksi, mutta hän ei paljastanut, milloin tämä oli tapahtunut. Julkisuudessa ei ole koskaan ollut spekulaatiota siitä, kuka tämä uhri olisi voinut olla...
Kahdesta muusta tapauksesta, joista Keyes kertoi yksityiskohtia, ei olla koskaan julkistettu mitään tietoja.
Dark Minds ohjelmassa esitettiin, että vuonna 2006 Washingtonin osavaltiossa, Olympicin kansallispuistossa kadonnut 47 vuotias mies, entinen laskuvarjojääkäri Gilbert Gilman, olisi ollut yksi uhreista. Keyes oli ollut Gilmanin kadotessa alueella.
Keyesin murhasarjasta tiedetään, että se kesti 14-15-vuotta ja alkoi mahdollisesti vuonna 1997, tai 1998, eli ennen, kuin Keyes meni armeijan palvelukseen vuonna 1998. Keyes ilmeisesti oli tappanut yhden, tai kaksi ihmistä ennen, kuin hän meni armeijaan ja hän ilmeisesti pyrki armeijaan menemällä pakenemaan tekemiään henkirikoksia. Ennen ensimmäistä henkirikostaan Keyes oli omien sanojensa mukaan syyllistynyt muutamaan raiskaukseen Washingtonin osavaltiossa. Kun Keyes oli yrittänyt ensimmäisen kerran tappaa ihmisen, hän oli valinnut uhrikseen 15-19-vuotiaan tytön, jonka hän raiskasi ja aikoi tappaa, mutta hän ei ollut kyennyt tappamaan tyttöä ja oli päästänyt tämän vapaaksi raiskauksen jälkeen.
Omien sanojensa mukaan Keyes ei tappanut sinä aikana, kun hän oli armeijan palveluksessa vuosina 1998-2001, mutta hän oli kuitenkin tappanut pian armeijan palveluksesta päästyään.
Ensimmäisissä Keyesin tekemissä henkirikoksissa modus operandi oli sarjamurhaajalle tyypillisempi, hän hyökkäsi ulkoilmassa kohtaamiensa tyttöjen kimppuun ja sieppasi nuoria naisia autoonsa.
Jossain vaiheessa hän alkoi hyödyntämään teoissaan armeijasta saamiaan oppeja ja alkoi keskittämään tekonsa kansallispuistoihin, joissa hän hyökkäsi ihmisten kimppuun.
Myöhemmin hän alkoi hyödyntämään rakennushommista ammentamiaan oppeja ja murtautumaan taloihin sisälle, käyttäen hyödykseen taloissa olleita heikkouksia.
Keyes alkoi tekemään lentomatkoja eri puolille Yhdysvaltoja vuodesta 2004 lähtien ja vuonna 2007 hän muutti tyttöystävänsä ja tyttärensä kanssa Alaskaan Anchorageen...
Paljon on puhuttu siitä, että Keyes valitsi uhrinsa täysin randomilla ja, että hänen ainoa motiivinsa oli tappaa ihmisiä huvikseen. Todellisuudessahan Keyes oli raiskaajamurhaaja, jolla oli tekoihinsa seksuaalinen motiivi. Alkuvaiheessa uhrit olivat yksin olleita teinityttöjä ja nuoria naisia, mutta sitten hän alkoi tappamaan myös pariskuntia. Tappaessaan pariskunnat Keyes pyrki raiskaamaan myös miehen ja onkin mahdollista, että Keyes olisi tappanut myös yksittäisiä miehiä, kuten Dark Mindsissä esiin tuodun Gilmanin.
Joillain hyvin organisoituneilla seksuaalisarjamurhaajilla, kuten Dennis Raederilla uhrien profiili on vaihdellut merkittävästi...
Se on kuitenkin totta, että Keyes ei valikoinut uhrejaan yleensä uhrien haluttavuuden ja kiinnostavuuden perusteella, vaan sen perusteella, keiden murhaamisesta hän uskoi selviävänsä jäämättä kiinni ja pienimmillä hankaluuksilla. Tällainen tietysti eroaa paljon esimerkiksi Ted Bundysta, jonka kaikki uhrit olivat naisopiskelijoita, joilla oli ruskeat pitkät hiukset, joissa oli jakaus keskellä.
Keyesin kiinnijäämiseen johtaneessa Samantha Koenigin tapauksessa Keyes rikkoi näitä pitkään noudattamiaan sääntöjään. On mahdollista, että Koenigin tapauksessa taustavaikuttimena on ollut juuri Koenigin haluttavuus uhrina. Keyes on halunnut tappaa juuri Koenigin ja hän on uskonut kykenevänsä tekemään tämän, koska oli selvinnyt jo yli 14 vuotta jäämättä kiinni tekemistään henkirikoksista.
Tänä päivänä FBI uskoo Keyesin tappaneen enemmän, kuin 36 ihmistä. Tutkinta on ollut lähes mahdotonta, koska Keyesin tappamat ihmiset ovat hänen sanojensa mukaan kaikki olleet katoamistapauksia, eikä yhtään niistä ole tunnistettu henkirikokseksi aikaisemmin.
Keyes syntyi yhdeksänlapsiseen mormoniperheeseen ja vietti lapsuutensa ja nuoruutensa mormoniyhteisössä ennen armeijaan menoa. Aikuisiällä hän vihasi uskontoa, erityisesti kristinuskoa ja oli vannoutunut ateisti.
Kiinnijäätyään Keyes vaati omien sanojensa mukaan tytärtään suojellakseen vastineeksi tunnustuksistaan, että hänen touhujaan ei julkaistaisi mediassa...
Hän väitti poliisille, että ei halua joutua minkäänlaiseen median valokeilaan. Toisaalta Keyes itse mm. aiheutti aikamoisen spektaakkelin, yrittämällä paeta kesken oikeuden istunnon.
Mielestäni Keyes ehkä halusikin tulla tunnetuksi... Keyes ihaili Ted Bundya ja koska Bundy oli kuuluisa vankilapaoistaan, halusi Keyes niittää mainetta samanlaisilla tempuilla. Lisäksi Bundy vei tiedot monista tekemistään murhista hautaansa ja, kuten sitten nähtiin, niin Keyes teki vankilassa itsemurhan jättäen kertomatta tietoja monista tekemistään murhista.
Lopulta Keyes pelasi itsemurhallaan valtapeliä ja jätti ihmiset pohtimaan, ketkä kaikki saattoivat olla hänen uhrejaan...
Hannu Hanhen laittamat videolinkit ovat jo kuolleet, joten laitan tähän uudelleen videolinkit niihin materiaaleihin, jotka ovat mielestäni katsomisen arvoisia.
Linkki videoon nimeltä "Dark Minds | The Secrets of Israel Keyes | S3E1+2", jonka kesto on 1h 35min 50sek: https://www.youtube.com/watch?v=Gs2UK3ZkEC0
Tämä video on ehkä paras aiheesta tehty dokumentti ja johdattaa hyvin aiheeseen.
Linkki videoon nimeltä "Serial Killers and Rapists Profiled with Jim Clemente", jonka kokonaiskesto on 45min 36sek: https://youtu.be/AfNfRKapoOU?t=1334
Video lähtee rullaamaan kohdasta 22min 14sek, kun entinen FBI:n profiloija Jim Clemente alkaa kertomaan Israel Keyesistä.
Keyesin tapauksen jälkeen Clemente käsittelee videolla Mike "James" DeBardelebenin tapausta, joka oli hyvin samanlainen, kuin Keyesin tapaus. DeBardeleben oli sadistinen raiskaaja ja sieppaaja, jonka uskotaan tappaneen 50-100 naista lähinnä Yhdysvaltojen itäosissa ja Keski-Lännessä. DeBardeleben ei koskaan puhunut poliisille yhtään mitään. Hän rahoitti toimintaansa väärentämällä rahaa.
Sitten alla on linkit viiteen FBI:n julkistamaan kuulusteluvideoon:
Linkki videoon nimeltä "Israel Keyes Interview, May 24, 2012", jonka kesto on 59min 20sek: https://www.youtube.com/watch?v=cKag6Ac4lbU
Linkki videoon nimeltä "Israel Keyes Interview, May 29, 2012", jonka kesto on 1h 12min 46sek: https://www.youtube.com/watch?v=E3a9exJ_GB4
Linkki videoon nimeltä "Israel Keyes Interview, June 7, 2012", jonka kesto on 57min 33sek: https://www.youtube.com/watch?v=wL6g2AvxJog
Linkki videoon nimeltä "Israel Keyes Interview, July 26, 2012", jonka kesto on 2h 2min 34sek: https://www.youtube.com/watch?v=oQuHxmTOx2A&t=2s
Linkki videoon nimeltä "Israel Keyes Interview, November 29, 2012", jonka kesto on 1h 20min 04sek: https://www.youtube.com/watch?v=C-Yx0i3qOfQ